Onko täällä muita jotka ovat päässeet vapaaksi valtion holhouksesta eli pakko avo- tai osastohoidosta? Itse koen pystyväni hoitamaan itseäni ihan itsenäisesti ja omatoimisesti. En tarvitse jatkuvaa "valvontaa". Ei kai valtio voi diagnoosin saaneita hallita koko loppuelämää sillä perusteella että sairaus voi pahentua?
Miten hoidatte itseänne?
skitsoko
29364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ei voi sua hallita loputtomiin. Nyt kun olet "terve" niin
pyri politiikkaan, siinä joukossa ei erotu vaikka vähän pyryttäiskin tukan alla!
Ihan perusjutuilla, mietin mitä oon tehnyt ennen diagnooseja, nyt kun jo pystyn vapaasti miettimään historiaani. Mietin mikä on mennyt pieleen ja mihin tarvitsisi pyrkiä siinä elämässä ennen 4 vuoden hoitosuhdetta. Olen työkykyarviossa, eikä siinä olevat kysymykset ja testit ole tuntuneet kovin vaikeilta. Itselläni huono-omatunto ns.eläkestatuksesta, kun on olemassa kuitenkin sellainenkin vaihtoehto että vielä löydän oman paikkani tässä yhteiskunnassa.
Hoitajat iskevät juuri tähän että sä et osaa käsitellä rahaa, terveyttäsi, sosiaalisia suhteita.. Nämä kolme pyhää asiaa ovat heille tärkeitä ja he tuovat yleensä esiin tämän asian miten huono olet näissä asioissa. Sinulle tuodaan eteen että kaikki on mennyt pieleen työelämässä ja armeijasi on jäänyt kesken. Sen tiedän itsekkin.
Heille ei ole helppo avautua juuri lääkityksen pakollisuuden takia joten pyrin vain olemaan yksinkertaisesti tyhmä. Ehkä he tajuavat että joita kuita ei tämä kuntoutus nappaa. Mutta testit ovat menneet ihan hyvin toimintaterapeutin kanssa. Erillaisuus ajattelussa ei kuulu mielenterveyshoitajien työn kuvaan.
Voi hallita. Mielisairaus-status pysyy rekisterissä loppuiän. Mitään merkintöjä ei poisteta pyydöstä tai valituksista huolimatta.
Oman kokemuksen mukaan avopuolen tukiterapioissa täytyy käydä harvakseltaan, vaikka hyvin menisikin. Lääkäriänikin nään välillä, vaikkakin pääsääntöisesti käyn sairaanhoitajan luona, jonka tehtävänä tuntuu olevan muistuttaa lääkkeiden syönnin tarpeellisuudesta sekä elämän perusjutuista kuten riittävä uni, ruoka, ulkoilu jne. Eli holhotaan hautaan saakka. Juuri sillä selityksellä, että jos sairaus pahenee, älyää ottaa yhteyttä hoitohenkilökuntaan...
Ne tarkkailevat käytöstäsi. Ole siis tarkka sanoissasi. Heillä on valta tässä- Älä anna niille syytä kaltoinkohdella sinua,
No ei kyllä ole pakko MUTTA antavat sun ymmärtää näin. Jos nyt ihan järkeä käyttää niin millä perusteella ne voi sua juoksuttaa avohoidossa? On olemassa ihan perustuslaki joka suojaa ihmisten oikeuksia, jopa meidän. Häiriköitä ne kyllä on eli eivät usko jos haluat lopettaa hoidon tai et halua johonkin kuntoutukseen. Silloin pitää vain pysyä vahvana ja jos ei pysty siihen niin pyytää läheisen tai ystävän apua. Monet ei usko että tällaista tapahtuu, mutta minä tiedän että tapahtuu kun olen itse kokenut ja kuullut monilta samaa. Eli yrittävät saada sut väsytystaktiikalla taipumaan ja luovuttamaan. En tiedä tajuavatko itsekään käyttävänsä aivan VÄÄRIÄ KEINOJA. Väärät keinot eivät johda hyvään lopputulokseen!
Luuletko että psykiatrisesta mafiasta voi päästä eroon vain jättämällä hoitokäynnit taakse? Heillä on keinoja olemassa palauttaa "sairaus" ajankohtaiseksi.
Hmm, käyn terapiassa tavallisesti 2-3kk:en välein istumassa siellä n. 20 min. ja kertomassa kuulumiset tai asiat, mitkä vaivaavat mieltä. Ei se ole mitään siihen verrattuna, että kun sain lapsia, luonani vierailtiin pari kertaa viikossa (eri työntekijät) ja terapiat päälle. Eli kyllä ton nykyisen tilanteen kestää. Sen verran lastensuojelua vihaan, että en halua yrittää enää kolmatta lasta ja rankan vauva-ajan lisäksi kestää tuota aika mittavaa seurantaa... Lääkkeeni olen aina syönyt ja lääkärikontaktin tarvitsen sen takia, että lääkäri määrää lääkkeet.
Itsekö haluat vetää neuroleptejä?
Ihminen voi itse keksiä keinoja vältellä tätä mafiaa.
No kyllä, haluan pysyä hyvässä kunnossa, etenkin lasteni takia. Yksinhuoltaja ei voi joutua sairaalaan, ainakaan psykoosin takia. Lapsillekin se olisi varmasti pelottava kokemus. Skitsofrenia paranee aniharvalta niin, että voi jättää lääkkeet syömättä.
Lopeta läåäkkeet ja päätä käyttäytyä normaalisti. Saa lapsetkin pitää äitinsä pitempään kun psyykemyrkyt ei vie ennenaikaiseen hautaan.-
1. Skitsofrenia nimistä sairautta ei lääketiede tunne. 2. Mitkä lääkkeet? Mihin?
2. Peratsinia syön 8mg. Ehkäisemään psykoosia. En kyllä ole sen syöntiä lopettamassakaan.
Älä kuuntele psytkiatrian omaa etuaan ajavia valepukkeja. Heillä on diili sen peratsin-tehtaan kanssa.
Nyt ku multa on otettu kaksi vuotta sitten kolme lasta huostaan, niin lapsiani syynätään. Äitiskitso ymmärrän sinua.
Minua ei tentata, että syönkö lääkkeitä, ku mua piikitetään pakaralihakseen. Mie oon kanssa skitso äiti ja holhouksessa (edunvalvoja).
Itse en ole vuosikausiin käynyt missään avohoidossa ja pakkohoidostakin on pitkä aika. Ainoat kerrat kun todella törmään hulluuteeni on se, kun lääkäri lukee terveyspapereitani ja tuijottaa sitten minua kuin sirkuseläintä, etsien luonollisesti hulluuden merkkejä naamastani. Siitä saa sitten lukea oikein raportista, että oliko hullulla liikaa ilmeitä vai liian vähän ilmeitä naamassaan tällä kertaa ja oliko käytös asiatonta vai normaalin ihmisen käytöstä. Tällaisessa tilanteessa tekisi mieleni näyttää kieltä tai räjähtää nauruun ihan vain nähdäkseni, miten idiootti reagoi. Mutta en viitsi, ihan vain heikentyneen oikeusturvani vuoksi. Oikeusturvani on heikentynyt myös siksi, etten enää tiedä, mitä töitä voisin enää tehdä. En välttämättä kelpaa enää alalle, jota olen opiskellut, joten olen joutunut aloittamaan uuden tutkinnon opiskelun, vaikka työllistyn ja sovin todennäköisesti näihin työtehtäviin paljon huonommin. Olen toki työelämässä ja opiskelen, eikä minusta huomaa, että omaan diagnoosin vakavasta mielisairaudesta, joka on kuulemma krooninen ja vie kaiken toimintakyvyn, jos ei syö elinikäistä lääkitystä. Yleisen ymmärryksen mukaan minun tulisi elää tällä hetkellä katuojassa, koska olen sairaudentunnoton enkä syö lääkkeitä. Psykoosini olivat kieltämättä erittäin rajuja varsinkin alussa ja veivät kaiken toimintakykyni, mutta hoito (eli lääkkeiden pakkosyöttö) ei todellakaan parantanut tilaani lainkaan. Diagnoosini takia oikeusturvani on heikentynyt ja täten en koe "vapautuneeni" valtion holhouksesta täysin. Mielessäni kytee jatkuvasti pelko, että jos menen johonkin työhön, perustan perheen jne. saan jostain kyttääjiä kimppuuni tai vähintääkin lääkärien vähämielisiä katseita, kun he arvioivat tilaani ja ihmettelevät lääkityksen puutettani. Olen hieman katkeroitunut ja inhoan psykiatriaa, joka oikeuttaa kansainvälisen huumemafian toiminnan pseudolääketieteellisillä hypeteeseillä, joita ei edes tarvitse todistaa tieteellisesti, jotta niitä voidaan jaella totuutena kansalaisille ja hoidon uhreille eli potilaille. Minullakin oli kuulemma diabeteksen kaltainen sairaus, joka toisin kuin oikea diabetes, oli juuri edellisenä vuonna äänestetty lääkeyhtiöiden mannekiinien kokouksessa diagnostiseen manuaaliin. Ei tarvita mitään lääketieteellisiä kriteerejä, ei edes määriteltyjä oireita, ei lääketietellisiä kokeita eikä mitään, jotta voidaan keksiä uusia "lääketieteellisiä" sairauksia ja niiden alaluokkia ihan vain demokraattisesti lääkeyhtiöiden yhteisestä päätöksestä.
Rupea ajamaan rekkaa.
Eikö olisi mahdollista ajatella valtion "holhoutta" sillä tavalla, että se OIKEUS, ei velvollisuus? Ja jos hoitajat suhtautuvat ylimielisesti, ja tuijottavat entiseen eikä eteenpäin, ole avoin! Kerro heille, että sinähän tiedät nämä asiat jo, sinähän sen sairauden kanssa olet elänyt.
Mä ymmärrän sen, että kun joku sairaus iskee mieleen, tuntee olevansa vähäpätöisempi kansalainen, saattaa tuntea häpeä ja ulkopuolisuutta. Älä anna sille valtaa, sinä olet yhtä tärkeä kuin kuka tahansa.
Äitini sairasti skitsofreniaa, hän ei koskaan hyväksynyt sitä että olisi muka sairas. Hän eli mieluummin psykoosien kanssa kuin meni sairaalaan, ei ottanut lääkkeitään kuin pakon edessä. Se aiheutti meille lapsille ääretöntä stressiä ja painetta, niin suurta että yksi meistä ei kestänyt henkisesti. Niin kai se on, että vaikka paranoidinen skitsofrenia ei ole perinnöllinen, tietty mielen herkkyys on.
Äidin sairauden myötä olen ympäriini viljellyt sanonnan, että suurin lahja minkä voi muille antaa, on se että pitää itsestään huoltaa. Koska jos et niin tee, etkä anna ihmisten auttaa sinua, sinun huono olosi leviää kuin renkaita vedessä. Lapsillesi, vanhemmillesi, sisaruksille, naapureille.... Kanna itsesi niin läpi elämän, että voit olla ylpeä itsestäsi.
Mistä olet saanut idean ettei paranoidi skitsofrenia ole perinnöllinen? Jos joku mielisairaus on, niin se.
Toisekseen, ei se ole ajattelutavan asia että onko joku oikeus vai velvollisuus, vaan laki sen määrittelee. Oikeus on vaihtoehto, velvollisuus pakko.
Sairaitakin on kohdeltava kunnioituksella. Täytyy muistaa, että sosiaalisen kontrollin keinoja on inhimillisempiäkin kuin psykiatria. Esim. voisitte ajaa häirikön pois elämästänne oikeusteitse, mutte teette karhunpalveluksen sekoittamalla peliin psykiatriaa.
Kyllä+se+on+perinnöllinen+sairaus.+Minun+isoukillani+oli+kyseinen+sairaus+ja+lapsiin+periytyvyys+on+10%+luokkaa.+
siis terapeuttini, korjaus
Onko tuo 10 prossaa ihan hatusta vedetty luku?
Ei,itse+olen+ainakin+lukenut+sen+monesta+eri+lähteestä+ja+koskee+siis+lapsia,+jos+toinen+vanhemmista+on+skitsofreenikko.+Jos+molemmat+ovat,+taitaa+luku+olla+50%.
En ole koskaan ollut psykoosissa, olen vain ahdistunut enkä tiedä miksi sain tuon diagnoosin. Se pitäisi poistaa tiedoistani sillä nyt kukaan ei ota mua vakavasti. Ei kyllä otettu aikaisemminkaan vaikka olin ihan tervejärkinen. Jos olet kerran saanut jonkun psyykediagnoosin olet ikuisesti hullu muiden silmissä. Ei ihme että osa psyk.hoidosta apua hakeneet muuttuvat kroonikoiksi. Heille ei anneta edes mahdollisuutta. Kaiken maailman Josef Mengeleet tutkivat ja tökkivät sua ja keksivät aina uusia diagnooseja ja nappeja syötäväksi. Antakaa ihmisten olla ja elää rauhassa! Jos ihminen on parantunut niin ettei ole vaaraksi itselleen ja muille (en ole ollut, vain äärimmäisen ahdistunut) pitäis hänet jättää rauhaan! Pakkohoitaminen on se mikä sairastuttaa ja saa ihmiset vaarallisiksi. Kuka tahansa reagoi jos se ajetaan nurkkaan.
Sitä paitsi kommenttisi on vähättelevä! Minulla on oikeus hyvään hoitoon ja kohteluun. Mikä sinä olet minulle sanomaan mitä mun pitää sietää ja kestää? Olet itse yhtä ylimielinen. Pahinta on tuollainen vähättely ja ylimielisyys. Minun ei tarvi luottaa sellaisiin ihmisiin jotka ei ole luotettavia, eikä pitää kenestäkään josta en pidä. Psykiatrian puolelta tuleva vallankäyttö pitäisi lopettaa eikä pitää sitä jonain oikeutena. Mieti vähän asioita muidenkin näkökulmasta. Nyt näet vain itsesi omaisena joka ei sekään ole helppoa mutta minä en ole äitisi joten älä kohtele mua sen mukaisesti. Kiitos ja heippa.
Ja tiedätkö muuten sen että minullakin on sairas omainen ja että olen yrittänyt ja yritän auttaa itseäni mutta kukaan ei ota mua vakavasti noiden psykiatristen diagnoosien takia. Ymmärrän kyllä että aloituksesta sai väärän kuvan mutta siis on paljon ihmisiä joilla on ihan vääriä diagnooseja ja jotka sen vuoksi voivat huonosti. Eikä heitä kukaan ota tosissaan koska "kyllähän lääkärit" tietää vaikka psykiatrinen diagnoosi ei ole mitenkään tarkka sillä se ei perustu mihinkään oikeaan tieteellisesti todistettuun faktaan kuten verikokeeseen tai magneettikuvaan.
Tämän avulla
https://www.youtube.com/watch?v=sDyrbBdOs5g