Näin isänpäivän aattona

reppuriika

Ei ole sitä isää eikä enää äitiäkään. Ei meillä näitä päiviä erikoisemmin noteerattu. Huomenna on jonkinlainen muistaminen isille seurakunnassa - laulua, saattaa olla runo ja ainakin kakkukahvit.
Olisihan se kiva jos vanhemmat tai jompi kumpi heistä vielä eläisi. Täyttäisivät tai isä olisi jo täyttänyt tänä vuonna 86 vuotta. Kyllähän moni tuonikäinen asuu itsenäisesti omassa kodissaan ja on elämässä kiini. Kun vierailee hoivakodissa ja laitoksissa, niin on iloinen ettei omat vanhemmat ole siellä ja se vaihe jäi heiltä kokematta. Minulla jäi vanhemmistani ehtyt muisto kun kuolivat äkilliseen sairauskohtaukseen vielä työikäisinä. Ei ollut niitä "pitkiä jäävyväisiä" niin kuin monet joutuvat kokemaan vanhempien hiipuessa aivosairauteen.

12

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen-isä-itsekin

      Mun isä täytti 110 vuotta, keväällä. Aikapi vanhus alkaa olla tuossa iässä. Hän vietti synttäreitään haudassa, mutta emme me elävät ole häntä unohtaneet. Äiti on vasta 101 vuotias. Haudassa hänkin.

    • Haikeana_muistelen

      Sinulla Reppuriika taitaa olla aikalailla erilaiset kokemukset vanhustenhoitolaitoksista kuin minulla. Erityisesti juuri juhlapyhät rytmittävät siellä vuodenkiertoa ja tuovat varmaan vaihtelua niin vanhuksille itselleen kuin henkilökunnallekin.

      Minä mm. järjestin äitini 80-vuotispäivät kodin sijaan laitoksessa, koska siellä oli hyvät tilat astioineen, kunhan vei itse tarjottavat ja koristelut paikanpäälle. Vieraina oli niin tuttuja, sukulaisia kuin asukastovereitakin - ja tietysti henkilökuntaa. Tavoitteenahan on, että etenkin muistisairaan ainoa koti on siellä ja yhteisöllisyyttä pyritään edistämään kaikin keinoin.

      Jo tätä ennen oli henkilökunta muistanut vanhempieni 55-vuotista avioliittoa tarjoamalla perheen järjestämän kahvituksen jälkeen heille lomahoito-osaston siivestä oman hääsviitin yöpymistä varten. Isäni asui silloin vielä kotona, mutta äitini kaltaisia Alzheimer-potilaita ei suositella siirreltäväksi paikasta toiseen turhan takia.

      En enää edes muista, että milloin olen viimeksi viettänyt jouluaaton ilman, että olen käynyt vanhusten luona joulupukin vierailun ja yhteislaulujen aikaan. Nyt tulee erilainen ja jopa surullinen joulu siltä osin, kun ei enää ole omaisia asukkaina.

      • reppuriika

        Kyllä minä jotain tiedän vanhusten hoitolaitoksista, kun olen hoitanut vuosia hoivakodissa ikäihmisiä. Kyllä ne puitteet ovat hyvät, ja hoito myös, mutta ei se että ihminen menee siihen kuntoon, dementoituu ja menettää elämänsä hallinnan. Kyllä minusta on ihan hyvä että saa lähteä järki päässä seisovilta jaloiltaan niin kuin vanhempani saivat osakseen.
        Sitä tarkoitan.


      • Haikeana_muistelen
        reppuriika kirjoitti:

        Kyllä minä jotain tiedän vanhusten hoitolaitoksista, kun olen hoitanut vuosia hoivakodissa ikäihmisiä. Kyllä ne puitteet ovat hyvät, ja hoito myös, mutta ei se että ihminen menee siihen kuntoon, dementoituu ja menettää elämänsä hallinnan. Kyllä minusta on ihan hyvä että saa lähteä järki päässä seisovilta jaloiltaan niin kuin vanhempani saivat osakseen.
        Sitä tarkoitan.

        Voi voi, oletpas tietämätön sen suhteen, että kuinka kivaa papparaisilla on katsella nuoria hoitajatyttöjä ja laittaa heidän kanssaan vaikka tanssiksi välillä. Samoin äidit voivat unohtaa sen, että heillä koskaan on lapsia tai muita ikäviä velvollisuuksia ollutkaan. Parhaassa tapauksessa voi vaihtaa lapsen uuteen ja parempaan. Joskus he vaihtoivat toki hoitajiakin valiten minut jonkun tilalle.

        Kyllä siellä mm. huumori on erittäin hyvä ja tarpeellinen ominaisuus.


    • Oli meilläkin mies jota kutsuttiin isäksi vaikkei koskaan isä sillain osannut ollakkaan. Kuoli 49-vuotiaana. Haudallaan kävin viimeksi tänä syksynä, onneton ihmispolo, ei ollut hänenkään rekensä varmaan kevyt vaikkei ollut kanssakulkijoidensakaan.

    • Olen pienikokoinen ja on mahtavaa olla päähenkilö, kun vietän ISOISÄN päivää.

    • Kaikkee joutavaa sitä tulee aikuse miehenkin päähä täs päivännousuu orotelles .
      Olihan se messevää ennen kun ain isänpäivän aamun orot niin piene ihmise askelii ,kaik me muistetaa kui lapse tömistelevä lyhkäsil askelilla .
      Vaik sen lahjanki ties etukätte nii silti ,nii oli höyhenel olis sialuu kutitelttu ja paras lahja oli ko sai ne pulleat käret kaulalles pehmeä poske omaas vaste.
      Nyt saa istu vaik mailman tappiin nii ei kuulu askelte töminä ,vaimo jupisee keittiös ja telkkari rummuttaa omiaan ,kenenkään kuuntelematta.
      Eilen tuli jo etukätte vanhema tytön perheen kans juhla juhlittu ja kaaku syätty ,tänäpe käy sit nuarema haural kynttilä viämäs ja ajattele sit mitä ajattele siin seisoes .Semmone isänpäivä tälkertta .

      • Heikunkeikku

        "koti-kiusattu"
        Voi että ja että. Niin mukava kirjoitus.
        Ja jos tosta että:stä jatkan kirjottamista, niin tykkään ihan satasella lukea sun murrettas.
        Toisaaltaan, vaikka kirjoittasit miten kuten ja kuinka vaan, niin aina se kolahtelee muhun.
        Kiitos kirjoituksistasi.


      • viides.pulpetti

        Mä vaan nyökyttelen tässä Heikun takana. Olisi niin mukavaa, kun sais useammin lukea koti-kiusatun tekstejä. Ihan sama mikä se aihe olis.
        Samalla mä tässä pyydän anteeksi, että olen saattanut niputtaa koti-kiusatun semmoseen lyhteeseen johon et kuulu. Joskus sitä pitää useammin hieraista silmäänsä ennen kuin erottaa jyvän akanoista.
        Ja anteeks kun puhun kolmannespersoonassa ja toisespersoonassa samantien.


    • ent.siivoojaparka

      Minusta ei koskaan tullut isää ja omanikin on kuollut.
      Ei tullut juhlia tälle päivälle.

    • eppu2

      Isän kuolemasta tulee ensi kuussa 27 vuotta ja äidin tuli juuri 11 vuotta.
      Eipä noita päiviä erityisesti vietetty. Koulussa piirustustunnilla joku kortti väsättiin äitenpäiväksi.
      Lippu se näkyi tangossa roikkuvan pihassa. Liputuspäiväksi se tuli vuonna 1979.
      Amerikasta lähtöisin niinkuin äitienpäiväkin.

    • Isäni kuoli 86v. nyt ei kaikki ole muistissa isän sisko täytti 96 viime kuussa, luulen vanhin suvun juurista sitten 1700.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      69
      1299
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      910
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      76
      832
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      89
      733
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      48
      633
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      584
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      122
      548
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      523
    Aihe