Kuinka nopeasti masennuslääkkeet vaikuttavat?

Kuinka nopeasti masennuslääkkeet voivat vaikuttaa? Voiko muutoksia alkaa näkymään jo seuraavana päivänä(lääkepakkauksessa puhuttiin 2-4 viikosta) vai onko kyse jostain lumevaikutuksen kaltaisesta tai jostain ihan muusta?

Itse olen ollut masentunut jo monen kuukauden ajan, mutta kun sain lääkkeitä ja otin niitä eilen, niin tämä aamu on ollut aivan ihmeellinen. Normaalisti olisi vituttanut perkeleesti(anteeksi ilmaisu), mutta nyt tuntuu kuin leijuisi jossain aivan muualla ja mikään ei paina mieltä.Tosin eilen alkoi epäilyttämään että ehkä kärsinkin maanisdepressiivisyydestä. Mene ja tiedä...
1213973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyllä se vaikutus alkaa tuntua heti jossain määrin ja aina yksilöllisesti. Voi olla, että sivuvaikutuksetkin alkavat tuntua kohtsillään. Mutta pysyviä vaikutuksia mielialaan saa odotella ainakin puoli vuotta, sitä ennen on turha yrittää lopettaa lääkitystä muuten kuin, jos tulee pahoja sivuoireita.

Äänestä

Mulla alkoi vaikuttaa heti. En ikävä kyllä alkanut leijua, mutta keskittyminen parantui. Vaikka ohjeissa tosiaan puhutaan viikoista. Ehkä vaikutus on yksilöllistä ja lisäksi ohjeissa ei haluta antaa turhaa toivoa pikaparanemisesta.

Äänestä
  • kaikki on yksilöllistä , mä oon nyt kohta 2 kuukautta popsinu pillereitä ja vaikutus alkaa nyt vasta näkyä

    Äänestä

Olen itse syönyt ko. lääkettä nyt viikon, enkä voi sanoa, että mitään mullistavaa olisi tapahtunut. Alussa oli sivuvaikutuksia, kuten unettomuutta, väsymystä. Joku kirjoitti, että mieliala voi muuttua liian pirtäksi niin, että pitää lopettaa koko homma! Onko muilla tällaisia kokemuksia? Tuntuu oudolta ja vieraalta ajatukselta näin äkkiseltään.

Äänestä
  • Minulla oli jo unettomuutta ennen lääkkeiden käytön aloittamista ja sain myös nukahtamislääkkeittä. Nekin toimivat. Saa nyt nähdä mihin tällainen lääkkeiden syöminen johtaa. Vähän pelottaa nukahtamislääkkeiden käyttäminen, sillä niihinhän voi tulla riippuvaiseksi.

    Ehkä lääkkeiden aiheuttama liiallinen pirteys ilmenee unettomuutena, joten sillä tavalla tuntuu vähän absurdilta käyttää molempia lääkkeitä. Ainakin masennuslääkkeiden käyttöohjeissa mainitaan mahdollisuus niiden aiheuttamasta unettomuudesta.

    Äänestä

  • Ihmettelijä kirjoitti:

    Minulla oli jo unettomuutta ennen lääkkeiden käytön aloittamista ja sain myös nukahtamislääkkeittä. Nekin toimivat. Saa nyt nähdä mihin tällainen lääkkeiden syöminen johtaa. Vähän pelottaa nukahtamislääkkeiden käyttäminen, sillä niihinhän voi tulla riippuvaiseksi.

    Ehkä lääkkeiden aiheuttama liiallinen pirteys ilmenee unettomuutena, joten sillä tavalla tuntuu vähän absurdilta käyttää molempia lääkkeitä. Ainakin masennuslääkkeiden käyttöohjeissa mainitaan mahdollisuus niiden aiheuttamasta unettomuudesta.

    Nukahtamislääkkeistä ei voi jäädä fyysisesti riippuvaiseksi, vain henkisesti. Siis niin, että valvomista pelkää niin paljon, ettei pysty nukahtamaan. Siihen auttaa esim. se että pitää lääkkeitä saatavilla, siltä varalta ettei nukahda ilman. Pikku hiljaa sitten tottuu ja rauhoittuu.

    Voit myös pyytää suurempaa masennuslääkeannosta lääkäriltä. Alkuun lääkkeiden aloittaminen tai annostuksen nostaminen voi aiheuttaa levottomuutta, mutta niiden tarkoitus on helpottaa oloa, myös nukkumista.

    Mullakin oli pahoja univaikeuksia ennen masennuslääkkeitten syömisen aloittamista. Sain tosi tujut unilääkkeet, joita popsin yli puoli vuotta. Masennuslääkkeannostustani nostettiin huomattavan korkeaksi, jolloin ne korjasivat myös häiriöt nukkumisessani. Sen jälkeen pystyin lopettamaan unilääkkeiden käytön vähitellen. Nyt nukun hyvin ja olen onnellinen, enkä harkitse lääkkeiden lopettamista vielä pitkään aikaan.

    Äänestä

Taisin olla aamulla liian optimistinen. Aikaa kun kuluu, niin olotila normalisoituu(masentaa). Täytynee ottaa taas tänään lisää tablettia.

Äänestä

Lääkkeen"itämisaika"vaihtelee lääkkeestä riippuen.Meikälle määrättiin Seronil 60mg-valmiste.Se"itämisaika"oli meikän kohdalla semmoinen kuukausi,ehkä kaksi.
Nyt on Seronil alasajettu ja Zoloft 100mg on tullut tutummaksi.Sen"itämisaika"on oletettavasti samaa luokkaa.Se johtuu siitä,miten Sinulla on jotain rinnakkaislääkitystäkin.Meikällä on Remeron 15mg siinä kaverina.Lisäksi on Zopiclone 7,5 mg tyrmäämässä meikää yöunille.Niitä tulee vedettyä kaksi kappaletta.Eli aika järeä latinki.Olisi kyllä korkein aika päästä unilääkkeestä eroon.Nimittäin kun en ole nukkunut kolmeen vuoteen ilman unilääkettä.Sanoisin,ettei ole kadehtimista tässä tilanteessa.

Äänestä
  • viuviu kirjoitti:

    Olen käynyt noilla sivuilla ja olen sen testin mukaan vaikeasti masentunut.En suosittele kellekään tätä olotilaa.Yrittäkää avautua jollekin läheiselle,tai jos ei onnistu,niin hankkiutukaa ammattiavun piiriin.
    Tätä on jatkunut jo vuosia,tosin nyt on alkanut jo hiukan helpottaa.Kun on löytynyt henkireikiä.Ilman niitä en tulisi toimeen.Voimia Teille Kaikille siinä jaksamisessa.Se on kovaa hommaa...

    Äänestä

  • Harmaakarhu. kirjoitti:

    että saat tuosta osoitteesta apua lääkkeiden käytön lopetuksessa.klikkaa tuota edellisessä olevaa osoitetta,pääset suoraan asiaan.

    Äänestä

  • viuviu kirjoitti:

    että saat tuosta osoitteesta apua lääkkeiden käytön lopetuksessa.klikkaa tuota edellisessä olevaa osoitetta,pääset suoraan asiaan.

    Kyllä näiden riemujyvien kanssa menee vielä jonkun aikaa.Katsellaan nyt,mitä tuleman pitää.Kiittäen vinkistä...Palataan asiaan jossain vaiheessa...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Ihmettelijä kirjoitti:

Kuinka nopeasti masennuslääkkeet voivat vaikuttaa? Voiko muutoksia alkaa näkymään jo seuraavana päivänä(lääkepakkauksessa puhuttiin 2-4 viikosta) vai onko kyse jostain lumevaikutuksen kaltaisesta tai jostain ihan muusta?

Itse olen ollut masentunut jo monen kuukauden ajan, mutta kun sain lääkkeitä ja otin niitä eilen, niin tämä aamu on ollut aivan ihmeellinen. Normaalisti olisi vituttanut perkeleesti(anteeksi ilmaisu), mutta nyt tuntuu kuin leijuisi jossain aivan muualla ja mikään ei paina mieltä.Tosin eilen alkoi epäilyttämään että ehkä kärsinkin maanisdepressiivisyydestä. Mene ja tiedä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu