Sähkön kilpailuttamisesta puuttuu sähkönsiiro

Noin 10–15 prosenttia suomalaisista kilpailuttaa sähkönsä. Ylen mukaan kuitenkin kannattaisi, koska kilpailuttamisella voi säästää jopa satoja euroja asumistyypistä riippuen.

Aika perseestä koska kuutena viime vuotena sähköenergian hinnat ovat laskeneet ja samaan aikaan ovat sähkönsiirtomaksut nousseet moninkertaisesti.

Koko homma on sähkönkäyttäjien kusetusta, sähköverkot on maksettu jo moneen kertaan ja valtio myi kansan omistamat sähkönsiirtoverkot ulkomaille ja taas sähkön käyttäjät joutuivat maksumiehiksi.

Energiaa pitää tuottaa joka päivä.
Sähköverkot ovat suurimmaksi jo olemassa ja uudetkin kestävät vuosikymmeniä, mutta kun valtio on taannut niiden omistajille korkeat osinkotuotot niin ei muuta kuin sähkönkäyttäjät maksumiehiksi ja niin carunan kuin muidenkin ulkolaisten rahat virtaavat pois suomenniemeltä.
964
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hallituksen toimenpiteillä siirretään miljardeja ties minne.

Sähkönsiirtoverkko ei poikkea paljonkaan rahansiirtoverkoista kaiken maksaa kansan köyhimmät ja siitähän myös osittain tuloerojen kasvaminen johtuu.

Äänestä

Mikset vie sähkölaskuasi soskuun ? Itse vien sen soskun postilaatikkoon ja ne maksaa suoraan.Saunamaksunkin maksavat sekin nousee nääs vuodenvaihteessa jo kymppiin kuussa.

Äänestä
  • eikiinnostapaskaduuni 13.11.2016 19:18

    Paskaa on myös tavallisten kansalaisten keskuudessa.
    ELÄVÄT TOISTEN REHELLISTEN KÖYHIN RAHOILLA.

    Äänestä

Sama se mitä sähkö maksaa kattolamppu palaa silti aina.

Äänestä
  • Eli sama mitä eläminen maksaa, koska sekin sammuu joskus.

    Päivällä ei tarvitse kattolampun valoa voi nähdä päivänvalolla.

    Äänestä

  • Ei nää lukea päivällä ilman valoa näin marraskuussa.

    Äänestä

Sossusta pois niin näkee vaikka mitä'.

Äänestä

Sosku minunkin sähkölaskun maksaa nykyään .Elokuussa tuli liitonrahat loppuun 2 vuotta työttömänä.Ei kyllä enään kiinosta edes hakea töitä.Sosku maksaa sähkön asun kerrostalossa niin on tuntunut kylmältä niin olen illalla pitänyt sähköuunia 250 asteessa uuninluukku auki pari tuntia jotta on lämpösempi .Ei tulisi mieleenkään jos töissä ollessani kun joutu itse maksamaan.Nyt soskun aikan sähkölasku noussut kympillä heh heh.Telkka päällä koko päivän vaikken katso vaan yleensä pelailen tietokoneella.Ite oon kyll mieluummin vähemmäll rahall himas aamukaffetta hörppimässä kymmeneltä kuin että saisin parisataa enemmän töissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


persepuuki kirjoitti:

Noin 10–15 prosenttia suomalaisista kilpailuttaa sähkönsä. Ylen mukaan kuitenkin kannattaisi, koska kilpailuttamisella voi säästää jopa satoja euroja asumistyypistä riippuen.

Aika perseestä koska kuutena viime vuotena sähköenergian hinnat ovat laskeneet ja samaan aikaan ovat sähkönsiirtomaksut nousseet moninkertaisesti.

Koko homma on sähkönkäyttäjien kusetusta, sähköverkot on maksettu jo moneen kertaan ja valtio myi kansan omistamat sähkönsiirtoverkot ulkomaille ja taas sähkön käyttäjät joutuivat maksumiehiksi.

Energiaa pitää tuottaa joka päivä.
Sähköverkot ovat suurimmaksi jo olemassa ja uudetkin kestävät vuosikymmeniä, mutta kun valtio on taannut niiden omistajille korkeat osinkotuotot niin ei muuta kuin sähkönkäyttäjät maksumiehiksi ja niin carunan kuin muidenkin ulkolaisten rahat virtaavat pois suomenniemeltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu