Onko IT-jupeillekin kehittymässä oma tahto?

Nokian toimihenkilöt menivät Oulussa lakkoon vastalauseena yhtiön harjoittamalle nykyisin niin muodikkaalle tuloksenparantelulle YT-menetelmällä. Nokian luottamusmiehet ovat avautuneet TV:n ajankohtaisohjelmissa ilmaisten huolensa henkilöstöasioiden arveluttavasta hoidosta Nokialla. Tämä on ennenkuulumatonta.

Tähän asti IT-alalla duunarit, alemmat ja ylemmät toimihenkilöt ovat käyttäytyneet kuin vailla omaa tahtoa oleva robotti-armeija, toistellen sokeana samoja latteuksia, joita EVA:n propagandakoneisto Risto E.J. Penttilän johdolla on tiedotusvälineisiin suoltanut paksunahkaisempaakin puistattavissa määrin viime vuodet. Tämä robottiarmeija on käyttäytynyt kuin hurahtanut uskonlahko, asettaen aina työnantajansa edun etusijalle, ajatellen, että taivaspaikka varmistetaan uhrautumalla markkinoiden alttarilla.

Onko IT-jupeillekin alkanut kehittyä nyt omaa tahtoa ja itsenäistä ajattelua? Onko uuden talouden pimeä keskiaika nyt ohi ja alkaako osakkeenomistajien asema jumalallisena absoluuttina murentua työväen noustessa uuteen renesanssiin? Onnistuvatko työntekijäpuolen järjestöt tasapainottamaan pelin ja kehittämään toimivan vastavoiman EVA:lle? Vai kuoleeko inhimillisyys Suomesta lopulta kokonaan Jyrki Kataisen tuhansien huoliteltujen kloonien ja Jari Sarasvuon valmentaman persoonattoman Diili-lahkon jyrätessä kaiken värikkään, lihallisen ja henkevän tieltään? Onko ihmisyydellä toivoa?
142502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Joo no jaa. Itse olen työskennellyt IT-alalla reilut 10v enkä koskaan ole ajatellut olevani juppi tai vastaava "parempiosainen". Olen aina tiennyt olevani työntekijä muiden, erialojen työntekijöiden joukossa, vaikka kouolutusta taustalta löytyykin.

Tahtoa on alkanut kehittyä ja sellainen nuoruuden vimma ja halu haihtuu iän kasvaessa. Kun ikää alkaa olla reilut 30v ajattelee jo muutakin kuin vain viikonloppukännejä ja keskiviikon bailausta. Moni asia muuttaa tärkeysjärjestystään. Myös se kuinka työnantaja kohtelee ja mitkä ovat työn tulevaisuudennäkymät. Nämä ovat tärkeitä mm. perheen perustamisen ja muidenkin suurten sijoitusten kannalta. Ei riitä että rahaa on riittävästi seuraavaa viikonloppua varten ja maanantaina syödään sitten vain hernekeittoa. Myöskään ei riitä että tietää töitä olevan ainakin seuraavan kuukauden vaan edes kohtuullinen varmuus työstä tulisi olla myös siitä eteenpäin. Ei riitä että töistä tulessa kello on jo niin paljon että menet vaatteet päällä nukkumaan, vaan sinun olisi vietettävä aikaa myös perheen kanssa.

Valitettavasti em. asiat ovat nykyisin menneet ja menevät edelleen yhä huonompaan suuntaan. Työpaikat ovat erittäin epävarmoja. Työpäivät pitkiä. Paine kova, sekä perheen että työnantajan puolelta.

Jotenkin tuntuu ettei ihmisyydellä enään ole arvoa. Raha ratkaisee kaikessa. Ei riitä että yritys tuottaa voittoa. Ei riitä että työtä tehdään aika josta maksetaan palkka. Ei riitä että jätät ruokatunnin väliin palaverin takia.

When world is not enough sopii tämänpäiväiseen työelämään motoksi.

Ehkä juuri mainitsemasi ihmiset tekevät tulevaisuudessa työt ja joka päivä huonoiten menestynyt irtisanotaan.

Äänestä
  • Jep, pahaltahan tilanne näyttää

    Itse olen yli 20 vuotta sitten kiinnostunut koneista ja koodaamisesta, siitä lähtien enemmän tai vähemmän on tultu koneitten kanssa puuhasteltua. Joten luonnollista oli ajautua alalle, hankkia koulutus (inssi) ja siirtyä tekemään mielekästä työtä, sellaista josta nauttisi täydellä sydämmellä. takana on yli 10 vuotta työelämää ja voin kyllä yhtyä edelliseen mielipiteeseen. Pahalta näyttää.

    Tuntuu että koko it-bisnes pyörii nenänvartta tuijottavien ekonomisten ja kiireisten sählääjien ympärillä.

    Kokoajan on yt-neuvottelut tulossa, menossa, tai sitten niitä odotellaan jo. 5-6 organisaatiomuutosta vuodessa on aivan normaali tahti. Pahimmilaan Pari-kolme kertaa saatetaan muuttaa firman keyfocusta.

    kymmenkunta yt-neuvottekierrosta nähneenä voin sanoa, että niidenkin vaikutus on aivan perseestä. Keskijohtoa nuo eivät paljoa hetkauta ja siinä kun koodari/suunnittelija osaston työt lisääntyvät ja samalla keskijohdolta loppuu alaiset. Tällöin turhautuneet esimiehet kyllä keksivät kaikkia työtä häiritsevää oheistoimintaa, kun heille antaa liikaa luppoaikaa.

    Tällä hetkellä näyttää siltä, että IT-maailmassa ole tulevaisuutta. Itse mietin vain lottopottia, hyvää ideaa jolla pääsisi hullunmyllystä pois.

    Varmaa on se että paljoa yli 35-40 vuotiaaksi ei tätä menoa jaksa kukaan.

    Tottapuhuen, olen tosissani ajatellut uranvaihtoa.
    joten aen varmaan pian raksa-inssin tai vastaavaan muuntokoulutukseen.

    Äänestä

  • Peelo kirjoitti:

    Jep, pahaltahan tilanne näyttää

    Rakennusala on välillä sairaalloisen riitaisaa, brutaalia ja sivistymätöntä menoa, räyhäämistä, laittomuuksia, pimeää työtä. IT-alalla on siihen verrattuna fiksua porukkaa.

    Äänestä

  • Sivusta nähnyt kirjoitti:

    Rakennusala on välillä sairaalloisen riitaisaa, brutaalia ja sivistymätöntä menoa, räyhäämistä, laittomuuksia, pimeää työtä. IT-alalla on siihen verrattuna fiksua porukkaa.

    Ainakin valtion ja kunnanvirastot ovat täynnä eläkkeelle siirtyvää henkilöstöä. Kaupungininsinöörin palkatkin ovat yllättävänkin isot.

    Työkulttuuri ei voi olla enää sairaampaa kuin it-alalla keskimäärin.

    Äänestä

  • Peelo kirjoitti:

    Ainakin valtion ja kunnanvirastot ovat täynnä eläkkeelle siirtyvää henkilöstöä. Kaupungininsinöörin palkatkin ovat yllättävänkin isot.

    Työkulttuuri ei voi olla enää sairaampaa kuin it-alalla keskimäärin.

    "Työkulttuuri ei voi olla enää sairaampaa kuin it-alalla keskimäärin."

    No IT-sektorilla ainakin toimittajan asiakkaisiin kohdistama rikollisuus lienee harvinaisempaa.

    Äänestä

Jos työpaikkailmoituksessa lukee jotain tähän suuntaan "Tule nuorekkaaseen tiimiimme" tai "Nuorekas ilmapiiri" tarkoittaa se lähes poikkeuksetta että työehtolakia ei noudateta ja hommia tehdään kun se on niin kivaa. Palkka on sivuseikka.

Nim. Useassa nuorekkaassa yrityksessä työskennellyt

Äänestä

Ei ole vaihtoehtoja.

Joko Ollila yrittää hennolla kädellä kuristaa ja saneerata tk-menoja nyt. Ollila on suomalainen ja taatusti lojaali meidän asialle.

Ollila vaan ei satu omistamaan Nokia. Amerikkalaiset eläkekassat ym. omistaa. Heillä on tarvittaessa omistajan ääni käytettävissään. Jos on tarpeen, Ollila vaihtuu riuskempaan kaveriin. Voi tulla vaikka Amerikasta millainen pyöveli tahansa. Silloin voi olla, että Nokialla saa kenkää kaikki. Koko paska lähtee. On siitäkin olemassa esimerkkejä. Ruotsalainen Pharmacia myytiin jenkeille 90-luvun lopussa ja pääjohtajaksi vaihtui jenkki. Ennen isot tutkimuslaitokset ym. työllistänyt Pharmacia ei nykyään työllistä yhtään R&D-ihmistä Ruotsissa. Kaikki työpaikat vietiin ulkomaille. En muista tarkkaan, paljonko niitä oli - tuhansia kumminkin.

Äänestä
  • Ehkä O on lojaali mene ja tiedä, mutta meno alkaa muistuttaa maailmanloppua. Johtajat repivät huikeita palkkoja ja työntekijät tekevät hommia pienellä palkalla, eikä korotuksiin ole (muka) varaa.

    Niin eihän Nokia varsinaisesti ole suomalainen yritys, vaikka äkkiseltään niin luulisikin ja moni uskoo. Kyllä omistajat ovat muistaakseni 80-90% jenkkejä. Ja omistajathan niistä asioista loppuviimeksi päättävät.

    Äänestä

  • Jos Nokia alkaa koittamaan meidän järjestelmämme rajoja ja saa sitä kautta niskaotteen yli neuvottelujärjestelmämme, niin mieluiten saa häipyä koko paska Suomesta. Vaikka lähtisi täältä työpaikat, pääomaverot ja mentäisiin konkaan koko valtio. Jokin raja perkele, jos työnantajan taholta aletaan luottamusmiehiä määräilemään toimensa hoitamisesta.

    Äänestä

  • mennä kirjoitti:

    Jos Nokia alkaa koittamaan meidän järjestelmämme rajoja ja saa sitä kautta niskaotteen yli neuvottelujärjestelmämme, niin mieluiten saa häipyä koko paska Suomesta. Vaikka lähtisi täältä työpaikat, pääomaverot ja mentäisiin konkaan koko valtio. Jokin raja perkele, jos työnantajan taholta aletaan luottamusmiehiä määräilemään toimensa hoitamisesta.

    Ei ole Nokia ainoa, joka kohtelee huonosti työntekijöitä. TietoEnatorillakin tehdään samaa. Jatkuvasti pieniä yt-neuvotteluja, joissa irtisanotaan ihmisiä. Niitä ei vain anneta julkisuuteen. Työntekijät ovat karjaa, jos sanot oman mielipiteesi niin kenkää tulee myöhemmin. Ay-väki täysin kyvytön pitämään työntekijän puolta. Voitollinen yritys palkkaa samaan aikaan uusia työntekijöitä, kun irtisanoo vanhoja. Vanhoille työntekijöille ei edes tarjota näitä muita töitä, vaan halutaan heistä eroon nopeasti. Näin meillä lintukodossa Suomessa.

    Äänestä

  • ette ole sattuneet huomaamaan. Pari jenkkiä otettiin johtoon mukaan rauhoittelemaan jenkkiomistajia. Kun niihin kyllästyttiin niin ne siirrettiin keskitysleirille New Yorkiin, ettei ne saisi tietää, mitä pääkonttorissa tapahtuu.

    Lääketeollisuuden historia on karmea. Tutkimus ja tuotekehittely ajettiin alas, koska niin saatiin manipuloitua parempia voittoja muutaman vuoden ajan. Nyt lääketeollisuus ei pysty tuottamaan kuin pari hassua lääkettä vuodessa Euroopassa ja Amerikassa. Tuskin Pharmacian R&D väkeä minnekään loppujen lopuksi siirrettiin. Ne irtisanottiin tilinpäätöksen paisuttamiseksi investointivelalla. Ja nyt lääketeollisuudessa haetaan syntipukkia lääketeollisuuden ulkopuolelta.

    Äänestä

  • mennä kirjoitti:

    Jos Nokia alkaa koittamaan meidän järjestelmämme rajoja ja saa sitä kautta niskaotteen yli neuvottelujärjestelmämme, niin mieluiten saa häipyä koko paska Suomesta. Vaikka lähtisi täältä työpaikat, pääomaverot ja mentäisiin konkaan koko valtio. Jokin raja perkele, jos työnantajan taholta aletaan luottamusmiehiä määräilemään toimensa hoitamisesta.

    Raja se on nöyrtymiselläkin. Potkastaan koko puulaaki maasta ulos, jos ei ala yhteiset säännöt ja ihmisten parempi kohtelu kiinnostamaan.

    Sen jälkeen sitten purraan aikamme hammasta, kärsitään ja varmasti selvitään. Selvitty on Suomessa ennenkin, ilman Nokiaakin.

    Muistelkaas vähän isovanhempienne tarinoita.

    Äänestä

Oli muuten hyvällä suomen kielellä kirjoitettu viesti.

Äänestä

Itse toistelet viestistä toiseen samoja latteuksia EVA:sta ja Risto E. J. Penttilästä ja ylistät työväenliikkeen muinaisia saavutuksia. Vaihda jo levyä! Jos ihmisyys ja itsenäinen ajattelu löytyvät sosialismista, niin mieluummin olen robotti. Kehotan sinua hakeutumaan pikaisesti hoitoon, niin saadaan lääkityksesi korjattua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Cyseen-Ala kirjoitti:

Nokian toimihenkilöt menivät Oulussa lakkoon vastalauseena yhtiön harjoittamalle nykyisin niin muodikkaalle tuloksenparantelulle YT-menetelmällä. Nokian luottamusmiehet ovat avautuneet TV:n ajankohtaisohjelmissa ilmaisten huolensa henkilöstöasioiden arveluttavasta hoidosta Nokialla. Tämä on ennenkuulumatonta.

Tähän asti IT-alalla duunarit, alemmat ja ylemmät toimihenkilöt ovat käyttäytyneet kuin vailla omaa tahtoa oleva robotti-armeija, toistellen sokeana samoja latteuksia, joita EVA:n propagandakoneisto Risto E.J. Penttilän johdolla on tiedotusvälineisiin suoltanut paksunahkaisempaakin puistattavissa määrin viime vuodet. Tämä robottiarmeija on käyttäytynyt kuin hurahtanut uskonlahko, asettaen aina työnantajansa edun etusijalle, ajatellen, että taivaspaikka varmistetaan uhrautumalla markkinoiden alttarilla.

Onko IT-jupeillekin alkanut kehittyä nyt omaa tahtoa ja itsenäistä ajattelua? Onko uuden talouden pimeä keskiaika nyt ohi ja alkaako osakkeenomistajien asema jumalallisena absoluuttina murentua työväen noustessa uuteen renesanssiin? Onnistuvatko työntekijäpuolen järjestöt tasapainottamaan pelin ja kehittämään toimivan vastavoiman EVA:lle? Vai kuoleeko inhimillisyys Suomesta lopulta kokonaan Jyrki Kataisen tuhansien huoliteltujen kloonien ja Jari Sarasvuon valmentaman persoonattoman Diili-lahkon jyrätessä kaiken värikkään, lihallisen ja henkevän tieltään? Onko ihmisyydellä toivoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu