Rikkautta voi mitata muutenkin kuin rahassa, raharikkaiden kempeleläisten on aika kokea toisenlaistakin rikkautta kuten monikulttuurista sellaista.
Sipilä on oikealla asialla, koko Kempeleen puolesta toivotan kymmenet tai sadat uudet suomalaiset yltäkylläiseen kyläämme!
Pakolaiset, tervetuloa Kempeleeseen!
6
240
Vastaukset
- Lestojen.lesta
KEMPELE Kunta sopii ELY-keskuksen kanssa kymmenen alaikäisenä ilman huoltajaa Suomeen tulleen pakolaislapsen tai -nuoren vastaanottamisesta. Asiasta päätti tänä aamuna koolla ollut valtuusto pitkän, polveilevan keskustelun, ryhmien tuumaustauon ja useiden äänestysten jälkeen.
Kymmenen pakolaisen vastaanottaminen kertaluonteisesti oli kunnanhallituksen esitys. Aluksi valtuusto äänesti Tapio Juvanin (kesk.) ja Seppo Heikkilän (kesk.) vastaesitysten kesken.
Juvanin mielestä kunnan olisi pitänyt säilyttää nykyinen linjaus, jonka mukaan kunnalla ei ole vuosittaista pakolaiskiintiötä, mutta kunta varautuu siihen, että mikäli Kempeleeseen muuttaa pakolaisstatuksen omaavia ihmisiä, on se oikeutettu hakemaan syntyvistä kustannuksista korvauksia valtiolta.
Heikkilä puolestaan kannatti kertaluonteisen vastaanottomäärän nostamista 20:een lapseen tai nuoreen.
Kannatan sitä, että Kempele edes jollain osuudella kantaa osuutensa.
Seppo Heikkilän esitys voitti äänin 21-19. Yksi valtuutettu oli poissa ja yksi äänesti tyhjää.
Toisessa äänestyksessä Heikkilän esitys oli kunnanhallituksen esitystä vastaan. Siinä kunnanhallituksen esitys voitti äänin 30-11 yhden valtuutetun ollessa poissa.
KOKOUKSESSAmukana ollut valtuutettu, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) mietti aluksi, ettei käytä asiasta puheenvuoroa lainkaan.
– Keskustelu käy kuumana valtakunnan tasollakin. Olen saanut lukuisia tappouhkauksia ja myös perhettäni on uhattu. Siitä huolimatta kantani ei ole muuttunut. Mutta hyväksyn myös kokouksessa kuullut muut mielipiteet. Tämä on omantunnon kysymys.
Sipilä kertoi Suomeen tulleen viime vuonna 32 500 turvapaikanhakijaa. Heistä reilu kolmannes saanee turvapaikan. Pääministeri huomautti, että jos Kempele kantaisi vastuunsa tasaisella jaolla, olisi kyse noin sadan pakolaisen sijoittamisesta.
– Kannatan sitä, että Kempele edes jollain osuudella kantaa osuutensa.
Pääministeri äänesti lopullisessa äänestyksessä kymmenen pakolaisen vastaanottamisen puolesta.
Pakolaisasian tiimoilta myös muita Kempeleen valtuutettuja on uhkailtu. Kokouksessa toivottiin asian päätyvän poliisin selvitettäväksi.
Lue lisää keskustelusta ja muiden valtuutettujen ajatuksista sekä äänestyskäyttäytymisestä keskiviikon Rantalakeudesta!
Olen saanut lukuisia tappouhkauksia, mutta en muuta kantaani”
Pääministeri Juha Sipilä toivoi kotikuntansa kantavan osan pakolaisten sijoittamisvastuusta
Sauli Pahkasalo
7.11.2016
http://www.rantalakeus.fi/?app=NeoDirect&com=6/703/172338/6ce4d0c4f2 - vaalit.tulossa
Pistetäänpä mieleen nuo maanpetturivaltuutetut kun on kunnallisvaalitkin kohta tulossa sopivasti. Veikkaanpa että moni noista hyysärivaltuutetuista tulee vaihtumaan oman kansan turvalllisuutta ajatteleviin valtuutettuihin.
- petettysuomalainen
Rikkautta on myös suomalaisten turvallisuus. Tulokkaat ovat jo äidinmaidosta imeneet sen, että muut, kuin he ovat vääräuskoisia.
Sipilähän kutsui maailman pakolaiset tänne. Kutsu esitettiin Arabiankielisessä tv.ssä.
Onnittelut Sipilälle jokaisesta raiskaus-ja tappotapauksesta, jonka partalapset tekevät.
Sipilä. Tulet jäämään historiankirjoihin tapauksena josta halutaan vaieta. - menkää
Jaahas saa nähä nouseeko persujen suosio Kempeleessä viime aikojen tapahtumien vuoksi! Vielä on aikaa mennä äänestää!
Tosi on että hyvä veli "" verkostot saa poistua käytöstä.
Rehtiä politiikkaa ja oikeuden mukaista. - loisethelvettiin
Pakoloiset.............tervemenoa sinne mistä olette tulleetkin! Irakkipaskaa emme Suomeen halua emmekä kaipaa. Olemme miljardin rikkaampia ilman vtun loisia. Emme todellakaan kaipaa sellaista köyhyyttä jota loiset tuovat tullessaan. Emme niitä sairauksia mitä Irakkipaska tuo tullessaan. Pakoloiset........painukaa helvettiin!!!!!!!!!!!!!!
- Kämppis
Onnea Kempele,kun saitte rouva sipilän valtuustoon. Saitte juuri sitä mitä olette tilanneet joten nyt vaan pakolaisia lisää Kempeleelle. Sipilät lupasivat talonsa heille,joten pankaapa lupaukset voimaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3043624Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell291996Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441626- 841481
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.921236- 1441171
- 811074
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.951022Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.212857Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61777