Kun alussa oli vain yksi ihminen ja vedenpaisumuksenkin jälkeen vain kahdeksan, niin ihmiskunnana lisääntyessä on sielujen määräkin lisääntynyt monimiljardiseksi.
Missä vaiheessa tuo sielu ihmiseen tulee; hedelmöittymisen hetkellä, sikiönä ollessa vaiko vasta syntymisen hetkellä? Vai jonain muuna ajankohtana?
Kuinka iso sieluvarasto Jumalalla on ja millaisessa tietoisuuden tilassa nuo sielut ovat ennen ihmiseksi tuloaan?
Voiko nuo sielut kieltäytyä tulemasta ihmisiin, sillä sehän on samalla suuri riski ikuista taivaselämää ajatellen?
Missä vaiheessa tuo sielu ihmiseen tulee; hedelmöittymisen hetkellä, sikiönä ollessa vaiko vasta syntymisen hetkellä? Vai jonain muuna ajankohtana?
Kuinka iso sieluvarasto Jumalalla on ja millaisessa tietoisuuden tilassa nuo sielut ovat ennen ihmiseksi tuloaan?
Voiko nuo sielut kieltäytyä tulemasta ihmisiin, sillä sehän on samalla suuri riski ikuista taivaselämää ajatellen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ilmeisestikin sielut ovat eksyksissä maailmaan tullessaan. En tiedä missä vaiheessa sielu tulee ruumiiseen mutta luulisin että se tapahtuu raskauden alkuvaiheissa. Jostain olen kuullut että sielu käy ensin välillä kokeilemassa miten kasvava ruumis istuu aivan kuin ompelijalla kävisi, ja lentää taas ulos kunnes se viimein jää pysyvästi ruumiiseen. Huom! Tämä ei ole ACIM:sta.
Raamattu sanoo että Taivasten Valtakunta on sisäisesti Teissä. Se on siis ihmisen "sielussa". Ja kun ihminen tulee maailmaan hän tulee etsimään tyydytystä ja taivasta korvaavaa nautintoa itsensä ulkopuolisesta maailmasta. Sekoilee siis.
Minun Pyhä Kirjani joka on A Course in Miracles sanoo näin:
"No one who comes here but must still have hope, some lingering illusion, or some dream that there is something outside of himself that will bring happiness and peace to him. If everything is in him this cannot be so."
Toisaalta Jeesus tuli maailmaan ikäänkuin ottamaan vastaan nuo eksyneet sielut tältä puolelta rajaa katsottuna. Meillä on Raamattu ja A Course in Miracles (En ole vl, siksi minulla on tuo ACIM)joista tie Jumalan luo selviää ja sielun ei tarvitse harhailla ikuisesti.
Kyselyni ovat ilmeisesti liian vaikeita, kun lisäksesi ei ole ilmaantunut ainuttakaan toista selitysyritystä.
Sinunkin selityksesi jää varsin vailinaiseksi eikä vastaa oikeastaan lainkaan esittämiini kysymyksiin, mutta kiitos tuostakin kuitenkin.
Miksi sielut olisivat 'eksyksissä', kuten oletat?
Ja minkä suhteen ne ovat eksyksissä?
Koska sielujen opetetaan olevan kuoleman jälkeisessä tilassaan älyllisiä ja aivan normaalisti 'ihmismäisesti' ajattelemaan kykeneviä olentoja kyeten mm. kärsimään helvetin tuskassa ikuisesti, niin onko tuo sama tietoisuus ja ymmärryskyky ollut niillä jo ennen ihmiseksi tuloaan?
Tuleeko koko sieluvarasto käytettyä ennen maailman lopun tapahtumista?
Vastaukseni eivät oikeastaan kuulu vanhoillisuuspalstan aihepiiriin. Minä luen A Course in Miracles:ia jolla on aivan oma pedagogiikkansa ja selitystapansa näissä hommissa.
Vanhoillilslestadiolaisilla ei ole varmaankaan ristiriidattomia vastauksia näihin.
"Kun alussa oli vain yksi ihminen ja vedenpaisumuksenkin jälkeen vain kahdeksan, niin ihmiskunnana lisääntyessä on sielujen määräkin lisääntynyt monimiljardiseksi."
Kun kristinuskossa normaalisti ajatellaan että alussa oli vain yksi ihminen niin sillä tarkoitetaan ihmistä FYYSISESSÄ MUODOSSA. ACIM sanoo että Jumalalla vain yksi Poika mutta tämä tarkoitta yhtä poikaa hengellisellä tasolla. Tämän voi ilmaista myös että on vain yksi tapa olla täysin Jumalan kaltainen ja Jumalahan loi ihmisen omaksi kuvakseen. (Tässäkin ajatellaan tavallisesti fyysistä kuvaa).
Tämä Jumalan Poika on siis Henki myös ja luo koko ajan uusia henkiä "samalla kaavalla" niin että Jumalalla on edelleenkin vain yksi Poika. Kaikki nämä ovat yhtä koko ajan vaikka niitä olisi kuinka monta.
"Kuinka iso sieluvarasto Jumalalla on.."
SIELUJEN MÄÄRÄ ON RAJATON.
Nyt on käynyt niin että tämä Poika on pirstoutunut erinäisiksi egoiksi jotka tekevät itselleen fyysisen muodon, ruumiin. Jokaisella egolla on omat itsekkäät tavoitteet. Ne haluavat olla jotain erityistä muihin nähden (vanhoillisten "vain me" -oppi on yksi tämän ilmentymä).Ne eivät rakasta lähimmäistään samanarvoisena eli toimivat Jumalan Tahtoa vastaan. Fyysisen ruumiin avulla, kuten voit joka päivä nähdä, on tällainen itsekkyyden ilmaiseminen helppoa.
"...ja millaisessa tietoisuuden tilassa nuo sielut ovat ennen ihmiseksi tuloaan? "
En tiedä tarkalleen, mutta ilmeisesti sieluilla on halu toimia Jumalan Tahtoa vastaan. Toisaalta jokaiselle sielulle annetaan fyysiessä ruumiissa ollessaankin vaihtoehto itsekkyydelle: Anteeksiantamuksen ja lähimmäisenrakkauden oppiminen ja opettaminen. Kun ihminen "tulee uskoon" tai "tekee parannuksen" hän ottaa päämääräkseen tämän.
Anteeksiantamus yhdistää toisistaan ja Jumalasta eksyneitä sielut. Pirstoutuneet Jumalan Pojan palaset kerätään yhdeksi. Tuli tässä mieleen eräs virsi jossa sanotaan että "Tahto meillä olkoon yksi, nyt ja Taivaas' ainiaan.
"Voiko nuo sielut kieltäytyä tulemasta ihmisiin, sillä sehän on samalla suuri riski ikuista taivaselämää ajatellen?"
En tiedä voivatko kieltäytyä. Kysymys on kai paremminkin siitä että ne eivät halua kieltäytyä.
"sillä sehän on samalla suuri riski ikuista taivaselämää ajatellen"
Tilapäinen tuleminen ruumiiseen ei estä ikuista taivaselämää. Taivaselämää tulee elämään jokainen sielu joka on kyllästynyt syntiin ja sen seurauksiin ja ottanut vastaan Anteeksiantamuksen. Jeesus on pomona prosessissa jossa koko Jumalan kakaralauma kerätään Taivaan kotiin. Tämä vie vain ilmeisesti hirmuisesti aikaa.
"ajattelemaan kykeneviä olentoja kyeten mm. kärsimään helvetin tuskassa ikuisesti"
KUKAAN EI TULE KÄRSIMÄÄN HELVETIN TUSKASSA IKUISESTI.
Tämä asia on tulkittu ihmisjärjellä kun Raamattua luetaan kuin pirut.
Ajattelepa tavallista vankilarangaistusta. Sillä on tietty pituus ja siitä vapauttaa lopulta joko määräajan kuluminen umpeen tai joissakin tapauksissa kuolema. Näin on täysin riippumatta parantaako vanki tapansa vai ei.
Kun ikuisesta rangaistuksesta puhutaan hengellisessä yhteydessä täytyy ajatella toisin.
Tällöin rangaistuksesta vapautuu kun on luopunut synnistä. On jokaisen oma asia päättää milloin tekee parannuksen. No entäpä ne jotka eivät koskaan tee parannusta? Voisi kysyä no että miksi eivät tee? Jos he eivät koe TARVETTA tehdä parannusta he eivät koe olevansa helvetissäkään tai kärsivänsä rangaistusta.
Synti kuuluu yhteen rangaistuksen kanssa, rangaistus ei ole mitään muuta kuin synnin suora seuraus. Monet kristitytkin valitettavasti ajattelevat että se on Jumala joka laittaa ihmiselle rangaistuksen ja että Jumala kiduttaa ihmisiä ikuisessa helvetissä jos nämä eivät ole älynneet tehdä parannusta tietyn ajan kuluessa.
TÄLLAINEN AJATTELU ON IHAN PÄIN HELVETTIÄ!
JUMALA EI YLLÄPIDÄ SYNTIÄ EIKÄ HELVETTIÄ VAAN ON JOKA LÄSNÄOLEVA HETKI TARJOAMASSA PELASTUSTA KUMMASTAKIN.
"Tuleeko koko sieluvarasto käytettyä ennen maailman lopun tapahtumista?"
En muista ottaako jokainen ego fyysisen muodon ja tulee maailmaan.
Mitkä ovat ihmisen pääosat? Onko ihminen kokoonpantu useista itsenäisistä rakenneosista kuten ruumiista, sielusta ja hengestä?
Elämän henkäys. "Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento (VKR: elävä sielu)" (1.Moos. 2:7).
Kun Jumala muodosti maan alkuaineista elävän olennon, hän 'puhalsi' 'elämän henkäyksen' Aadamin elottomaan ruumiiseen. Tuo elämän henkäys oli elämää antava "Kaikkivaltiaan henkäys" (Job 33:4) - elämän kipinä. Voisimme verrata sitä sähkövirtaan, joka erilaisten elektronisten komponenttien kautta virratessaan saa laatikossa olevan harmaan lasilevyn sykkimään väriä ja toimintaa - painettuamme väritelevision kytkintä. Sähkö synnyttää ääntä ja liikettä sinne, missä ei aiemmin ollut mitään.
Ihminen - elävä sielu. Mitä elämän henkäys sai aikaan? Kun Jumala muovasi maan alkuaineista ihmisolennon, hän suunnitteli ja muotoili kaikki elimistön osat: sydämen, keuhkot, munuaiset, maksan, pernan, aivot jne. Ne olivat kaikki täydellisiä - mutta elottomia. Sitten Jumala puhalsi tähän elottomaan aineeseen elämän henkäyksen, ja "näin ihmisestä tuli elävä olento".
Raamatun esittämä yhtälö on varsin yksinkertainen: maan tomu (alkuaineet) elämän henkäys = elävä olento eli elävä sielu.
Tämä "elämän henkäys" ei rajoitu vain ihmisiin. Se kuuluu kaikille eläville olennoille. Raamattu osoittaa että eläimissäkin on elämän henkäys (1.Moos. 7:15,22).
Se heprean kielen termi, joka on käännetty 'elävä olento' tai 'elävä sielu' (1.Moos. 2:7), on nefes hajjah. Tämä ilmaus ei tarkoita yksinomaan ihmistä, vaan sitä käytetään myös tarkoitettaessa vesieläimiä, hyönteisiä, matelijoita ja villieläimiä (1.Moos. 1:20,24; 2:19).
Nefes (olento, sielu) tulee verbistä nafas, jonka merkitys on 'hengittää'. Sen vastine Uuden testamentin kreikan kielessä on psykhe. "Koska hengitys on selvimmin havaittavia elämän merkkejä, nefes kuvaa ihmistä elävänä olentona, persoonana." *2 Kun sitä käytetään eläimistä, kuten luomiskertomuksessa, se kuvaa niitä Jumalan luomina elävinä olentoina.
On tärkeätä huomata Raamatun sanovan, että ihmisestä tuli elävä sielu. Mikään luomiskertomuksessa ei viittaa siihen, että ihminen olisi saanut sielun - jonkinlaisen erillisen rakenneosan, joka luomisessa olisi yhtynyt ihmisruumiiseen.
Jakamaton ykseys. Luomiskertomuksen merkitystä ihmisluonnon oikealle ymmärtämiselle ei voida yliarvioida. Korostaessaan ihmisen orgaanista ykseyttä Raamattu kuvaa ihmistä kokonaisvaltaisena olentona. Miten sitten sielu ja henki liittyvät ihmisluontoon?
1. Sielun (hepr. nefes; kreik. psykhe) raamatullinen merkitys. Kuten jo on mainittu, Vanhassa testamentissa 'sielu' on käännös heprean sanasta nefes. Luomiskertomuksessa (1. Moos. 2:7) se kuvaa ihmistä elävänä olentona sen jälkeen kun elämän henkäys oli puhallettu maan alkuaineista muodostettuun ruumiiseen. "Vastaavasti lapsen syntymässä syntyy uusi 'sielu', joka on ainutkertaisella tavalla erilainen ja erossa muista samankaltaisista olennoista. Tämä kussakin elävässä olennossa oleva yksilöllisyys näyttää olevan juuri se, mitä heprean sana nefes korostaa. Tässä merkityksessä käytettynä nefes ei ole jokin henkilön osa; se on itse henkilö, ja useissa yhteyksissä se käännetäänkin ihmistä tarkoittavalla sanalla (ks. esim. 1.Moos. 14:21; 3.Moos. 11:43; 1.Kun. 19:4 jne.).
"Toisaalta sellaiset ilmaisut kuin 'minun sieluni', 'sinun sielusi', 'hänen sielunsa' jne. ovat yleensä tavallisten persoonapronominien 'minä', 'sinä', 'hän' jne. vastineita (ks. 1.Moos. 12:13; 3.Moos. 11:43,44; 19:8; Joos. 23:11; Ps. 3:2; Jer. 37:9 jne.). Hyvin usein nefes on käännetty elämänvoimaksi tai muuten elämään ja hengissä pysymiseen liittyväksi (1.Moos. 9:4,5; 1.Sam. 19:5 jne). - -
"Uuden testamentin kreikan kielessä sanaa psykhe käytetään samaan tapaan kuin heprean nefes - sanaa Vanhassa testamentissa. Sitä käytetään yhtä hyvin eläinkunnan kuin ihmistenkin elämästä puhuttaessa (Ilm. 16:3). Usein sana on käännetty elämäksi (Matt. 16:25) tai hengeksi (Matt. 6:25). Toisinaan sillä tarkoitetaan yksinkertaisesti ihmisiä* (ks. Ap.t. 7:14; 27:37 jne.)." *3
"Minun sieluni on" tarkoittaa yksinkertaisesti "minä olen". Seuraavassa näytteet parista Uuden testamentin kohdasta, joissa kreikan psykhe esiintyy, vanhan ja uuden Kirkkoraamatun mukaisina suomennoksina: "Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti"; "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan" (Mark.14:34). "Myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä"; "Sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä" (Luuk.2:35).
Psykhe ei ole kuolematon, vaan se voi kuolla (Ilm. 16:3), se voidaan hukuttaa helvettiin (Matt. 10:28).
Raamatun aineisto osoittaa, että nefes ja psykhe viittaavat koko ihmispersoonaan, elävään olentoon ja toisinaan myös elämänvoimaan. Sen käyttö ei missään yhteydessä osoita, että ihminen olisi muodostunut kahdesta erillisestä osasta. Ruumis ja sielu muodostavat yhdessä jakamattoman ykseyden. Sielulla ei ole tietoista olemassaoloa erillään ruumiista. Raamattu ei missään opeta, että sielu voisi elää ruumiista erillään olevana tietoisena yksikkönä.
Myös suomen kielessä henki - sanalla on monta merkitysryhmää, joista osa vastaa nefesh - ja psykhe - sanojen merkityksiä, kuten esim. elämästä, elossa olosta ("olla hengenvaarassa", "säilyttää henkensä") tai henkilöistä puhuttaessa ("meitä oli pari henkeä", "viiden hengen auto"). - Suom. huom.
2. Hengen (hepr. ruah, kreik. pneuma) raamatullinen merkitys. Vanhan testamentin hepreassa sana ruah käännetään yleensä henki. Sillä tarkoitetaan yksilölliselle olemassaololle välttämätöntä elämän kipinää, jumalallista energiaa tai elämän periaatetta.
"Sana ruah esiintyy Vanhassa testamentissa 377 kertaa, ja useinmiten se on käännetty sanalla 'henki', 'tuuli' tai 'henkäys' (1.Moos. 8:1, jne.). Sitä käytetään myös tarkoittamaan elinvoimaa (Tuom. 15:19), rohkeutta (Joos. 2:11), - - moraalista luonnetta (Hes. 11:19) ja sisintä tunnemaailmaa, sydäntä (1.Sam 1:15).
"Hengityksen merkityksessä ruah on samanlainen sekä ihmisillä että eläimillä (Saarn. 3:19). Ihmisen ruah lähtee kuolemassa (Ps. 146:4) ja palaa Jumalan luo (Saarn. 12:7; vrt. Job 34:14). Sanaa ruah käytetään usein Jumalan Hengestä, kuten Jes. 63:10. Missään Vanhassa testamentissa ei ruah, ihmisestä puhuttaessa, tarkoita ruumiista erillään olevaa tietoista osaa.
"Uudessa testamentissa vastaava käsite on pneuma, 'henki', verbistä pneoo, 'puhaltaa', 'hengittää'. Myöskään pneuma ei itsessään sisällä merkitystä, mikä viittaisi tietoiseen olemassaoloon ihmisruumiista erillään, eikä Uusi testamentti myöskään ihmisestä puhuessaan millään tavoin viittaa sellaiseen. Pneuma - sanan käytöstä eri yhteyksissä ks. esim. Room. 8:15; 1.Kor. 4:21; 2.Tim. 1:7; 1.Joh. 4:6. Kuten ruah myös pneuma luovutetaan Jumalalle kuolemassa (Luuk. 23:46; Ap.t. 7:59). Pneumaa käytetään ruah - sanan tavoin myös Jumalan Hengestä (1.Kor. 2:11,14; Ef. 4:30; Hepr. 2:4; 1.Piet. 1:12; 2.Piet. 1:21 jne.)." *4
3. Ruumiin, sielun ja hengen ykseys. Millainen on ruumiin, sielun ja hengen keskinäinen suhde? Miten tämä suhde vaikuttaa ihmisen ykseyteen?
a. Kaksinainen ykseys. Vaikka Raamatuu näkeekin ihmisen olevan luonnostaan yksi kokonaisuus, se ei täsmällisesti määrittele ruumiin, sielun ja hengen välistä suhdetta. Toisinaan sanoja sielu ja henki käytetään samaa tarkoittavina. Huomaa, miten tämä samamerkityksisyys ilmenee Marian kiitosvirressä: "Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani" (Luuk. 1:46,47).
Yhdessä tapauksessa Jeesus esittää ihmisen ruumiin ja sielun muodostamana kokonaisuutena (Matt. 10:28), toisessa yhteydessä taas Paavali puhuu ihmisestä ruumiin ja hengen yhteytenä (1.Kor. 7:34). Edellisessä kohdassa sielu viittaa ihmisen persoonalliseen yhteyteen Jumalan kanssa, jälkimmäisessä tekstissä taas henki viittaa samaan yhteyteen. Kummassakin tapauksessa ruumiin katsotaan sisältävän niin henkilön fyysiset kuin tunneperäisetkin alueet.
b. Kolminainen ykseys. Paavali, joka kirjoitti ihmisen kaksinaisesta ruumiin ja hengen ykseydestä, esittää ihmisen myös kolminaisena ykseytenä. Hän kirjoittaa: "Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa" (1.Tess. 5:23). Paavali ilmaisee toivonsa, ettei mikään ihmisolemuksen osa - alue jäisi pyhityksen ulkopuolelle.
Tässä yhteydessä hengen voidaan ymmärtää tarkoittavan "niitä ihmisille annettuja kykyjä, joiden avulla Jumala voi olla yhteydessä ihmiseen Henkensä kautta (ks. Room. 8:16). Pyhän Hengen toiminta uudistaa ihmisen mielen ja muuttaa ihmistä Kristuksen kaltaisuuteen (vrt. Room. 12:1,2).
"'Sielulla' - - voidaan ymmärtää sitä aluetta ihmisen luonnosta, joka ilmenee tunteina, vietteinä ja vaistoina. Tämäkin osa ihmisluonnosta tarvitsee pyhitystä. Kun mieli Pyhän Hengen vaikutuksesta saatetaan sopusointuun Jumalan mielen kanssa ja pyhittynyt ymmärrys hallitsee alempaa luontoa, mielen herätteet, jotka muuten olisivat vastoin Jumalan tahtoa, alistetaan hänen tahtonsa alaisuuteen." *5
Ruumis, jota ylempi tai alempi luonto hallitsee, muodostaa fyysisen elimistömme kaikkine rakenneosineen.
Ei ole sattumaa, että Paavali mainitsee ensin hengen, sitten sielun ja lopuksi ruumiin. Kun henki on pyhitetty, mieli eli ajatusmaailma on jumalallisen hallinnan alaisena. Pyhitetyllä mielellä on vuorostaan pyhittävä vaikutus sieluun eli vietti - ja tunnemaailmaan. Henkilö, jossa tämä pyhitys tapahtuu, ei käytä elimistöään väärin, ja se edistää hänen fyysistä terveyttään. Näin ruumiista tulee pyhitetty väline, jonka avulla kristitty voi palvella Herraansa ja Vapahtajaansa. Paavalin kutsu pyhitykseen perustuu selvästi näkemykseen ihmisluonnon ykseydestä. Siitä ilmenee, että tehokas valmistautuminen Kristuksen toiselle tulemukselle edellyttää koko persoonan - hengen, sielun ja ruumiin - valmistautumista.
c. Näkymätön, myönteinen ykseys. On selvää, että jokainen ihminen on jakamaton ykseys. Ruumis, sielu ja henki toimivat läheisessä yhteistyössä. Ihmisen hengelliset, henkiset ja ruumiilliset kyvyt ovat tiiviissä ja toisiaan tukevassa suhteessa toisiinsa. Yhden alueella esiintyvät häiriöt vaikuttavat kahden muun alueen toimintaan. Sairas, epäpuhdas tai hämmentynyt henki tai mieli vaikuttaa vahingollisesti asianomaisen fyysiseen terveyteen. Sama pitää paikkansa toisinkin päin. Heikko, sairas tai kärsivä fyysinen olemus heikentää yleensä myös henkistä ja hengellistä kuntoa. Tämän vuorovaikutus merkitsee sitä, että jokaisen yksilön velvollisuus on pitää itsensä mahdollisimman hyvässä kunnossa. Tämä on elintärkeä osa ihmisen palauttamisessa jälleen Luojansa kuvaksi.
Ihminen Jumalan kuvana
Kuudentena luomisviikon päivänä tehty ihminen luotiin "Jumalan kuvaksi" (1.Moos. 1:27). Mitä tämä Jumalan kuvaksi luominen merkitsi?
Luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. On usein esitetty, että ihmisen moraaliset ja hengelliset ulottuvuudet paljastavat jotakin Jumalan moraalisesta ja hengellisestä luonnosta. Mutta koska Raamattu opettaa, että ihminen muodostaa ruumiin, sielun ja hengen jakamattoman kokonaisuuden, myös ihmisen fyysisten piirteiden pitäisi jollakin tavoin heijastaa Jumalan kuvaa. Mutta eikö Jumala ole Henki? Miten henkiolento voisi olla liittyneenä mihinkään muotoon?
Raamatun mukaan enkelit ovat Jumalan tavoin henkiä (Hepr. 1:7,14). Kuitenkin ne aina ilmestyvät ihmismuodossa (1.Moos. 18:1 - 19:22; Dan. 9:21; Luuk. 1:11 - 38; Ap.t. 12:5 - 10). Olisiko mahdollista, että henkiolennolla on "hengellinen ruumis", johon liittyvät tietynlaiset muodot ja piirteet (vrt. 1.Kor. 15:44)?
Raamattu antaa ymmärtää, että jotkut ovat nähneet osia Jumalan persoonasta. Mooses, Aaron, Nadab, Abihu ja seitsemänkymmentä vanhinta näkivät jotakin Israelin Jumalasta (2.Moos. 24:9 - 11). Vaikka Jumala kieltäytyi näyttämästä kasvojaan, hän salli Mooseksen nähdä hänet takaapäin (2.Moos. 33:20 - 23). Jumala ilmestyi Danielille tuomionäyssä valtaistuimellaan istuvana Ikiaikaisena (Dan. 7:9,10). Kristuksen sanottiin olevan "näkymättömän Jumalan kuva" (Kol. 1:15), "hänen olemuksensa kuva" (Hepr. 1:3). Nämä raamatunkohdat näyttävät viittaavan siihen, että Jumala on persoonallinen olento, jolla on persoonallinen muoto. Tämän ei pitäisi yllättää meitä, sillä ihminen luotiin Jumalan kuvaksi.
Jumala loi ihmisen "suoraksi" (Saarn. 7:29), jolla viitataan moraaliseen selkärankaisuuteen ja rehellisyyteen. Jumalan kuvana ihminen on kutsuttu "elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää" (Ef. 4:24).
Koska ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, hänelle annettiin tilaisuus osoittaa rakkauttaan ja uskollisuuttaan Luojaansa kohtaan. Jumalan tavoin hänellä oli kyky valita - vapaus ajatella ja toimia moraalisten periaatteiden mukaisesti. Näin hän oli vapaa rakastamaan ja tottelemaan, mutta hänellä oli myös vapaus olla luottamatta ja tottelematta. Jumala otti sen riskin, että ihminen tekisi väärän valinnan, sillä vain ollessaan vapaa valitsemaan ihminen saattoi kehittää sellaisen luonteen, joka osoittaisi Jumalan olemukseen olennaisesti kuuluvaa rakkauden periaatetta (1.Joh. 4:8). Ihmisen tavoitteena oli saavuttaa Jumalan kuvan korkein ilmaus: rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestään, sielustaan ja mielestään ja rakastaa muita niin kuin itseään (Matt. 22:36 - 40).
Luotu toisia ihmisiä varten. Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään" (1.Moos. 2:18), ja hän teki Eevan. Niin kuin jumaluuden eri persoonat muodostavat rakastavan ykseyden, samoin ihminenkin on luotu elämään yhteydessä toisiin ihmisiin. Tämä toteutuu ystävyyssuhteissa tai avioliitossa. Ihmissuhteissa meillä on mahdollisuus elää toisten hyväksi. Tämä on yksi puoli Jumalan kuvana olemisesta, ja sen kehittäminen on olennainen osa Jumalan valtaunnan sopusoinnusta ja rikkaudesta.
Luotu kantamaan vastuuta ympäristöstä. Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu" (1.Moos. 1:26). Tässä Jumalan kuvana oleminen kytketään alemman luomakunnan hallitsemiseen. Jumalan edustajana ihminen olisi muiden luontokappaleiden yläpuolella. Eläimet eivät kykene ymmärtämään Jumalan valtasuuruutta, mutta monet eläimet pystyvät tottelemaan ja palvelemaan ihmistä.
Daavid viittaa ihmisen hallintovaltaan kirjoittaessaan: "Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa" (Ps. 8:7). Merkiksi korkeasta asemastaan ihminen seppelöitiin "kunnialla ja kirkkaudella" (Ps. 8:6). Hänen velvollisuutensa oli hallita maailmaa lempeästi ja heijastaa siten Jumalan koko maailmankaikkeuteen ulottuvaa hyväntahtoista hallintoa. Emme siis ole olosuhteiden vankeja, joita ympäristövoimat hallitsevat. Sen sijaan Jumala on antanut tehtäväksemme myönteisellä tavalla vaikuttaa ympäristöömme ja käyttää jokaista tilaisuutta Jumalan tahdon toteuttamiseen.
Nämä näkökohdat tarjoavat avaimen ihmissuhteiden parantamiseen maailmassa, joka on täynnä särkyneitä suhteita. Tässä on myös vastaus niihin ongelmiin, jotka aiheutuvat maapallon luonnonvarojen itsekkäästä käytöstä sekä ilman ja veden saastuttamisesta, mikä johtaa elämän laadun jatkuvaan heikkenemiseen. Vain Raamattu viitoittaa tien kohti menestyksellistä tulevaisuutta.
Luotu noudattamaan Jumalan esimerkkiä. Ihmisinä meidän tulee toimia Jumalan tavoin, sillä meidäthän on luotu Jumalan kaltaisiksi. Meidän tulee heijastaa Tekijäämme kaikin mahdollisin tavoin omalla hallinta - alueellamme. Sapattikäsky muistuttaa tästä velvollisuudestamme: meidän tulee noudattaa Tekijämme esimerkkiä siinä, että teemme työtä viikon kuusi päivää ja lepäämme seitsemäntenä (2.Moos. 20:8 - 11).
Luotu ehdolliseen kuolemattomuuteen. Luomisessa ensimmäiset esivanhempamme saivat kuolemattomuuden, vaikkakin sen omistamisen ehtona oli kuuliaisuus. Koska heillä oli pääsy elämän puulle, heidän oli määrä elää ikuisesti. Heidän kuolemattomuutensa saattoi vaarantaa vain sen käskyn rikkominen, joka kielsi heitä syömästä hyvän - ja pahantiedon puun hedelmää. Tottelemattomuus johtaisi kuolemaan (1.Moos. 2:17; vrt. 3:22).
Syntiinlankeemus
Vaikka Aadam ja Eeva luotiin Jumalan kuviksi ja asetettiin täydellisinä täydelliseen ympäristöön, heistä tuli syntisiä. Miten niin radikaali ja hirvittävä muutos tapahtui?
Synnin alkuperä. Miten synti saattoi ilmaantua Jumalan luomaan täydelliseen maailmaan?
1. Jumala ja synnin alkuperä. Onko Jumala Luojana myös synnin alkuunpanija? Raamattu osoittaa, että Jumala on pyhä (Jes. 6:3) ja ettei hänessä ole mitään vääryyttä. "Kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee. Hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea" (5.Moos. 32:4). "Mahdotonta ajatella, että Jumala tekisi väärin, että Kaikkivaltias toimisi vastoin oikeutta" (Job 34:10). "Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään" (Jaak. 1:13).
2. Synnin alkuunpanija. Jumala olisi voinut estää synnin ilmaantumisen maailmankaikkeuteen luomalla pelkkiä robotteja, jotka tekisivät vain sitä mitä ne on ohjelmoitu tekemään. Mutta Jumala halusi luoda olentoja, jotka saattoivat vapaasti, omasta tahdostaan, vastata hänen rakkauteensa - ja sellaiseen kykenisivät vain olennot, joilla on valinnan vapaus.
Tällaisen vapauden antaminen luoduille merkitsi kuitenkin sitä, että Jumala joutui ottamaan riskin: jotkut luodut olennot saattaisivat kääntyä häntä vastaan. Valitettavasti niin tapahtuikin. Korkea - arvoinen enkeliolento, vartijakerubi, josta käytettiin myös nimitystä Kointähti (lat. Lucifer), ylpistyi (Hes. 28:17; vrt. 1.Tim. 3:6). Tyytymättömänä omaan asemaansa Jumalan hallinnossa (vrt. Juud. 6) hän alkoi kadehtia Jumalan asemaa (Jes. 14:12 - 14). Yrittäessään saada johdon käsiinsä koko maailmankaikkeudessa tämä langennut enkeli kylvi tyytymättömyyden siementä muiden enkeleiden keskuuteen ja saikin puolelleen monia. Seurauksena oli sodan syttyminen taivaassa. Sen tähden Lucifer, joka nyt tunnettiin nimellä Saatana, vastustaja, ja hänen enkelinsä karkoitettiin taivaasta (Ilm. 12:4,7 - 9;