Palstalla aikaisemmin olleeseen Guggengeim-vertaukseen viitaten; kuinka moni taiteilija onkaan maanis-depressiivinen. Pimeys, valo, "jumalten keinu", "selässä kannettu risti" - onko kaikki, käsityksemme itsestämme miehenä tai naisena, vain kulttuurimme tuotteita? Ovatko "sillat" olemassa vain taiteessa, kulttuurissa ja kirjallisuudessa - ovatko mies ja nainen kokonaan kaksi eri lajia? Alkujaan? Yhdistääkö heitä vain jonkinlainen väliaine jossa me kaikki elämme, ja johon olemme luoneet kulttuurin ja kirjallisuuden ja musiikin tekemään siltoja siellä vaeltavien välille?
https://www.youtube.com/watch?v=53Go9DD_owI
https://www.youtube.com/watch?v=53Go9DD_owI
Vastaukset 3
Vanhimmat
Draama yksityiselämässä on valinta egoisteille. Ei taiteen tai taiteilijan edellytys. Se ei rakenna eikä selvitä mitään vaan hajoittaa ja repii kaiken ympäriltään. Jos lakkaa säälimästä itseään, näkee muidenkin näkökulmat. Sitä kutsutaan empatiaksi. Senkin kautta syntyy vahvaa taidetta. Taide on kokonaisvaltainen kokemus, joka on elettävää elämää, koko ajan, reaaliajassa. Suhteet ovat terveinä vuorovaikutusta tasa-arvoisten ihmisten välilä. Elämänsä voi kyllä elää myös pensseli ja pää syvällä omassa hanurissaan, mutta tekeekö se elämästä onnellista? Oman ja läheisten? Historia kertoo, että ei. Jokaisen oma valinta on, oppiiko virheistään, vai toistaako maanisesti samaa egoistista kaavaa hamaan hautaan saakka. Oivallus on muutoksen ja kasvun mahdollisuus, ihmisenä ja taiteilijana. Mania on oma, tietoinen valinta ja sillä on seuraukset, jotka johtavat depikseen.
Epäilen ettei mania kaikille tietoinen valinta ;(
Epäile vaan.