Luojan kiitos, minulla on hyviä ystäviä, joiden kanssa asioita saa puitua ja käytyä läpi. Välillä nimittäin tuntuu siltä, ettei niissä omankaan elämänsä käänteissä pysy mukana. Itse olen kuitenkin aina (suhteellisen) ok, kiitos super ihanan tukiverkostoni!
Olen täällä BlogBookin blogissani kertonut aiemminkin, että mitään roskakommentteja ei tulla julkaisemaan kirjoitusteni yhteydessä. Ei sen takia, että ne haittaisivat minua, sillä elän asenteella ”ei haukku haavaa tee”. Syynä siihen on pelkästään se, etten halua mitään rumaa kielenkäyttöä tai valheita blogini yhteyteen. Minä kirjoitan omasta elämästäni ja mitä luultavimmin minä itse myös tunnen/tiedän ne omat asiani parhaiten. Right? ;)
Viime kirjoituksiini liittyen olen saanut paljon kysymyksiä liittyen aiheeseen, josta en ole tällä hetkellä itsekään vielä valmis puhumaan sen tarkemmin. Ja ne kysymykset ovat tietysti liittyneet siihen, kenen kanssa olen nykyään yhdessä ja kaiken kaikkiaan, mikä parisuhdetilanteeni on. Se on tietysti ihan ymmärrettävää, koska se on aihe, josta olen aina puhunut avoimesti ja sen takia suhteistani on uutisoitu myös mediassa.
Mutta! Vaikka olenkin aina ollut avoin myös yksityiselämääni liittyvissä asioissa, se ei tarkoita, että kaikki mollaukset ja kyseenalaistukset olisivat hyväksyttäviä. Puhun ja kerron avoimesti niin hyvistä kuin huonoista valinnoistani, enkä häpeile tai salaa edes mokailujani. Mikäli häpeäisin tai salaisin jotain, tuskinpa olisin silloin myöntänyt katuvani pari vuotta sitten solmittua avioliittoani ja kertonut halunneeni ulos siitä uuden rakkauteni takia.
Tällä postauksellani halusin vain selvittää pari asiaa kaikille uteliaille. En ole nyt tavannut ketään uutta, mutta kyllä, olen rakastunut ja rakastan. Joskus asioiden vain pitää vaikeutua ennen kuin ne voivat selkiytyä jälleen. Ja monesti juurikin ne vaikeudet osoittavat sen, mitä oikeasti haluaa ja kenestä oikeasti välittää. Näin on tapahtunut ainakin minun kohdallani, onneksi.
Mutta joo… Fiksuna ihmisenä tiedän kyllä sen, miltä parisuhteeni ovat vaikuttaneet ulkopuolisille ihmisille. Monesti ne ovat vaikuttaneet ihan yhtä omituisilta myös minulle itselleni. Muutaman asian tiedän kuitenkin satavarmasti, omalla kohdallani ainakin. Uskon rakkauteen ja uskon myös rakkauteen ensisilmäyksellä – itsekin kerran sen kokeneena. Ihmisen kuuluu aina kuunnella sydäntään ja uskoa kohtaloon. Monesti sitä tajuaa asiat ja syyt tiettyihin juttuihin vasta jälkikäteen – mikään ei tapahdu tarkoituksetta.
xxx
Olen täällä BlogBookin blogissani kertonut aiemminkin, että mitään roskakommentteja ei tulla julkaisemaan kirjoitusteni yhteydessä. Ei sen takia, että ne haittaisivat minua, sillä elän asenteella ”ei haukku haavaa tee”. Syynä siihen on pelkästään se, etten halua mitään rumaa kielenkäyttöä tai valheita blogini yhteyteen. Minä kirjoitan omasta elämästäni ja mitä luultavimmin minä itse myös tunnen/tiedän ne omat asiani parhaiten. Right? ;)
Viime kirjoituksiini liittyen olen saanut paljon kysymyksiä liittyen aiheeseen, josta en ole tällä hetkellä itsekään vielä valmis puhumaan sen tarkemmin. Ja ne kysymykset ovat tietysti liittyneet siihen, kenen kanssa olen nykyään yhdessä ja kaiken kaikkiaan, mikä parisuhdetilanteeni on. Se on tietysti ihan ymmärrettävää, koska se on aihe, josta olen aina puhunut avoimesti ja sen takia suhteistani on uutisoitu myös mediassa.
Mutta! Vaikka olenkin aina ollut avoin myös yksityiselämääni liittyvissä asioissa, se ei tarkoita, että kaikki mollaukset ja kyseenalaistukset olisivat hyväksyttäviä. Puhun ja kerron avoimesti niin hyvistä kuin huonoista valinnoistani, enkä häpeile tai salaa edes mokailujani. Mikäli häpeäisin tai salaisin jotain, tuskinpa olisin silloin myöntänyt katuvani pari vuotta sitten solmittua avioliittoani ja kertonut halunneeni ulos siitä uuden rakkauteni takia.
Tällä postauksellani halusin vain selvittää pari asiaa kaikille uteliaille. En ole nyt tavannut ketään uutta, mutta kyllä, olen rakastunut ja rakastan. Joskus asioiden vain pitää vaikeutua ennen kuin ne voivat selkiytyä jälleen. Ja monesti juurikin ne vaikeudet osoittavat sen, mitä oikeasti haluaa ja kenestä oikeasti välittää. Näin on tapahtunut ainakin minun kohdallani, onneksi.
Mutta joo… Fiksuna ihmisenä tiedän kyllä sen, miltä parisuhteeni ovat vaikuttaneet ulkopuolisille ihmisille. Monesti ne ovat vaikuttaneet ihan yhtä omituisilta myös minulle itselleni. Muutaman asian tiedän kuitenkin satavarmasti, omalla kohdallani ainakin. Uskon rakkauteen ja uskon myös rakkauteen ensisilmäyksellä – itsekin kerran sen kokeneena. Ihmisen kuuluu aina kuunnella sydäntään ja uskoa kohtaloon. Monesti sitä tajuaa asiat ja syyt tiettyihin juttuihin vasta jälkikäteen – mikään ei tapahdu tarkoituksetta.
xxx
Vastaukset 99
Vanhimmat
Turha tanne on tätä postata. Sen voi lukea blogistaankin kuka haluaa. onko sulla tekemisen puutetta?
Blogi täällä voi kommetoida Goljattia. Blogi täällä ei klikkauksia ei rahaa raivottarelle. Blogi täällä tuhansia lukijoita = Megavauva ragee Pahvi-Saulin kanssa. Blogi täällä Hölmötär kanssa täällä ja hyvässä lykyssä Hekla!! Blogi täällä Insta kiinni. Kaikki voittaa paitsi Patalaiskantien syöjätär.
oikeessa olet!!! kaikkien turhien tyrkkyjen jutut vain tänne ja vain täällä kommentointia. Toi hassujassu nyt pelkää pennostensa puolesta, antaa sen räyhätä. Aika sekávaa teksitä hassulta, ei päätä, ei häntää.
Oletko, Jassu, oikeasti omasta mielestäsi fiksu? Avoin? Rehellinen?Osaat rakastaa?
Lopeta nyt tuo valehteleminen ja itsesi kehuminen, kun totuus on, ettei sinussa ole yhtään ainutta piirrettä, jota voisi kehua tai kadehtia! Aikuistu nyt ihmeessä!
Jassulleko sä täällä uskot viestejä lähettäväsi?
Kyllähän se on, Jassu, huomattu, että luet täältä mielenkiinnolla meidän "ihailijoittesi" mielipiteitä! ;)
Jasso on heikkolahjainen narsisti - eli ei fiksu eikä osaa rakastaa. Emotionaalinen kehitys on muutenkin taantunutta. Jasso ei kykene/ei halua ottaa vastuuta omasta elämästään - lienee syyntakeeton ja holhouksenalaiseksi asettamista vailla.
Onko sellainen tyyppi fiksu, joka julkisesti haukkuu aviopuolisoaan,
sanotaan nyt vaikka näinkin.
Häpeäis saatura, ja ne nips napsit, voi yhden kerran,
ei papsu tiiä miten sitä Matami on nöyryyttäny selän takana.
Jo, jo, nyt havitellaan pölhön paperei, ja eläkkeelle,
sairaseläkkeelle, joopati joo, työ kun on hälle myrkkyvä.
Tietää siitä sitte, insta on kyllä aika kuivikas vanhoine vasenposkineen.
On se tyhmä valehtelija! Pitää itseään fiksuna :D Pitkäaikaistyötön, mielenterveysongelmainen keski-ikäinen intialaisen näköinen nainen vintiltä fiksu? Loukkaus fiksuja kohtaan taas koukkunokan valheet. Kaikki tietää että mustalainen Jasmin ei ole fiksu niin miksi siitäkin pitää valehdella. Mielikuvituspappa ei tainnut maksaa matkoja ja harhainen Jaska vaan pakkaa kasari rytkyjään, voi pikku jassua.
Miten pikkujaska vintiltä pärjää kun HEKLA potkaisee tyhjää? Paapat jättää sarjassa takertuvan sarjarakastaja vinttiloisen eli edes eläkeläisten varaan Jaska ei voi laskea. Laitospaikka taitaa olla kellokoskelle valmiina prinsessa Jaskalle jolla harhaisia mielikuvituspappoja käy vierailulla.
Mustalis-idiootti taas suoltaa turhaa paskaa. Hyvä kun laitetaan sen jutut tänne niin eitarvitse lukea sen typeristä blogeista mitään-
Jassu kertoo instassa silmätulehduksesta ja kuvassa silmälappu hänellä.
Sen siitä saa, kun menee fatimarajauksien kanssa nukkumaan.
Kannattaisi pestä meikit silmistä pois. Edes saunassa.
Hmm.. miksei ottanut kuvaa siitä silmästä vaan lapusta?? Ei kai nyt vaan päässyt pieni valhe ja kyse onkin siitä, että silmä on musta???? Jos juustojen kanssa menikin hiukan enemmän punkkua eikä ne jalat oikein kantaneet...
Jos se on tullut turvalleen raput alas vintiltä, tai tökännyt maskaralla juovuspäissään. Minkäköhän takia muuten pitää joka päivä laittaa naamaansa kun ei kumminkaan mene ulkorappuja pidemmälle?
Jos sillä on silmätulehdus niin mitä hittoo se jotain silmälappuu siihen tunkee? Silmää ei saa peittää sidoksilla tai millään muulla sillä se lisää rähmän muodostumista!
Joko silmä on musta, kännitappelua tai kaatmista, tai sitten on keksitty silmätulehdus joka estää Roviksen matkan, wooohooo!
Näin on.
Sitäpaitsi tuo simälappu ei näytä silmälapulta, vaan joltain unimaskilta.
Joltakulta kerjätään nyt sääliä ja sympatiaa. Ja onnistuu, mun alkaa jo käymään sääliksi :-D
No mut , Jassuhan on niin fiksu... 2.2:ssa keksitty taas aktionia elämään et olis jotain muutakin kuvattavaa kuin vasen poski tai monot takapihan lumihangessa. Mielikuvitusmatkoja, mielikuvitusmiehiä, mielikuvitustapahtumia, vanhojen kuvien postailua. No, sekasinhan tollasesta vuosikausien laiskottelusta ja syrjäytymisestä menee.
Chefiltä tullu turpiin, hahahah! Kalavelat maksamatta?
Oudon oloinen silmätulehdus. Itselläni kun oli se, niin molemmat silmät oli tulipunaiset, rähmää tuli solkenaan, silmät oli ihan hirveännäköiset. Vain antibioottitipat saivat tulehduksen talttumaan. Jassulla näyttää siltä kuin joku olis vaan vähän ehkä tökännyt toiseen silmään tai sitten silmää ei vaivaa mikään, kunhan feikkaa ja hakee taas huomiota. Eri näköiseltä näyttäisi naama jos olis oikea silmätulehdus.
Kyllä on matamilla huonossa kuosissa konkkanokka, mustapää pahkuroita täynnä nahka, yäk! Ei vissiin pese koskaan kasvoja, Tuksu kakkonen se on.
Voivoi ku pikku Jaskalla pipi simmussa, yrittää hakea säälipisteitä kun äippä ei ole noteerannut eikä puhaltanut pipiä pois.
Poistoonhan tämä kuva mustapäistä sitten meni!
Vastaus eräälle, joka kyseli instan off/on tarkoitusta, että piti muokata pari juttua. Sama suomeksi: pois kaikki ihanat balitsingaporetrovaniemet, ja muita noloja. Jasmin: karhun nahkaa ei kannata myydä, ennen kuin karhu on kaadettu.
"En ole nyt tavannut ketään uutta, mutta kyllä, olen rakastunut ja rakastan. Joskus asioiden vain pitää vaikeutua ennen kuin ne voivat selkiytyä jälleen."
Jassun omin päin suunnittelema kuhertelumatka uuden rrrrrakkaan kanssa paratiisisaarille jäi toteutumatta ja nyt pitää blogbookissa yrittää selitellä.
Kuinka ollakaan, myös Rovaniemen matkan woohotuskuvat on poistettu. Turhaa, Jassu, lakaset mitään maton alle, kyllä me muistetaan asiat.
Tuo Jassun elämä on yhtä rakkauden puutetta ja romanttisia Harlekin-haaveita. Ihan kuin teinitytöllä. Ehkä voisi oikeasti jonkun lähiökuppilan prinssin löytääkin, jos olisi YHTÄÄN jalat maassa ja kosketusta käytännön elämään. Eipä hyvin mene ikäneidolla, ei.
Ai meinaat, että on sillä sittenkin vielä jotain mahdollisuuksia.
Harlequin
Ehkä ens vuonna alkaa rakkauden haku lähipubeista. Kyllä sieltä varmasti joku hurmaava hampaaton löytyy.
Teistähän "höveliäitä" on tullut, kun suotte hänelle jo mahdollisuuden.
Rantojen miehet Jassoa kaipailee....tasoistansa seuraa.
Eiköhän kohta ala hehkutus vuodelle 2017 malliin " Uusi vuosi tuo tullessaan uusia ihania asioita, tuskin maltan odottaa" ja siihen perään "Vuosi 2016 oli rankin vuosi ikinä".
" Joskus asioiden vain pitää vaikeutua ennen kuin ne voivat selkiytyä jälleen. Ja monesti juurikin ne vaikeudet osoittavat sen, mitä oikeasti haluaa ja kenestä oikeasti välittää."
Tuotahan se Jasminin elämä on: asiat selkiytyvät ja hehkutetaan, että tämä on täydellistä. Sitten asiat selkiytyvät ja todetaan "eiku", tämä se onkin täydellistä. Sitten asiat selkiytyvät ja todetaan "eiku", tämähän se onkin täydellistä. Sitten asiat selkiytyvät ja todetaan "eiku", tämä se sittenkin on täydellistä.....ja koko aja Jassu on mielestään niin kauhean viisas. Ei ihme jos alkaa viirata kun huomaa vuodesta toiseen ettei vieläkään ole oivaltanut mitään vaikka luulee oivaltaneensa jo monta kertaa.
Monelle on varmaan jo selkiytynyt, etteivät pääse juorupalstaa pidemmälle.
Ihmettelen miksei työkkäri laita töihin tai opiskelemaan tätä bloggaajaa? Miten ei mikään kiinnosta,oleilee vaan ja ukkelin etsiminen on maailman tärkein juttu. Rakastumisista haaveilee joka jutussa eikä ymmärrä ettei järkevä ihminen ota tyhjäntoimittajaa elätikseen,kannattaisi opiskella,tehdä jotain työtä tai kirjoittaa edes asiaa!
On kyllä mokannut täälläkin itsensä niin että ehkäpä kukaan ei palkkaa töihin joten tukka harmaantuu,hampaat kellastuvat,iho rypistyy ja blogi pyörii kunnes sormet eivät enää löydä näppäimistöä.:-(
Joo, sitä voi kyllä ihmetellä, kun töitä ei löydy liki 300tuhannelle muullekaan. Töitä tekemälläkin ne hiukset iän myötä harmaantuu, kuten muillakin.
Miten työkkäri ketään, joka ei ole kirjoissa eikä kansissa, laittaa yhtään minnekään. Ja luultavasti Oulun kohukaunottarelle on käynyt niin, että kynnys mennä te-toimistoon on liian korkea.
Jassu se vaan haaveilee miehistä ja rakastumisista. Arkipäivä parisuhteessa ei siltä onnistu. Mies käy töissä mutta mitä tekee kotivaimo-Jassu päivät pitkät? Siivoaa, silittää, pyykkää, kokkaa, pakastaa, mehustaa, hilloaa ja parsii sukkia? No, ei varppina! Naukkailee viiniä pitkin päivää, mies tulee töistä kotiin eikä jaksa innostua humalaisesta kotivaimostaan, ei lähde ravintolaan eikä jaksa muutenkaan huomioida, joten Jassu pukkaa nakuselfieitä someen ja hakee muutenkin huomiota muilta miehiltä kun sitä ollaan taas huonossa parisuhteessa.
Töissä käyvä mies ei käy koska sillä ei oo tarpeeksi aikaa Jassulle ja Jassu on mustis sen työlle, eläkeläinenkään ei käy koska sellasilla ei oo tarpeeksi rahaa jatkuviin all incl. matkoihin ja ravintoloihin vaan Jassun pitää istua kotona niiden seurana ja ne tykkää kyttyrää Jassun jatkuvasta viinin lipittämisestä. Ainoo sopiva mies on samanlainen työtön juoppo ja syrjäytynytnluuseri kun Jassu itsekin, elämänarvot, kiinnostuksen kohteet ja ajankäyttö matsais täydellisesti. Pariskunta vois asuu puolet vuodesta anoppilassa ja toisen puolen Helkalla, niin täyttyis sekin ehto miksei kumpikaan voi tehdä säännöllistä palkkatyötä. Jassun pitäis nyt tarttua niihin sähköpostiinsa tuleviin kahvittelupyyntöihin, eiköhän se elämän prinssi löydy sieltä.
Tää on taas erään mielikuvitusta Jassun elämästä.
Ovatko nämä vielä teini-ikäisiä, jotka näitä kommentteja tänne kirjoittaa? Niin on lapsellista tarinaa.
Ihan pohjautuu täysin Jassun omaan elämään. Lapsellista ja typeräähän se on, siis Jassun elämä ja mies"suhteet". Kolahtiko, Jassu, liian kovaa?
Heheheee vai on kommentoijat teini-ikäisiä!!! Onko pikku Jassukka sitten vielä leikki-ikäinen? :D
Joo työttömiä on, se on totta! Useimmilla työttömillä on kuitenkin ammatti tai työkokemusta mitä ei saa äijänkäppyröitä käyttämällä!
Olen 38vee, työtön, tällä hetkellä, mutta en missään nimessä haluaisi kokemuksia siitä, millaista on olla vanhan, ruttusen miehen pelehtimiskaverina!! Yök!! Jäin työttömäksi kesällä, syksyllä keräsin 80l mustikoita ja 120l puolukoita. Niillä, itse ansaituilla rahoilla, kävin 2vk etelän auringossa, ei tarvittu papoilta pennosia, ja nuoria, komeita miehiä oli tarjolla!!Rahaa jäi säästöönkin ja töitä on luvassa joulun aikohin! Että näinkin voi työtön viettää aikaansa!
Noin vähällä marjamäärällä ei pääse kovin kauas. 8 sankoa mustikoita. Tuttavani osti sankollisen mustikoita 10 e: lla. Puolukoita 12 sankoa. Ehkä 100e torille vietynä.
Että hinta olis poimijalle 5 senttiä litra? En usko. 10 l ämpäristä mustikkaa voi saada jopa 50e/ämpäri, ilman roskia.
Ei vaan mustikoille arvelin hinnaksi 1e/ l ja puolukoille n. 0.8e/ l. Marjan ostajat maksaa kilohinnan mukaan. En tiedä paljonko sanko puolukoita tai mustikoita painaa. Mut hienoa jos joku maksaa poimijalle noin hyvin. Meillä päin ulkolaiset poimijat ehtii kerätä kaiken ja polkevat hinnat alas.
Kerroinko tuossa, että pankkitilini oli ihan tyhjä, ennen metsään menoa?
En kertonut, eikä ollut! :)
Hieno homma! Ei minunkaan, ja omilla rahoilla matkustellaan. Mutta se siitä. Asia tuli selväksi :)
Miten se silmätulehdus nyt ihan ykskaks hävis?
No, se oli sellanen mielikuvitustulehdus. Kun ei oikeeta aktionia oo niin pitää keksiä. Vaikka sitten silmätulehdus päivän piristeeksi.
Ei se ollut edes terveyskeskuksen antama silmälappu vaan naamio joka laitetaan yöksi ettei valo häiritse nukkumista tai joku kylmä/kuumanaamio.
Jos se tulehdus on siirtynytkin sinne kaikkein ruskeimpan silmään?
Taas on hävinnyt yksi kuva! Julkaisujen määrä on pudonnut taas yhdellä numerolla. Muut ne julkasee kuvia, Jassu vaan poistelee.
Naurattaa se oululaisen lehtijulkaisun hiljattain julkaisema haastis mrs Tuuliviiristä otsikolla "Tuulinen vuosi" mitä itsekin esitteli Instassaan.. "Kevyttä" piiloveetuilua! :D Ei se rassu itekkään ymmärrä omaa menoaan, joku hetkellinen idea pilkahtaa tyhjään kuuppaan ja sitä sit toitotetaan kaikilla kanavilla kunnes hiipuu tai päättyy nolosti.
Jassu muokkaa instasta kuvia pois, siellähän oli se seiskan juttu Aussikakkosesta, jota piti suojella julkisuudelta. 43V. Kaivosalalla.
Sehän oli vain keksitty mies, parempi painos katalasta Rikusta joka jätti. Keksi sen saadakseen Rikun mustasukkaiseksi tai katumaan eroa. Tällä miehellä kun oli aikaa Jassulle. Ikinä eivät edes nähneet.
Hyvä se oli suojella sellaista mitä ei ikinä ollutkaan paitsi Jassun omassa päässä.
Kukahan on seuraava mielukuvitusmies? Aussi4?
Ja Rikuahan ei kiinnosta. Ei ole missään tekemisissä patiojuopon kanssa.
Vauva leikkii installaan, ankeeta on talvi.
Aurinkotuoli oottelee vajan nurkas.
Äitee ei oo mittään tekemist, Rikukaan ei soita !!
Ai onko Jasmin sit jo saanut eron siittä papasta, jonka kanssa
meni oikeen naimisiin? Multa on nyt menny nää juorut, ohi.
Ei, koska se ei ole sittenkään Riku! Se on aussi2 :-D
http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Kohukaunotar-Jasmin-Mantyla-rakastui-Suhdekuvioni-vaikuttavat-omituisilta-myos-itselleni/1117097
Jaskan suhde seveniin estää kaikenlaisen normaalin, selkeän viestinnän sen omissa somekanavissa., pakko myydä jokainen tiedonmurunen. Ilmankos sillä ei seuraajia ole kuin kourallinen.
Nyt jäädään miettimään, onko aussi2:kin persaukinen, kun kaikki lomasuunnitelmat menivät mönkään.
On se eukko seko. Ei ketään uutta? Miten uusi on uusi? Aussikakkonen, joka ei ole koskaan käynyt Suomessa onkin vanha, muttei Riku. Onko someviritelmät rakkauksia? Kauniit ja rohkeat häviää mennen tullen Jassukan liidolle.
tämän seiskassa olleen jutun Jassu laittoi instaan ja sitten poisti. siinä oli muistaakseni, että olivat tavanneet muutaman kerran. No, milloin, 43v. politiikasta kiinnostunut kaivosmies on ollut Suomessa, koska Jassurassun pisin matka Rikun jälkeen on ollut kampaamoon, eikä siihenkään bussimatkaan rahat riittäneet? SATUTÄTTÄRÄINEN. Richard Testeristähän tuo haaveilee, yrittää sumuttaa..
Tai sitten tämä seven vittuilee, yhdistää vanhaa haastattelua sekä uutta blogia ja oikoo mutkia. Kun Jaska puhuu (mielikuvitus)suhteesta Rikuun, seven viittaakin kierosti (mielikuvitus)aussi kakkoseen.
Nyt ollaan jännän äärellä! Ei vaikuta siltä, että juttu on tehty yhteisymmärryksessä:-D
Tuohon juttuun muistaakseni liittyi Jassurassun herännyt suojeluvaisto. Ei kuvia ei nimeä julki, ettei käy niin kuin Rikurakkaimman kanssa, että läheisiään alettiin pommittamaan törkyviesteillä. Ei ole tainnut sen koommin Ausseista tulla suklaata kukkasten kera. Nyt kyllä täytyisi Jassurassun vähentää, ellei jopa kokonaan lopettaa viinin lipitys.......
.
Jassu muistuttaa Pokka Pitää Hyacintin miehenkipeää siskoa.
Samanlaista maanista miehenvonkausta vuodesta toiseen ;-D
Kannattaisi, taloudellisesti, paremmin jahdata PALKKATYÖTÄ.
Ei Jassusta ikinä tuu onnellista minkäänlaisen miehen kanssa. Arki kun koittaa ja alkuhuuma laimenee eikä mies enää viitsi liehitellä Jassua, niin elämä muuttuu tylsäksi. Jassun ainoa elämänsisältö kun on rakastua aina uuteen mieheen niin alkaa se miesjahti taas uudelleen. Rikua nyt "rakastaa" niin vimmatusti kun ei sitä koskaan saa ja se on aivan tavoittamaton Jassulle, sellasta teinimäistä höttöä. Kuuluu teinityttöjen elämään ja kehitysvaiheeseen, joka menee aika nopeesti ohi, mutta ett 34 vuotias aikuinen nainen elää tota vaihetta EDELLEENKIN!
Joku vihjaili tuolla toisella palstalla jotta woohotin olis taas viety piipaa-autolla lataukseen.....jokohan taas on postannut vainajan kuvia instaan niin kun viime kevään kuperkeikka session aikaan,,,,
Vainajan kuvia???? Mikä juttu tää on??
Jasso laittoi kevätkesällä instaansa kuvan arkussa olevasta mummostansa, poisti pian kun tuli tulista palutetta.........
Laittoko perinteiset hashtagitkin? #niinmua #muntyyliin #justsaying #sorrynotsorry #enelätäsinuaköyhävanhus
Mummoa ei siinä kuvassa näkynyt, ainoastaan seiskassa oli tai taitaa olla ed. jonkun käyttäjän muokkaama kuva. Suomessa ei kuulu tapoihin pitää arkkua auki kirkossa.
Kuvan, jos pönötti arkun vierellä julkaisi kyllä. Ei kovin fiksua somekäyttäytymistä sekään. Halusi varmaan esitellä yllään olevaa keinokuituviittaa sekä itseään.
Ei normaalin surevan tarvitsisi sellaisia julkaista. Surutyötä tyhmää esitellä. Tekee siitä epäaitoa.
Nyt on Jassukka oikeassa paikassa, jos on hoitoon viety! Olisi nyt rehellinen ja kertoisi kaikki harhoistaan ja mielikuvitusmatkoistaan! Johan tuo hoidon tarve täällä huomattiin ajat sitten! Katkaisuhoito taitaa alkaa heti aluksi.
Mitä seuraavaksi: "ufo sieppasi minut, muutan Marsiin"?
Onkohan Jasso "Balilla" vai "Rovaniemellä" kun on niin hissuksiin. Varmaan saamme lähiaikoina ihailla huikeita lomakuvia.
Instakin pysyy poikkeuksellisesti auki kun sille ei annettu viestintävälinettä mukaan.
Kummasti taas vaan unohtui se kovasti odotettu ihana Singaporenkin matka ihanassa seurassa, ilman minkäänlaisia selityksiä. Kyllä mua ainakin olis sellasen reissun peruuntuminen ottanut vaan niin paljon koteloon et olisin vähän raivonnut somessa. Mut mitä tekee Jassu, poistaa tyynesti matkaa koskevat kuvat ja kirjoitukset ja vaikenee. Ei oikein sovi sen luonteeseen, joka on kiivas ja temperamentikäs, ihan oman kuvailunsa mukaan itsestään. Ja varsinkin kun vielä toinenkin reissu peruuntui niinluulis eukon sillä temperamentillä suorastaan räjähtävän. Nonniin, valettahan ne matkat ja matkaseurat olikin, mitäs sitä olemattomalle riehumaan. Ihan parhautta!
Eiköhän Jassu ole vähän parantelemassa itseään lepolassa. Joku oululainenhan täällä tiesi kertoa.
Vai on Jaska mennyt vihdoin ja viimein sekaisin rakkaudesta! Ei ihme, kylläs sitä rakkautta niin paljon tuli ja meni päästä sisään ja ulos jatkuvalla syötöllä. Koko ajan piti olla rakastunut, joko todellisiin tai paremman puutteessa jopa keksittyihinkin miehiin.
Saiskohan ne siellä lataamossa taottua sen nuppiin ettei jatkuva rakastuneena olo oo tervellistä mielennterveydelle vaan ihmisestä tulee sillä menolla houkka ja elämässä pitää olla muutakin kuin oma sairaalloinen haavemaailma. Voi olla ettei onnistu, Jassun päähän kun mahtuu kerralla vaan yksi ainoa ajatus.
Mutta Tyhmä-Jassolla ei kertakaikkiaan ole muuta kuin woohotuksensa l. haaveensa ja valheensa.
Kuten täällä aiemminkin todettu, tuo Jassoon jatkuva miesrumban pyöritys ei oo tervettä ja herkeämätön miesten perässä juokseminen jopa estää sitä opiskelemasta ja hankkimasta työpaikkaa! Aivan sairasta. Jassoon itsensä mielestä ihan normaalia tollanen täyspäiväinen miesjahti. Kuinkahan monta isäpuolta Jassoolla on elämänsä aikana oikein ollut kun tollanen miesvaihto on siitä normaalia? Kaiken lisäksi se sitten on miesten kanssa joita ei rakasta ja joista ei edes välitä, menee jopa naimisiinkin. Ilman miestä ei vaan mikllään voi olla. Miksei? Sehän kehuu olevansa rohkea omien polkujen kulkija. Hohhoijaa, ihan kaikkea muuta. Häirikkö, roikkuja, iilimato, hyväksi käyttäjä, perskärpänen...Lisäksi luonne on ilkeä ja kateellinen, ei muka hauku koskaan ketään vaan kehuu ja kannustaa. No, sitähän ei oo tapahtunut kertaakaan sen blogissa.
#niinmuah #muntyyliin #kunhansanon #psyykehajosi #holhouksenalainen #elämäntapavelttoilija
Sama muakin ihmetyttää et miksi koko ajan pitää olla miehessä roikkumassa ja suhteissa joihin ei mitenkään sitoudu ja koko ajan kyttää siinä samalla uutta kohdetta. Vanhasta suhteesta on sitten helppo erota kun ei oo mitään tunteita ollut, näinhän se on itse kertonut ja ylpeilee nyt silläkin että tuntuu kuin ei koskaan edes naimisissa olis ollutkaan. Ei koskaan rakastanut papsua eikä sitoutunut vaikka peräti kolme vuotta asui yhdessä sen kanssa.
Sitähän täälläkin naurettiin ettei näytä miesten pyydystäminen sitten millään onnistuvan Englannissa kun aina vaan roikkui papsun elätettävänä. Vanhaa ja niiiin rakasta mummoaan ei voinut jäädä hoitaan Helgan avuksi edes muutamaksi viikoksi, äkkiä olikin kiire viettään aikaa uunituoreen aviomiehen kanssa kahdestaan Boroottiin. No, valheeksihan sekin osoittautui, Jassuhan pelkästään tylsistyi papsun seurassa, yrittijopa itsaria päästäkseen eroon siitä elämästä. Lataamoonhan toi olis oikeesti kuulunut jo vuosia sitten.
Ei se Jasso mitään itsaria yrittänyt ollessaan Denun nurkissa luuhatessaan vaan silloin kun Riku pisti lopullisesti välit poikki viime kesänä.
Ei niin mut sellasta tietoa levittelee painottaakseen kuinka hirveän tylsää papsun kanssa oli. Ilmeisesti mummon hoitaminen olis ollut vieläkin tylsempää ja vastenmielisempää. Karsee akka ja todellakin saanut kaiken mitä ansaitseekin jos hoitoon on joutunut.
Jassun valheet paljastuu....No, palstallahan on totuus tiedetty aina, ainoastaan Jaska plus pari faniaan uskoo Jaskan ihmekuplan olevan totta. Jiiiihuuu! Voisivat mennä lataamoon Jaskan seuraksi.
Ne Jassun fanit on pari peräkammarin perttiä jotka käy kommentoimassa herutuskuvat mutta jos on joku "poliittinen" juttu niin ei niitäkään kiinnosta. En tiedä onko ne säälittävämpiä kuin Jassu vai toisinpäin.
Jassu kehuskelle kunka on ystäviä joiden kanssa puida asioita , miksi se sitten seiskaan, instaan ja facee niitä asioitaan suoltaa, joka asiasta thdään numeroo, jopa kampaajalla käynnistä ja jollei oo oikeeta asiaa niin keksitään.
Matkojen ja maailman parhaan matkaseuran ylistys on taas poistettu instasta. Miksi ihmeessä?jos nyt joku asia peruuntuu niin miksi poistaa koko juttu? Toisaalta Jassulla tuntuu jatkuvasti peruuntuvan kaikki suunnitelmat. Masentavaa.
Tänään tulee Jassulle sopiva elokuva, kuin Jassun elämästä: Take This Waltz. Sympaattisessa draamassa Margot (Michelle Williams) ja Lou (Seth Rogen) ovat kolmissakymmenissä oleva lapseton aviopari, jonka arki on vaivatonta ja ennalta arvattavaa. Mikään ei näyttäisi tarjoavan vihjettä tulevasta; sitten komea toimittaja Daniel istahtaa lentokoneessa Margotin viereen ja huomaa tämän levottomuuden. Vähitellen kaikki se, mikä hänen ja Loun elämässä on tuntunut miellyttävän varmalta, alkaakin nyt tuntua lattealta ja rajoittavalta. Ohjaaja: Sarah Polley, USA 2011. (116´). Pääosissa: Michelle Williams, Seth Rogen, Luke Kirby, Sarah Silverman, Jennifer Podemski.
Ja tänään oli Ylellä kuin tilattuna juttu rakkausnarkomaniasta:
http://yle.fi/uutiset/3-9309132#
No niinpä oli kuin suoraan Jasson elämästä. Eli jonkunlainen mielenhäiriö tai addiktio. Olemme asian ytimessä.
"...rakastumiseen voi liittyä esimerkiksi pakonomaisia ajatuksia, jolloin ihminen ei voi keskittyä mihinkään muuhun.
– Tutkimusten mukaan rakastuminen laantuu jossakin vaiheessa. Tällainen ihminen ei välttämättä hyväksy sitä, että tunnemaailma tasaantuu, vaan hän haluaisi olla koko ajan hypetyksen tilassa."
=> Tästähän täällä palstalla onkin Jassun yhteydessä paljon puhuttu! Ompa osuva artikkeli, ihan kuin olisi Jassua tutkittu tässä.
Tuo eka lausehan kertoo juuri miksi Jassu ei voi mennä töihin tai kouluun!
Ei Jasso pystyisi keskittymään niihin muutenkaan kun ei älyllinen kapasiteetti riitä.
Jännä nähä millasen selityksen jasso päräyttää ulos ens viikolla, kun pääsee takas ullakolle...että missä se on ollu..
Jasso on päässyt jo Tuksun tasolle kun Hymyyn on näköjään joku avannut oman Mäntylä ketjun. Kootut selitykset ja valehtelemisesta sinne yksiin kansiin.
Tätä on odotettukin että saadaan Hymyyn Jaska ketju jossa paljastetaan valheet ja kyllä goljatti harhoissaan voittaa Tuksun jo!
hyi vittu mene kotiis runkkaamaan.
Niin mee ny vintille siitä runkkaamaan sontaisella dildolla sitä käytettyä ja kulunutta pappojen tyhjennysastia vehjettäs, hyi helekkari
Painu hekla vittuun saatana!