Onko täällä runoilijoita?

En ole runoilija, mutta kirjoitan

Pakkaspoika

Pakkaspoika se kylmensi säätä,
paksuksi vahvensi järven jäätä.

Tuli hanget korkeat nietokset
se vei mäenlaskuun aatokset.

Nyt hyörivät mäissä tytöt ja pojat
nenät ja posketkin punaisna ovat.

Kuntoa tulee näin hankituksi
kun alla ompi tuo liukas suksi

Internetistä löytyy ainaki tuhat sepustusta, ei minimerkeillä varustettuna,
on myös kotitallenteita jonkinverran olemassa, jos internetistä katoaa,
kotoa löytyy tikulta ja jonkinverran paperitallenteitaki,

elämä kulki kulkuaan
päivät vähiin käy
sanat etsii toisiaan
löytääkseen sanottavaa
runosuoni kuihtuu kuivuu
kaikki loppuu aikanaan,

Onhan täällä ihan omat sivunsakin (suomi24).

Olen vaan paikkakunnalla, jossa ei paljon uskalla hiiskahtaa runoista, sehän on melkoinen nolla!
Helsinki 19.12.1998

Porsaan mietteitä

Katsoo porsas haikeena hoitajaa,
hyvän ruuan, kun häneltä jälleen saa.
Miettiikö hoitaja noutajaa,
joka hengen porsaalta ottaa saa.
Kuinka ystävä minut voi lihoiksi panna,
eihän kukaan minulle kaunaa kanna.
Lihoiksi laittaa ja uuniin lyö,
onko lihani kystä, silloin kun syöt.
Onko kukaan aatellut sikojen huolta,
elämäntehtävä, vain nuorena kuolla.
Puolesta kenen, kuolee porsas parka,
syöppö, onko omatuntosi arka?

M Strandén H:ki

Tietääkö kukaan missä on vika
kun joulun kunkkuna aina on sika.
Se pienenä porsaana kotiin tuodaan
Hellitään, lämpöä aina suodaan.
Ruuan suhteen on tilanne sama
ruokaa aina vakk kuin olis lama.

Isoksi porsas pieni näin kasvaa
silava pinnassa täyttä rasvaa
silloin on aika pyssy ottaa
ampua kuula keskelle otsaa
Talteen ottaa lihat ja suolet
Siinä sulle sika, sä jouluna kuolet.

Sitten on joulu tuo syntymäjuhla
ymmärrä sitä ei viisas ei tuhma.
Ruokaa poskeen hullun lailla
ollaan ihan kuin mieltä vailla.
Viinasta vielä ryyppy suuhun
ihan kuin ei ois kykyä muuhun.

Ei tällaisia hetken tekeleitä arkistoida. Kirjoitusaika on tyypillisesti muutamia minuutteja. Sanat valuvat paperille kuin pukin kakat kalliolle.

Tulos on sitten mitä on. Usein minulla runo on loppusointuinen tarina.

En hallitse rytmistä runoutta, silti olen kirjoittanut jotain. jota oikein hyväntahtoiset ihmiset väittävät runoudeksi ( oikeampi ilmaus lienee runoelmiksi). Kolme niistä päätyi erään ruotsalaisen antalogian sivuille v.1984. Avioero ja selkää hipaissut teräslevy mahdollistivat jonkinasteisen kirjallisen harrastuksen. Parin vuosikymmenen takaiset muistot sekä Irakin ja Iranin välinen kriisi, johon sisältyi kahden uskontokunnan välisiä yhteenottoja loivat mahdollisuuden kantaa ottaviin tekeleisiin
suomeksi käännettyinä -Vieläkö oliivipuu puhkeaa kukkaan - -Pilkullinen kukka - - Poikkeava - jonka suomennoksessa muutin paikan Tukholmasta Helsingiksi. Suomeen muuton jälkeen joitakin,kuten:

Talven lumi portailla askeleeton
kesäkukkina ohdakkeet puutarhassa

liehuva verho rikkinäisessä ikkunassa
viestii linnakkeen antautuneen
tuvan seinällä jätättänyt allakka

Pöydällä lepäävät väsyneet silmälasit
kukaan ei näytä niitä huolineen

sulkiko lähtijä veräjän vai
noudettiinko hänet hallavalla hevosella

kysyisinkö asiaa niiltä jotka
asiasta jotakin tietävät
vai niiltä jotka
eivät silmälaseja huolineet

toinen linssi kuin suurennuslasi
toinen --- näön vuoksi huurrutettu

Noita loppusoinnuttomia arvostetaan nykyään paljonen enemmään.

Itse en tuota opi.