Suorastaan häiritsevä tunne. Tutustuin taannoin erääseen naiseen ja ihastuin häneen. Nopeasti kuitenkin kävi selväksi, ettei hänen kanssaan voisi kuvitellakaan kaveruutta vakavempaa suhdetta. Olimme erilaisia, mutta se ei ollut se varsinainen syy tälle johtopäätökselle. Tuo ihastuksen tunnekin taisi olla lähinnä pinnallista. Pidimme vain vähän hauskaa. Näin ollen asian luulisi olevan selvä ja loppuun käsitelty, mutta kun ei ole. Huomaan kuitenkin päivittäin ajattelevani häntä ja se saa pääni ja arkirytminkin sekaisin. Miksi, jos tiedän, etten kuitenkaan ole hänestä todellisuudessa kiinnostunut?
Mitä tämä on..?
aivansekaisin
37377
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Ei voi tietää, sanon näin ulkopuolisena. Kaikessa ei ole järkeä :)
Joo ei ole järkeä. Tämä ihmismieli on kyllä outo. Kuten tuossa jo mainitsin, niin todellisuudessa en voisi kuvitella hänen kanssaan mitään vakavaa, mutta sitten taas jonkinlainen mielenkiinto häntä kohtaan jäi. En ole viitsinyt hänelle purkaa tuntojani, kun emme ole aikoihin olleet yhteyksissä. Ymmärsin myös kerran hänen puheistaan, että haluaa olla vapaa eikä tahdo vaikeuksia. Uskon että hän on onnellinen noin, mutta minä vaan nyt hankaloitan asioita omassa päässäni..
Miksi et voisi kuvitella mitään vakavaa?
Jotenkin koin hänen olevan sen verran villi luonteeltaan, ettei hän malttaisi pysyä vakavassa suhteessa. Lisäksi olen melko tunteellinen ihminen ja kun hän huomasi tämän, niin hän löi ns. liinat kiinni ja teki selväksi, ettei meillä ole sama päämäärä. Turha siinä on enää ryhtyä väkisin yrittämään mitään.
Niin eli sinä olisit kuitenkin halunnut muutakin? Ehkä hän jäi siksi ajatuksiisi pyörimään. Joskus eteen kävelee ihmisiä jotka saa jonkun tunnetason heräämään ja sellaisesta on vaikeampi pyristellä pois. Mutta kyllä se siitä häviää. Ota yhteyttä ja kysy et mikä mättää jos haluat kuulla vastauksen. Muussa tapauksessa sun täytyy vaan odotella että hän hälvenee ajatuksista.
Kyllä ja en. Jokin hänessä kiinnosti ja jokin taas työnsi luotaan. Sain aikoinaan kuulla vastauksen, jonka mainitsin jo tuossa aiemmin, eli meidän maailmat eivät kohdannut. En viitsis enää alkaa utelemaan mitään, etenkin kun aikaakin on jo kulunut.
Mitä tarkoitti tämä kohta " Lisäksi olen melko tunteellinen ihminen ja kun hän huomasi tämän, niin hän löi ns. liinat kiinni ..." ?
Tarkoittaa siis sitä, että kun ihastuin häneen ja osoitin sen hänelle, niin hän ikään kuin säikähti ja muuttui passiiviseksi. Sitten selvisikin, että hän ei halua mitään vakavaa. Eli se siitä sitten. Olin siis tulkinnut hänet alunperin väärin. Hän oli vain hauskanpitomielellä ilman tunteita ja minä taas täysin tunteitteni vallassa.
Mielenkiinnosta, miten naisen sitten pitäisi hoitaa tämmöiset tilanteet? Vinkkejä usein samassa tilanteessa oleville ja "villin luonteen" omaaville?
muuta kuin kaveruutta? Sanot aloituksessa, että ei muuta kuin kaveruutta vakavampaa, mutta muista kommenteista tulee vaikutelma kuin olisi ollut muutakin?
Eli olitte kavereita -> sä ihastuit yksipuolisesti -> teit jotain alotteita -> nainen, hyvin ymmärrettävästi, ei halunnut jatkaa kaveruutta?
Sä olet tainnut vaan mielikuvituksessasi kehitellä pelkästä kaveruudesta jotain älyttömyyksiä. Ja pakit saatuasi alkanut ajatella "en mä olis halunnutkaan... päläpäläpälä." Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista.
Piti vielä palata tähän ketjuun, kun jäi häiritsemään. Tuo nainen saattaisin olla minä, mutta mikä saa epäilemään on nuo jutut villeydestä ja yhdenillanjutuista jne. Mulla ei nimittäin ole vuosiin ollut yhtäkään yhdenillanjuttua eikä minkälaista kiinnostusta edes sellaseen. Vai onko nekin samanlaista kuvitelmaa kuin muukin ketjussa? Olis kiva kuulla aloittajalta tähän joku kommentti. Voisin poissulkea itseni, koska mä koen kyllä suorastaan kunnianloukkauksena tuonkaltaiset väitteet, jos ne koskisivat minua.
Käytin väärää termiä kun en jaksanut lukea niin tarkkaan. Eli siis minkäänlaisia irtosuhteita ei ole ollut vuosiin, enkä usko että koskaan tuleekaan olemaan.
Ei ollut muuta kuin kaveruutta ja tapailtiin satunnaisesti. Tosiaan ihastuin yksipuoleisesti, mutten kyllä voi mistään aloitteista puhua. Hän ei vaan halunnut mitään vakavaa, joten tulkitsin hänet väärin.
Niin, jos nyt välttämättä halutaan keskustella hänen menneistä suhteistaan, niin eipä minulla niistä ole muuta todistetta kuin hänen omat puheensa. Eli minun kuvitelmistani ei nyt ole kyse. Ja eiköhän tämä riitä tästä aiheesta.
Villi on aina kesytettävissä. Mutta se ei tapahdu hetkessä. Mutta jos kesytät niin hän voi hyrrätä sylissäsi kuin kissa. Toisaalta ja voi mennä helposti rikki kun kyllästyt kesytettyyn
Niin olen kuullut sanottavan, mutta kyllä sen muutoksen täytyy tulla omasta tahdosta. Tiedä vaikka hän olisi ollutkin vannoutunut irtosuhteiden harrastaja.
Komppaan beentherebeforea. Mutta ymmärrän haluttomuuden yhteydenottoon...villit ei yleensä ole sellaisia luonnostaan vaan jokin on heistä tehnyt sellaisia. Itse vähän rauhattomampi tapaus mut toisaalta toivoisin että olispa joku joka haluis nähdä sen rauhattomuuden taakse ja tutustua siellä olevaan ihmiseen.
Pitääkö olla heti irtosuhteiden harrastaja jos joku onnistuu laittamaan pään pyörälle? Minkä verran aikaa kulunut? Joskus kannattaa kuitenkin yrittää ja yllättää itsensä. Ties vaikka itsekin yllättyisit.
Ei pidä, mutta tässä tapauksessa niitä irtosuhteita vaan oli ollut useita. Tuossa edellä tulikin hyvä pointti, että jokin näistä henkilöistä on tehnyt sellaisia, mutta en nyt halua avata sitä enempää. Aikaa on kulunut jo useampi kuukausi ja vaikkei mitään välirikkoa olekaan, niin silti se yhteydenotto ei tunnu hyvältä idealta. Kun en sattumoisin ole peräänhuutelevaa sorttia, ja eiköhän siellä ole jo uudet kuviotkin (vrt. menneisyys).
Et ole se keneksi luulin.
Mitä nyt ehdin tutustua häneen, niin hän antoi itsestään fiksun ja tunnollisen vaikutelman. Ainut vaan, että hän oli vähän hakoteillä. Ilmeisesti hän ei ole vielä löytänyt itseään tai paikkaansa, vai miten se nyt sanotaankaan, ja ei täten halua sitoutua. En puolestani halua olla jarruna sellaiselle ihmiselle, joka ei tiedä mitä hakee. Itse sen sijaan haluan nyt vain saada tunteeni selväksi.
Vastaan tähän tylsään tapaani, että jokainen on joskus sekaisin. Tulee sitten päiviä kun ei mikään ole sekaisin vaan ihan järjestyksessä.
Tämä on aivan totta ja tätä eivät kaikki ymmärrä. Minun mielestä on parempi unohtaa sellaiset, jotka vaativat sinulta tietynlaisuutta, se asettaisi vain enemmän paineita. Ihminen on hyvä hyväksyä puutteineen ja hyvine puolineen, joskus joutuu tekemään kompromisseja. Pitkässä suhteessa, jos tunteet ja luonne ja yhteisymmärrys ei millään tasolla kohtaa niin silloin on parempi luovuttaa.
Ihmissuhteissa se on kai vaikeeta ennalta tietää mitä hakee...Luulen et sen tietää vasta kun oikea ihminen osuu kohdalle. Se tunne ku tietää et tossa se on. Se mitä on hakenut.
Voi käydä niinkin tai sitten ei kuitenkaan ole se mitä haki. Kun tutustuu.
Monesti se taitaa olla juuri näin. Ihminen antaa helposti itsestään aivan erilaisen kuvan, mitä pohjimmiltaan on. Kun tämä perusominaisuus sitten paljastuu, niin sitten kiinnostus toista kohtaan katoaa. Kokemusta on sekä itsestäni että toisesta. Kai tuokin jotenkin liittyy heikkoon itseluottamukseen, yritetään pöngittää esittämällä jotain muuta...
Tässä pikadeittimaailmassa ihmisten tuntemus tuppaa käymään vähän heikoksi. Vaatii aikaa yhdessä olla pidempäänkiin, jotta toisen luonteesta ja ominaisuuksista pystyy mitään sanomaan.
Tässä on totuutta.
Ihmisillä ei ole aikaa antaa itselleen ja toiselleen aikaa tutustua vaan odottavat pikatunteita ja pikatyydytystä sekä pikahuipennusta.
Sitten jos tälle tulee esteitä tai tuntuu aikaa kuluvan "liikaa" niin tyypit luovuttavat. Sama koskee sitten suhteita. Ei anneta mahdollisuuttta asioiden korjaantua tai ratkaista niitä vaan suoraan erotaan.
En usko että tuo on tietoista.
Ihmisillä voi olla ihan hyvä itseluottamus, mutta kun toisesta on kiinnostunut eikä halua epäonnistua niin sitä automaattisesti yrittää näyttää parhaimmalta mitä pystyy. Osa liittyy myös fantasiaan millainen toinen on, itse on ja millainen suhde vois syntyä. Sitä jotenkin pyrkii elämään siinä kunnes jossain vaiheessa huomaa niitä säröjä että itse ei ole sellainen, toinen ei ole sellainen eikä suhteesta tule sellaista.
-Monesti se taitaa olla juuri näin. Ihminen antaa helposti itsestään aivan erilaisen kuvan, mitä pohjimmiltaan on. Kun tämä perusominaisuus sitten paljastuu, niin sitten kiinnostus toista kohtaan katoaa. Kokemusta on sekä itsestäni että toisesta. Kai tuokin jotenkin liittyy heikkoon itseluottamukseen, yritetään pöngittää esittämällä jotain muuta... -
Tässä oli vastaus tuohon.
Uskon että ihmisillä on tarve uskoa että siitä yhteisestä jutusta syntyisi jotain jonka vuoksi sitä antaa itsestään sellaisen kuvan joka sopisi toisesta saadun kuvan kanssa yhteen. Molemmat osapuolet sitä varmasti tekee, itseluottamuksesta riippumatta.
Se on kutituspulveria.
Aloittajan kommenteista tulee vaikutelma, että olettamuksia, keskustelemattomuutta, puhumattomuutta, arvailua, kuvitelmia, omia johtopäätöksiä sen pohjalta. Täydellinen resepti kuulostaakin olevan, että sekaisin menee. Se puhuminen tai kysyminen on joskus niin ylivoimaista. Mieluummin halutaan pitään ne omat kuvitelmat, kuin todella tutustua toiseen,
" En ole viitsinyt hänelle purkaa tuntojani.." - mitäs luulet kuinka helppo toisenkaan on sinua tuntea tai liikoja itsestään kertoa totta.
"en halunnut udella" - mutta silti ollaan niin varmoja, mitä se toinen on.. Jokaisella on oikeus olla se, mitä on, ei se, mitä joku muu olettaa hänen olevan.
"Ymmärsin myös kerran hänen puheistaan, että..."
"Uskon että hän on.."
"Jotenkin koin hänen olevan .."
" Olin siis tulkinnut hänet alunperin..."
"Ei ollut muuta kuin kaveruutta ja tapailtiin satunnaisesti."
-Yllä on muutama karmea esimerkki kommunikaatiovajeesta.. Mitä voi kuvitella tuollaisesta seuraavan.. ei yhtään mitään. Ja lisäksi
"Mitä nyt ehdin tutustua häneen- niin hän antoi itsestään fiksun ja tunnollisen vaikutelman. Ainut vaan, että hän oli vähän hakoteillä. Ilmeisesti hän ei ole vielä löytänyt itseään tai paikkaansa, vai miten se nyt sanotaankaan, ja ei täten halua sitoutua. En puolestani halua olla jarruna sellaiselle ihmiselle, joka ei tiedä mitä hakee. Itse sen sijaan haluan nyt vain saada tunteeni selväksi.
Eli ei ole tutustuttu. Aikaakaan ei ole ollut, mistä yllä esimerkki. Aloittajalta on ollut väärin toista kohtaan olettaa ja kuvitella. On väärin toista kohtaan antaa ymmärtää tutustuvansa, mutta tehdä vain omia olettamuksia ja olla antamatta itsestään mitään, olla puhumatta tai keskustelematta- siis tutustumatta.
Ja sitten kaiken päätteeksi ollaan vielä täysin petytty siihen, mitä toisesta kuvitteli.
Täysin epäreilua toista kohtaan. Eihän tuossa ole annettu mitään mahdollisuuksia tutustumiselle jonka pitäisi olla molemmin puolista. Mitähän aloittaja on antanut itsestään muuta kuin toiselle sen tunteen, että hän ei saanut mahdollisuutta edes näyttää kuka on..
Ehkäpä juurikin tuo puhumattomuus sekoitti tunteeni ja lopulta mentiinkin metsään kaikkine tunteineni. Olisi varmaan pitänyt jo heti tutustuttua ottaa asiat puheeksi ja kertoa mitä mieltä itse olen tilanteesta, eikä vasta sitten, kun koko juttu alkoi olemaan jo lopuillaan. Mutta edelleenkään en ymmärrä, että miksi kuitenkin koin ihastusta häntä kohtaan, vaikka hän teki varsin hyvin selväksi, ettei halua mitään vakavaa. Noh, oppia ikä kaikki...
Se JOKIN jossain vaan on. Ei sitä ainaa saa selville, mikä se jokin on, se vaan on ja se riittää.
Taisin vähän tykätä, mutta eipä sillä enää ole mitään merkitystä. Mokattu mikä mokattu. Kiitokset kommenteista!
Eteenpäin! ;)
Ehkä sillä on merkitystä. Tykkäsikö toinen sinusta? Ei kantsi ajatella mokaamista. Kännissä voi helposti mokata.
Irtosuhteita minulla ei erityisemmin ole ollut, vielä vähemmän seurustelu.
Eräs mies sai minut pysähtymään. Hän oli kiltti ja mukava, ja kyseli kuulumisiani. Yleensä ahdistuisin moisesta, mutta hän sai minut hyvälle tuulelle. Oli outo tunne, kun joku on kiinnostunut asioistani.
Tilanne oli mutkikas, koska ensimmäiset tapaamiset olivat vakuuttelua kaveruudesta sekä muihin kohdistuneista tunteista. Lopulta asiassa kävi kuten aina;
yhteydenpito loppuu muusta kuin omasta toiveestani. Tietysti jälkikäteen myönnettäköön käyttäytyneeni ristiriitaisesti. Ne harvat miehet keneen tutustun, lähtevät aika nopeasti meneen tutustumisen jälkeen.
Väilitin hänestä paljon ihmisenä, ehkä vähän ihastuinkin. Toisaalta loukkaantunut olo, mutta ei kai auta syyttää kuin itseään.