Sijaisvanhemmilta anteeksipyyntö?

pyytäkääanteeksi

Olisi hienoa, jos kaltoin kohtelua harrastaneet sijaisvanhemmat ja näiden aikuiset lapset pyytäisivät anteeksi tekosiaan.

Pelkkä valtion anteeksipyyntö ei riitä.

Kaltoin kohtelijat edelleen esittävät julkisuudessa niin hienoa ihmistä niin hienoa. Ei kauaakaan, kun kaltoin kohtelu oli arkipäivää. Hienona itseään pitävä vanhin tytär osallistui äitinsä rinnalla kaltoin kohteluun avustamalla. Kotona ei varmasti pelkästään avustanut, vaan osallistui väkivaltaan tai käänsi päänsä pois. Ulospäin esitti, että muka hoitaa sijoitettuja, mutta silminnäkijän mukaan EI TODELLAKAAN hoitanut ainuttakaan sijoitettua. Hienolla vanhimmalla tyttärellä oli aina vaan OMA ETU lähinnä, kuten äidillään ja välinpitämättömällä isällään.

2

157

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noOlisihanseHienoaMutta

      Ei noin kipeät ihmiset mene ja ominpäin päätä pyytää anteeksi. Koko perhe vaikuttaa täysin sairaalta ja sairaudentunnottomalta kun sen jäsenet pitävät itseään muita ylempinä.

      Tuollainen perhetyyppi onkin kauhistus ja juuri sellaisilta pitäisi katkaista se alistamisen kierre.

      • nimimerkkiä

        Ovat pitäneet koko ajan itseään muita ylempänä eikä se miksikään muuttunut, vaikka sijoitetut lapset otettiin viimein pois. Vuosien kaltoin kohtelu, johon myös hieno jälkipolvi osallistui, päättyi sitten.
        Edelleen niin suurta ja hienoa vedetään joka rintamalla. Mitään ei ole tehty väärin ja mediassa mieluusti pörrätään. En tiedä miten kestävät näiden asioiden kanssa. Mutta ilmeisesti sekä' sairauden- että omatunto puuttuvat kokonaan. Mitähän kertovat omaille lapsilleen nämä hienot jälkeläiset. Olisi tärkeää kuulla. Olisi tärkeää, että heidän lapsensa saisivat tietää, millaisten asioiden kanssa heidän vanhempansa ovat olleet tekemisissä. Oikeastaan pitää kysyä, miten kohtelevat omia lapsiaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe