Pälyilevä katse

Jälkeenpäin kun olen muistellut elämääni narsistin kanssa, muistan hänellä olleen usein pälyilevän katseen. Harvoin hän katsoi silmiin, tai edes päin, keskusteltaessa. Yleensä hän keskittyi tv:n katseluun , räpläsi puhelintaan ja oli hyvin poissaoleva kun hänelle puhuin jotain. Mieluiten hän poistui paikalta varsinkin jos aihe ei miellyttänyt tai kiinnostanut häntä. Myöhemmin selvisi, että hän oli kiero kuin korkkiruuvi ja sen verran ehkä omatunto soimasi ettei pystynyt silmiin katsomaan samalla kun suolsi suustaan paskaa.
152298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kovin on tuttua tämä. Tunnen yhden erittäin hyvin ja hän on juuri tällainen. Pälyilee, katsoo ohi tai yrittää pidättää nauruaan suu mutrussa. Jokseenkin aika huvittavan näköistä. Näyttää erittäin selvästi jos joku ihminen tai juttu ei kiinnosta häntä lähtemällä yksinkertaisesti menemään. Hän kun on niin äärettömän ylivertainen yli-ihminen ettei hänen tarvitse kaikkia ihmisiä ja niiden jorinoita kuunnella. Ei ole ihme, että tällaisella ihmisellä ei ole liiemmin ystäviä, koska hän on itse niin luotaantyöntävän töykeä.

Äänestä
  • " yrittää pidättää nauruaan suu mutrussa", aivan kun oltaisi tavattu sama henkilö.

    Ja silmät naurusta viirussa tokaisee " vahingonilo on paras ilo ja joka muuta väittää, valehtelee".

    Täällä joku joskus sanoi että nassen katse pälyili kuin näkymätöntä hoviväkeä etsien. Siis tukijoukkoja.

    Tiedä sitten kumpi on parempi ettei se katso suoraan vai että katsoo. Se viha ja julkeus katseessa, kun tällainen tuijottaa suoraan tuo typerä virne naamalla että voi raukkoja kun te ette ole mitään häneen verrattuna..

    Äänestä

  • "Pälyilee, katsoo ohi tai yrittää pidättää nauruaan suu mutrussa. ... juttu ei kiinnosta häntä lähtemällä yksinkertaisesti menemään"

    Kuulostaa pelkältä epävarmuudelta.
    Mistä tiedät mitä ongelmia hänellä itsellään on? Voi olla esim. koulukiusaamisesta jääneitä traumoja, tai voi olla että hän on muuten vain ujo/estynyt luonteeltaan. Syitä erilaiseen käytökseen voi olla lukuisia. Turha leimata miksikään narsistiksi.

    Äänestä

Se voi olla myös huono itsetuntoisen tai ahdistuneen ja pelokkaan ihmisen tapa. (Nämä kyllä kuuluvat osana narsismiinkin). Tiedän yhden narsistisen ihmisen joka seuraa sua koko ajan katseellaan jos olet samassa tilassa, tarkkailee tai sitten pälyilee pelottavalla tavalla. Siitä tulee ahdistava olo. Kuka haluaisi olla jatkuvan tarkkailun kohteena.

Äänestä

tai sitten se on ainoa merkki, millä narsistin huono omatunto paljastuu. Jos on ollut 'pahanteossa' ei pysty katsomaan silmiin sitä, jonka takana on toiminut väärin. Tulee mieleen koiran ilme ja eleet, kun on repinyt emäntänsä parhaat kengät :/

Äänestä
  • Narsistilla ei ole mitään omatuntoa! Ei edes huonoa. Ne eivät ole samanlaisia kuin me.
    Koirillakin on omatunto, narsistilla ei.
    Harva laji tarkoituksella vahingoittaa lajitoveria kuten ihminen.
    Eläimet ei ole pahoja, mutta ihminen joka on elukka on hyytävin evoluution vahinko, vaikkei vika niin olekaan biologiassa, vaan siinä että on nämä elukkaihmiset jotka itse VALITSEVAT olla kusipäitä.

    Äänestä

Kirjoitatte roskaa!

Äänestä
  • Mitä roskaa tämä nyt on. Jokaisen ihan oma kokemus ja tänne se sitten kirjoitettu. Eikö sisältö käy sinulle, kun sen roskaksi tuomitset?

    Olen itse kokenut tuon nimimerkki mulkoiltu kirjoittaman :
    "Se viha ja julkeus katseessa, kun tällainen tuijottaa suoraan tuo typerä virne naamalla että voi raukkoja kun te ette ole mitään häneen verrattuna.."

    Hän tuli äitiään tuomaan apteekkiin ja satuin olemaan siellä. Apteekkihenkilökunta, joka oli minulle tuttua, koska se on kanta-apteekkini, ihmetteli tuota vihaista ja julkeaa tuijotusta, samoin lähimmäiseni, jotka olivat mukana. Olihan hän minun yläpuolellani, kun oli pelannut salassa, sai siitä varmasti jotakin maagista voimaa. Että sikäli meni oikein, en ollut hänen vertaisensa, koska en ikinä pystyisi samaan, ei vaan luonto anna periksi.

    Äänestä

Tuo katse on niin läpitunkeva, syynäävä, vaivaannuttava ja kertakaikkiaan erikoinen, että sitä miettii, että mitähän tuolla päässä oikein liikkuu vai liikkuuko. Ja se naurun pidätteleminen yrittää kai osoittaa sille toiselle ihmiselle suurta halveksuntaa häntä kohtaan. Olen jo niin tottunut tuohon ilmeeseen, että sitä aina tietää jo odottaa, että missä vaiheessa alkaa näkyä tuo ääliö ilme.

Äänestä

Nasse ex-vaimosta eronneena ja tätä silloin tällöin lasten takia pakosta välissä edelleen tavanneena voin todeta, että aloittajan kokemus tästä harhailevasta, pälyilevästä katseesta ja jatkuvasta kännykän räpläämisestä pitää pitkälti paikkansa. En tiedä mistä se sitten johtuu, häpeästä, heikosta itsetunnosta vai mistä ?! Todella outoa, Normaalin vuorovaikutteiseen kanssakäymiseen tarkoitan tällä keskustelua et saa aikaiseksi. Ottaa yhteyttä ainoastaan silloin kun kuvittelee saavansa yhteydenotolla jotain hyötyä, toisin päin tuo ei toimi koskaan. Nasse ei anna koskaan mitään jos ei saa siitä itselleen hyötyä.

Äänestä

Ihan puutaheinää on tämä...

Äänestä

Se on kuin joku robotti jolla ei ole ihmisen sielua. Sitä se on. Sieluton ihmisen kuori, vaikka olisi lihaa ja verta, vain pelkkä ihmisen kuori kun se inhimillinen lämpö puuttuu.

Äänestä
  • Mitäs jos sillä ilvailun kohteella on
    syy olla sellainen vähän etäisempi.
    Perhe esim.on sellainen syy jossa
    henkilö joutuu tekemään juuri ,jopa
    narsissimaisia päätöksiä .Kuka nyt
    omaa perhettä rikkoisi vain siksi
    ,että joku saa sanoa että hyvä se
    on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs jos sillä ilvailun kohteella on
    syy olla sellainen vähän etäisempi.
    Perhe esim.on sellainen syy jossa
    henkilö joutuu tekemään juuri ,jopa
    narsissimaisia päätöksiä .Kuka nyt
    omaa perhettä rikkoisi vain siksi
    ,että joku saa sanoa että hyvä se
    on.

    Narsistin vuoksi, joka yrittää kiilaa tunkea, ollen muka itseäsi parempi, vaikka näin ei todella ole, ei kannata omaa perhettä hajottaa. Kyllähän narsistinainen sitä yrittää ja toistuvasti syömällä rusinoita toisten pullista, siitä hänet kujilla tunnetaankin.

    Äänestä

Juuri näin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


N.Arsissi kirjoitti:

Jälkeenpäin kun olen muistellut elämääni narsistin kanssa, muistan hänellä olleen usein pälyilevän katseen. Harvoin hän katsoi silmiin, tai edes päin, keskusteltaessa. Yleensä hän keskittyi tv:n katseluun , räpläsi puhelintaan ja oli hyvin poissaoleva kun hänelle puhuin jotain. Mieluiten hän poistui paikalta varsinkin jos aihe ei miellyttänyt tai kiinnostanut häntä. Myöhemmin selvisi, että hän oli kiero kuin korkkiruuvi ja sen verran ehkä omatunto soimasi ettei pystynyt silmiin katsomaan samalla kun suolsi suustaan paskaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu