Lapsen käsienpesu-pakko

huolestunut_äiti

Hei, onko kellään kokemuksia oman lapsen pakko-oireista? Meidän nyt 9-v poika alkoi pestä tavallista huolellisemmin käsiään joskus viime keväänä. Se rajoittui vielä "normaaleihin" käsienpesutilanteisiin, ts. ulkoa tuloon, ruokailua ennen tai jos kädet "oikeasti" likaantuivat. Nyt syksyllä psemeninen on yltynyt ihan viime viikkoina muihinkin, meidän vanhempien mielestä "tarpeettomiin" tilanteisiin. Kädet kuivuvat pahasti, vaikka niitä rasvataankin, koska peseminen ja saippuan käyttö on niin ylenpalttista. Lisäksi tässä samaan aikaan on alkanut vaikuttaa siltä, että hän ei mielellään koske muiden koskemiin paikkoihin, esim. ovenkahvoihin, ja kengätkin sujauttaa jalkaan ja jalasta pois niihin koskematta, ikään kuin häntä inhottaisi koskea paljain käsin niihin.

En tiedä onko taustalla jokin tapahtuma vai mistä tuo kumpuaa. Hän on haluton puhumaan tästä, ja "järjen" puhuminen ei ainakaan vielä ole tuottanut tulosta. Välillä häntä ärsyttää se, että asiaan kiinnitetään huomiota, välillä häntä hiukan huvittaakin oma touhunsa. Mutta nyt ollaan siinä pisteessä ettei tämä meidän mielestä ole enää normaalia.

Pohdinkin, miten muut ovat selvinneet tilanteista? Mitä kautta kannattaa lähteä liikkeelle? Koulukuraattori? Lääkäri? Psykologi?

Kiitos jos vaivaudutte vastaamaan, vertaistukikin on paikallaan :). Alkaa meinaan itseämmekin vähän ahdistaa tämä tilanne...

12

1965

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hjjhjhjhjhjhjhjhj

      Pakkoaltistus on asia, jota voi netistä katsoa. Ei hänen asiasta tarvitse puhua, puhukaa te. Lapsi on jo niin iso, että asia menee perille. Voisi olla hyvä miettiä pakkoaltistus kohteita tai tilanteita. Joku iso ihmisryhmä esim sukulaiset, joita pitää kätellä,eläimiä käydä rapsuttamassa yms.
      Itsellätilanne laukesi siihen, kun taloon tuli kissa ja sitä piti silitellä. En jaksanut enää käydä pesemässä käsiä kymmeniä ellei satoja kertoja päivässä. Myös mullan kaiavaminen puutarhatöissä on hyvä ärsyke.
      Noista ammattilaisista, jotka mainitset valitsisin psykologin. Sinne se tie vie kuitenkin, siinä ohittaa muutamia välikäsiä.
      Kyllä se siitä.
      Laitan linkin, tossa raapastaaan hiukan tota altistamisasiaa myös.

      https://www.adaa.org/sites/default/files/How-to-Help-Your-Child-A-Parents-Guide-to-OCD.pdf

      googlaa lisää.

      • huolestunut_äiti

        Kiitos paljon vastauksesta :)


    • Febdjddhshshs

      Käykää ihmeessä lääkärissä, ettei mene samallaiseksi kuin itsellä, olen 23 vuotias mies ja käyn noin kymmenen kertaa päivässä suihkussa

      • aloittajalta

        Oletko yrittänyt hakea apua itsellesi?

        Selvittelin tätä että mistä lähdetään liikkeelle, ja selvisi että perheneuvola on oikea osoite. Olen keskustellut perheneuvolan työntekijän kanssa puhelimessa ja sinne on sovittu aika koko perheelle, mutta jonot ovat valitettavasti pitkät.


      • Febdjddhshshs

        Mulla tuli ocd ja tourette diagnoosi pari kuukautta sitten, oireita kyllä pienestä asti ollut, käyn kerran viikossa terapiassa


      • Febdjddhshshs

        Tarkastelen kotoa lähtiessä kaikki sähkölaitteet useaan kertaan, olen tosi pakko oireinen. Räpsyttelen valoja ja renkutan ovia kiinni auki useaan kertaan. Ja kaikkea muuta on mitä en jaksa ees kirjottaa. Tourette minulla on vaikea, todella paljon pakkoliikkeitä ympäri kehoa, myös äänioireita on mm. Tuhinaa hymähtelyä ja sanojen toistamista


    • melko-yleinen-vaiva

      Minulla tyttärellä lievähkö pakkohäiriö. Yltyy stressistä, esim ovi pitää sulkea tietyn määrän kertoja, eli auki-kiinni-auki... Kirjaimien ja numeroitten pitää olla täydellisesti jonkin tietyn laisia kirjoittaessa, muuten kummaa pois koko ajan. Jotain laskemista sanoo suorittavansa päässään jossain tilanteissa. Psykologilla on käynyt terapiassa ja nyt hallitsee hyvin oireensa. Saattaa olla että sanoo "tule nyt äiti ja laita tää ovi kiinni. Muuten jään tähän iäksi avaamaan ja sulkemaan". Ihan konkreettisesti katkaisen tilanteen jos se pääsee päälle ja hän pyytää.
      Hyvin lahjakas tyttö monella tapaa, menestyy hyvin elämässä.

      • aloittajalta

        Jotain hieman samansuuntaista tuntuu pojalla toisinaan olevan, esim. pyydetään jo tulemaan häntä ja hän sanoo "Odota!" ja esim. kuuntelee kellon sekuntiviisarin raksutusta tietyn määrän mikä hänellä on ollut mielessään.

        Kuinka tiuhaan tyättäresi kävi/käy terapeutilla? Millaista "suuntausta" hänen terapeuttinsa edustaa? Saanko kysyä onko hän minkä ikäinen ja missä iässä oireet alkoivat? Rohkaisevaa kuulla että tilanteen voi saada hallintaan :).


    • Syrjäytynyt

      Viestini saattaa tulla myöhään mutta tulee kuitenkin: Itse aloin kärsiä pakko-oireista kun olin 11 vuotias. Oireet olivat ensin tiettyjen asioiden tarkisteluja, esim. herätyskellon raplaamista päälle-pois-päälle jne. menetelmällä. Olin todella hyvä piilottamaan oireeni omaisiltani joten en saanut siinä vaiheessa apua mistään. Kun olin 15 oireet muuttuivat käsien pesuksi. Siinä vaiheessa aloin lamaantua henkisesti ja fyysisesti, aloin lintsaamaan koulusta kun en enää jaksanut sekä koulua että pakko-oireita jotka alkoivat olla todella vakavia. Saatoin pestä käsiä koko yön, enkä aamulla jaksanut mennä kouluun. Oireeni huomattiin vasta siitä kun rehtori huomasi poissaoloni. Siitä jouduinkin suoraan sairaalaan ja sillä reissulla meni 1,5 vuotta. Tämän avautumiseni tarkoitus on herätellä ihmisiä viemään sairas lapsensa hoitoon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta mahdollisuus normielämään osittaisesta paluusta eläisi vielä heissä. Itse olen jo sairaseläkkeellä nyt 21 vuotiaana, eikä paluuta taida olla.

      • aloittajalta

        Saanko kysyä, onko sinun oirehtimiseesi löytynyt ikään kuin selittävää tekijää? Että miksi sinulle tuli tämä? Ilmeisesti terapiastakaan ei ole ollut sitten apua. Olen pahoillani.

        Meillä on nyt ensimmäinen käynti perheneuvolassa takana, se oli tavallaan alkukartoitusta. Toivon että tästä on apua, toivon mukaan oireet lievittyvät tai ainakin pysyvät "hallinnassa".


      • Syrjäytynyt

        Oireet minulla ilmeisesti laukaisi traumaattiset kokemukset, esim. äitini kuolema. Tämä on lääketieteen osaajien arvaus. Myös ehkä se, etten käsitellyt näitä edellämainittuja asioita koskaan tarpeeksi. Äitini myös ilmeisesti kärsi pakko-oireista ja voi olla, että silläkin oli merkitystä minun kohdallani. Minun oireeni olivat jo menneet niin pitkälle ja olivat niin rutinoituneita että niistä eroon pääseminen ei ainakaan vielä onnistunut, tosin eihän tämä vaiva kaikilta häviäkkään ainakaan kokonaan. Toivon kuitenkin että terapiasta on lapsellesi mahdollisimman paljon apua ja koska hän on niin nuori, niin hänellä on varmasti hyvät mahdollisuudet päästä irti oireista.


      • aloittajalta
        Syrjäytynyt kirjoitti:

        Oireet minulla ilmeisesti laukaisi traumaattiset kokemukset, esim. äitini kuolema. Tämä on lääketieteen osaajien arvaus. Myös ehkä se, etten käsitellyt näitä edellämainittuja asioita koskaan tarpeeksi. Äitini myös ilmeisesti kärsi pakko-oireista ja voi olla, että silläkin oli merkitystä minun kohdallani. Minun oireeni olivat jo menneet niin pitkälle ja olivat niin rutinoituneita että niistä eroon pääseminen ei ainakaan vielä onnistunut, tosin eihän tämä vaiva kaikilta häviäkkään ainakaan kokonaan. Toivon kuitenkin että terapiasta on lapsellesi mahdollisimman paljon apua ja koska hän on niin nuori, niin hänellä on varmasti hyvät mahdollisuudet päästä irti oireista.

        Terveyskirjastosta luin, että joissakin tapauksissa voimakas stressi voisi laukaista oireet, ja poikamme ikä sopii valitettavan hyvin sivustolla mainittuun ikähaarukkaankin. Sinulla on todellakin ollut stressin ja trauman aihetta :(. Meillä on joitakin muutoksia ollut elämässä ja hänellä kouluun liittyviä myös, mutta ei mitään noin suurta. Vaikea kuitenkaan päätellä miten stressaavana on minkäkin asian kokenut. Muuten hän on päällepäin normaalin oloinen, enimmäkseen iloinen, energinen ja hyväntuulinen. Toivon mukaan terapiasta löytyy keinot päästä oireista eroon tai edes pitää ne jollain lailla hallinnassa, ilman että alkaa rajoittaa ja rasittaa elämää niin paljon että koulu, kaverisuhteet ja muu elämää alkaa kärsiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4402
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3503
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3394
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3328
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2920
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2670
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe