Päätin kysyä teiltä apua, sillä olen masentunut. Kaikki alkaa siitä kun olin ensimmäisellä luokalla kun vanhempani erosivat. Tietenkin se oli aika iso juttu. Muutin silloin äitini luokse n. 30-40km päähän missä asuin vanhempieni kanssa. Asuin äitini luona noin puoli vuotta ja aloin ikävöimään entisen koulun kavereita ja muutin isäni luokse. Siitä lähtien kuljin joka toinen viikonloppu äidilleni. Sitä on jatkunut tähän päivään asti (olen nyt siis 9. Luokalla). Kun pääsin ylä-asteelle, opiskelu ei enää oikeen kiinnostanutkaan, sain tosin uusia kavereita ylä-asteelta. Ylä-asteen aikana innostuin tietokonemusiikista ja sen tekemisestä yhden kaverini kautta, koska hän oli jo ala-asteen aikana aloittanut tämän harrastuksen. Itsekkin aloin säveltää ja tuottamaan omaa musiikkia. Äitini hyväksyi ja kannustaa harrastusta joka motivoi enemmän. Isäni ei oikein sanonut silloin mitään harrastuksesta, mutta myös kannusti taas minua musiikin soittamisessa, sillä hän soittaa itse kitaraa. Aloitin ala-koulu aikana rumpujen soiton, sitten yläkoulun aikana aloitin kitaran soittamisen. Kun aloin näiden harrastuksien lisäksi tekemään omaa musiikkia, isäni ei oikein pitänyt siitä, koska hänen mielestään se ei ole "oikeaa" musiikkia, koska käytän ohjelmistoja äänien tekemiseen. Sekin saattoi vaikuttaa myös isäni mielipiteeseen, sillä teen sellaista musiikkia josta hän ei pidä, mutta saahan kuitenkin tehdä sellaista mistä itse pidän tai haluan tehdä. Isäni sanoi välillä suoraan musiikistani, että "täyttä paskaa"
Minähän en hänen mielipiteitänsä kuuntele. Ymmärtäisin jos joku haluaa antaa kritiikkiä, kunhan sen ilmaisee asiallisesti, mutta onko tuo asiallista?
Ylä-aste aikana aloin kulkea äitini luokse omilla varoillani omatoimisesti, sillä minun isäpuoleni ei antanut minun äitini hakea minua kotoa, sillä hän on todella mustasukkainen. Niinpä aloin kulkea äitini luokse junalla/bussilla omilla rahoillani, ei siinä mitään sitten. 8.luokalla jouduin monesti olemaan lapsenvahtina iltaisin, sillä äitini ja isäpuoleni halusivat viettää aikaa baareissa silloin. Sain siitä pientä palkkaakin niin ajattelin, että miksikäs ei. Mutta sitten eräänä perjantai iltana olin lapsenvahtina, olin juuri saanut sisarukseni nukkumaan ja päätin alkaa lukemaan seuraavan viikon kokeisiin. Kun porukat tulivat baarista, isäpuoleni alkoi kaivamaan vanhoja asioita. Hänestä siis työpaikalla työkaverit puhuvat paskaa. Hän siis rupesi kaivelemaan niitä juttuja työkavereistaan ja alkoi moittimaan äitiäni. Ja myös pitää ottaa huomioon, että alkoholi ja stressi ei ole hyvä yhdistelmä. Kun äiti vähänkin sanoo jotain vastaan saa hän isäpuolelta nyrkistä naamaan. Sitten isäpuoli rupeaa puhumaan musta paskaa, ja väittää etten tee mitään hyödyllistä. Teen kaikki kotihommat kyllä ja opiskelen tosissani. Äitinikin yrittää väittää etten ole laiska ja, että opiskelen todellakin. Isäpuolihan ei usko. Itse en viitsinyt sanoa mitään vastaan kun pelkäsin saavani turpaan. Huomasin, että äitini suusta tulee todella paljon verta, hän päättikin soittaa hätäkeskukseen, sillä välin kun isäpuoli kävi tupakalla rauhottumassa. Kun hän taas tuli takaisin sisään hän alkoi moittia minua taas. Sanoin silloin "Olisiko sitten hyvä, että tappaisin itteni kun ei kuulemma ole musta mihinkää?" Ja järkytykseksi sain kuulla vastauksen "Kyllä". Sittenpähän tätä väkivalta tilannetta selvitettiin aamuneljään poliisin ja sossutätien kanssa (eikä sossu tykänny ku pikkulapset on jätetty alaikäisen hoidettavaksi.) Pari kuukautta myöhemmin isäpuoleni syytti minua siitä, että olisin juorunnut hänestä kaverilleni, jonka vanhemmat tuntevat isäpuoleni työkaverit. Enhän minä edes ole puhunut mitää isäpuolestani kavereilleni.
8.luokan jälkeen kesälomalla ihastuin erääseen tyttöön, jonka kanssa aloin seurustelemaan, mikäs siinä :)
Mutta sitten muutaman kuukauden päästä saan tietää että hän on jättänyt minut ja on jonkun muun kanssa. Eikä hän edes itse voinut mitää sanoa, että ei halua enää olla kanssani!
Masennuin sitten siitä erosta, enkä ole päässyt vieläkään yli. Siitä siis on jo useita viikkoja.
Sitten isäni alkoikin pitämään minulle mykkäkoulua. Eikä sille ole mitään syytä! Tämä mykkäkoulu on todella raskasta henkisesti. Eikä puhuminen auta, ei kuuntele.
Olen todella masentunut, ja en ole edes kaikkea maininnut mitä voisin, mutta ei en enää rääkkää teitä suuremmilla yksityiskohdilla. Olen vaan todella masentunut ja harkinnut useaan kertaan itsemurhaa 9.luokan aikana.
Mitä minun pitäisi nyt tehdä?
Minähän en hänen mielipiteitänsä kuuntele. Ymmärtäisin jos joku haluaa antaa kritiikkiä, kunhan sen ilmaisee asiallisesti, mutta onko tuo asiallista?
Ylä-aste aikana aloin kulkea äitini luokse omilla varoillani omatoimisesti, sillä minun isäpuoleni ei antanut minun äitini hakea minua kotoa, sillä hän on todella mustasukkainen. Niinpä aloin kulkea äitini luokse junalla/bussilla omilla rahoillani, ei siinä mitään sitten. 8.luokalla jouduin monesti olemaan lapsenvahtina iltaisin, sillä äitini ja isäpuoleni halusivat viettää aikaa baareissa silloin. Sain siitä pientä palkkaakin niin ajattelin, että miksikäs ei. Mutta sitten eräänä perjantai iltana olin lapsenvahtina, olin juuri saanut sisarukseni nukkumaan ja päätin alkaa lukemaan seuraavan viikon kokeisiin. Kun porukat tulivat baarista, isäpuoleni alkoi kaivamaan vanhoja asioita. Hänestä siis työpaikalla työkaverit puhuvat paskaa. Hän siis rupesi kaivelemaan niitä juttuja työkavereistaan ja alkoi moittimaan äitiäni. Ja myös pitää ottaa huomioon, että alkoholi ja stressi ei ole hyvä yhdistelmä. Kun äiti vähänkin sanoo jotain vastaan saa hän isäpuolelta nyrkistä naamaan. Sitten isäpuoli rupeaa puhumaan musta paskaa, ja väittää etten tee mitään hyödyllistä. Teen kaikki kotihommat kyllä ja opiskelen tosissani. Äitinikin yrittää väittää etten ole laiska ja, että opiskelen todellakin. Isäpuolihan ei usko. Itse en viitsinyt sanoa mitään vastaan kun pelkäsin saavani turpaan. Huomasin, että äitini suusta tulee todella paljon verta, hän päättikin soittaa hätäkeskukseen, sillä välin kun isäpuoli kävi tupakalla rauhottumassa. Kun hän taas tuli takaisin sisään hän alkoi moittia minua taas. Sanoin silloin "Olisiko sitten hyvä, että tappaisin itteni kun ei kuulemma ole musta mihinkää?" Ja järkytykseksi sain kuulla vastauksen "Kyllä". Sittenpähän tätä väkivalta tilannetta selvitettiin aamuneljään poliisin ja sossutätien kanssa (eikä sossu tykänny ku pikkulapset on jätetty alaikäisen hoidettavaksi.) Pari kuukautta myöhemmin isäpuoleni syytti minua siitä, että olisin juorunnut hänestä kaverilleni, jonka vanhemmat tuntevat isäpuoleni työkaverit. Enhän minä edes ole puhunut mitää isäpuolestani kavereilleni.
8.luokan jälkeen kesälomalla ihastuin erääseen tyttöön, jonka kanssa aloin seurustelemaan, mikäs siinä :)
Mutta sitten muutaman kuukauden päästä saan tietää että hän on jättänyt minut ja on jonkun muun kanssa. Eikä hän edes itse voinut mitää sanoa, että ei halua enää olla kanssani!
Masennuin sitten siitä erosta, enkä ole päässyt vieläkään yli. Siitä siis on jo useita viikkoja.
Sitten isäni alkoikin pitämään minulle mykkäkoulua. Eikä sille ole mitään syytä! Tämä mykkäkoulu on todella raskasta henkisesti. Eikä puhuminen auta, ei kuuntele.
Olen todella masentunut, ja en ole edes kaikkea maininnut mitä voisin, mutta ei en enää rääkkää teitä suuremmilla yksityiskohdilla. Olen vaan todella masentunut ja harkinnut useaan kertaan itsemurhaa 9.luokan aikana.
Mitä minun pitäisi nyt tehdä?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.