Olen vuosia seurannut ja kuunnellut tätä sairaanhoitajien/terveydenhoitajien ja lähihoitajien välistä eripuraa ja toistensa epäkunnioitusta. Oli titteli mikä hyvänsä, aina löytyy joku toistansa "parempi". Sä et oo mitään, kun olet lähihoitaja jne. Lopettakaa jo hyvän sään aikana. Mistähän se työssä jaksaminen kaiken kaikkiaan koostuu työn raskauden lisäksi??? Toivottavasti meistä jokainen alan valinnut on lähtenyt alalle hoivaamis/auttamis tarkoituksessa lähimmäistemme auttamiseksi. Mielestäni jo yksi hoitoalan keskeisimpiä lähtökohtia on ammattietiikka ja kaikki mitä siihen sisältyy. Edellytys on se, että potilaita ja asiakkaita kunniotetaan ja halutaan taata hyvä ja laadukas hoito. Jos emme osaa tai halua arvostaa ja tukea toisiamme työssämme, olimme sitten sairaanhoitajia tai lähihoitajia, mitä se kertoo meistä jo pelkästään ihmisinä??! Nimenomaan meidän pitäisi tälle alalle lähtiessämme osata ymmärtää, että ihminen on ykkönen ja se koskee myös työtovereita. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja miksi emme vetäisi yhtä köyttä oli titteli vaikka presidentti....:) Oikeesti miettikää, onko tässä järkeä polkea toisiamme maan alle. Itse olen mielenterveystyöhön suuntautunut lähihoitaja ja ylpeä siitä. Ja viimeiseksi muistutus, että me kaikki käymme vessassa, eikö??Joten unohdetaan turhamaisuus...Toiveajattelua...tiedän, mutta halusin sanoa näkemykseni, Siskot!
Hoitajille arvoon katsomatta
Alalla 16 vuotta -74
4560
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kun terv. huollon työyhteisöjen ammattikuntien, muiden kuin lääkäreiden työn perusasiat eivät ole kunnossa, ihmiset=naiset alkavat tappelemaan keskenään ja samalla purkavat tässä huonoa työmotivaatiotaan ja tyytymättömyyttään, samalla kun johtavat lääkärit katsovat kaiken sormiensa lävitse eli eivät johda mitenkään, vaikka ovat siinä roolissaan ja saavat siitä vielä lisiään.
Lisäksi vielä johtamisessa suosiminen edistää ammattikuntien välisiä ongelmia.
On myös kysymys "hiljasesta" taistelusta työpaikan jatkuvuudesta, lääkäreillä ei pahemmin ole pelkoa työttömyydestä. Mutta mitä tarkoitat työn perusasioilla, voitko tarkentaa.
Sairaanhoitajan/terveydenhoitajan tai muiden toimijoiden 1) palkkaus ei vastaa työn vaativuutta, työn määrää> työmotivaation eräs keskeinen osatekijä. 2) työn arvostus terveydenhuollon työyhteisöissä.3) demokraattisen päätöksenteon puute ja huono johtaminen.4) käytettävissä olevien aika/henkilöstöresurssien suhde työn tavoitteisiin=perusristiriita.
Julkisessa terveydenhuollossa jatkuva niukkuutta ja säästämistä viestittävä huono johtaminen yhdistettynä jatkuvan työn kehittämisen epärealistisiin vaatimuksiin ilman palkkioita on yhdistelmä, joka tuottaa sinällään pahoinvointia, työmotivaation puutetta, ja työkulttuuria, jossa rehottavat klikit, kiusaaminen, suosiminen jne..
Minä olen lähihoitaja, valmistunut 1,5 v. sitten ja aika nuorikin vielä, enkä ole työpaikassani (jossa sijaisena) törmännyt näihin sh-lh/ph vastakkainasetteluihin.
Kovasti olen niistä kuullut, mutta onneksi ei ole tullut kentällä vastaan.