Kaverilla on bernin paimenkoira. Hän poistui huoneesta ja koira päätti käydä päälle. Elikkä kävi muristen näykkimään ja alkoi runnoa päälle. Itse olen tottunut koiriin ja nappasin koiraa päästä kiinni ja pidin otteessa pari minuuttia ettei päässyt puremaan. Pari muuta vierasta oli paikalla ja näki hyvin tilanteen. Koira oli loppuajan ihan siivosti eikä enää uhonnut.
Kaveri yllättäen loukkaantui minulle eikä halua pitää enää yhteyttä. Koiralta lähti myöhemmin pallit agressiivisuuden ja käytösongelmien vuoksi.
Kyllä suoraan sanoen vituttaa tommonen että otetaan iso vahva ja voimakasluonteinen koira ja sitten ei kouluteta sitä yhtään ja annetaan sen käydä vieraiden kimppuun. Oma koirani olisi tuollaisesta lähtenyt niskaotteella eristykseen eri huoneeseen. Sen jälkeen olisin pyytänyt kaverilta tuhannesti anteeksi.
Sitten kompensoidaan vielä kasvatuspuutteita kirurgisesti. Jos olisi pientä jämäkkyyttä kasvatuksessa, niin koira tietäisi kuka on pomo eikä mitään pallileikkauksia tarvittaisi. Sitten vielä keksitään ihme selityksiä koiran erityislaatuisesta luonteesta.
Ihan oikeasti jos tunnet olevasi tosi "nössö" kasvattaja, niin ota joku peruskiltti rotu kuten noutaja tai villakoira.
Olen itse ollut koirien kanssa tekemisissä lapsesta asti. Monta purevaa ongelmakoiraa olen nähnyt ja pääsääntöisesti omistaja on aina joku vellihousu, joka ei pysty sanomaan negatiivista sanaakaan koiralleen. Kaverini tapauksessa koira on hänen ensimmäinen eikä kotonakaan ollut hänellä lapsena koiraa.
Kaverin koira kävi päälle
6
175
Vastaukset
- tarkkasäännöistä
Omistajassahan se vika on jos koira noin käyttäytyy. Paljon on valitettavasti huonosti koulutettuja koiria. Itse koiran kanssa lenkillä ollessani sanon huonosti käyttäytyvän koiran omistajalle, että kannattaisi viedä koirakouluttajalle niin olisi helpompi ulkoiluttaa. Kerran yksi koira juoksi irrallaan ja kun huomautin siitä omistajalle niin rupesi huutamaan, ihme tyyppi. Mitä olisi siihen sanonut, kun minun koirani olisi hyökännyt hänen koiransa kimppuun minua puolustaakseen. Omistajalla on aina vastuu.
- kjhfhghghg
On kaveriltas pudonnut pallit jo koiraa ennen.
Sitä vituttaa kateuttansa kun menit sen reviirille koiraosaamaan varsinkin kun oli todistajia paikalla.
Hanki vähemmän lapsekkaita kavereita. - meniaikaasitten
Jepjep.
Jos koiraa hankkiessa tarvitsee kysyä "pärjäänköhän tuollaisen kanssa", todennäköisesti menee metsään ja pahasti...
Kaikki koirat on koulutettavissa, kaikista ihmisistä ei vain ole kouluttamaan kaikenlaisia koiria.- luonnenäkyyjopennussa
Jos koira on jo pentuna arka, välttelee vieraita, ja vieraita koiria.Siitä ei valitettavasti,kouluttamalla ja totuttamallakaan saa samanlaista, kun toisesta pennusta,joka on alkujaan avoin ja ihmisistä ja vieraista koirista pitävä.
Olen nähnyt monia koiria, joilla ollut pentuna arkuutta.SE muuttuu vanhemmiten usein hyökkäävyydeksi, itsepuolustukseksi.Sellaisesta koirasta ei saa luotettavaa avointa koiraa, ei vaikka kuinka kouluttaisi.Kerron tämän monen koiran kokemuksella, olen nänyt noita tapauksia, ihan liian paljon.Ja niillä on vanhemmissa tuta samaa arkuutta, arvaamattomuutta,salakavaluutta,se vaan periytyy,halusi tai ei.Ei turhaan varoitella, että ÄLÄ OTA ARKAA PENTUA.Sellaisesta tulee luonnevikainen aikuinen koira, jonka pitäminen on hankalaa.Monet sen aran silti ottaa, ja kuvittelee, että kun vaan kouluttaa ,ja totuttaa....huoh.
Luonne näkyy jo luovutusikäisessä pennussa hyvin, se ei muutu. - jerrykerry
Puhut totta. Saman huomannut. Epäsosiaalisia pentuja ei kannata ottaa. Niistä ei kerry muuta kuin ongelmia.
- 3456787654
Koirassa kyllä vikaa, jos käy päälle,kun omistaja on poissa paikalta, hän ei voi vaikuttaa koiransa sen hetkiseen käytökseen.Luonnevikaisia, heikkohermoisia yksilöitä on monissa roduissa.
Heikkohermoisilla yksilöillä teetetään pentuja, siinä se on sitten lopputulos, luonnevika siirtyy suvussa jälkeläisille.Kastraatio, ei vaikuta agressiivisuuteen,vaan sukupuoliviettiin, joten pallien leikkuu turhaa tuossa tilanteessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait152940- 392537
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...381403- 841330
- 631211
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä40969Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.124863- 32796
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi27635Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan58606