Esikoiset ry:stä eronneet vanhoillisiin?

Sillanrakentaja1

Esikoislestadiolaisuuden piirissä kuohuu. Lapin vanhempien arvovalta esikoisten keskuudessa on kokenut kovan kolahduksen, kun sieltä tuli määräys, että esikoisten täytyy nyt irtaantua ev.lut.kirkosta ja ottaa sakramentit omiin käsiin. Näin alettiin sitten toimiakin, mutta se ei meille kaikille käynyt. Jos lapin vanhimmat ajoivat liikkeemme tällaiseen kriisiin, voivatko ne todella olla Jumalan asialla? Miksi edes seurata jotain jellivaaran huuru-ukkoja?
Olemme miettineet pienissä porukoissa, voisiko liittyminen vanhoillisiin olla mahdollista. Ymmärrämme toki, että vanhoilliset eivät ota meitä vastaan noin vain, koska eivät pidä meitä veljinään. Mikään ei estä kuitenkaan siirtymästä vanhoillisiin niin, että kävisimme kukin uskomassa vanhoillislestadiolaisen julistaman evankeliumin. Emmekö silloin ole itsekin sitten vanhoillisia. Ja palanneet takaisin siihen alkuperäiseen lestadiolaisuuteen, josta Esikoiset Ry on kauas poikennut.

Uskon, että useimmille esikoislestadiolaisille käy se, että siirtyisimme vanhoillisiin tällä tavoin. Esikoiset Ry:n alaiset rukoushuoneet käpertyköön sisään päin ja näivettyköön vähitellen kokonaan. Ei niillä ole Jumalan siunausta mukana!

16

327

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllähän_te_esi-
    • elhs

      Ystävä, kirjoituksellasi kiusaat vain itseäsi. Ei muuta sinun tilannetta millään lailla, vaikka siirtyisit vanhollisiin. Kirjoituksestasi voi lukea, ettei sinulla sisimmässäsi ole hyvä olla, tätä ehkä et uskalla myöntää julkisesti, mutta näin kuitenkin uskon olevan. Olen nähnyt ja tunnen useita kaltaisiasi ihmisiä, jotka sydämessään itkevät tilaansa, mutta ulos päin vihollinen, käyttäen sinun kunnian tuntoosi, peittää tunteesi, ehkäpä ylitse pursuavaan iloon ja nauruun. Nyt asia kuitenkin niin, oletko ajatellut, että sinun mieli ollut jo kauan aikaa sama, kuin usealla vanhollisella. Tämä ainoa ja alkuperäinen kristillisyys tuntuu liian ahtaalta ja mikä sen on aiheuttanut?, yksi vahva syy siihen, että. maailman rakkaus tullut niin lähelle, että kaipaat hauskempaa kristillisyyttä, näinhän kävi jo 100 vuotta sitten hyvin monen kohdalle. Suuri apu voi löytyä sinun kohdalle tähän elämän suurimpaan asiaan. Minulla kehoitus sinulle, jos voisit lähestyä oikeamielistä saarnaajaa, puhu hänelle kaikki, mitä omalla tunnolla kannat ja kuuntele mitä hän sinulle sanoo. Sinä pääset ehkä ensimmäistä kertaa elämäsäsi täysin vapaaksi. Sinä voit kokea sellaista iloa ja vapautta, että sanot, tässä on Jumalan huone ja täällä huoneessa yksin Kristus hallitsee. Poistuu kaikki ahdistus ja ilo sekä todfllinen rakkaus täyttää sydämesi.

    • esvltornio

      Minusta on päinvastoin. Vanhoillisten pitäisi palata takaisin aitoon alkuperäiseen herätyksen synnyttämään lestadiolaisuuteen, josta he erosivat ja perustivat eriseuran, jossa ei ole Jumalan siunausta ihmisopin myötä. Sanoisinkin heille: "Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi!"

      • Ei_ne_Jumalan

        valtakunnasta mihinkään lähde. Melperi on vihasta punaisena yrittänyt sitä jo 13 vuotta, mutta yksikään ei ole tarttunut vihan sanomaan. Muuten vihollinen on paikoin saanut voittoja.


      • teuta0115

        "ES ,VL, TORNIO "
        -
        AJATTELEN SAMOIN , VL:n PITÄISI PALATA MUTTA ,EI ESKOISLASSUIHIN,
        VAAN ESIKOISIIN ry. SE ON OAITO OIKEA MIELINEN KRISTILLISYYS..


      • vanhoillinenvl

        Esikoislestadiolaisuus ei ole alkuperäistä lestadiolaisuutta lainkaan. Lars Levi Laestadius ei korottanut mitään lapinvanhimmistoa mihinkään varajeesuksen asemaan. Edes Juhani Raattamaa ei kuulunut mihinkään lapinvanhimmistoon, vaan oli ihan tavallinen uskovainen ihminen, joka myös saattoi välillä eksyä ja hapuilla - niin kuin me kaikki. Yhdessä matkaa tehden pääsemme perille. Ei niin kauheaa, jos yksittäinen eksyy, kun on saattoystävät rinnalla tukemassa, toinen toistaan.
        Jos asetetaan jotku ihmiset varajeesuksiksi, on suuri vaara, että ne vievät koko joukon harhateille. Näin kävi katolilaisuudelle, näin kävi myös esikoislestadiolaisille.


      • Eiväthän_vanhoil-

        liset JUmalan valtakunnasta mihinkään lähde :-).


      • Anonyymi
        vanhoillinenvl kirjoitti:

        Esikoislestadiolaisuus ei ole alkuperäistä lestadiolaisuutta lainkaan. Lars Levi Laestadius ei korottanut mitään lapinvanhimmistoa mihinkään varajeesuksen asemaan. Edes Juhani Raattamaa ei kuulunut mihinkään lapinvanhimmistoon, vaan oli ihan tavallinen uskovainen ihminen, joka myös saattoi välillä eksyä ja hapuilla - niin kuin me kaikki. Yhdessä matkaa tehden pääsemme perille. Ei niin kauheaa, jos yksittäinen eksyy, kun on saattoystävät rinnalla tukemassa, toinen toistaan.
        Jos asetetaan jotku ihmiset varajeesuksiksi, on suuri vaara, että ne vievät koko joukon harhateille. Näin kävi katolilaisuudelle, näin kävi myös esikoislestadiolaisille.

        Suuresti arvostettu ja korkeasti kunnioitettu nimimerkki vanhoillinenvl !
        Kirjoitit ettei esikoislestadiolaisuus ole olleenkaan alkuperäinen lestadiolaisuus ja sitten kirjoitat ettei Johan Raattamaa kuulunut mihinkään lapinvanhemmistoon ja jälkeen kirjoitat että Raattamaa oli ihan tavallinen uskovainen ihiminen .
        Nimittäin Raattamaa on aina tukenut esikoisia ja hän oli samassa hengessä ja totuudessa kuin Laestadius ja kaikki muutakin vanhimmat . Tekivät parannusta vain omista synneistä ja uskoivat itsensä armosta autuaaksi ja Jumalan lapseksi . Sinulla heitti logiikka härän pyllyä kun toisaalta kiellät esikoiset olevansa alkuperäisiä mutta samalla todistat Raattamaan totiseksi kristityksi . Asia on sillä tavalla että Raattamaa ja kaikki muutkin kristillisyyden vanhimmat ovat saarnanneet oikean armonjärjestyksen ja ovat nyt nauttimassa sitä palkkaa joka kristitylle on luvattu maailman alusta . Raattamaa ja muut ovat suuresta Jumalan armosta saaneet syntyä esikoisten seurakunnan jäseneksi se on ensiksi syntynyt seurakunta . Kristityt eivät usko Lestadiolaisuuteen vaan yksin Jeesuksen sovitus työhön ja hänen voitolliseen ylösnousemukseensa .


    • Yxsata

      Ei Esikoiset ry:llä ole yhtään rukoushuonetta Suomessa eikä muuallakaan,kirjoitat vain aikasikuluksi kun et asioista tiedä mitään.

    • Yxsata

      Ei Esikoiste ry:llä ole yhtään rukoushuonetta Suomessa,taidat kirjoitella vain aikasikuluksi kun et asioista tiedä.

    • Juurihan se Esikoiset ry on perustettu,eihän siitä ole kukaan eronnut päin vastoin väki vaan lisääntyy.

    • sielläseonjumalanvaltak

      Mitä jos vaihteeksi alkaisitte seurat a Raamattua ja sen oppia?

      koko lestaporukka siis kakkine alalajeineen.

      • teuta01

        NIIN MINÄKIN AJATTELEN RAAMATTUUN TULEE TURVATA
        JOS OLISI NYT YKSIYHTEINEN , n.200,000 as. OLEVA POPPOO
        ESIM. ESIKOISET ry. SE OLISI JOTAKIN ,EIKÖ, . . . "
        -
        KOKO MAAILMASSA ON NOIN 200 TUHATTA LESTA KRISTITTYÄ.
        KAIKEN KAIKKIAAN KAUTTA MAAILMAN .... . . . ."


    • jumalanterve! Tervetuloa junalanvaltakuntaan erikoiset! junalanrauhaa.

      • Anonyymi

        Kännissäkö kirjottelet? Kai tiedät että Lestadius ei hyväksy alkoholia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kännissäkö kirjottelet? Kai tiedät että Lestadius ei hyväksy alkoholia.

        LLL on Thaimaassa eikä tiijjä mittää. Selevistäpäin kommentoin.😇👍🥛


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      33
      2193
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      118
      1866
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1591
    4. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1207
    5. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      160
      1202
    6. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      1036
    7. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      48
      1033
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      64
      1004
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      927
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      28
      900
    Aihe