Kypsään ikään ehtineet hiiret nuortuivat selvästi, kun niille siirrettiin verta, joka oli peräisin 18-vuotiailta terveiltä ihmisiltä, ilmenee uudesta tutkimuksesta.
Kaliforniassa toimivan Alkahest-yrityksen tutkijat siirsivät tutkimuksessa ihmisverta 12 kuukauden ikäisille hiirille. Ihmisen vuosissa laskettuna hiiret olivat keski-ikäisiä eli noin viisikymppisiä.
Hiiret saivat kolmen viikon ajan kaksi kertaa viikossa ihmisen veriplasmaa pistoksina. Kolmen viikon jälkeen Alkahestin tutkijat vertasivat koehiiriä verrokkiryhmiin, joissa oli kolmekuukautisia ja 12-kuukautisia hiiriä, jotka eivät siis saaneet ihmisverta.
Koehiiret käyttäytyivät kuin nuoret: Ne juoksentelivat innokkaasti ympäriinsä, mutta vielä tärkeämpää oli, että niiden muisti näytti parantuneen. Tämä havaittiin, kun tutkijat laittoivat hiiret laitteeseen, jolla testattiin niiden avaruudellista hahmotuskykyä ja muistia.
Veripistoksia saaneet hiiret selvisivät laitteessa yhtä hyvin kuin nuoret ja selvästi paremmin kuin ikäisensä hiiret.
– Havaitsimme nuorentumisvaikutuksen. Nuoren ihmisen plasma parantaa kognitiota. Hiirten muisti koheni, sanoo tutkija Sakura Minami
-tiedelehden haastattelussa.
Nuoren ja vanhan veren proteiinit eroavat toisistaan
Alkahestin perustaja ja neurotutkija Karoly Nikolich kertoo, että nuorentava vaikutus selittyy nuoren ja vanhan veriplasman erilaisella proteiinirakenteella.
Veriplasmassa on tuhansia erilaisia proteiineja, mutta iän myötä osa kudoksia nuorentavista proteiineista korvaantuu molekyyleillä, jotka ovat kudoksille vahingollisia. Nikolichin mukaan tutkimuksessa on ensimmäistä kertaa osoitettu, että sadat proteiinit muuttuvat vanhenemisen myötä. Osa niistä aiheuttaa tulehduksia, jotka johtavat solun kuolemaan.
Minamin mukaan osa proteiineista vaikuttaa aivoissa.
Verratessaan plasmaa saaneita hiiriä verrokkiryhmän samanikäisiin havaittiin, että plasmaa saaneiden aivoihin syntyi enemmän uusia hermosoluja. Uusien hermosolujen muodostuminen eli neurogeneesi taas vaikuttaa suuresti kykyymme oppia ja painaa asioita mieleen.
Toimiiko sama ihmisellä?
Nuoren ihmisen veriplasman saaminen näyttäisi siis nuorentavan ainakin hiirten aivoja, mikäli tutkimukseen on uskominen.
Kriitikot ovat kuitenkin kysyneet, eikö nuoren veren vaikutusta olisi jo huomattu muutenkin ihmisten verensiirtojen yhteydessä? Ovathan verenluovuttajat usein nuoria ihmisiä.
Toisaalta aiemmissa tutkimuksessa on jo osoitettu nuoren hiiren veren nuorentavan iäkkäämpiä hiiriä. Alkahest on mahdollisesti osoittanut, että sama saattaa päteä myös eläinlajien rajojen ylitse.
Alkahestin tutkijat ovat käynnistäneet Stanfordin yliopistossa jatkotutkimuksen, jossa parikymmentä Alzheimerin taudin lievästä tai keskivaikeasta vaiheesta kärsivää ihmistä saa nuorten ihmisten verta.
Mikäli koe osoitteutuu menestykseksi, aiotaan joukkoa laajentaa ja koehenkilöiden saamaa plasma-annosta kasvattaa. Samalla selvitetään, toimiiko hoito Alzheimerin lisäksi Parkinsonin tautiin. Alkahestissa ei uskota, että nuorten plasmaa riittäisi kaikille hoidettaville, joten yhtiö yrittää kehittää plasmasta myös synteettistä versiota.
Uusia tuloksia odotetaan vielä tämän vuoden kuluessa. Kokeita kirittää sekin, että Alkahestin ohella toinenkin yhdysvaltalainen startup-yritys on kehittämässä samalla periaatteella toimivaa hoitoa.
Alkahestissa tehdyn tutkimuksen tuloksia esiteltiin tällä viikolla Society of Neurosciencen vuosikokouksessa San Diegossa Kaliforniassa. Tuloksia ei ole vielä julkaistu missään tiedelehdessä, mikä olisi tärkeä askel niiden hyväksymiselle.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Tuskinpa siellä on yhtään 18 vuotiasta tervettä nuorta teijän ihmisten-kärsämäessä. Vanahoja hautaan kaatuvia ukkoja ja akkoja. Ei löyvy hiirille lääkettä.
Joo o. Mut jäätelökioski pittää kunnan laittaa vaikka hiiret polokis kissoja
Nuoret suurin osa muuttaa opiskelemaan ja jäävät sille tielle. Täällä ei ole kohta kuin sota-ajan lapset vaivoineen ja apua vaivoihin hakiessa ,niitä vähätellään. Täällä ei ole ajan kuluessa kuin kuret p---t. Päätöksiä tehdään naurettavia ,kohtuuttomia kuntalaisten kannalta. Muualta tulleet etupäässä soutaa ja osa omia .Heitä ei näy ,jotta voisi hieman jutella ja kysellä.Aivan kuin juostaan karkuun,jos vilahtavat jossain.
ninseon täys-suluku ja kielto puhua turuilla ja toreilla, eikä s 24 sais mitään kirjoittaa, vain pjs muuneltu totuus on ainut totuus, valtuutetun eukot käy kaupassa ja valtuutetut ?, tulee ne varmaan hirvikeitolle niin sillon voi porista..
Kah, mistäpä tämän nyt hoksasit kopioida, kaikkia vitun joutilaita se sossu elättääkin....
kuin myös!
Voisin alkaa koekaniksi,saesivat pumpata minnuun,65 ukkoon vaikka seitentoistasen vauhit,
hyvä komments, illalla jo nauratti ja nyt sama homma,"akkaankanssa",
aikoinaan työpaikkan kaverit lähti verenluovutukseen, silloin jo kävi mielessä ettei taija veret parentua, mutta onnettomuudet ja sairaudet vaatii verta, joten 17 "kesäsen veret ei riitä, luulen ettei he siis nuoret juuri luovuta´kaan.