Joku kirjoitti tuolla että ei halua lapsia ennen kuin päälle 30-vuotiaana. Itse olen täydellisen samaa mieltä. Olen itse 24 ja naimisissa mutta en voisi kuvitellakaan että hankkisin nyt vauvan kun opiskeluni ovat edelleen kesken ja haluan vielä tehdä elämässäni asioita, matkustella, kokea ja nähdä. Jotenkin tuntu että vauva on kaiken elämän loppu ja sitten sitä vain ollaan äitinä loppuelämä.
Vanhoista äideistä...
Rouva77
171041
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Äiditkö eivät mielestäsi ole eläviä olentoja?
Se on ihan totta, että loppuelämä ollaan äitejä, kun kerran on lapsi saatu, mutta kyllä useimmat äidit elävät ihan kohtuullisen pitkän elämän.
Kun seuraa juuri lapsen saaneita ystäviä niin ei heidän elämäänsä juuri muuta mahdu kuin vauva, enää ei lähdetäkään mihinkään milloin vaan ja kaikki vapaus on mennyttä. Ei kiitos! Kysymyshän on valinnoista jotka jokainen itse tekee ja ollaksen hyvä äiti on enemmän tai vähemmän unohdettava omat tarpeet ja laitettava lapsi etusijalle.
Minä taas olen ihan päinvastaista mieltä. Halusin lapsen nuorena, jotta jaksaisin nauttia hänestä, leikkiä ja olla tukena myös silloin kun lapseni on jo aikuinen.
En voi ymmärtää ihmisiä, jotka vielä nelikymppisenäkin haluavat lapsia. Entäs se lapsi? Miltä tuntuisi, jos äiti olisi yli 50-v kun vie lapsen ekalle luokalle kouluun? Tai kun lapsi itse aikanaan hankkii lapsia, ei sitten enää olekaan mummua ja pappaa?
Jos lapsi mielestäsi lopettaa oman elämäsi, älä koskaan hankkiudu äidiksi. Meillä ainakin elämä alkoi vauvasta.
Siksi juuri en nyt näin nuorena lapsia haluakaan koska ne mielestäni lopettavat elämän sellaisena kuin minä sen haluan elää. Ehkä ajattelen toisin kymmenen vuoden päästä jolloin olen valmis hankkimaan lapsia. 34 on ihan hyvä ikä tulla äidiksi!
Eihän äidiksi ole pakko tulla koskaan, ei 34- eikä minkään ikäisenä.
Teepä vaan lapsesi ihan minkäikäisenä haluat, 30- tai 50 vuotiaana, mutta mitä ihmettä siitä täällä vaahtoat?
Eihän se elämä lapsiin lopu!
Tai sehän riippuu hyvin pitkälle teistä itsestänne... jos jäätte vauvan kanssa kotiin nököttämään, siellä saattekin nököttää vaikka loppuikänne...
Siinä olet oikeassa, että äitihän sitä on koko elämänsä, kun on kerran lapsen saanut. Mutta tiedätkös, se on yksi maailman ihanimpia asioita... ja eihän äidin tarvitse olla kotona jököttävä, nyrkin ja hellan välissä oleva, omat tarpeensa ja vapautensa unohtava aivoton olio!!! Elämäsi lapsen jälkeen on juuri sellaista kun siitä itse teet. Minä olen tehnyt siitä mukavaa.
Minä en ole ollut koskaan kotona istuvaa sorttia, joten poikammekin on kulkenut jo muutaman viikon ikäisestä saakka mukanani lähes kaikkialle. Ja hänestä onkin tullut iloinen "seurahiiri", josta kaikki tykkäävät.
Minä olin 22-vuotias, kun lapseni syntyi. Sen jälkeen olen hankkinut itselleni hyvän ammatin. Eikä se ollut mitenkään vaikeaa, kun sitä halusi tosissaan. Päinvastoin, perhehän se vasta motivoikin hankkimaan hyvän ammatin ja toimeentulon!
Minullekin sanottiin aikanaan, että et voi enää opiskella, elää omaa elämää jne., kun ilmoitin tulevasta perheenlisäyksestä... Miksi en voisi? Kyllä me äiditkin voimme ja saamme nauttia omasta elämästämme, eihän sen lapsen tarvitse olla maailman napa, vaikka rakas onkin.
Nyt kolmikymppisenä, koululaispojan äitinä, minusta on mukavaa, kun en ole enää niin lapsessani kiinni, ja voin nauttia myös omasta vapaudestani, toisin kuin ystäväni, jotka ovat tehneet lapsensa vasta nyt kolmikymppisinä. Meidän osaltamme vaipparallit ja yövalvomiset ovat jo ohi ;-) - Eipä silti, että tuomitsisin heitä, jokainenhan tekee tavallaan, yhtä ainoaa oikeaa vaihtoehtoa ei ole.
Että tässä vähän toisenlaista näkökulmaa asiaan!
En voi muuta kun sanoa että olen täysin samaa mieltä.;)
Ja eipä tarvitse kolmikymppisenä miettiä että saako vai eikö saa...kun yllätys yllätys naisella on biologinen kello joka alkaa tikittää 25 ikävuoden jälkeen...eli monet(ei siis kaikki) lapsettomuus surut jäis itkemättä jos ihmiset ymmärtäis tehdä lapset silloin kun luonto on sen tarkoittanut.
noista vastauksista. Olet oikeassa, jos susta siltä tuntuu.
Itse sain lapseni 32-vuotiaana, enkä olisi voinut harkitakaan aikaisemmin. Olin siihen mennessä suorittanut tutkinnon, saanut vakituisen työpaikan, maksanut suuren osan omasta asunnostani, ollut töissä ulkomailla ja muutenkin vain matkustellut todella paljon. Ja minulla on mies, jonka kanssaolin jo tuolloin ollut 15 vuotta - ei siis ikäviä yllätyksiä silläkään saralla.
Olen sitä mieltä, että kaiken tuon voi tehdä vain ennen lasten hankkimista. Yli komikymppisenä kukaan ei pääse kansainväliseen opiskelijavaihtoon ym. Kaikkea kokemaani en antaisi pois. Nyt toisaalta jaksan suuresti rakastamani lapsen kanssa, matkustelen kerran vuodessa siskoni kanssa oikealle lomalle ja olen kohtalaisen tyytyväinen.
Ainoa vaara on, että mukavuudenhalu vie voiton ja lapsi jää kokonaan hankkimatta. Se olisi sääli. Itselleni melkein kävi niin.'
Tsemppiä! Nuorena lapsensa hankkinut ei voi tietää, mitä elämä ilman lasta olisi ollut, eikä voi asiaa sen paremmin arvioida.
Tuota itsekin pelkään, että mukavuudenhaluni ylittää lapsenhankinnan. Tuntuu, että sitten jäisi osa elämää kuitenkin elämättä, ja myöhemmin ehkä kaduttaisi. Olen 32 ja nyt olisi lapsen hyvä tulla, kun vain itse uskaltaisin...
Olen kanssasi samaa mieltä. Minulla on myös ajatus,että elämä on ohitse kun vauvaa aletaan vartoomaan. Olen ollut kihloissa jo 8vuotta,ja vauva-asioilla painostetaan...niin kuin sukulaisten kuuluukin. Ajatuksenakin äitinä oleminen tuntuu uskomattoman ahdistavalta.
ole mikään pakko ruveta äidiksi, jos sitä ei halua. Anna ihmisten painostaa. Ilmoita heille, että asiahan kuuluu vain sinulle ja miehellesi.
Ja kaikki sukulaiset, vanhemmat mukaanluettuna, olettavat että nyt kun olemme naimisissakin niin olisi aika ryhtyä lasten tekoon. Siksi kai minäkin tänne kirjoittelin kun ahdistaa niin se painostus.
Kiva että viestiini vastasi muutama yli kolmekymppisenä ensimmäisen lapsen saanut niin sai vähän perspektiiviä näiden omien ajatustensa käsittelyyn ja saattaa olla yleistys mutta yleensä eniten äitiyteen sitoutuneet ja seesteisimmän oloiset äidit löytyvät juuri hieman vanhempina lapset tehneistä. Vaikka ei kai sillä iällä niin väliä vaan sillä nimenomaan että tuntee olevansa valmis äidiksi. Sitä en ainakaan vielä itse ole pitkään, pitkään aikaan ja kun keksisi vielä keinon saada sukulaiset viemään potkupukunsa kirpparille sen sijaan että raahaavat niitä meille!
yksi totuus on teiltä unohtunut, nimittäin lapsia ei tehdä vaan saadaan.täällä kirjoittaneilla tuntuu olevan asia hallinnassa lasten tekemisen suhteen, koska tehdään silloin kun hyvälle tuntuu. mutta silloin voi iskeytyä karu totuus päin naama, et sa saakaan lasta. miten sitten suu pannaan.
tekemään lasta nyt vain siksi että mahdollisesti en sitä myöhemmin saisi! Kamala tapa ajatellakin! Jos en saa lasta sitten kun elämäni ja ajatukseni ovat lapselle valmiit niin sitten minua ei ole äidiksi tarkoitettu. Ei se sekään mikään maailmanloppu olisi.
jokainen omalla tavallaan
Ekan sain 20-vuotiaana,
seuraava 23
sitten 27
ja 30,
mikään ei ollut huono aika
ja nähty on maailmaa lastenkin kanssa...
Olen ollut avoliitossa 13 vuotta ja viime syksynä menimme sitten naimisiin ja nyt odotamme kesävauvaa. Minä olisin halunnut lasta jo tuossa 30 tienoilla, mutta tämän verran enemmän aikaa mieheni tarvitsi vielä isäksi tulo ajatukselle.
Nyt olimme sitten molemmat sitä mieltä, että jos vain Luoja suo, niin tulkoon lapsia.
Olemme nauttineet kahden olosta, mutta nyt odotamme innolla uutta vaihetta elämässämme.... Me ihmiset olemme niin erilaisia, että minusta ei ole oikein mennä sanomaan kenellekään että mikä on se oikea ikä "hankkia" lapsia; vaikkakin jotkut aivan ääripäät puoleen jos toiseen hieman arveluttaa ihan noin lapsen kannalta ajateltuna.