Palaavat takaisin Venäjän yhteyteen.
Trump kun hajottaa NATON niin virolaiset
hivilläni
4167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Juuri tämä onkin yksi keskeinen syy siihen miksi Putin ja koko Venäjän poliittinen eliitti diggaa Trumpia. Trump lie oikeastaan vittuuntunut koko Eurooppaan, jota sosialistisena tai kommonistisena pesäkkeenä pitää, paitsi Britannia tietty. Trump on valmis antamaan vaikka koko 'sosialismilla saastuneen' Euroopan englannin kanaaliin asti Venäjän etupiirialueeksi, varsinkin kun tällä hän saa vastavuoroisesti Venäjältä myönnytyksen pitää vaikka koko Eteläamerikka omana etupiirinään ja paljon Aasiasta ja tyynen meren alueet y.m.s.
Tämä vahvistaa Putinin uskoa siihen, että USA ei tule varsinkaan Baltian maita auttamaan, ja että siten hän voi surutta hyökätä näihin maihin tai miehittää ne Krimin tyyliin, järjestää näissä maissa kansanäänestys ja liittää ne osaksi Venäjää.
Trump on virolaisille myrkkyä, mutta suomalaisille pelastus. Trump tullee luovuttamaan Viron Putinille liennytyksen eleenä ja Suomi saa taas viennin Venäjälle käyntiin.
Viron puolustus tulee todennäköisesti enenevässä määrin valumaan Suomen harteille, mutta Suomi ei halunne ottaa vastuuta Virosta, koska kauppa- ja naapuruussuhteet tulee pitää Venäjän kanssa hyvinä.
Olisi hauska nähdä nyt ex-presidentti Ilveksen ilme jossakin metsänveljien maakuopassa tällä hetkellä. Luultavasti järkevin turvapaikka tulee olemaan Ruotsissa.
Viro on piskuisuutensa ja mitättömyytensä takia helposti alttiina muiden mielivallalle, eikä heiltä kysytä. Toisen maailmansodan aikana sitä höykyttivät vuoroin saksalaiset ja venäläiset ja aiemman historian aikana moni muu. Suomikin voisi halutessaan vain ottaa Viron hallintaansa, mutta ei halua. Venäläisillä ei ole taakkana sen kummempia ihmisoikeusmurheita, joten sen on helppo tyhjentää alue omaan käyttöönsä ja siirtää väestö Siperiaan. Pelkäänpä että Trump antaisi sen tapahtua.
Ei auta vaikka kuinka Gingrichin puheista loukkaantuivat, Pietarin esikaupunkialuetta se todella on huorineen ja rosvoineen.