Äiti on juuttunut asumaan luokseni, tästä on tullut tälläinen rasite jo. En tiedä enää kumpaa mieltä olen, silloin kun olin pahasti sairas pelkäsin yksin oloa etenkin öisin. Äiti on nyt jo asunut kanssani ainakin vuodesta 2013. Toinen puoli päästäni nauttii asioista ettei tarvitse itse kokkailla ja siivota juuri yhtään. Tavallaan alistun asialle, että toinen puoli aivoista sanoo että hyvä kun käytät tilannetta ettei sinulla ole enää mitään menetettävää tälläiseen. Toisaalta ajattelen että minulla on vielä jonkunlainen elämä edessäni. Ehkä voisin saada kivaa tekemistä itselleni. Olin jo viikkoja tässä välissä yksin täällä kämpässäni. Mutta joskus äiti tuli taas takaisin. Olen nykyään kaikki päivät kotonani, koska en koe tärkeäksi mennä mihinkään. Telkkarista tulee hyvää ohjelmaa maksukanavilta kellon ympäri. Netissä kun lopetin facebookin käytön alkaa tulla oikeanlaista asiaa. Tilanteeni ei siis ollutkaan ihan täysin kaikilta osin hallinnassa. Vanha äiti muori on juuttunut luokseni asumaan, koska minulta on aina rahat vähissä ja tarvitsen tupakkaa. Äiti osti myös olutta aika tavalla minulle. Tätä kun lukee, minusta on tulossa aikamoinen tilanteeni hyväksi käyttäjä. Tiedostan sentään asian mutta en tee sille mitään. Tälläistähän tämä arki on. No oikeastaan mulle on ihan sama missä tätä teen. Mihin eri tahot tämän takia minut voisi sijoittaa on luultavasti b-osasto ja siellä saarnojen kuuntelu. Sittenhän tämä löhöily jatkuu missä jatkuu. Eli oma asenteeni on muututtava. En kestä vaan sitä avohoidon arkea että joutuu kuuntelemaan muiden mielipiteitä omasta tilanteesta. Tiedän minäkin asioita. Pakko siis vain sanoa äitille ettei hän saa täällä enää viettää aikaa. Muuten mikään ei muutu.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miten äitisi suhtautuu asiaan? Haluaisiko hänkin lopettaa tai vähentää luonasi viettämäänsä aikaa? Omatuntosi kolkuttaa, joten se kertoo jotain tilanteen luonteesta suhteessa ehkä todelliseen tarpeeseesi? Mitenkä olisi, jos ottaisit asian keskustelun alle äitisi kanssa. Kokeiltaa sopia alkuun, että olet itseksesi osan viikosta ja etenette siten. Saat omaa rauhaa, mutta ei tarvitse kuitenkaan kerrasta kaikki poikki -periaatteella mennä. Eikö se olisi hyvä tapa lähteä etenemään? Raha-asioista voisitte sopia niin ikään pikkuhiljaa tukea vähentäen. Sinun pitää hankkia jotain omia tulonlähteitä joka tapauksessa ennen pitkään ja nipistää tarvittaessa hieman muista menoista, jos rahat ei riitä kaikkeen nykyiseen.
No meillä on aina ollut tapana olla perhe samassa paikassa, kun vanhimmat siskot lähtivät pois oli vain äiti ja minä ja isä. Isä ainakin tunsi silloin varmasti pelkoa ja inhoa tilanteesta, koska alkoi ottaa vapaa ajallaan reilusti liikaa alkoholia ja purki tuntojaan miten kaikki painaa juuri perheelleen ja perusteli sen sillä että hän on huono ihminen ja halusi tehdä minusta juuri parempaa ihmistä kuin tämä. Tälläinen tilanne jatkui lapsuudesta aina aikuisuuteen saakka. Sellaista nälvimistä ja vähättelyä ja armeija mokutusta se kasvattaminen oli. Ja äiti oli aina se kellekkä piti vasikoida tämä, mutta hän ei sitä käytöstä isällä tuominnut. Isä sanoi aina että me olemme täysin identiset ihmiset hänen kanssaan ja äiti ei tuominnut omaa henkistä häirintäänsä eikä minuun kohdistunutta henkistä häirintää.
Joskus lupasin kostaa isälle tämän käytöksen ja panostuksen itseäni kohtaan ja olenkin jatkanut samaa rahankäyttöpolitiikkaa kuin hän teki silloin kun oli henkisesti huonossa kunnossa. Hän ei hakenut apua spyykeongelmiinsa vaan koitti hukuttaa ne viinaan. Nyt hän on lopettanut alkoholin käytön ja on kuin eri ihminen kuin silloin. Avulias ja puhelias.. Auttaa aina kun tarvitsee, itselleni on jäänyt päähän tämä huono kuva että on oikein tehdä niin lähipiirilleen. Äiti ei paljon tässäkään asiassa auta ja hoitotaholla on ihan erillainen kuva meidän perheen tavoista kuin asia oikeasti on ja siellä kovasti halutaan minun aikuistuvan ja jättävän eläkeläisparin rauhaan. Äiti ei kysele erikseen tuleeko vaiko eikö tule luokseni yöksi. En yleensä juttele hänelle juuri mitään, olen vain iloinen että hän tuo askin tupakkaa ja pepsi max pullon tai antaa 10 tai jotain sellaista.
Mielestäni äiti on alistettu tilanteeseen missä hän palvelee juuri miehiä kultaisen luonteensa turvin ja hänen koko tapakulttuurinsa perustuu pieniin piireihin ja perheen tuomaan turvaan. Hän on sotaorpo joten nainen on hänet kasvattanut, mutta hän ei vain osaa sanoa aina miehille ei.
Olen asunut yksin ja pärjäsin silloin vähillä varoillani.
Onkohan äitisi jonkinlainen kontrollifriikki? Joka tapauksessa ei hänelläkään ole omaa elämää, kun hoitaa sinua. Lapset kasvatetaan, hommassa onnistutaan tai ei, ja sitten lapset ovat omillaan, ja asia on hyväksyttävä. Jotain vikaa siis teidän perhedynamiikassa on. Tosin ei se tavatonta ole. Oman äitini ja veljeni symbioottinen suhde ei ole myöskään ikinä katkennut. Minua hän käyttää lähinnä terapeuttinaan, eli sairas perhe kokonaisuudessaan.
Joka tapauksessa osoitat aikuisuutta ja vastuullisuutta, kun kiinnität asiaan itse huomiota ja teet jotain asian eteen. Saat siitä taatusti kehuja hoitotiimiltäsi. Itse en puhuisi ensimmäisenä äidin kanssa. Hän vaan saa jonkin "kohtauksen". Eli sinulla on jokin hoitotaho. Tässä tapauksessa siellä esim. sosiaalityöntekijän kanssa juttelu voisi auttaa. Saat varmasti jonkun muun ihmisen auttamaan esim. siivouksessa ja asioinnissa. Jonkun pitäisi takoa äitisi päähän SÄÄNNÖT. Eli kannattaa sopia ihan virallisesti yhteiset pelisäännöt ja kirjata ne ylös. Ehkä alkuun olisi parasta tavata perhettäsi muualla kuin asunnossasi. Muuten homma jatkuu ennallaan, eikä mikään muutu.
Tiskit ja ruuanlaitot oppii jokainen tekemään, vaikka toisilla siihen menee kauemmin aikaa. Ei itsellänikään nuorena kämpää pysynyt vielä siistinä. Nyt pysyy, vaikka elämä muuten kusee.
Totta, en vain uskalla ottaa sitäkään askelta että aikuis spykiatrian poliklinikka saisi lisää määräämisoikeuksua elämässäni ja ottaisi vastuuta tilanteessani. En vain luota ihmisiin tarpeeksi. Äiti on kuin valtio minulle, ei meillä enää ole äiti poika suhdetta. Tilanne on kuin että äiti on Ruotsi ja minä olen Venäjä. Välissä on suomi jolla on ollut oma selkkauksensa. Itse olen punainen, äiti on ruotsalainen sosiaalidemokraatti ja isä on hairahtunut vanha lestadiolainen, kenelle jumala on kääntänyt jo ajat sitten selkänsä. Hän yrittää vanhoilla päivillään tehdä parannusta elämästä, mutta sama selkkaus on aina olemassa. Venäjä on jo antanut vanhalle oikeistopopulistille anteeksi ja keskittyy vain omaan pesäänsä. Venäläisin tavoin, hippisuku, mihin isä kuuluu ei ole venäjällä tässä tapauksessa suosiossa, tsaarin suosiossa johon osaan olen itseni kohottanut. Eihän minun tarvitse enää tehdä mitään, kun ruotsalaisetkin jo palvovat minua. Olen vastuussa vain Jumalalle, joka tässä tapauksessa on isäni. Emme ole lestadiolaisia ja tajuan etteivät lestadiolaiset silloin kun toimivat niin kun pitäisi toimi näin. Ainoa tieni noin 10 vuotta sitten oli aloittaa pieni liikkeellepano omalla maaperällä ja valloittaa tietyt taktiset kohteet perheemme siviilielämässä. Ensimmäinen oli äitilleni niin rakas lapsuudenkoti, jonka mielestäni valtasin.
Toinen kohde oli omassa elämässäni vallalla ollut suuntaus, perus nöyryys virkavaltaa kohtaa. Aloitin avoimen sodan poliisikoneistoa vastaan. Toimin aina kun näin maijan ajavan ohi. Tähän tarvittiin paljon alkoholia että pääsi tiettyyn tilaan, ne olivat täsmä iskuja. Seuraava vaihe oli eristää alueet joista ennen oli tykännyt. Olin pari vuotta mökillä, äiti oli usein siellä seuranani. Isä kävi viikonloppuisin ja kävimme paikallisessa kaupassa täyttämässä hänen autollaan ruokavarastoja. Toki, äiti enimmäkseen, kävi myös polkupyörällä 5 km matkan päässä kaupassa.
Sitten kerran päätin mennä katsomaan muita ihmisiä ja tämän ajattelun mallin mallintaneena eristyksissä. Ainoa tapa oli tapella baarissa ihmisiä vastaan ketä en tuntenut.. Tätä tilannetta hoitokontakti hoitaa, etten eristäytyisi, mikä on nyt taas tapahtunut ja etten tappelisi muita ihmisä kohtaan. Mikä on sama tilanne, joka meillä on aina ollut, mutta olet menettänyt perheen tuoman turvan, koska tajusit itse ettei se ole oikea tapa elää aikuisen elämää, koska perhe ei ole enää omasi, se vain kasvatti sinut. Hoitotaho tarjoaa mielestäni täysin samanlaisen elinympäristön isommalla määräysvallalla, jossa olen jo pitkään elänyt. Poistetaan kaikki kiva, mikä on tietenkin riskialtista.