Kaapista ulos

järkytys, se on selvää.Annat vähän aikaa ja tilanne voi muuttua.
Tärkeintä on että sä olet onnellinen ja näytät sen, katsos jos sä olet vahva niin kyllä se viesti menee perille että susta siinä ei ole väärää, rakkauttahan se vaan on.

Mä toivon että sä pysyt vahvana ja muista että jos alkaa nöyristelemään ja elämään muiden tahdon mukaan niin elämä on aika hukkaan heitettyä.

Rakastavia ja ymmärtävisiä ihmisä kertyy teidänkin elämään, alku se on aina hankala.

Tulin itsekin ulos kaapista äskettäin, eikä äitini ole vieläkään sulattanut asiaa. Hän sanoi minulle, että toivoo kaiken olevan vain pahaa unta. Musta se tuntu tosi pahalta, mutta onneks muut läheiset on suhtautuneet tosi hyvin. Kaverit uskaltaa edelleen halata mua ja tyttöystävääni ilman pelkoa lähentelystä, iskä lähettää puhelimessa tyttöystävälleni terveisiä ja tyttöystäväni tädille me kelvataan edelleen lastenvahdeiksi.

Oon ajatellut, että vaikka elämä lesbona oliskin vaikeampaa, oon silti onnellisempi näin, kuin jos yrittäisin äitini ja muitten mieliksi elää heteroelämää.

Koita kestää, koska ihan varmasti on kannustaviakin ihmisiä...

olen kai joskus sanonu miten oma juttu tässä asiassa meni, mutta kirjotan sen nyt kumminkin.
Kun oma elämäntilanteeni näyttää hieman selkeämmältä pitkästä aikaa taas...

Olin vanhemmmalla iällä kun vanhempieni tietoon, mutsi, sisasrukset saivat tietää asiasta ,en kertonut varsinaisesti mutta eipä ollut monia keinoja kun ristiäisiin ym. pukattiin yhtä kuppia lisää..ilmoittelin että tämä henkilö ei halua tässä vaiheessa tulla..

Aikaa on kulunut muutama vuosi ja tilanne ei ole muuttunut/ muutu mihinkään,ainakaan osaltani.
Voin kertoa omasta puolesta että elämä on vaikeaa muutenkin, mutta vielä vaikeampaa jos ei ole juuri sen tyylistä ihmistä rinnalla jatkamassa/jakamassa elämää kuin itse tuntee ja on hyvä olla.
Vaikeudet vain kasvattavat enemmän arvostamaan omaa elämää ja elämäntyyliä.

kertominen omasta elämästä muille on kohdallani riittänyt, ja haluan elää sitä elämää mikä on oikein ja tuntuu itsestä oikealle, vanhempien sanat ovat monasti kuin viikatteen sivallus,mutta kyllä se itseltä ainakin joskus tuli stoppi ottaa sellaista informaatoita enää vastaan.

jossain on aina voima joka vie eteenpäin, tsemmppiä..

En ole koskaan ymmärtänyt miksi ihmiset ovat toisilleen ilkeitä ja pahoittavat toisen mielen.
Mutta itse en ole koskaan kertonut perheelleni olevani lepakko, täytyy joskus kertoa kun kerkiää=)
Kaverini sen sijaan ovat kaikki pysyneet rinnallani kertomani jälkeen ja kaikki kaverit (ja työkaverit) kyllä tietää että olen leppis. Kun kerroin kavereilleni, niin reaktioita oli monenlaisia. Osa otti sen uutisen pikku juttuna vastaan. Joku kävi juoksemassa ja mietti hetken ajatuksiaan, mutta totesi että olen liian rakas ystävä menetettäväksi tuollaisen asian takia. Toiset taas kommentoivat systeemillä, että se selittää miks mulla löytyy työkalusetti, mutta ompelukonetta ei=)
Mulla itelläni on paljon helpompi olla kuin voin sanoa kavereille ääneen, että pikkusen hyvän näköinen likka tossa jne.
Joka tapauksessa toivon sulle paljon tsemppiä elämään ja onnea tulevaisuuteen=)

Olen tosi pahoillani puolestasi. Itselläni meni pari vuosikymmentä ennenkuin asian kerroin perheelleni. Osa ystävistä tiesi kyllä ja jos joku asiaa suoraan multa kysyi, sai hän suoran vastauksen. En siis mitenkään kyllä asianlaitaa peitellyt ja asuin tyttöystävieni kanssa yhdessä.

Juuri viime viikonloppuna kerroin n. vuosi sitten "löytyneelle" veljelleni. Hän oli ainut perheestämme joka ei asiaa tiennyt, joten vaikken häntä usein tapaa, tuntui hassulta olla olematta avoin. Olin käymässä paikkakunnalla jossa hän asuu ja hän tuli vaimonsa kanssa mua tapaamaan. Kun asian heille kerroin olivat he vain iloisia siitä. Sain samantien lämpimät halaukset ja kiitokset, että kerroin. He kokivat sen luottamuksen osoitukseksi.

Toivon, että Sinunkin läheisesi vielä ymmärtävät asian ja osaavat suhtautua siihen kuten pitäisikin, eli olla kuten ennenkin. Toivon myös ettet lannistu ja uskallat vielä olla avoin ja oma itsesi. Se on niiden muiden ihmisten tappio, jos Sinut tuon takia hylkäävät. Voimia ja jaksamista Sinulle ja tyttöystävällesi.

ajattele positiivisesti. nyt olet vanhemmillesi ketonut. sitä ei tarvitse tehdä enää. kai?! itse olen sellaisessa tilanteessa, että olen kyllä kertonut vanhemmilleni, mutta jostain syystä viesti ei ole mennyt perille ja ilmeisesti on kerrottava se joskus uudestaan! ja onhan se niin, että oli asia mikä hyvänsä, niin jostein syystä kaikkein vaikeinta on kertoa niille omille vanhemmille...

omista ystävistä ei kukaan ole kääntänyt selkäänsä mulle. suosittelen sitä ystäville kertomista. saattavat nekin aluksi yllättyä ja hämmentyä, mutta en usko, että hylkäisivät tms.

pidä kiinni rakkaastasi hinnalla millä hyvänsä, jos olet varma hänestä ja teistä. panosta siihen. se on suurin voimavara mitä voi olla. ymmärrän kyllä, että se mielenterveyskin on järkkyä ja ei, itsellä samaa vikaa. mutta siihenkin auttaa ne ystävät...

tsemppiä sulle kovasti!

...itselle kun jos tulee niin täysin kuin koskaan voi, kun niin perusteellisesti on sinut itsensä, omien tuntemustensa, omien toiveittensa, omien pelkojensa kanssa - askel enemmän ulos o n
varmempi, itseä vähemmän takapakkiinsaavampi askel.

Ulkopuolella olevat ihmiset kun ovat omanalaisiansa omien turhautumisiensa, pettymystensä, pelkojensa, loukkaantumistensa kanssa ja saattavat paukasta tosi typerästi sille joka rohkenee olla jollain tapaa "enemmän" oma itsensä.

Ja sitten se toinen puoli asiasta. Sinullakin on oikeus omaan yksityisyyteen, sinun seksielämä ei piutpaut kuulu kenellekään muulle, saat olla mikä olet. Nauttia itsestäsi täysin siemauksin.

Tule siis reilusti ensin itselles "ulos" - itsetutkistelu kannattaa aina. Tee kaikkea sitä, mikä vahvistaa sinua, mikä pitää sinut rohkeana, mitä ylipäänsä haluat elämältä ja sen ihmisiltä, mihin olet valmis, mitkä sun rajat... kaikkea sitä mikä nostaa sinun itsekunnioitusta, sitä mieti ja harrasta. Kun olet itses kanssa ok, toisten mielipiteillä ja sanomisilla ei ole niin satuttavaa voimaa.

..Niinkuin moni on sanonut, anna aikaa.

Olinhan minäkin sairas ja oksettava, nyt suhtautuminen on muuttunut täysin. Huomasivat (vanhempani, isä eritoten)että en ilmoituksestani huolimatta ole muuttunut miksikään.

on minulla asenne, että tosi ystävä on sellainen joka toisen erilaisuuen hyväksyy...ei juokse karkuun kun olet hälle asian kertonu. Erittäinki surullista on, jos omat vanhemmat eivät lastaan mukisematta hyväksy!!! Pitäisi olla ystävien ja vanhempien onnellinen siitä että olet itselle kumppanin löytäny. Elä rupia eppäileen että jottain muka väärin teet...koska ET TEE!!! Oikein on rakastaa ja olla onnellinen,rakasti nainen naista tahi miestä. Ole rakkaasi kanssa onnellinen ja elä vappaasti ja avoimesti! Net jokka ei teitä hyväksy, ni eivät ole teijän välittämisen arvosia, ei edes omat vanhemmat (niin pahalta ja hankalalta kuin tuntuukin sanua) Toivottavasti tilanne sinulla helepottaa ja saata ellää rauhassa ja onnellisina! Hyvää jatkoa ja jaksamisia..

On hyvä, että olet tullut kaapista ulos. On tärkeää olla rehellinen itseään kohtaan -tekisipä mieleni sanoa, että se on jopa kaikkein tärkeintä. Todella ikävää, että sinua on rehellisyydestäsi rankaistu. Mukavaa olisi, jos ihmisiin olisi jo syntyessä sisäänrakennettuna ymmärrys siitä, että jokainen on oma ihmisensä ja että jokaisen valinnat ovat omia, vaikka kaltaistemme sosiaalisten eläinten elämät toki toisiinsa linkittyvätkin. Ihmisten on vaikea nähdä rajaa itsensä ja läheistensä välillä ja he luulevat kenties siksi olevansa oikeutettuja tuomitsemaan toistensa valintoja. Jokaisella on kuitenkin oikeus tulla rakastetuksi omana paljaana ja epätäydellisenä itsenään, ja kaikenlainen ehtojen asettaminen rakkauden tielle on yksinkertaisesti törkeää. Mielestäni on parempi olla rehellinen ja avoin oman itsensä suhteen kuin piilotella tai valehdella suojellakseen muiden tunteita.

Voimia ja lämpöä sinulle.

mun vanhemmat ei hyväksy mun seksuaalisuutta vieläkään mut en ajatellu muuttua niitten takia eihän ne hyväksy mun vaate tyyliäkään ku oon hoppari ja tyttö kaiken lisäks...muista:itseään ei voi muuttaa et toiselle tulis parempi olo se on vastoin luontoa.!

Itse aloitin "kaapista ulostulon" kertomalla siskolleni ja läheisille ystävilleni ja kaikista pelko ja kauhukuvistani huolimatta kukaan ei kummoksunut ja kammoksunut asiaa. Kukaan ei kyllä villeimmissä kuvitelmissaankaan ollut osannut ajatella että olisin lesbo, mutta kun sen kuulivat niin olivat iloisia ja onnellisia puolestani ja ylpeitä rohkeudestani kertoa asiasta. Noiden positiivisten kokemusten ansiosta oli sitten helpompi vanhemmillekin avautua. Nehän tietty järkytty pahemman kerran, mutta missään vaiheessa ei kuitenkaan ollut puhetta siitä että etteivät minua enää hyväksyisi. Nyt kun asiasta pariin otteeseen on juteltu ja he ovat hakeneet netistä tietoa homosesuaalisuudesta yms... niin suhtautuminen on hyvinkin nopeaan muuttunut parempaan päin ja pikku hiljaa varmasti tulevat asian sulattamaan. Eli yritä vaan keskustella asiasta vanhempiesi kanssa, omani ainakin syyttivät jollain tapaa itseään minun poikkeavuudesta ja tästä syystä hyväksyminen oli vaikeaa, mutta kun he ymmärsivät ettei heissä ole vikaa, eikä minussa ole vikaa, niin suhtautuminen alkoi muuttua. Ja rohkeasti vaan kertoon ystäville, kyllä ne ymmärtää jos tosi ystäviä ovat :) Elämä on niiiiin paljon helpompaa kuin voi ystäville purkaa sydäntä ja kertoa rakkaimmastaan ilman salailemista ja asioiden vääristelyä.

kyllä niitä kannustaviakin kavereita tulee vastaan

Kävi niin, että 'jäin kiinni' ja jouduin äkkiä käsittelmään asiaa. No aluksi oli vaikeaa, ajattelin että olisin halunnut pitää yksityisenä. Sitten vaan päätin, että jee! jihuu! eihän nää ole muitten asioita - eikä se edes haittaa yhtään, koska yleensä itseään koskevia juttuja ei itse kuulekaan. Ja sittenpähän oon intressantti.
Mun tarina on siis vähän erilainen, eri tavalla vaikea (en ota asiaa missään esille, puhukoon muut jos kiinnostaa).
Take it easy & be free :=)