Kannabis tylsyttääaivoja. Maailmasta tulee mitätön. Asioiden sietokyky heikkenee. Kun on jossain tuntuu ettei kunnolla olisi siellä. Palautuuko aivot enään koskaan normaaliksi? En olisi enään ikinä polttanut niin paljon ja epätoivoisena. Pilasin luultavasti elämäni
aivot meni
mmmmnnnhhhh
28951
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Huumeista kannattaa pysyä erossa, ne aiheuttavat vain ongelmia.
Kannabissatujen kirjoittelu ja itsellesi vastailu ei paranna "osakkeitasi".
Ota LISSÄÄ vaa!!
sitä ne huumeet tekee. antavat mielihyvää enemmän mitä aivot voisivat itse tuottaa ja kaikki tuntuu huumeitten rinnalla tylsältä. pysy erossa huumeista niin teet itsellesi suuren palveluksen.kyllä ne aivot ajan kanssa luultavasti palautuu kunhan et lisää huumetta käytä
Olennainen asia kaikille muistettavaksi:
"Valtaosalle kannabiksen käyttäjistä ei aiheudu todettavaa fyysistä tai psyykkistä haittaa edes pitkäaikaiskäytössä (Lancet 1995)."
1995 kannabis oli kielletty. myös lääkekäyttö joten testihenkilöitten määrä oli olematon kun tämä todettiin.
Niin, oikeassa olet. Yleisestihän on tiedossa että kun joku asia on kielletty niin ei ihmiset silloin sitä tee. Tästä syystä suomessakaan ei ole huumausaineongelmia eikä muuntohuumeongelmaa sillä ihmiset noudattavat lakia. Myöskään ylinopeutta ei ajeta eikä rattijuoppoja ole koska molemmat ovat kiellettyjä.
eli testi tehtiin seuraamalla henkilöitä jotka käyttivät laittomasti ainetta. tämä tekee jo siitä testistä kiistanalaisen.
Laittomana kannabis on laillista vaarallisempaa. Siksikin lakia pitää muuttaa. Päihteenä ja lääkkeenä kannabis on maailman vähähaittaisin.
https://kannabisuutiset.wordpress.com/2009/12/03/mika-huumeongelma-amerikkalaismies-polttanut-jo-115-000-kannabissavuketta/
Naapurin huumepössyt tunkee asuntooni, toivottavasti uusi tupakkalaki tuo siihen lopun.
Ei se laki kannabista koske vaan tupakointia.
Satutunti menossa. Pinnistä parempia tarinoita.
Haloo!+Jos+oot+usein+pilvessä+niin+ei+ihme+mutta+voin+lohduttaa+että+palaudut+100%+normaaliksi+kun+olet+käyttämättä+kannabista,+viimeistään+kun+viimeinenkin+htc:n+"muru"+on+poistunut+elimistöstädäsi+eli+ainakin+4-6kk+päästä.+
Meillä+kohtuukäyttäjillä+ei+aivot+mene+mihinkään+vaan+hallitsemme+elämää+niinkuin+muutkin+kansalaiset.
Kannabis ei aiheuta mitään sellaista, mistä ihmisen pitäisi "palautua". Ei edes todella raskaassa lääkekäytössä.
"Murut" elimistössä eivät aiheuta yhtään mitään.
"tylsyttääaivoja. Maailmasta tulee mitätön. Asioiden sietokyky heikkenee. "
Minulle kannabis on onnen ja autuuden lähde, ei tylsistytä vaan tuo laatua elämään.
Pilvessä olen monin verroin empaattisempi ja ystävällisempi ja rakastavampi eli sietokykyni ei heikkene vaan kasvaa.
Kyllä se tylsistyttää ikävä kyllä. Tämä ei ole kiihkopuhetta
Käytätkö kokoajan vai mihin juttusi perustuu? Itse olen pilvessä noin 2 krt kuukaudessa enkä koe tylsistyneeni millään tapaa. Elämäni on aina ollut rikasta ja antoisaa ja nykyisin se on vielä enemmän sitä kun löysin kannabiksen. Olisi kiva tietää millaiset henkilöt tylsistyy kannabiksesta? Onko taustalla masennusta, sekin tylsistyttää pahasti ja huonontaa muistia. Kun masentuneena lähdin esim.sovittuun lääkäritapaamiseen niin saatoin matkalla unohtaa minne olin matkalla. En myöskään masentuneena ollut luova ja energinen. Mitään tällaista ei kannabis ole minulle aiheuttanut. Niihin aikoihin en ollut nähnytkään kannabista.
Se on hyvä, että taivaan portit ovat sinulla avoinna kannabiksen suhteen. "Oih tätä ihanuutta".
Ajatukset tulevat muuttumaan kun vielä jatkat ja jatkat.
Millä tahansa huumeella on negatiivisia vaikutuksia jos niitä alvariinsa kiskoo,kaikkea kohtuudella niin vältytään turhilta ongelmilta. Ja kyllä,aivot palautuu normaaliksi kun on aikansa polttamatta.
Suosittelen päihteettömyyttä, pysyy mieli valoisana ja ajatukset terävinä.
Paraskin sanomaan, juttusi kun ovat samaa jankkaamista.
Hei! Kyse on enemmänkin siitä mitä olet tehnyt ollessasi pilvessä. Jos olet passivoitunut ja tuijotellut vuosikaudet telkkaria ja seiniä niin tottakai se tylsistyttää mielen. Aivot ovat kuin lihas ja se tarvitsee virikkeitä ja treeniä. Aivosi palautuvat kyllä. Älä polta pilveä jos koet että et sitten tee sen alaisena mitään järkevää. Lopeta poltto ja aloita opiskelu ja harrastuksia. Lue kirjoja. Urheile. Lenkkeile. Kannabis ei itsessään tuhoa aivoja mitenkään. Opettelet vain virikkeellisemmät elämäntavat niin kyllä se kohta siitä. Vuoden päästä olet ihan eri fiiliksissä.
Tiedän esim. yliopisto-opiskelijoita jotka pilvenpoltostaan huolimatta puhuvat erittäin teräviä havaintoja yhteiskunnasta, markkinataloudesta ja kykenevät suoriutumaan opinnoistaan. Ei se pilvi tyhmennä jos kykenee paneutumaan asioihin, keskittymään ja toimimaan. Tämä on yksilöllistä. Jotkut polttavat vain silloin kun ei tarvitse tehdä muuta kuin katsoa vaikka leffaa, mutta jotkut kykenevät lukemaan vaikka tenttiin. Opettele tuntemaan itsesi ja reaktiosi.
Lisäksi moni polttaa ymmärtämättään ihan liikaa. Tämäkään ei ole vaarallista, mutta kannabiksessa ei ole toistaiseksi tuoteselostetta joka kertoisi paljon on yksi annos. Tulevaisuudessa tuoteseloste tulee löytymään kun kannabis laillistuu. Näin on helpompi tietää paljon on ottanut eikä käy niin että ottaa liikaa ja päivä kuluu sohvalla maatessa. Minä olen niitä ihmisiä jotka ovat erityisen herkkiä kaikille lääkeaineille, myös kannabikselle ja en sitä siksi ota. Jos se olisi laillista niin saattaisin ostaa jotain hyvin mietoa valtion valvomasta myymälästä.
Yks tuttava on polttanut päivittäin monen kk.n verran ei mitään muutosta :D
Hän kertoi kyllä että kun lopetti seinään nii oli 2-3 päivää outo olo mutta sit oli taas ok.
Tyyppi on siis 45v. Työelämässä, on perhe on talo on auto.
Kaikille se ei sovi ja se siitä! Sama koskee alkoholia kaikille se ei sovi!
Mulle ei mennyt kun alle sätkän verran ku aloin jo panikoimaan ja skitsoilee:D
Jätin hommat siihen.
Tunnen kymmeniä tyyppejä jotka ovat jo yli 20v polttaneet. Ei mitään ongelmia ja ovat paljon fiksuimpia kuin minä :)
Suomen laki on häpeää!!
Tuhansia ihmisiä polttaa joka päivä.
Kymmeniätuhansia ihmisiä polttaa joka vkl. Varmasti yli 100th. Joka kuukausi.
Toki on olemassa pieni joukko ongelmakäyttäjiä yleensä (sekakäyttöä) Mutta haloo niitä on joka ryhmässä!
Ja kannabis on muka niin haitaksi ja vaarallista. Fuc* you!
Entä ne maat missä poltetaan laillisesti. Miten ne voivat paremmin kuin me täällä??
Ranskassakin varmaan joka 3 tai 4 nuori polttaa säännöllisesti sätkän. (Olen viettänyt yli 2v siellä)
Vielä kerran Fuc* you suomen päättäjät!
Lääkekäyttäjillä voi mennä päivässä jopa kymmenen grammaa kannabista, mutta töissäkin voi käydä jos sairaudeltaan kykenee ja autoakin saa ajaa. Vaikea on kannabista ainakaan sen aiheuttamiin haittoihin vetoamalla kieltää. Mutta pitää olla ulkomaalaistaustainen kunnallispoliitikko, että voi salakuljettaa 22 kiloa Khat-huumetta Suomeen 180 euron sakoilla. Kannabiksen käytöstä saa paljon suuremman rangaistuksen, saatika, jos on kasvattanut itselleen käyttämänsä kannabiksen. Siitä on ihan vankilasssakin istuttu.
Kannabis tuhoaa ihmisen elämää. Normaali kanssakäyminen vähenee, henkilökohtainen hygienia ei enää kiinnosta. Ja huumattuna oleminen kiinnostaa yhä enemmän. Toisin kuin monet väittää, on kannabis todella kova huume, kun sitä verrataan esim. omenamehuun tai maitoon, jotka ovat tarkoitettu ihmisten nautittavaksi. Olona kannabiksen käyttäminen vastaa kutakuinkin käymistä helvetin porteilla. Ihminen ei ole itse paikalla, vaan seuraa omaa elämäänsä statistina, edes tajuamatta mille nauraa hihittää. Kannabis on käärmeenmyrkkyä, joka syö ihmisen sielun hajalla. Ja johdattaa ihmiset kohti täydellistä tuhoa ja helvettiä. Siksi siis älä koske, äläkä käytä kannabista koskaan, äläkä missään muodossa.
Itse aikoinaan tuli jonkun verran vedettyä. Yhden kolmen viikon putken jälkeen tuntui kyllä todella saamattomalta olo. Osapuilleen sen jälkeen tulikin lopeteltua, kun aineesta oli jo saatu irti mitä voi saada.
Mielestäni ihmisenä kasvoi aika paljon, kun jutteli pössyissä hyvien ystävien kanssa maailmasta. Sellaista henkistä kasvua, harmaansävyjä mustavalkoisuuden lisäksi, mikä on harvinaista nuorelle.
Useamman vuoden taisi mennä, että siitä touhusta kunnolla palautui sellaiseen moodiin, että on tavallaan yhteensopiva yhteiskunnan muiden jäsenten kanssa. Mutta palautui ja kokemusta rikkaampana.
En suosittele kenellekään, joka ei pysty kontrolloimaan päihteiden käyttöään. Eikä lainkaan teini-ikäisille, koska ainakin jonkin tutkimuksen mukaan teineille aine saattaa olla haitallisempaa.