Olen kiinnostunut oppisopimuksesta ja haluaisin tietää oppisopimuksen irtisanomisesta, lähinnä oppilaan irtisanoessa sopimuksen. Onko sanktiotita jne? Tämä kiinnostaa siksi, koska koulutus on yleensä monivuotinen ja jos se ei vastaakaan omia odotuksia tai jos työpaikka ei hoida asioita kunnolla?
Oppisopimuksen purkaminen
3
1666
Vastaukset
- vielä
Olin ensin koulussa, siteen vaihdoin oppisopimukseen. Koulua oli takana jo pari vuotta, siitä huolimatta sopimus tehtiin niinikään kaksi vuotiseksi. Uskoin lujasti, että kyllä se aika menee. Saan tehdä kiinnostavaa työtä ja samalla saan todistuksen! Ensimmäiset 2kk menivät mukavasti. Sain tosiaan opetella monia eri töitä ja työvaiheita. Sitten se ns. urautui. Tein samaa työtä yli vuoden. Oppisopimuspalkalla(joka on kaikkien palkkaluokkien alapuolella) Ei auttanut yhteydenotot oppisopimustoimistoon, eikä työnjohtajaan, eikä edes toimitusjohtajaan! Loppuenlopuksi irtisanoin itseni (1,5 vuotta myöhemmin). Eipä tullut sanktioita (ihan tavallinen työsuhde, molemmat voivat irtisanoa)ja kaiken lisäksi oppisopimustoimisto myönsi unohtaneensa minut ja sain suorittaa tutkintoni loppuun tavallisessa koulussa. Ajatuksena oppisopimus on hieno! Sitä en väitä, mutta se toimii paperilla, ihan niinkuin kommunismi!Tosiasiassa työnantaja hyötyy. Hän saa pohjapalkalla työntekijän. Ja valtio vielä maksaa korvausta! Jos aiot oppisopimukseen. Neuvottele sopimuksesi itse! Palkankorotukset yms kaikki paperille! Äläkä hyväksy liian pitkää sopimusaikaa. Ei yhtä työtä montaa vuotta kukaan opettele! Ja vaadi riittävästi teoriaopetusta!
- opiskelija
eikö sitä oppisopimuspaikkaa siis työpaikkaa voi muuttaa? Aloitin itse vuoden alussa oppisopimuksella ja opetus ollu vaihtelevaa.. välillä tuntuu ettei kukaan mitään opeta vaan kaikki olettaa että pitäis osata tehdä vaan samat työt kun muutkin vaikka oppimassahan siellä ollaan. Olen miettinyt sitäkin jos vaihtais työnantajaa. Kai se oppisopimus vois jatkua siitä mihin jäi entisessä paikassa. Jos joku tietää, olis kiva kuulla!
- sitä
opiskelija kirjoitti:
eikö sitä oppisopimuspaikkaa siis työpaikkaa voi muuttaa? Aloitin itse vuoden alussa oppisopimuksella ja opetus ollu vaihtelevaa.. välillä tuntuu ettei kukaan mitään opeta vaan kaikki olettaa että pitäis osata tehdä vaan samat työt kun muutkin vaikka oppimassahan siellä ollaan. Olen miettinyt sitäkin jos vaihtais työnantajaa. Kai se oppisopimus vois jatkua siitä mihin jäi entisessä paikassa. Jos joku tietää, olis kiva kuulla!
paikkaa voi vaihtaa. Ensimmäinen sopimus puretaan. Todennäköisesti uusi työnantajasi, jonka siis olet tietysti jo valmiiksi katsonut ja kysynyt, haluaa, että ilmottaudut työttömäksi, jolloin hän saa koulutusrahan lisäksi valtiolta työllistämiskorvauksen. Eli olet pari viikkoa työtön, sopimukset ruuvataan uudelleen uuteen paikkaa jne. Ei siis mikään helppo juttu mutta ihan mahdollinen. Ei oppisopimus ole tavallista työsopimusta kummempi irtisanomisasioissa. Mutta voisit vaatia jotain näyttökoetta, missä voisi opetuksen puutteellisuus käydä ilmi. Meno voisi ehkä muuttua sen jälkeen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273623- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362304Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381539
- 141342
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661285Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275