307 Wagon/SW

no voi perskuta sentään, koeajossa oli pari päivää 307 1.6 SW S-Edition -04 malli (esittelyauto, ajettu 5000km), ja ihmettelin sen ajettavuutta, ihan kuin olisi ajanut "kuulien" päällä, kokoajan esim. moottoritiellä sai ohjata, urat/tuuli heitteli, olen kuullut, että Pösöt on hyviä ajettavia, onko 2,0 koneela eroa (paino/ajotuntuma)?, mutta tämä oli pettymys, olikohan siinä kaikki kohillaan?, kertokaa te joilla sellainen on. Toinen asia joka häiritsi, penkki, en saanut säätöjä osumaan kohdalleen, vaikka kuinka säädin, rattia/penkkiä, jotenkin jäi reisituki puuttumaan?, muuten kyllä laadukkaan oloinen ja hiljainen peli, hintakaan ei ole uudella paha, siksi kiinnostaa, vastauksista/kokemuksista olisin todella tyytyväinen. t. Vesa
143331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tulee ensimmäisenä mieleen, etä onko koeajoautoon laitettu "näyttävämmät" renkaat ja vanteet.
Rengasmerkeillä ja varsinkin -profiililla on merkitystä.

Kannattaa myös muistaa, että 307:ssa on katto korkealla ja tuuli ottaa huomattavasti herkemmin kiinni. Sama juttu melkein kaikissa tila-autoissa. 307 osuu siihen välimaastoon kattokorkeuden suhteen.

Äänestä

Oliko koeajoautossa Nokian kitkarenkaat? Kokemuksesta voin sanoa että ainakaan Nokian Q kitkat eivät sovi kolmenollaseiskaan. Ilmenee juuri sellaisena levottomuutena ja ihmeellisenä kiemurteluna suorallakin tiellä. Rengastusta vaihtamalla auton pitäisi kyllä kulkea kuin kiskoilla.

Äänestä

Ajelin joku aika sitten Turun seudun tienpitäjän unohtamilla uraisilla ja kuoppaisilla teillä. 307 SW ei ollut moksiskaan urista ja reikien hätäinen väistely sujui ilman sydämentykytystä.

Esimerkiksi verrattuna uuteen Primera farmariin 307SW kulkee kuin juna. Tuli tuossa kiemurreltua sellaisella pari viikkoa sitten.

Äänestä

Itsellä 307 Wagon -04, enkä vastaavaa ole huomannut edes suksiboksin kanssa. Renkaina kesällä Continental ja talvella Hakkapeliitta4 nastoilla. Ohjaustehostimettomaan vanhaan autooni verrattuna toki ohjatessa oltava tarkempi, koska kevyempi ohjaus välittää pienet ohjausliikkeet herkemmin pyöriin... Oliko rengaspaineet OK? Kannattaa kokeilla toista yksilöä...

Äänestä

katsottua minkä merkkiset renkaat oli alla, alumiinivanteet nastarenkailla ne oli ja siihen "huojuntaan", eli otin kyllä sen korkeuden ja sivutuulen huomioon, mutta se ohjaus tuntui jotenkin sellaiselta, että ihan kun olisi takakontti täynnä tavaraa ja etupää ns. keventynyt, aika vaikea kuvata, mutta johtuisko sitten tehostimesta, tunnoton keskialueella?, siksi mietin jos 2.0 kone painaa hieman enemmän, vaikuttaisiko se "keulan keveyteen" noin ajotuntumaltaan? ja kiitos hyvistä vastauksista, jos viitsisitte vielä 2.0 koneella ajavat vastailla, kyseessä siis 307 Wagon/SW malli. t. Vesa

Äänestä
  • Itselläni on 2-litrainen, olen ajanut myös 1,6-litraisella, molemmissa renkaina Hakkapeliitta 4. Suuntavakavuudessa ei mielestäni ole suuriakaan puutteita, toki leveä rengas reagoi tien pitkittäisuriin kapeaa helpommin.

    307:aa kannattaa yleensäkin ajaa melko kevyellä kädellä, eli ei turhia ohjausliikkeitä. Muuten voi alkaa kiemurrella. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että mitä huonompi keli, sen parempi ajettava.

    2-litraisessa on muuten leveämpi ja matalaprofiilisempi rengas: 205/55R16, 1,6-litraisessa "normaalimpi" 195/65R15.

    Äänestä

  • Jorge kirjoitti:

    Itselläni on 2-litrainen, olen ajanut myös 1,6-litraisella, molemmissa renkaina Hakkapeliitta 4. Suuntavakavuudessa ei mielestäni ole suuriakaan puutteita, toki leveä rengas reagoi tien pitkittäisuriin kapeaa helpommin.

    307:aa kannattaa yleensäkin ajaa melko kevyellä kädellä, eli ei turhia ohjausliikkeitä. Muuten voi alkaa kiemurrella. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että mitä huonompi keli, sen parempi ajettava.

    2-litraisessa on muuten leveämpi ja matalaprofiilisempi rengas: 205/55R16, 1,6-litraisessa "normaalimpi" 195/65R15.

    Missähän jamassa rengaspaineet olivat? Tainnu olla vähän vajaat paineet rengaissa, ainakin takana.

    Äänestä

msitä auto oli koeajossa? sieltä Kehä III:n ja Tuusulantien kulmasta vai?

Äänestä
  • merkitystä, missä liikkeessä koeajaa?, onko ne samat mallit erillaisia eri liikkeissä?

    Äänestä

Itellä 307 SW 2,0, alla Nokian Q. auto kulkee kuin juna ilman minkäänlaisia korjausliikkeitä, ainoa minkä huomaa on voimakas puuskittainen sivutuuli joka silointällöin hivenen "repäsee" mutta ei häiritsevästi,(johtunee auton korkeudesta), eikä silloinkaan tarvita korjausliikettä. Talvirengas on 15" joka mielestäni sopii autoon paremmin kuin leveämpi 16" kesäkumi.

Äänestä

Itselleni oli uudet Continental talvirenkaat - ajo-ominaisuudet olivat alussa hirvittävän huonot. Ominaisuudet paranivat renkaitten kulumisen myötä. Autohan on muuten ihan hyvä, mutta varsinainen "jääkaappi" talvella.

Äänestä

vastauksista, täytyy tarkistaa ne renkaat, pitää vielä kokeilla toista autoa, jos olisi vaikka eri renkaat. Oliko siihen kuljettajan penkkiin/säätöihin kommentteja? (kts. aloitusviesti). t. Vesa

Äänestä

Tää on nyt tyhmää. 307 Sw ei ole mikään kuulalaakeriauto talviliukkailla. Se on yksi parhaista talviautoista ajettavuudeltaan. Ei TM talviauto 2003 kakkossija turhasta tullut. Minulla on meinaan useampi auto. On mm. tämä suomalaisten suosima Golf variant ja se on liukas auto. Ton SW:n otan kun on liukkaat kelit. Pääsee nopeiten töihin.

Äänestä
  • Kesänalussa saamani 307 kiemurteli kuin olisi ajanut käärmeenselässä. Vein auton aurauskulmansäätöön merkkilikkeeseen. Ei huomattavaa parannusta ajo-ominaisuuksiin. Huollosta mukaan annettua pöytäkirjaa tutkimalla huomasin, että säätöarvot olivat "hatusta tempaistuja". Toisella keralla työnvastaanottaja lisäsi työmääräykseen, että säädöt on tehtävä korjaamo-CD:n mukaisesti. Ajo-ominaisuudet paranivat huomattavasti, kun aurauskulma oli kohdallaan (-11 astetta/pyörä). Talvirenkaita vaihtaessani havaitsin vasemman raidetangon lukitusmutterin olevan auki, eli jälleen merkkihuoltoon. Nyt nokian kitkoilla meno on lumisella alustalla kiitettävän vakaata. Sivutuulelle herkkä tämä pösö kyllä on.
    Voipa olla, että uusien autojen alustaa ei ole viritetty suomalaisiin ajo-olosuhteisiin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ajettavuus? kirjoitti:

no voi perskuta sentään, koeajossa oli pari päivää 307 1.6 SW S-Edition -04 malli (esittelyauto, ajettu 5000km), ja ihmettelin sen ajettavuutta, ihan kuin olisi ajanut "kuulien" päällä, kokoajan esim. moottoritiellä sai ohjata, urat/tuuli heitteli, olen kuullut, että Pösöt on hyviä ajettavia, onko 2,0 koneela eroa (paino/ajotuntuma)?, mutta tämä oli pettymys, olikohan siinä kaikki kohillaan?, kertokaa te joilla sellainen on. Toinen asia joka häiritsi, penkki, en saanut säätöjä osumaan kohdalleen, vaikka kuinka säädin, rattia/penkkiä, jotenkin jäi reisituki puuttumaan?, muuten kyllä laadukkaan oloinen ja hiljainen peli, hintakaan ei ole uudella paha, siksi kiinnostaa, vastauksista/kokemuksista olisin todella tyytyväinen. t. Vesa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu