Miehikkälän työttömät

MissäTyöpaikat

http://www.kymensanomat.fi/Online/2016/11/22/Työttömien määrä laski – Kotkassa silti kaakon korkein työttömyysprosentti/2016321516373/4

Mihin Miehikkälän työttömät katoaa? Muuttaneet muualle, Virolahden puolelle ehkä? Työpaikat jaettu taas kummin kaimoille ja siskon tytöille? Kummallisesti kuitenkin työttömyys jatkaa laskuaan Miehikkälän puolella.

50

315

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täystyöllisyys_Suomeen

      Suomessa on 3,5 miljoonaa työikäistä. Heistä vain 1,4 miljoonaa on kokoaikaisia palkansaajia. Työllisiä on yhteensä 2 miljoonaa, jos osa-aikaiset ja yrittäjät otetaan mukaan tilastoon. Jopa 1,5 miljoonaa työikäistä on huijattu ay-liikkeen joukkovoimalla yhteiskunnallisen tulonjaon ulkopuolelle työttömiksi, työharjoittelijoiksi, työkokeilijoiksi, työelämääntutustujiksi, 9euron orjiksi, opiskelijoiksi, uudelleen opiskelijoiksi, työkyvyttömyyseläkeläisiksi, työtä vailla oleviksi.

      Ay-liike eli rikollinen valtio Suomen valtion sisältä on lopetettava ja työmarkkinat uudistettava täystyöllisyyden ja kansalaispalkan mallilla.

      Nationalismi alkaa, kun sosiaalidemokratia katoaa.

      • painuVenäjälle

        Ilmeisesti rakastat Venäjää etkö hyväksy eurooppalaista tapaa huolehtia kansalaisitaan. Ole hyvä, muuta ihannemaahasi Venäjälle. Siellä on sinun paikkasi. Me suomalaiset huolehdimme muusta suomalaisista. Sinulla on venäläinen mielenlaatu ja ilmeisesti juuretkin ovat tiukasti Venäjällä. Tervemenoa!

      • täystyöllisyys_Suomeen
        painuVenäjälle kirjoitti:

        Jos te oikeasti huolehtisitte toisista suomalaisista niin te jakaisitte työn kaikille suomalaisille. Teidän "huolehtiminen" on valikoivaa ja ehdollista. Te haluatte syrjiä mahdollisimman monet työnjaon ulkopuolelle, jotta he olisivat riippuvaisia teidän "huolehtimisesta" ja pitäisivät teidän armopaloja jotenkin kauniina asiana. Olet tyypillinen sosiaalidemokraatti.

        Tässä on yhteiskuntaopin perusteet teidän maailmastanne
        https://www.youtube.com/watch?v=mhFijZCXZy8

      • oletryssänanaalitappi
        täystyöllisyys_Suomeen kirjoitti:

        Ole hyvä. Muuta Venäjällä. Sinua ei Suomi tarvitse. Olet isiemme puolustamalle maallemme pelkkä häpeätahra. Muuta Venäjälle siellä rakastamasi yhteiskunta on.

      • täystyöllisyys_Suomeen
        oletryssänanaalitappi kirjoitti:

        Ole hyvä. Muuta Venäjällä. Sinua ei Suomi tarvitse. Olet isiemme puolustamalle maallemme pelkkä häpeätahra. Muuta Venäjälle siellä rakastamasi yhteiskunta on.

        Jopa puolet tai ainakin kolmasosa palkkatasosta on saatu aikaan tuollaisella ay-liikkeen joukkovoiman avulla tehtävällä syrjinnällä. Vailla työtä oleviin henkilöidin nähden kokoaikaisilla palkansaajilla meneekin vielä ihan hyvin.

        Palkkatason nousua on seurannut myös hintatason kova nousu. Se on syönyt paljon siitä hyödystä, mitä työn keskittäminen pienemmälle porukalle on tuonut palkkatasoon. Oikeastaan monikaan ei ole hyötynyt, vaan useat ovat pudonneet työelämän palkanjaon ulkopuolelle. Ainoastaan vertailussa työtä vailla oleviin, on työtä tekevien asema parantunut.

        Työtä on menetetty ulkomaille paljon. Työntekijöiden palkkaaminen on tehty todella kalliiksi ja erilaisia työvoimakustannuksia lisätty liikaa. Yrittäjyys on kallista ja byrokratia vaikeuttaa sitä. Yrityksiä valvotaan ay-liikkeen liiton edustajien toimesta ja liitonmiesten kautta pyritään vaikuttamaan myös työntekijävalintoihin ja vaikuttamaan jopa työnantajaa vastaan negatiivisin keinoin. Esimerkiksi Nokian romahduksen on sanottu alkaneen siitä kulttuurista, jossa todellisten johtajien ohi kipusi paljon sellaisia pikkupomoja, jotka keräsivät ympärilleen mielistelijöitä, ei osaajia. Sitten kehitys loppui ja markkina-asema romahti. Saman kulttuurin takia moni yritys on siirtänyt tehtaitaan maihin, joissa yritykset nähdään hyvänä asiana eikä liitonmiesten purnaamisen ja vaatimusten kohteena.

        Suomen talouden hupeneva varallisuus on pakottanut valtion, yritysten ja yksityishenkilöiden myymään omaisuutta ulkomaisille tahoille. Talous on velkaantunut äärimmilleen (vaikka siitä ei mediassa puhuta) ja EU on jo ilmoittanut puuttuvansa Suomen velkaantumiseen eli valta politiikassa siirretään EU:lle sitä mukaa, kun valtion velka kasvaa.

        Sosiaalidemokratian loppu häämöttää. Sitten alkaa nationalismi. Suomella on nationalistisena maana paljon paremmat mahdollisuudet kehittää talouttaan hyvän sijaintinsa ansiosta kuin mitä EU:n köyhänä reuna-alueena.

      • kiinnijäitkomu

        Et edes häpeä sitä että vihaat Suomea ja sen kansalaisia. Olet sosialisti pahimmasta päästä ja tän lisäksi imet Putinin kullia.

      • täystyöllisyys_Suomeen
        kiinnijäitkomu kirjoitti:

        Et edes häpeä sitä että vihaat Suomea ja sen kansalaisia. Olet sosialisti pahimmasta päästä ja tän lisäksi imet Putinin kullia.

        Ay-liike ja sosiaalidemokraatit vihaavat Suomea ja suomalaisia, jopa itseään. Siksi he varastavat muilta ja tuhoavat Suomea ajattelematta tulevaa. He olisivat todella surkeita pelaamaan shakkia, kun eivät osaa laskea yhtä siirtoa pidemmälle. He elävät vain hetkessä eivätkä tajua tekojensa seurauksia omille lapsilleen ja lapsenlapsilleen.

      • mitäsekoilet

        Mitä jauhat jostain sosiaalidemokraateista mitkä ei kuulu koko aiheeseen kun itse olet pahin sosialisti. Maataloussosialisti. Häpeä Putinin kullinlutkuttaja.

      • täystyöllisyys_Suomeen
        mitäsekoilet kirjoitti:

        Mitä jauhat jostain sosiaalidemokraateista mitkä ei kuulu koko aiheeseen kun itse olet pahin sosialisti. Maataloussosialisti. Häpeä Putinin kullinlutkuttaja.

        En ole maanviljelijä enkä sosialisti. Ja mikä tärkeintä, en ole sosiaalidemokraatti.

        Ay-liike on nimenomaan sosiaalidemokraattinen järjestö, aivan kuin rikollinen valtio Suomen valtion sisällä. Ay-liike on Suomen kansan tulevaisuuden tuhoaja.

    • Työtäjaleipää

      No, ois kuitenkin mielenkiintoista nähdä tilasto mihin työttömät ovat työllistyneet. Vaan eipä sellaista tilastoa haluta julkaista juuri näiden " työllistettyjen", työhön tutustujien, monennenko kerran opiskelevien tai muuten tilastoista poistettujen takia. Todellisia kuukausipalkkaisia työpaikkojahan ei enää ole - halvalla kun saa näitä " työkokeilijoita ". Kaakon kaksikkokin käyttää joissain paikoissa näitä 9€/pv tekijöitä vuosi toisensa jälkeen, toki säästäen pitkän pennin. Jokin roti pitäisi saada työnantajien kikkailuille halvan työvoiman käytössä.

      • täystyöllisyys_Suomeen

        "Kaakon kaksikkokin käyttää joissain paikoissa näitä 9€/pv tekijöitä vuosi toisensa jälkeen, toki säästäen pitkän pennin."

        Orjatyötä teettämällä säästetään rahaa vakituisten työntekijöiden palkkoihin. Tyypillistä sosiaalidemokraattista "huolehtimista".

      • maanviljelijäonsosialist
        täystyöllisyys_Suomeen kirjoitti:

        "Kaakon kaksikkokin käyttää joissain paikoissa näitä 9€/pv tekijöitä vuosi toisensa jälkeen, toki säästäen pitkän pennin."

        Orjatyötä teettämällä säästetään rahaa vakituisten työntekijöiden palkkoihin. Tyypillistä sosiaalidemokraattista "huolehtimista".

        Toivottavasti et ole sosialisti. Maanviljelijä on aidoin sosialisti mitä maa päällään kantaa. Verorahoilla elää. Sosialistien sosialisti on maanviljelijä. Häpeäisi edes sitä ettei pysty itse elättämään itseään vaan yhteiskunnan on hänelle kaikki maksettava.

      • Kotimaistakiitos
        maanviljelijäonsosialist kirjoitti:

        Niin, tanskalainen maito ja ranskalainen leipä maistuvat ihan samalle kuin suomalainen, niinhän? Mutta eikös kuitenkin vaan liputeta sille omavaraistaloudelle tässä epävarmassa maailmantilanteessa. Ei ne kaikki maajussit niin kauhean varakkaita ole. Ja kotieläintilojen isännät/emännät ovat melkein 24/7 töissä, yli oman jaksamisenkin ( itsemurhatilastot suurenee!). Kateus ei ketään kaunista, joten jätetään kateus ja syödään kotimaista.

      • täystyöllisyys_Suomeen
        maanviljelijäonsosialist kirjoitti:

        Toivottavasti et ole sosialisti. Maanviljelijä on aidoin sosialisti mitä maa päällään kantaa. Verorahoilla elää. Sosialistien sosialisti on maanviljelijä. Häpeäisi edes sitä ettei pysty itse elättämään itseään vaan yhteiskunnan on hänelle kaikki maksettava.

        Tuo maanviljelijöitä vastaan harjoittamanne kateuden lietsonta ja propaganda on tyypillistä sosiaalidemokratiaa.

        Toki maataloustuet ovatkin huono asia kuten muutkin tuet, jotka valuvat toisten taskuihin. Asumistuet ovat kaikkein räikein ja törkein bisnes sosiaalidemokratiassa. Ensin ay-liikkeen joukkovoimalla jopa 1,5 miljoonaa ihmistä syrjäytetään työn ulkopuolelle ja sitten köyhille jaettavat asumistuetkin otetaan vuokrabisneksen avulla rikkaiden kiinteistösijoittajien taskuihin. Myös ay-liike on mukana vuokrabisneksessä ja saa jopa verovapaita voittoja siitä, että tekevät bisnestä, jossa ryöstävät korkeiden vuokrien avulla asumistuet niiltä, jotka on ay-liikkeen joukkovoimalla syrjäytetty tukien saajiksi.

        Sosiaalidemokratia on valtiolle sama kuin syöpä ihmiselle.

      • oletpahinsosialisti

        Höpöhöpö. Olet Putinin persettä nuoleva Suomen mädättäjäsosialisti. Häpeä!

      • täystyöllisyys_Suomeen
        oletpahinsosialisti kirjoitti:

        Höpöhöpö. Olet Putinin persettä nuoleva Suomen mädättäjäsosialisti. Häpeä!

        Ay-liike ja sosiaalidemokraatit vihaavat Suomea ja suomalaisia, jopa itseään. Siksi he varastavat muilta ja tuhoavat Suomea ajattelematta tulevaa. He olisivat todella surkeita pelaamaan shakkia, kun eivät osaa laskea yhtä siirtoa pidemmälle. He elävät vain hetkessä eivätkä tajua tekojensa seurauksia omille lapsilleen ja lapsenlapsilleen.

      • oletputinlover

        Mene ny johonkin sossupalstalle vinkumaan siitä aiheesta. Itse olet maataloussosialisti. Ja Putinin kullinisti.

      • täystyöllisyys_Suomeen
        oletputinlover kirjoitti:

        Mene ny johonkin sossupalstalle vinkumaan siitä aiheesta. Itse olet maataloussosialisti. Ja Putinin kullinisti.

        En ole maanviljelijä enkä sosialisti. Ja mikä tärkeintä, en ole sosiaalidemokraatti.

    • täystyöllisyys_Suomeen

      Tässä uudelleen linkki tuohon historian ja yhteiskuntaopin oppituntiin
      https://www.youtube.com/watch?v=mhFijZCXZy8

      Tällä kertaa keskittykää ajasta 42:40 alkavaan kohtaan, jossa kerrotaan, miten taitavasti Ivy Lee muokkasi John D. Rockefellerin julkisuuskuvaa ja loi samalla pohjan sosiaalidemokratian kaksoisstandardismille, jossa ollaan auttavinaan ihmisiä, mutta todellisuudessa huijataan heitä.

      • osanottosairaudestasi

        Tuo kertoo kaiken sairaudestasi. Olikin selvää ettet ole terveen kirjoissa. Voimia sairautesi kanssa ja ehkä eheydyt vielä homoudestasikin.

      • sairauksiako
        osanottosairaudestasi kirjoitti:

        Tuo kertoo kaiken sairaudestasi. Olikin selvää ettet ole terveen kirjoissa. Voimia sairautesi kanssa ja ehkä eheydyt vielä homoudestasikin.

        Ja mistä sairaudesta sinun ylevä kommenttisi kertoo, kun viitsit tuon tasoista schaissea kirjottaa?

      • täystyöllisyys_Suomeen
        osanottosairaudestasi kirjoitti:

        Tuo kertoo kaiken sairaudestasi. Olikin selvää ettet ole terveen kirjoissa. Voimia sairautesi kanssa ja ehkä eheydyt vielä homoudestasikin.

        Ymmärrän kiukkusi, kun sosiaalidemokratian kaksoisstandardismi ja huijaukset alkavat paljastua.

      • täystyöllisyys_Suomeen

        Hyvä esimerkki "auttamisesta" ovat asumistuet ja sosiaalituet yms. Ensin ay-liikkeen joukkovoimalla syrjäytetään melkein puolet työikäisistä pois tulonjaosta ja nostetaan etuoikeutettujen kokoaikaisten työntekijöiden palkkoja. Sitten jaetaan pieniä tukia eli armopaloja syrjäytetyille ja esitetään hyväntekijöitä ja "hyvinvointivaltiota". Todellisuudessa asumistuet yms. kuitenkin rosvotaan tuensaajilta esimerkiksi korkean vuokratason avulla.

        Usein julkisen sektorin työntekijät ovat kovimpia syyttämään työttömiä "sossupummeiksi" mutta julkisen sektorin työntekijät ovat itse kovan luokan pummeja, kun he ottavat palkanjaossa työttömienkin osuuden. Julkisen sektorin työntekijät usein kehuskelevat olevansa veronmaksajia, vaikka todellisuudessa heidän koko palkkansa tulee verorahoista eli ovat kokonaan tuensaajia.

      • taitaaalkomaistua

        Kerro toki lisää sairaudestasi jos se tuntuu sinua auttavan. Tärkeintä meille on tervehtymisesi ja paluusi työelämään pitkän sairauden jälkeen.

      • täystyöllisyys_Suomeen
        taitaaalkomaistua kirjoitti:

        Kerro toki lisää sairaudestasi jos se tuntuu sinua auttavan. Tärkeintä meille on tervehtymisesi ja paluusi työelämään pitkän sairauden jälkeen.

        Kun terävät ja osuvat mielipiteet alkoivat ärsyttää sinua, niin pyrit mustamaalaamaan sairaaksi ilman mitään totuusperää. Todennäköisesti kulutat myös enemmän lääkkeitä ja alkoholia kuin minä.

        Lisäksi sinulle on tärkeää esiintyä "me" muodossa ikäänkuin edustaisit mielipiteilläsi muitakin kuin itseäsi.

        Kuten joku muukin jo kommentoi niin aika schaissea kirjoitat.

    • oletsosialisti

      Jatka toki niin sairautesi helpottaa. Olet ilmeselvä maataloussosialisti. Yhteiskunnan varoin ns.työllistetty vaikket mitään teenkään. Olet sosialisti.

      • täystyöllisyys_Suomeen

        En ole maajussi. Mutta itse taidat olla globalistisosialisti eli Suomen tuhoaja. Sosiaalidemokraatti, joka ryöstää omalta kansalta ay-liikkeen joukoissa ja toistaalta mainostaa rajat auki -unelmaa. Sosiaalidemokraateille valtionvelka on ilmaista rahaa, koska se ei ole omaa velkaa eikä sitä tarvitse maksaa takaisin. Omat jälkeläisenne eivät voi teidän tekojanne ymmärtää.

      • kerrolisää

        Kerro toki lisää sairaudestasi.

      • täystyöllisyys_Suomeen
        kerrolisää kirjoitti:

        Kerro toki lisää sairaudestasi.

        Myönnä jo sosiaalidemokratian surkeus.

    • MissäTyöpaikka

      http://yle.fi/uutiset/3-9308299

      Ja yhä suurempia kysymysmerkkejä vilisee silmissäni..... Missä työpaikat? Kertokaa tuon kaiken sanailunne keskellä,että miten yo. artikkeli on ollut mahdollista tehdä?

      • TEtoimistostakotöitä

        Pöydän alta paikat jaettu ja nyt paistatellaan valtakunnallisesti niin vallan kykenevänä kuntana. Tulisivat katsomaan aitoa nepotismia ja kaverin nuoleskelua. Kaakon kulman omat tarinat.

    • sinäsosialisti

      Kerro lisää sairaudestasi. Taistele Kepun maataloussosialismia vastaan kaikin keinoin. Kepu on pahin sosialistien pesä. Muiden rahojen kuppaaja.

    • elättilä

      Miehikkälän työttömät pääsee eläkkeelle yksi toisensa jälkeen. Näin ne työttömät vähenee.

      • tarkennanvastaustasi

        Sairaseläkkeelle.

      • sdp-elättilä

        Ay-Suomessa osataan työttömyystilastojen kaunistelu monella tapaa. Työtä vailla olevien määrä ei kuitenkaan vähene myöskään myönnettyjen sairauseläkkeiden myötä, paitsi aggressiivisella medikalisoinnilla.

        Tärkeää on huomata, että yhteiskunnassa on perimmiltään kyse tehtävänjaosta. Todellisia elättejä ovat yhteiskunnan varoista palkkansa saavat virkamiehet, joiden nykyinen ylikorkea palkkataso perustuu siihen, että työt jaetaan ay-liikkeen joukkovoimalla vain pienelle osalle työikäisestä väestöstä.

      • herääihmiskuona
        sdp-elättilä kirjoitti:

        Jumalauta sinä olet sekaisin. Jokainen voi ryhtyä yrittäjäksi. Siihen ei ole estettä. On vain se ihmiskuona joista ei ole muille työntekijöiksi eikä yrittäjäksi. Sinä olet sitä ihmiskuonaa.

      • sdp-elättilä
        herääihmiskuona kirjoitti:

        Jumalauta sinä olet sekaisin. Jokainen voi ryhtyä yrittäjäksi. Siihen ei ole estettä. On vain se ihmiskuona joista ei ole muille työntekijöiksi eikä yrittäjäksi. Sinä olet sitä ihmiskuonaa.

        Olet samalla tasolla tyhmyydessäsi kuin se kansanedustaja, joka antoi työttömille ohjeen katsoa junan ikkunasta metsään, jossa on paljon tekemätöntä työtä. Et siis tunne suomalaista järjestelmää juuri ollenkaan.

      • äläpuhupaskaa

        Niin mikä estää ryhtymästä yrittäjäksi?? Mikä??? Kerro vatipää.

      • sdp-elättilä
        äläpuhupaskaa kirjoitti:

        Niin mikä estää ryhtymästä yrittäjäksi?? Mikä??? Kerro vatipää.

        No miksi yrittäjyys on niin huonolla tasolla Suomessa? Hyvä että otit esiin tuon yrittäjyyden. Nykyisessä sosialistisessa Suomessa yrittäjyys on surkealla tasolla johtuen ay-järjestelmästä, joka lietsoo kateutta yrittäjiä kohtaan, alistaa yrittäjät ylipalkatun virkamieskoneiston rahoittajiksi ja yrittäjiä tavallaan rangaistaan useilla päällekkäisillä veroilla/maksuilla/velvotteilla siitä että luovat työtä itse eivätkä loisi virkamiesroolissaan ylisuurella ay-palkallaan. Vaikka Suomessa on tekemätöntä työtä varmasti niin yrittäjyys on tehty liian kontrolloiduksi ja kannattamattomaksi eikä riittävää kannustinta yrittäjyyteen ole.

      • oleihmiskuonahiljaa

        Mikä estää ryhtymästä yrittäjäksi? Se että ihminen on ihmiskuonaa. Sama ongelma on jollei pääse edes muille töihin. Sellaista ihmiskuonaa yhteiskuntamme ei tarvitse. Tarpeetonta.

      • sdp-elättilä
        oleihmiskuonahiljaa kirjoitti:

        Mikä estää ryhtymästä yrittäjäksi? Se että ihminen on ihmiskuonaa. Sama ongelma on jollei pääse edes muille töihin. Sellaista ihmiskuonaa yhteiskuntamme ei tarvitse. Tarpeetonta.

        Ihmiskuona on sosiaalidemokratian polttoainetta. Ilman ihmiskuonaa sosiaalidemokraattinen järjestelmä ei toimisi ollenkaan. Siksi koko kansan etua ajava nationalistinen aate olisi kuin myrkkyä sosiaalidemokratian etupiireille. Epätasa-arvo, yhteiskunnalliset ongelmat, tuloerot ja epäoikeudenmukaisuus ovat tyypillisiä arvoja sosiaalidemokratiassa. Sosiaalidemokratia luo yhteiskuntaan sosiaalipoliittisia ongelmia, jotta virkamiehet tuntisivat itsensä tärkeiksi ja korvaamattomiksi. Ehkä juuri siksi viranomaiset johtavat myös huumekauppaa Suomessa. Ja huumekauppa on vain yksi niistä lukemattomista sosiaalipoliittisista ongelmista, jotka tarkoituksellisesti luodaan ja sallitaan, jotta virkamieskoneistolla riittää sitä ihmiskuonaa, jota hallita ja ohjata valikoidusti ja mielivaltaisesti sosiaalipoliittiset ja taloudelliset motiivit mielessään.

      • muutavenäjälleulisija

        Kerrotko jo vihdoin miksi et voi ryhtyä yrittäjäksi?? Puhut aivan sekavia. Jospa keskittyisimme siihen väitteeseen ettei voi alkaa yrittäjäksi. Sitä nimittäin ei estä vitkamies eikä ay liike eikä muut yrittäjätkään. Suomi tarvitsee yrittäjiä ja yrittämistä ei voi kukaan estää, silti onnettomat veltot paskat eivät ala yrittäjiksi. Eivätkä mene töihin vieraallekaan. Myyntityötä tarjolla vaikka kuinka. Jollei kelpaa niin aina voi aloittaa yrittämisen, sitä ei estä kukaan eikä mikään. Ryhdistäydy sinä veltto paska, lopeta ulina ja tartu työhön. Narisijaa ei Suomi tarvitsee, muuta Venäjälle jottei rahamme mene hukkaan sinussa.

      • sdp-elättilä
        muutavenäjälleulisija kirjoitti:

        Sosiaalidemokraattinen järjestelmä välistävetäjineen tekee yrittämisen Suomessa kannattamattomaksi. Suomessa on väestöön suhteutettuna liikaa elätettäviä huippupalkkaisia virkamiehiä. Suomi tosiaan tarvitsee työtä ja yrittämistä, mutta ensin pitäisi poistaa se jarru eli sosiaalidemokratia Suomesta.

      • ryhdistäydyvelttopaska

        Yrittäminen kannattaa yhä. Ikävä ettei sinulla ole kykyjä eikä rohkeutta alkaa yrittäjäksi. Maatalousyrittäjänä saattaisit pärjätä, siinäkin veronmaksajat maksavat palkan ja hyvän. Ei riskiä vain voittoa. Helpompaa yrittämistä jokajannulle.

      • sdp-elättilä
        ryhdistäydyvelttopaska kirjoitti:

        Yrittäminen kannattaa yhä. Ikävä ettei sinulla ole kykyjä eikä rohkeutta alkaa yrittäjäksi. Maatalousyrittäjänä saattaisit pärjätä, siinäkin veronmaksajat maksavat palkan ja hyvän. Ei riskiä vain voittoa. Helpompaa yrittämistä jokajannulle.

        Yrittäjyyden kannattavuus sosiaalidemokraattisessa Suomessa on valikoivaa. Maatalousyrittäjyys on vain yksi esimerkki. Mikään toiminta (eikä virkamiesten ylisuuri palkkataso) saisi perustua kädestä suuhun elättämiseen. Julkisen sektorin palkkoja tulisikin leikata aina prosentuaalisesti niin paljon kuin työikäisistä on ihmisiä vailla kokoaikaista työtä eli tällä hetkellä noin 50 %. Silloin julkisen sektorin edustajilla tulisi motiivi toimia koko kansan edun mukaisesti eli nationalistisesti sosiaalidemokraattisen epätasa-arvon ja rikollisuuden sijasta.

        Kannattavinta yrittäjyys Suomessa on sellaisessa muodossa, jossa tuotteen tai palvelun ostajana on yhteiskunnallinen taho, esimerkiksi valtio, kaupunki, kunta, jokin julkinen instituutio tms. tai sellaisessa muodossa jossa toiminta perustuu suoraan maksettuihin tukiin. Tämä kuitenkin edellyttää suhteita tai osallisuutta virkamiesverkostoon, jotta pääsee yhteiskunnan rahoihin käsiksi. Suomessa yrittäjällä pitää olla ensin yhteiskunnallinen asema esimerkiksi yrittäjän oman tai tuttunsa virkamiesaseman kautta jotta yrittäjyys kannattaa ja osallisuus valtion velan kasvattamisella ryöstettäviin miljardeihin on taattu.

        Maataloustukia surkeampi tapaus on asumistuet. Kun sosiaalidemokratia syrjii puolet työikäisistä työn ulkopuolelle ja luo siten valtavat sosiaalipoliittiset ongelmat niin moni joutuu turvautumaan yhteiskunnan tukiin, mm. asumistukeen. Tätä varten sosiaalidemokratian "yrittäjät" pyörittävät vuokrabisnestä, jossa asumistukia saavilta järjestelmän uhreilta varastetaan asumistuet korkean vuokratason avulla. Tätä ryöstöä suunnitellen kepu ja sdp poistivat vuokrakatot 90-luvun alussa.

        Sosiaalidemokratian suurimpia kusetuksia on ollut esimerkiksi RAY, joka monopoliasemassaan on kerännyt ihmisten rahoja ja jakanut niitä epädemokraattisesti sosiaalidemokraattisille järjestöille tai yrityksille, joiden toiminnan liikeidea on päästä saaliinjaolle RAY:n 500 miljoonan euron vuotuiseen ryöstöön. Tämä siis vain yhden monopolin osalta.

      • olevetlltopaskajohiljaa

        Epätoivosi vain kasvaa. Yrittäjäksi ryhtymistä ei estä mikään eikä kukaan. Yritystuet ja maataloustuet sekä kaikki muutkin yhteiskunnan avustukset ja tuet tulee lakkauttaa heti. Mutta eivät tuetkaan estä yrittäjyyttä tai töissäkäyntiä. Jos ihminen on kyvytön veltto paska, ei se sosialismista paasaamalla parane. Veltto paska on veltto paska joka ei ala yrittäjäksi tai mene edes toiselle töihin. Yhteiskunnan ongelma on veltot paskat joita ei Suomessa kaivata.

      • sdp-elättilä
        olevetlltopaskajohiljaa kirjoitti:

        Suomessa on puolet työvoimasta ikäänkuin yhteiskunnan ulkopuolella eli työttöminä, opiskelijoina tai muuten työtä vailla olevina. Sosiaalidemokratiassa ei edes haluta kaikkien työllistyvän palkalliseen työhön. Sosiaalidemokratia perustuu rikollisuuteen eli siihen, että syödään muiden resursseja. Siksi palkkataso ei perustu kansalliseen hyvinvointiin ja taloustilanteeseen vaan siihen kuinka pienelle porukalle työ saadaan keskitettyä.

        "Yhteiskunnan ongelma on veltot paskat joita ei Suomessa kaivata."

        On totta, että sosiaalidemokratiassa on paljon sosiaalipoliittisia ongelmia. Mutta siinä olet väärässä, etteikö ongelmia kaivata nyky-Suomessa. Sosiaalidemokratia nimenomaan tarvitsee "ihmiskuonaa" ja ongelmia, joiden hallitsemiseen perustettavia virkoja hoitamaan valitut sosiaalidemokraattisen ajattelutavan omaavat henkilöt, virkamiehet ja päättäjät pääsevät tienaamaan huippupalkkaa. Jos "ihmiskuona" poistettaisiin Suomesta niin sosiaalidemokratia romahtaisi ja moni sosiaalidemokraatti joutuisi oikeisiin töihin nykyistä pienemmällä palkalla.

        Nationalismi tarjoaisi työtä kaikille suomalaisille lopettamalla eriarvoisuuden aiheuttajan eli ay-liikkeen. Kun ay-liike ei rajoittaisi työntekoa niin Suomi saisi liikkeelle miltei 1,5 miljoonaa työikäistä lisää ja lisäksi nykyisistä virkailijoista (jotka hoitavat sosiaalidemokratian aiheuttamia ongelmia) saataisiin porukkaa siirrettyä oikeisiin töihin. Tämä käynnistäisi valtavan kehittymisen taloudessa ja pian velkaantuminen loppuisi. Kun ihmiskuonaa ei olisi niin koko sosiaalidemokratian olemassaolo lakkaisi. Tämä on ainoa tie miten Suomi voi kansakuntana selvitä.

      • herääsjo

        Hei, mikä vaivaa. kerro miksi et voi perustaa yritystä? Meneekö mielenterveyseläke? Ei mene tänä päivänä eikä ole este edes työttömyyskorvaukselle. Nämä asiat on SDP järjestänyt hallituksessa ollessaan. Samoin sen että sairaseläkkeesi napsahtaa tilillesi. Olet kaikesta eniten velkaa juuri SDP:lle.

      • sdp-elättilä
        herääsjo kirjoitti:

        Hei, mikä vaivaa. kerro miksi et voi perustaa yritystä? Meneekö mielenterveyseläke? Ei mene tänä päivänä eikä ole este edes työttömyyskorvaukselle. Nämä asiat on SDP järjestänyt hallituksessa ollessaan. Samoin sen että sairaseläkkeesi napsahtaa tilillesi. Olet kaikesta eniten velkaa juuri SDP:lle.

        Mistä olen velkaa SDP:lle? Voi hyvänen aika sentään. En ole velkaa SDP:lle. Sama jos talvisodan suomalaistaistelijan olisi sanottu olevan velkaa Neuvostoliitolle.

        Tunnen toki suomalaisen järjestelmän hyvin ja tiedän, että sosiaalidemokraatit haluaisivat ihmisten olevan jotenkin kiitollisuuden velassa SDP:lle. Nykyään yhä harvempi uskoo enää sosiaalidemokraattien huijauksiin. Kun puolet työikäisistä syrjäytetään ay-liikkeen avulla työn ulkopuolelle niin se on sosiaalidemokratiaa. Vain hölmö on kiitollinen SDP:lle siitä, että saa työmarkkinatukea, opintotukea, eläkettä tai muuta vastaavaa kuin armopalana sen takia, että henkilön oma osuus yhteiskunnallisessa tulonjaossa on siirretty ay-järjestelmän avulla etuoikeutetuille kokoaikaisille palkansaajille.

        Tiedätkö muuten miksi SDP:n kannatus on aina laajinta (liiton jäsenten lisäksi) esimerkiksi vanhainkodeissa, hoitolaitoksissa ja sairaaloissa? Arvaatko paljon kannatus tippuisi jos huonompiosaisia ei huiputettaisi äänestämään rosvoja?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4430
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      86
      2270
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      559
      1744
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      101
      1471
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1167
    6. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      7
      1121
    7. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1108
    8. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      218
      971
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      913
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      908
    Aihe