Se on kurjaa, että iän myötä ei vain ulkonäkö rapise, vaan myös lähinäkö heikkenee. Niinpä silmälaseja on pakko käyttää. Niissä on se vika, että ne ovat aina likaiset ja niitä saa olla koko ajan putsaamassa. Itse olen todennut, että parhaan lopputuloksen saa, kun panee pari tippaa Fairyä linsseille, hieroo sen linssien kummallekin puolen ja huuhtelee sitten kädenlämpöisellä vedellä.
Niistä silmälasinpesunesteistä jää vaan likainen kalvo linssin pinnalle, jos ei ainetta huuhtele hyvin pois lämpimällä vedellä.
Millä puhdistat silmälasisi
13
1090
Vastaukset 13
- Suurkuluttaja
Fairy pitää laimentaa ennen linsseille laittamista! Esimerkiksi Lidlin silmälasipyyhkeet ovat toimivia, ei jätä pintakalvoa. Ultraäänipesurikaan ei paljoa maksa. Lopuksi aina kiillotus nukkaamattomalla ja naarmuttamattomalla kankaalla.
- HerttaRoi
Itse käytän Screen Clean -nimistä tehopuhdistusvaahtoa, jonka käyttöohje kertoo käyvän myös silmälaseille. Se on spraypullosta suihkutettavaa ja talouspaperilla pois pyyhittävää ainetta. Lika lähtee kyllä aivan uskomattoman helposti laseista.
En sitten tiedä sen ympäristövaikutuksia. Eikä siis ollut tarkoitus tuotetta mitenkään mainostaa, halusin vain kertoa että omaan käyttööni se on soveltuva. - lasitonmies
Siihen on olemassa omiakin puhdistusaineita ja liinoja. Käteviä ovat. Varmaan ihan fairykin käy. Entä joku lasinpesuneste ihan? Käykö ne sitten
- TimoTAM
Itte putsailen mikrokuituliinalla, ja ERITTÄIN laimealla tiskiaineella.
- Anonyymi
Mikrokuituliinakin tulee ajan mittaan likaiseksi ja se pitää pestä, jotta liina ei sotke laseja. Kosteat silmälasien puhdistukseen tarkoitetut kertakäyttöliinat jättävät lasin pintaan harmaan kalvon, joka pitää poistaa pyyhkimällä esim. puhtaalla mikrokuituliinalla. Helpoin tapa puhdistaa silmälasit on suihkuttaa laseihin puhdistusainetta ja kuivata lasit kuivallla kertakäyttöpuhdistusliinalla.
- Anonyymi
Hyvin miedolla ldc:llä.
Vajaa 10 tippaa tiivistettä suihkepulloon veden kera. Suihkuta linsseille ja hieron sormilla puhtaaksi. Lopuksi huuhtelen kylmällä vedellä ja kuivaan mikrokuituliinalla.
Linssien kuntoa kehuttiin liikkeessä vaikka lasi vuodelta 2019.
Saa Golden Store verkkokaupasta - Anonyymi
4litran kannu tuulilasinpesu ainetta riittoisaa ja edukasta.
- Anonyymi
Kannattaa pestä ne pokat kunnolla sillä linssejä puhdistaessa sieltä leviää se rasva ja lika linsseihin.
- Anonyymi
Mansikki tykkää nuolla linssit puhtaaksi, jonka jälkeen niillä taas näkee edes jotakin.
- Anonyymi
Noixx on PARAS, silmälasienpyyh-
kimiseen, HIENOA LIDL!!! XX Mimmi T. - Anonyymi
Paperi naarmuttaa, joten kangaspyyhe on parempi. Pesu haalealla hanan alla ja kuivaus.
- Anonyymi
Hönkäisy + vessapaperi. Joo, vähän huonosti joskus lähtee. Kokeilin jotain pirkka puhdistuspyyhkeitä, jäi pysyvä naarmu toiseen linssiin, ja ei pitäisi olla ihan rupulinssit, silmäaseman toiseksi kalleinta mallia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51851
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍86800Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15696Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2664Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
- 70533
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 60493
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24486