olemaan loppuelämänne riidoissa selvittämättä välejänne ja välttelemään kaivattuanne? Jäisikö kaivelemaan mieltänne vai olisiko helppoa elää hautaan asti sillä tavalla?
Olisitteko valmiit
mietinvaanitsekseni
21155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sillä tavalla olisi helpointa
helpompi olisi elää jos epäselvyydet ja riidat tulisi selvittyä. Nuorempana voi olla niin ehdoton ja odottaa vaan toiselta osapuolelta vastaantuloa mutta 10 vuoden päästä saattaa harmittaa kun toista ei enää edes ole olemassa.
Mitä enemmän tunkiota tonkii sitä enemmän haisee. Joitakin erimielisyyksiä ei voi selvitellä. Etenkään, jos vastapuoli on ehdoton.
Eikä se ole elämää riidoissa vaan sitä, että hyväksyy todellisuuden.
Selvittely on helppoa silloin kun tunteita ei enää ole. Muuten se voi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa ja on helpompaa vaan antaa olla kuin satuttaa itseään uudestaan repimällä vanhoja haavoja auki.
Kaikki kasvu ja kehitys syntyy kivusta
hiljaisuus hautaan asti
Voin
Ilmankos täällä ollaan yksinäisiä. Kannattaisi kasvaa.
Juuri näin.
Aivan varmasti. Sillä(kään) ei lopulta ole merkitystä. Vanhuus, dementia ja kuolema sinetöi unohduksen.
En tällä hetkellä edes tiedä haluanko enää suhdetta kenenkään kanssa, koska epäilen ettei kukaan halua pakettia; minä ja lapseni yhdessä tulisivat saman katon alle asumaan. Lapsenitulee asumaan kanssani useita vuosia vaikka onkin aikuisuuden kynnyksellä. On oma kokemus siitä ettei ettei uusperheen puoliso halua edes kahtena viikonloppuna toisen lasta kotiinsa ja kysessä on asunto, jossa on tilaa paljon. On helpompaa jatkaa elämää näin, kuin ruveta riitelemään kenenkään kanssa.
Onpa tylyä..lapsia pitää rakastaa, suvaita ja rakastaa omia ja muiden, parhaan kykynsä mukaan. Hyvän ratkaisun olet tehnyt.
Tylyä kyllä mutta myös ymmärrettävää. Kun esimerkiksi omat lapset aikuisia, odottaa suhteelta jo kahden aikuisen ihmisen suhdetta. On myös epärealistista olettaa ulkopuoliselta pyyteetöntä rakkautta tuntemattomia ja ei-biologisia lapsia kohtaan. Ihminen on geenejensä vanki. Uusperheys on kaikkinensa vaikea yhtälö.
On se, mutta mun mielestä se on koko paketti tai ei mitään. Miten voisi erottaa ihmisen hänen rakkaista lapsistaan? En minä ainakaan. Olisiko sitten onnellinen, kun olisi vierellä ihminen, joka olisi ilman lapsia onneton. En voisi kuvitellakaan tilannetta. Kyllä mä ainakin yrittäisin rakastaa lapsiaan ja rakastaisinkin, se on selvä. Jos eivät pitäisi minusta, pysyttelisin taka-alalla niin, että oppisivat pitämään.
Ihmiset ovat niin itsekkäitä nykyään..
Ymmärrän sen siinä tilanteessa jos toisen lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa. Sellaisen kanssa en suhdetta haluaisikaan, koska ymmärrän hänen mielipiteensä. En myöskään hoitaisi ei-biologisia lastenlapsia. Ei ole mitään tarvetta aloittaa suhdetta, koska riitaa siitä tulisi. Oma tupa oma lupa saa elää niin kuin haluaa.
Ehdottomasti "ei mitään". Eivät ihmiset ole itsekkäitä nykyään. Ihminen on _ihminen_.
Jokaisen oma valintahan se on. Rakkaudettomuus on itsekkyyttä minusta, ei tarvitse olla rakkaudeton ollakseen ihminen, mutta se onkin minun mielipiteeni.
En usko, että kyse on tosirakkaudesta jos lapset ovat este. Jokainen saa ajatella, mitä haluaa ja ratkaista asiat, miten haluaa.
En ole ollut riidoissa kenenkään kanssa, niin ettei olisi selvitetty asijaa. En halua elää riidoissa.
Ei tuollaisia kannata edes miettiä.