Finnpulp ja saastuttaminen faktaa

Finnpulppi

Mikäli Finbulpin fosttipäästöt ei kenenkään mieltä tunnu hetkauttavan niin ohjataan purkuputki joko tehtaanjohtajan tai kaupunginjohtajan rantaan suoraan niin nähdään muuttuvatko he terveellisemmän näköisiksi kun saavat nauttia tonnikaupalla fosfaatteja.
Paniikkipäätöksiä nämä jutut joissa pitää kiireellä saadaa kuopioon tehdas jotta kukaan muu ei sitä saisi? Jos ei pystytä aukottomasti todistamaan että siitä ei tule ongelmia, niin toissijaisesti pitää olla vastuuhenkilöt jotka kylpevät poistovedessä joka aamu. Tämä voisi olla savolainen nähtävyys jossa finbulpin johto kylpee aamubrunssin ajan terveellisessä poistovedessä vaikka oman perheensä kanssa. Tällä mallilla maalainenkin uskoo että terveellistä vettä tulee tehtaasta. Suomessa on totuttu että vaikka kuinka suuri vahinko sattuu niin vastuuseen ei saada ketään kun prosessi on niin monimutkainen eikä kukaan tiedä loppuviimein ketä pitäisi syyttää. Mikäli minä mökkiläisenä rakennan rantasaunan ja en tee siihen imetyskenttää tai vuodan saippuavesiä kallaveteen, niin minä syyllistyn ympäristörikokseen -saan sakot ja joudun korjaamaan asian omalla kustannuksella. Finbulppi kun lataa tonnikaupalla fosfaatteja veteen niin suunnitellaan vain poistoputki sen verran pidemmäksi että kaupungin päättäjien rannat jää virtauksen yläpuolelle? Puhdasta vettä ei ole enää kovin monessa maassa, miksi meillä pitää tieten tahtoen kulkea sotkevien ja luontoa tuhoavien mallien perässä?

38

438

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saastuttaja

      Kun on rahaa ja työllisyyttä niin ei saasteilla väliä
      Tarlvivaarakin unohtuu kohta, vain 1000 mökkiläistä menetti rantansa, uinkoon paljussa ja syököön tölkkikalaa - ei Suomessa saa tämmöiselle hankkeelle vastuuhenkilöä

    • 43ge

      Toivottavasti tehdas nousee nopeasti.

      • iliman_pilluu

        Miksi? Miksi haluat tuollaista vanhaa paskaa takapihallesi?


      • oidjr904

        Se olisi kyllä uusi. Liekö tuollaisia löytyy edes kirppikseltä?


    • sorsasalosta

      Ei minua ne vedet huoleta, ne menee pikkuhiljaa etelään päin niinkuin matutkin. Enemmän huolettaa ne saatananmoiset hajut. trumppi voitti. suvakeille tiedoksi.

    • pönttö-pentti

      Eipä kiinnosta vaikka kuinka saastuttaa,kaikki on toistaiseksi kuollut aikanaan

      • lusikka_nurkkaan

        Henkilöt pulpin takana ovat toinen jalka haudassa olevia vanhoja patuja. Eivät ole näkemässä kättensä töiden jälkiä.

        Kummallista, että heti sotien jälkeen syntynyt sukupolvi päättää tulevaisuudesta.


    • Vierämi

      Kauhea on kateus.

    • tulossavarmasti

      Pulppi tulee sitä ei estä mikään. Luonto ja sen tuhoutuminen ei haittaa.
      Raha tämän ratkas.

    • 546dser

      Suurin osa vastustajista on mökin omistajia läheisiltä tonteilta... ymmärrän kyllä heidän harmituksen, mutta on halpamaista käyttää vastustukseen spekulatiivisia laajemman tason argumentteja, kun todellinen syy löytyy hyvin henkilökohtaisesta tappiosta.

      • pulppuaa

        Miten suhtautuisit jos mökkisi oli alueella?
        Savossa on kateellisuutta niin helvetisti, monella tuntuu olevan mielipide että tehdas vaan sinne.
        Pöytäkeskusteluissa tulee hyvin ilmi että kun minulla ei ole mökkiä ei tarvi olla muillakaan.


      • rwerw

        Suhtautuisin asiaan kielteisesti, jos saatava korvaus ei olisi kohtuullinen. En kuitenkaan naamioisi omia motiivejani asian kannalta toissijaisten argumenttien taakse.


      • pulppuaa

        En omista mökkiä alueelta eikä ole mitään siteitä sinne. Ja ymmärrän että jollekulle se mökki on kovalla työllä hankittu, maksettu. Ja se merkitsee tälle ihmiselle kaikkea.

        Hän on ollut ylpeä siitä saavutuksesta ja siellä ovat saaneet kosketuksen luontoon ehkä lapset,lapsen lapset. Ne herättävät tunteita varmasti.

        Muistoja tunteita ei korvata rahalla. Moraalia ei tunneta kaupanteossa.

        Kyllä ainakin mielestäni ovat oikeutettuja saamaan kunnon korvauksen omistuksistaan. Luonnolle voimme heittää hyvästit. Se on varmaa. Mutta sehän on Suomessa normaalia.


      • 546drgd
        pulppuaa kirjoitti:

        En omista mökkiä alueelta eikä ole mitään siteitä sinne. Ja ymmärrän että jollekulle se mökki on kovalla työllä hankittu, maksettu. Ja se merkitsee tälle ihmiselle kaikkea.

        Hän on ollut ylpeä siitä saavutuksesta ja siellä ovat saaneet kosketuksen luontoon ehkä lapset,lapsen lapset. Ne herättävät tunteita varmasti.

        Muistoja tunteita ei korvata rahalla. Moraalia ei tunneta kaupanteossa.

        Kyllä ainakin mielestäni ovat oikeutettuja saamaan kunnon korvauksen omistuksistaan. Luonnolle voimme heittää hyvästit. Se on varmaa. Mutta sehän on Suomessa normaalia.

        Kyllä vain, sopiva korvaus pitäisi saada.


      • helvetin-masuuni
        pulppuaa kirjoitti:

        En omista mökkiä alueelta eikä ole mitään siteitä sinne. Ja ymmärrän että jollekulle se mökki on kovalla työllä hankittu, maksettu. Ja se merkitsee tälle ihmiselle kaikkea.

        Hän on ollut ylpeä siitä saavutuksesta ja siellä ovat saaneet kosketuksen luontoon ehkä lapset,lapsen lapset. Ne herättävät tunteita varmasti.

        Muistoja tunteita ei korvata rahalla. Moraalia ei tunneta kaupanteossa.

        Kyllä ainakin mielestäni ovat oikeutettuja saamaan kunnon korvauksen omistuksistaan. Luonnolle voimme heittää hyvästit. Se on varmaa. Mutta sehän on Suomessa normaalia.

        Kun nyt kerrankin uusi olisi myös parempi. Savon Selllu on yksi helvetin peräsuoli, työntää paskaa ilmaan ja veteen niin että tuntuu. Kun sitä valtion ja EU:n rahaa tähän uuteen hankkeeseen kuitenkin käytetään ja itsekin veroja maksan, niin odottaisin, että kerrankin sitä riittäisi kunnollisten puhdistuslaitteiden rakentamiseen.

        On se vaan ihmeellistä tämä "markkinatalous". Se tuottaa "hyvinvoinniksi" vuosi vuodelta tyhmempiä viihdeohjelmia, juorulehtiä, piipittäviä kapuloita taskuihin, joiden avulla ihmiset voivat tehdä itsestään naurettavan 24/7 ja kaikkea muuta, jota kukaan normaalijärkinen ei oikeastaan koskaan tarvitse mihinkään. Mutta se, että voitaisiin kyhätä ne muutama pahvilaatikkoa vuodessa ilman, että neliö- ja kuutiokilometreittäin ympäristöä saastuu, ei vaan onnistu edelleenkään. Ei sitten millään, vaikka ollaan vuosi toisensa jälkeen parhaita Pisa-tuloksissa ja muutenkin valovuosia koko muuta maailmaa edellä joka asiassa. Mutta onhan se ymmärrettävä köyhänkin, että tehtaanjohtaja tarvitsee porealtaansa ja kaikki muutkin konsultit komeat autonsa ja niiden kakarat, jotka ovat likipitäen perineet tyhmyytensä vanhemmiltaan, tarvitsevat ne piipittävät kapulansa . Ei siinä raha riitä rakentaa ympäristö- ja ihmisystävällisesti.

        Te, joilla siellä mökki on, niin helvetinmoinen valitusrumpa vaan päälle. Mitatkaa ulos kunnolliset korvaukset. Kaiken rahan ei tarvitse mennä niihin samoihin pohjattomiin taskuihin, jotka kyllä aina täyttyvät joka tapauksessa. Ottakaa rohkeasti vaan oma osuutenne.


      • Muuttaisinmuualle
        pulppuaa kirjoitti:

        Miten suhtautuisit jos mökkisi oli alueella?
        Savossa on kateellisuutta niin helvetisti, monella tuntuu olevan mielipide että tehdas vaan sinne.
        Pöytäkeskusteluissa tulee hyvin ilmi että kun minulla ei ole mökkiä ei tarvi olla muillakaan.

        Laittaisin mökkini muualle, koska ymmärrän että minä en voi olla yleisen edun esteenä.
        Ihmetyttää muutenkin että miksi ihmisillä on mökkejä siinä pauhaavan motarin ja Savon Sellun lähellä?


      • Kysyn_vaan_

        Mikä yleinen etu?


    • pönttö-pentti

      Maailma tulee hukkumaan paskaan ja tuhoutumaan muutenkin. Nyt kannattaa elää jos henki vielä pihisee

    • stopjuntit

      Ei nykyisin ihmisten tule olla tuomitsevia, ennakkoluuloisia eikä vastustaa kaikkea uutta. Siitä ominaisuudesta tehty kansallisen häpeän merkki, vaikka jotkut yrittävät sillä ratsastaa poliittisesti.

      Meitä vängällä yritetään kasvattaa avarakatseisiksi ettemme olisi takakieroja juntteja omituisine näkemyksinemme kaikkea uuttaa kohtaan. Mutta eihän se aina onnistu, vaan olemme jääräpäitä kuin Aleksis Kiven veljekset joille ei sivistys mennyt päähän kirveelläkään.

      Ja paperihan on kiinalainen keksintö, joten me itseasiassa olemme nyt aivan asian ytimessä kun heidän rahoituksellaan rakennamme tehtaan.

    • Jumpula

      Onkohan nää kirjoittajat trolleja, vai.... Fosfaattejahan lisätään jätevedeen, jotta vesi puhdistuisi biologisessa puhdistuksessa. Ja ne saadaan kyllä täysin pois tertiääri- eli kemiallisessa käsittelyssä jos näin halutaan. Eikä tuo Finnpulpin nykyinen päästölupakaan monen yläsavolaisen maantilan päästöjä ole, jos yhdenkään.

    • trolitihmettelee

      Venäjän trollit ne kirjoittelee.... Hämärän peitossa vai on että vastustaako ne vai kannattaako ne hanketta. Vai nauraako partaansa kun joidenkin mielestä maailman nykyaikaisin paperitehdas pilaa vesistön maassa, jossa on ollut paperiteollisuutta niin kauan kuin muutakin teollisuutta. Että ensimmäistä paperitehdasta Suomi nyt rakentamassa ja sillä tuhoamassa koko luonnon ekosysteemin.

      • hyvää_huomenta

        Sinulla on mennyt paperit ja sellut sekaisin.

        Kiinalaiset pyyhkivät suomalaisen havusellutuotannon nousuun vessapaperin käytön yleistyessä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana wc-paperinkulutus on Kiinassa noussut 60 prosenttia. Ilman havupuista saatavaa pitkäkuituista sellua vessapaperista ei tule kestävää.


    • SelluKuopio

      Viitaten SS:n juttuun löytyykö vaikkapa Kuopiolta edes 5 miljoonaa että saisivat Premium Boardin ensin pyörimään??

      • Jd8eb

        Miksi pistää rahaa kannattamattomaan laitokseen?


    • raha_se_vaan_haisee

      Maailman suurimman sellutehtaan puolesta liputtaa jo Vihreätkin.
      Harri Auvinen (Vihreät) kirjoittaa Savon Sanomissa (4.5.) sellutehtaan puolesta, perustellen sitä uusilla työpaikoilla. Hänen mukaansa vuosittaiset 17000 tonnin sulfaattipäästöt sekoittuvat Kallaveden pyörteisiin kätevästi purkuputken kautta. Hänen korviinsa ei ole kantautunut viime vuonna Äänekoskella avatun sellutehtaan haittoja. Jos laittaa hakukoneeseen: Äänekosken sellutehdas ja haitat. Löytyy karmeaa luettavaa ongelmista uudella tehtaalla.

      • tavallistaäänekoskella

        Sehän haisee kuten vanhakin tehdas. Mitä karmeaa siinä on? Rahan hajua, mitä ollut Äänekoskella iät ja ajat. Kuopiossa ei tietenkään raha haisisi.


    • puhtaantakapuolenpuolest

      Kuopiolaisten sydämenasiana on saada kiinalaisten takapuolet puhtaiksi uudella sellukattilalla joka syö metsät juurimutiaan myöten ettei jäljelle jää kuin aavikkoa.

      • Jdki8

        Kyllä Suomessa on edelleen velvoite istuttaa uutta metsää kaadetun tilalle.


      • hoitaametsäätehdas

        Sellunkeitossa ei edes avohakkuista tule paljon keitettävää, koska se vaatii kuitupuuta, jota tulee enemmän metsää hoitavissa harvennushakkuissa. Vain sademetsän nopeakasvuisia puita käytettiin avohakkuina tehtaille, mutta nyt se buumi jo ohi kun oli lopulta yhtä ekologista kuin se palmuöljy.


    • Malinen

      Ei edistys ole sitä että keitetään sellua suomessa ja pilataan vedet ja ilma?
      Kiinassa voi jokainen käydä katsomassa mitä on tapahtunut kun kehitys menee eteenpäin vauhdilla. Siellä käytetään naamaria päässä jotta osa saasteista ei tavoittaisi keuhkoja. Vedet ovat niin myrkyllisiä ettei niissä voi uida

      • Be8beo

        Ei täällä ollakaan ilmoja saati vesiä pilaamassa.


    • Moksuqb

      Niiin, siinäpä se asia onkin otsikossa. Itse koen tehtaan tulon enemmän positiivisena kuin negatiivisena asiana

    • Saastuneet-vedet

      Savonsanomissa luki että finpulppi joutuu maksamaan korvauksia kesämökkiläisille kun vesi saastuu ?
      Jos kerran jo nyt tiedetään että vesi on kohta uimakelvotonta, niin miksi finpulppi ei lunasta kaikkia mökkejä pois? No siksi että ne korvaukset ovat vain noin 10-50 euroa vuodessa! On halvempi saastuttaa vesistöä ilman korvauksia

    • Sepi-c

      Jos finpulpin puheet pitää paikkaansa ja kaikki vesi on puhdasta tai orgaanisesti hajoavaa, niin miksi
      1. Ei rakenneta suljetun kierron järjestelmää tehtaalle???? ( sen vuoksi kun tulee niin paljon saastetta ettei se ole mahdolista - kanada kokeili ja ei onnistunut)
      2. Onko työpaikan arvo niin suuri että kannattaa sotkea kallavesi?
      3. Miksi tehtaan seinään ei voi suunnitellla laattaa nimistä jotka haluavat tämän saastuttavan tehtaa, jotta lapset voivat katsoa kenen isä tai äiti on ajanut kallaveden pilaamisen?

      Seppo

    • Autioitumisen_nähnyt

      Tervetuloa Finpulp

      Minkähän vuoksi lähes kaikki sellaiset, ennen niin vireät paikkakunnat ovat autioituneet missä ei ole enää mitään teollisuutta? Eivätkö kaikkea vastustavat ihmiset ymmärrä muuttaa sellaisiin saadakseen asua täysin luonnontilaisessa ympäristössä?

    • kenenrahat

      Onko nämä pulpin vastustajat venäläisrahotteisia? Joku vähän tuohon suuntaan oli vinkannut. Olisi mielenkiintoista selvittää että kenen rahoilla puuhastelevat.

    • Anonyymi

      Nostetaan tätä ylöspäin kun uusimpia keskusteluja sensuroidaan,

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe