KULUTUS SEIS, HANAT Kertakaikkiaan Kiinne:
– Asumiskulujen jälkeen minulle jää noin 300 euroa. Siitä minun pitäisi maksaa kaikki muut menot kuten ruuat ja auton kulut.
Kesämökistä tulikin taakka
Jaana kertoo, että hän ei saa toimeentulotukea kahdesta syystä: hänellä on parempiosaisen elämän ajalta vielä muutama tonni säästöjä ja lisäksi hän omistaa perintönä saamansa kesämökin, jonka arvo on noin 50 000 euroa.
Hänen tulee käyttää säästöt ja myydä mökki ennen kuin hän voi saada toimeentulotukea.
Tänä kurimusaikanaan Jaana on ollut hyvin kiitollinen siitä, että hänellä ei ole lapsia eikä velkaa. Ja siitä, että hän onnistui hyvinä vuosinaan pistämään rahaa säästöön niin, että hammaslääkärikulut, uudet silmälasit tai auton korjaaminen eivät romuta koko taloutta.
– Pyrin hoitamaan ruokakulut ja laskut niin, että en koskisi säästötililleni, vaikka olisi kuinka vaikeaa.
Säästöt ovat mahdollistaneet myös mökin pitämisen. Mökistä on myös kuluja, mutta Jaanan rahatilanteen vuoksi niistä ovat huolehtineet hänen vanhempansa.
– Saan lisäksi vähän avustusta vanhemmiltani.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Usein kusettajien ansaan retkahtavat nimenomaan porrrrvaria tai "demari"-koiraa äänestävät naiset. Niin tässäkin tapauksessa.
Tuo rouvahan viettää porvari elämää.
On mökit ja autot ja saa rahat 300e puhtaana käteen lisäksi vanhemmat antaa tukea ja oli vielä säästöt.
Pöljä juttu tehty liian varakkaasta porvarista.
Suomessa on oikeasti köyhiä joilla ei ole kattoa päänpäällä,ei tuo rouva älyä muuttaa tuohon mökkiinsä vai tunnelmoida varaavien takkojen parissa?
Tätä tää on tosielämässä tälläkin palstalla,mihinkään ei ole noista vätyksistä.
Mökissä ei kykene asumaan ,tuohan on vanhan ajan mökki jossa tarkeenee niin ettei henki mene.
Nämä kaupungin tollerot on niin vätystä ettei nisstä ole mihinkään nykyaikana.