Norminpurkutalkoot eivät ole yltäneet pakkoruotsi

Miksi norminpurkutalkoot eivät ole yltäneet vielä pakkoruotsiin?
Tällä hallituskaudella on kohkattu normienpurkutalkoista. Rajoittavia säädöksiä on kaadettu tai halutaan kaataa muun muassa kauppojen aukioloista, vahvojen oluiden ja lonkeroiden myynnistä sekä taksien ja apteekkien luvista.

Ihmeen hiljaista on ollut männä vuosien suosikkipuheenaiheen, pakkoruotsin, saralla. Johtuuko hiljaisuus siitä, että asiasta meteliä pitäneet perussuomalaiset ovat hallituksessa ja heidän pitäisi saada kieltenopiskelun vapaaehtoisuuteen vauhtia?

Jo viime eduskunta velvoitti opetusministeriön selvitystöihin alueellisista kielikokeiluista. Ajatuksena on, että varsinkin Itä-Suomessa voitaisiin opiskella ruotsin sijasta esimerkiksi venäjää. Venäläisturistien määrä on torstaisen tiedon mukaan kymmenen prosentin kasvussa.

Kielten opiskelun vapaaehtoisuus sopisi hyvin Lahteenkin. Kaupunki panostaa idänkauppaan, ja täällä on ruotsinkielisiä vain 0,3 prosenttia väestöstä.

Venäjänkielisiä sen sijaan on Päijät-Hämeessä 1,7 prosenttia. Ruotsinkieliset pärjäävät lähes poikkeuksetta suomella mutta venäjänkieliset usein eivät.

Suomi ja englanti ovat sitä heikompia mitä kauempaa tulijat ovat. Suomi ja Lahti alkavat olla niin kansainvälisiä, että kieltenosaamisen suuresta kirjosta ei olisi kovasti haittaa.

Ulkomaalaisten osuus Lahdessa oli kolme vuotta sitten neljä prosenttia ja on nyt varmasti suurempi.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ei ole saanut kielikokeiluun vauhtia ja vetoaa perusopetuslain muutoksiin. Perussuomalaisista Ritva Elomaa on ihmetellyt viivyttelyä, mutta puoluejohto on tyytynyt seuraamaan saamattomuutta hiljaa vierestä.

Ehkä pakkoruotsin puolustajat pelaavat aikaa. Asia ei etene seuraavalla kaudella, jos ja kun RKP on taas hallituksessa.

RKP on huolissaan siitä, miten ruotsinkieliset voivat tulevaisuudessa hoitaa asioitaan. Kielen virallinen asema ei kuitenkaan ole sidoksissa opiskeluun. Suomenkielisetkään eivät ole heitteillä Ahvenanmaalla, vaikkei siellä ole pakkosuomea.

Suomi täyttää ensi vuonna sata vuotta, ja Ruotsin vallan ajasta on yli 200 vuotta. Ehkä olisi syytä päivittää säädökset tälle vuosituhannelle. On normeja ja on normeja. Purkutalkoot tuntuvat koskevan vain joitakin niistä.

Normien purusta ei ole aina vain iloa. Vapaa aukiolo helpottaa monen arkea, mutta pienet kaupat ovat lirissä.

Muistan, että esimerkiksi Padasjoen keskustassa oli 1980-luvulla neljä ruokakauppaa. Eilen torstaina uutisoimme, että Kesko lopettaa niistä viimeisen.

Kauppareissut pitenevät, mikä on isku varsinkin autottomille.

Juha Honkonen
[email protected]
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Hyvä.Juha.Honkonen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu