kiitoskenttämestarille

Hienoa, että innokkaat pääsevät jo veivaamaan lätkää Konnevedellä! Mukavaa nähdä, millä innolla jäätä on odotettu! Onneksi meillä on työlleen omistautunut kenttämestari, jolle iso kiitos nuorten puolesta!
26486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Näin on. Hyvää työtä.

Äänestä

Kuka on tämä kenttämestari sankari?

Äänestä

No se arjen sankari, jonka ansiosta jalkapallokenttä ja kaukaloiden jäät ovat loistavassa kunnossa. Eiköhän se nimikin ole tiedossa niillä, joita asia vilpittömästi koskee.

Äänestä
  • Häntä emme saa päästää kilpailevien seurojen palvelukseen tehkää reilu palkankorotus ja sitouttakaa hänet vuosiksi eteenpäin. Kenttämestareiden hall of fame!

    Äänestä

  • Tällaista on mukava lukea pitkästä aikaa, että kehutaan ja ihan syystäkin tässä tapauksessa. Se kiitos kun on jotenkin vaikea saada kakaistua ulos, jos siihen olisikin aihetta. Arvatkaapas kuinka paljon se merkitsee kehujen saajalle ja antaa lisää puhtia hoitaa työnsä entistäkin paremmin.

    Äänestä

Toki tiedämme senkin että kenttämestari tekee omaa tiliään kunnal-
lisen toimensa ohessa työajallaan.

Äänestä

Kenttämestari on arjen sankari!

Äänestä
  • Se on niin totta! Vilpittömästi kiitos poikieni puolesta, jotka rakastavat lätkää!

    Äänestä

Kunnassa pitäis tehdä suursiivous monessa suhteessa niin sais touhun taloudellisesti järkevämmäksi.....

Äänestä
  • Ainakin kunnantalolla istuu monta "johtajaa", jotka eivät maksa edes veroja kuntaan. Luutimisen voisi aloittaa sieltä. Myös kepulaiselle mielivallalle voisi tehdä jotain, että saataisiin kestävän kehityksen kannalta järkeviä päätöksiä aikaan.

    Äänestä

  • Aivan ajattele jos poltiikot saisi pois sotkemasta asioita miten hyvin meillä menisi.

    Äänestä

Kenttämestari maksaa veroa, hän on kunnia-asukas, hän antaa enemmän kuin pyytää!

Äänestä

Mutta harmillistä on seurata kuinka vajaakäytöllä nämä hienot suorituspaikat
ovat vasiten koulukkaiden puolesta.-Eivätkö he hiihdä tahi luistele näinä digi-
aikoina ollenkaan?

Äänestä
  • Siinä onkin meillä vanhemmilla myös peiliin katsomisenpaikka! Mihin lapsiamme ohjaamme. Pääseehän sitä itse helpommalla, kun ei tarvitse itse jäällä kärvistellä, kun lapset ovat pieniä. Ja jää tietysti enemmän sitä nykyään niin kallisarvoista "omaa aikaa"! Ja vähän isommat pelkäävät varmaan, että siinä tulee hiki!

    Äänestä

Tässä sivussa voinee antaa kiitosta myös kevyenliikenteen auraajille. Pyöräilijänä
minua ilahduttaa vasiten se jäisen pinnan rikkiraastaminen ja irtohileen auraami-
nen pois. Se on hyvää työtä,jatkakaa samaan malliin!

Äänestä

Kenttämestarille kiitos.

Äänestä

Kylläpä kävi mukava suihke ja pauke kaukalolla. Innokkaita lätkänpelaajia ja luistelijoita ihan tungokseen asti. Kyllä näytti mukavalta. Tervetuloa tekojää Konnevedelle mahdollisimman pian!

Äänestä
  • Konneveelle pittää rakentaa jäähalli ja uimahalli sekä palloiluhalli.

    Äänestä

  • Brynebyläinen kirjoitti:

    Konneveelle pittää rakentaa jäähalli ja uimahalli sekä palloiluhalli.

    Tarvittas jalkapalloa varten tekonurmikenttä ja kuplahalli istunmäkeen.

    Äänestä

  • suolahtelaane kirjoitti:

    Tarvittas jalkapalloa varten tekonurmikenttä ja kuplahalli istunmäkeen.

    Meillä on keski-Suomen paras luonnonnurmikenttä, jopa yksi Suomen parhaista. Kiitos hyvien pohjatöiden, sekä joka kesäisen hyvän huollon! Tekojää riittää oikein hyvin, jotta kenttämestarin ahkerasta työstä voisivat kiekkoilijat ja luistelijat nauttia pitempään. Kiitos joulunpyhien hyvästä jäähuollosta!

    Äänestä

millähän kaukalolla on ollu tunkua,ei ainakaan lapunmäellä?onko konnevedelle palkattu kenttämestari????

Äänestä
  • Se tunku on Suolahessa, siellä pelataan sisätiloissa kusiluistimilla.

    Äänestä

Myös ladut oli Joulunpyhinä ajettu.....Hienoa!!

Äänestä

On hienoa että Konnevedellä pidetään talviliikuntapaikat hyvässä hoidossa. Työnsä siinä varmasti on mutta lopputulos on taatusti palkitseva kaikille.

Äänestä
  • Ainahan Suolahessa on paikat kunnossa olleet. Asukkailla kun ei ole muutakaan tekemstä kuin Soinin mainitsemaakin harjaamista.

    Äänestä

miksi ei ole lapsille pikkujäätä jäädytetty????

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Lätkänpeluuta kirjoitti:

Hienoa, että innokkaat pääsevät jo veivaamaan lätkää Konnevedellä! Mukavaa nähdä, millä innolla jäätä on odotettu! Onneksi meillä on työlleen omistautunut kenttämestari, jolle iso kiitos nuorten puolesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu