Hieman tavallista miedompi Königsbacher valuu kurkusta alas ja kun vien tyhjät tölkit kauppaan takaisin niin sisällön hinnaksi jää 0.72 euroa/tölkki.
Hintatietoisen tölkki narahti auki
Tarkka_Markkanen
1790
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Nopea googlaus paljasti tuotteen olevan täyttä paskaa eli juuri tasoistasi juomaa. Onnittelen loistavasta juomavalinnasta ja taloussuunnittelusta!
Minä en edes tiedä paljon Olvin kolmannen veroluokan vaalea lager maksaa Tapio Wirkkalan suunnittelemassa lasisessa desingpullossa. Maksoi mitä maksoi mutta sitä herkkua on vain välillä pakko saada kaadettua kuivaan kurkkuun
Wirkkalan kaljapullo jäi käytöstä 80-luvulla nykyisen mallin tieltä. Viimeiset havainnot kiertoon jääneistä on jostain 90-luvun alkupuolelta.
Ilmeisesti tämä nykyinen pullomalli on Veijo Aikion suunnittelema ja tunnetaan silti "Wirkkalan pullona" vaikka Wirkkala suunnitteli vuonna 1965 vientiolut pullon hmm..mutkikkaaksi menee jos tätä alkaa tarkemmin tutkimaan. Ja alkuperäinen malli taas on vuodelta 1953 Väinö Paasasen suunnittelema.
Sitten taas vuonna 1951 kauppaan tullut lyhytkaulainen pullo oli eri suunnittelijan. Monenmoisia pulloja mutta mistä tämä "wirkkalan malli" sitten on lähtöisin jos se suunnitteli taas aivan eri mallin.
Toisaalta muistan että tästä Wirkkalan jutusta luki jossain olutpullossa että se olisikin suunnitellut sen eikä Aikio...vai eikö panimot itsekkään enää tiedä kuka suunnitteli ja mitä kun monenlaista tietoa näyttää samasta asiasta olevan.
No tässä nyt ilmeisesti sitten vuoden 1953 pullo,1965 vientipullo ja nykyinen 1980luvun pullo vasemmalta oikealle
http://aijaa.com/O3chKE
Tölkit tuli ilmeisesti kauppaan ainakin meillä Suomessa 1970luvulla.
Toivottavasti nykyiset olutpullot pysyy kaupan valikoimissa eikä kaikki muutu tölkeiksi vaikka onhan tölkit kevyempiä mutta muuta hyvää niissä ei ole.
Niin ja 5s isompi pantti mutta se ei varsinaisesti siihen juontiin vaikuta vaikka pantti olisi 100e
Kyllä+kukko+ja+pirkkaolut+on+huomattavasti+paskempaa+kuin+könikkeli,+mutta+jää+monesti+kauppaan,+koska+siinä+on+tuo+0,3+%+vähemmän+verrattuna+suomalaiseen+perus+kulutuskeskariin.
Mutta+hyvä+kuitenkin+kun+tokmannillakin+on+oma+saksa-halpis+valikoimassa,+jää+tosin+helvetin+paljon+nobea+jälkeen+laadussa,+mutta+se+onkin+olueiden+kuningas.
Tulkaa tytöt takaisin,
olkaa niinkuin ennenkin,
olkaa niinkuin ootte vaan,
me aina teitä kaivataan!
Vana tallinn on hyvä ja helppo kantaa mukana. Ei kuseta.
Pieni triviaali tieto tähän väliin, että peltolassa noin 500 metriä Kylmiksen mielisairaalasta maikkulaan päin on sen niminen baari kuin katrilli. Ollu siinä vitun ajoista lähtien.
Samassa on sopivasti apteekki hörhöille. Miettikää baari/apteekki
Kontulassa on baari,apteekki,mäkki ja apteekki tasan vierekkäin. Alkossa vartijat aina aukiollessa. Sielläkin on myyjä nimeltään Antero niinku Korson alkossa. Sama alkosyndrooma ei ole auttanut.
Ei+Maikkulan+juopot+tarvitse+Peltolasta+tullessaan+matkan+varrelle+mäkkiä.+Tai+onhan+siinä+Katrillin/apteekin+tien+toisella+puolella+Hese+mutta+siellä+voi+tulla+erilaisia+eritteitä+burgerin+väliin+jos+et+ole+suvakki.
Ja+McDonaldsia+kannattaa+välttää+muuten+vain.+Siellä+ilmeisesti+käytetään+Halal-lihaa+mutta+en+ole+100%+varma.+Vältän+silti
Aivan..tuota pitää tutkia ja jos näin niin pitää älämölöä. En haluu mitenkään tukea islamkulttuuria, en sitten millään tavalla.
Nyt kun asia tuli puheeksi niin tarkistin asian niiden sivuilta joissa suoraan myönnettiin että käyttävät halal-lihaa kanatuotteissa. Tai vähän kiemurrellen sitten myöhemmin koittivat luistaa että "no ei me kun ihan pikkusen vaan"
Olen käynyt apteekissa Tokmannin vieressä,tämän lisäksi keskustan apteekki,
OYS lähellä oleva apteekki.Hämärä muisto että myös Maikkulassa ollut joskus apteekki.
Ette paskanjauhajat ymmärrä että tärkeintä on löytää Alko tai kaljaa myyvä liike.
Maikkulan apteekkihan on legenda johtuen Kylmiksen kehittämästä 24/7 itse palvelusta
Kävimpäs minäkin kaijon tokmannilla (ei ole muuten apteekkia enää siinä vieressä, kun siirtyi linnanmaalle alkon yhteyteen. Pameja ja kossua nampskis,,,) ja siellä oli karjala 18-päkki 16,95. Ei yllä ihan noben tai olvin hinta-laatusuhteeseen tai voita hinnassa köningeriä, mutta ihan hyvä valinta, jos ei halua lasipurnukoita kantaa tai ole nobekauppaa lähellä. Tuota köningspaskaahan ei juo muut kuin todella alas vajonneet kurakaljajuopot. Oyksin lähellä oleva apteekki on juuri tuo katrilli-apteekki.
Rehellistä tekstiä suoraan alkoholipalstan pääkaupungista.
Olen tosin eri m ieltä Königkaljasta nin että haista kainalohiki ja homehdu siihen.
(Unohdin mainita Tuiran apteekin).
Heh.. alkopalstan pääkallopaikka on Puohitiellä.