Kuulin että Esikoiset ja Esikoislestadiolaiset räätälöimään yritysten käyttöön liiketoimintaa tukevia vakuutuspalveluja. Ensimmäisenä yhteistyö alkaa -autokorjaamoketjun kanssa. Autokorjaamot saavat liikemerkkinsä alle sijaisauto- ja hinauspalvelun, jota ne tarjoavat edelleen omille asiakkailleen.
Autokorjaamot
Tieto07
15266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Esikoisilla jotka kuuluvat kirkkoon, ei ole mitään yhteistyötä vapaakirkon perustaneiden esikoislestadiolaisten kanssa.
Joidenkin rukoushuoneiden oviinkin on vaidettu lukkoja, etteivät Esikoiset ry:n jäsenet pääse yhteisesti rahoittaen ja talkootöillä tehtyihin rukoushuoneisiin pitämään omia seurojaan.
Eikä veneseurojaan.
Laittaisitko linkkiä tai jotain kopiota tuosta perustetusta vapaakirkosta?
Ei vieläkään löydy mistään listasta netissä
Eihän vapaakirkoksi muutumisesta linkkiä ole, jäsenillekin valehdellaan että kyseessä olisi muka herätysliike edelleen.
Jokainen kuitenkin tietää, Joensuussa tämä oikein ilmoitetiin lehdistöllekin että liikkeellä on omat sakramentit. Kerrottiin myös ettei ehtoollistilaisuus ole evankelisluterilaisen kirkon tilaisuus. Kysymyksessä oli siis vapaakirkon tilaisuus jossa vapaakirkon papit asettivat ja jakoivat Ehtoollisen.
Tämän seurauksena yhteys kirkon kanssa katkesi. Aikanaan nimikin tulee vaihtumaan kirkoksi. Vain kirkolla on sakramentit. Vapaalirkon pastoreiden kastamat lapset merkitään siviilirekisteriin. Ja tuomari vihkii avioliittoon.
Kysymyksessä on siis vapaakirkko, tässä ei ole mitään epäselvää.
Koska oppikaan ei ole luterilainen eikä ehtoollisyhteyttä ole, niin tämä on luonteva ratkaisu.
Mutta miksi valehdellaan toisin?
Tämä on perin outoa.
Kerrankin asiaa. Lukot on vaihdettu. Jos lähden eriseuraan, niin luultavasti saan sieltä jotakin paljon suurempaa, kuin vuoron kokoontua jollekin yhteiselle rukoushuoneelle? Tai jos en saa mitään, niin palaan takaisin, jos Jumalan armosta saan vielä voimaa palaamiseen. Tätä Jumalan voimaa ja ymmärrystä rukoilemme kaikille, jotka ovat kaidalta tieltä alkaneet horjumaan ja lähteneet eriseuraa rakentamaan.
Eriseuran näkyvin tuntomerkki on ihan ikiomat, puhdaskätiset ehtoolliset maallikkojen jakamina, omissa rukoushuoneissa
Eriseuran näkyvin merkki on Homo ja lesbo pappien jakamat ehtiolliset joihin kirkkikset rientävät sipujen johdolla
Niinpä ja kun nämä rukoushuoneet eivät ole laittomasti kirkoksi muutetun yhdistyksen omia, vaan ne ovat yhteisesti hankittuja herätysliikkeenä jatkavien esikoislestadiolaisten kanssa. Tämä kuvaa tämän omaksi kirkoksi eristäytyneen eriseuran johtajien ahneutta ja häikäilemättömyyttä.
Mutta eiköhän laki ja oikeus vielä jossain määrin tapahdu.
Se menisi näin kuin kuvailet jos Esikoislestadiolaiset Ry, olisi rekisteröineet itsensä vapaakirkoksi, ja te olisitte jatkaneet Esikoislestadiolaiset Ry:ssä.
Nyt luitenkin kävi niin että te perustitte UUDEN ja OMAN yhdistyksen, jolla ei ole mitään tekemistä meidän yhdistyksemme kanssa.
Se että perustamaanne uuteen yhdistykseen on liittynyt vanhoja Esikoislestadiolaiset Ry,n jäseniä, ei muuta yhdistysten omistus oikeuksia miksikään.
Tuolla teidän logiikallahan ortodoksikirkkoon vaihtanut, vanha evlut seurakunnan jäsen, voisi vaatia itselleen osan kirkon omaisuudesta.
Onhan hän maksanut pitkään kirkollisveroa ja lahjoittanut kolehteihin.
:)
Urpoa ja ahnetta porukkaa koko Esikoiset Ryn väki.
Tulee niin elävästi mieleen se kohta raamatussa jossa sanotaan että
"myi yhdestä leipä palasta, esikoisuutensa oikeuden."
Näinhän te eriseuralaiset teitte, hengellisesti ja luonnollisesti.......
Siinä kohtaa on kirjoittajan virhe : HERRA sanoi jo silloin kuin pojat oli kohdussa vielä , sinun kohdussa on kaksi heimoa, ja vanhempi
palvelee nuorenpaa , eli se ei ollut mistään linssikeitosta tai leipä
palasta kiinni ,, SE OLI HERRAN SANA, JA SITÄ MEIDÄN ON KUULE MINEN NYT KUIN SILLOINKIN ,
-
REBEKKA OLI VAIN UNHOTTANUT HERRAN SANAN , JA SIKSI HÄN
KERÄSI HIILIÄ PÄÄNSÄ PÄÄLLE , .
KUN LUETTE RAAMATTUA ,LUKEKAA LUKUNNE LOPPUUN, YMMÄR
TÄÄKSENNE TOTUUDEN. JA HERRAN SANAN ..
-
kukko taas
Kyseessä ei ole mikään vapaakirkko vaan vapaa kirkko. Se on se kirkko, jonka ylösnoussut Kristus perusti. Sinne olemme saaneet tulla, ja se Kirkko on vapaa! Se Kirkko ei ole sidottu mihinkään maalliseen laitoskirkkoon, mikä muuttuu ihmisten mielipiteiden mukaan.
Herätysliikke ei koskaan ole millään muulla tapaa ollut missän sen kummemmassa sakraali- tai muussa yhteydessä Suomen ev.lut. kirkkoon kuin sen kautta, että kristityt ovat olleet sen kirkon jäseniä. Hengellinen yhteys on Kristuken Kirkkoon ja ei mihinkään yhdistykseen tai kirkkolaitokseen. Siltä osin, kun elävät kristityt ovat ev.lut. kirkon jäseniä, he ovat myös herätysliikkeenä sen kirkon sisällä. Jos eivät ole sen jäseniä, ovat herätysliikkeenä sen ulkopuolella. Kristuksen kirkon jäseninä joka tapauksessa.
"VAPAA"
-
EN YMMÄRRÄ KUN PUHUT ULKOPUOLELLA OLEMISESTA .
EIKÖ SUUREN EHTOOLLISEN ISÄNTÄ HUOMANNUT SEN
OMILLA VAATTEILAAN TULLEEN HETI , JA EIKÖ HÄN SANONUT
MIKSI OLET TULLUT OMIN VAATTEIN,, JA SANOI PALVELIJOILLEEN
SITOKAA HÄNEN KÄTENSA JA JALKANSA JA HEITTÄKÄÄ ULOS
PIMEYTEEN ,MISSA ON IKUINEN KÄRSIMYS JA TULI.
-
ISÄN TÄ OLI OTTANUT PUHEKYVYN POIS EI KYENNYT PUOLUSTA-
MAAN ITSEÄÄN MITENKÄÄN . EIHÄ'N MEILLE KÄY NIIN OLEMMEKO
VALMISTAUTUNEET SIIHEN. ? .
Lankomieheltäs otettiin puhekyky kokonaan poia. Etten paremmin sano