Normaalia käytöstä?

Kiitos kannanotosta. Näin minäkin ajattelen, mutta olen usein saanut hämmästyä, miten jotkut käyttäytyvät. Olen alkanutkin pitää eräät ihmiset pysyvästi kotini ja elämäni ulkopuolella - en osaa pitää sellaisia ihmisiä ystävinä, jotka eivät itse halua nähdä vaivaa toisten eteen.

Miksi et kutsu?

Minä käyn naapurin emäntää viihdyttämässä viikottain, mutta oma muija ei tykkää, jos kutsuisin sen pimun käymään meilläkin, joten tämä järjestely on parempi.

"On ihmisiä, jotka eivät halua vaivautua muiden luokse ja siksi kutsuvat aina muita omaan kotiinsa. "

Vieraanvaraisuus johtuu siis laiskuudesta... joopa joo. Silti sanot syyksi kutsumattomuudelle että ei viitsi siivota eikä nähdä emännöinnin vaivaa.

Ystävien tapaaminen on tosiaan tärkeintä. Mutta ei ainakaan minun mielestäni sillä konseptilla, että käydään vain toisen luona eikä koskaan esitetä vastakutsua. Mitä ystävyyttä se muka on? Hyväksikäyttöä paremminkin.

Kahvilassa tulee nopeasti kalliiksi eikä siellä sitä paitsi voi puhua kaikenlaisista asioista yhtä vapaasti.

Enkä usko ketään loukanneeni. Tuskin silloin minun luo tultaisiin yhtä hanakasti kuin nyt tapahtuu. Jostain syystä monet eivät vain viitsi esittää vastakutsua. En tiedä, ovatko laiskoja vai tyhmiä vai pelkästään huonosti kasvatettuja. Joidenkin kanssa olen jo laittanut välit poikki. Enkä ymmärrä ihmistä, joka ensin oma-aloitteisesti pyytää kylään ja sitten alkaa myöhemmin esittää, että mentäiskö kahvilaan - kyseessä on ihminen, joka on vuosien mittaan käynyt luonani useasti vaan kertaakaan ei ole onnistunut minun käynti hänen luonaan. Aina tulee jotain selittämätöntä väliin.

Oudoksun kirjoitti:

Ystävien tapaaminen on tosiaan tärkeintä. Mutta ei ainakaan minun mielestäni sillä konseptilla, että käydään vain toisen luona eikä koskaan esitetä vastakutsua. Mitä ystävyyttä se muka on? Hyväksikäyttöä paremminkin.

Kahvilassa tulee nopeasti kalliiksi eikä siellä sitä paitsi voi puhua kaikenlaisista asioista yhtä vapaasti.

Enkä usko ketään loukanneeni. Tuskin silloin minun luo tultaisiin yhtä hanakasti kuin nyt tapahtuu. Jostain syystä monet eivät vain viitsi esittää vastakutsua. En tiedä, ovatko laiskoja vai tyhmiä vai pelkästään huonosti kasvatettuja. Joidenkin kanssa olen jo laittanut välit poikki. Enkä ymmärrä ihmistä, joka ensin oma-aloitteisesti pyytää kylään ja sitten alkaa myöhemmin esittää, että mentäiskö kahvilaan - kyseessä on ihminen, joka on vuosien mittaan käynyt luonani useasti vaan kertaakaan ei ole onnistunut minun käynti hänen luonaan. Aina tulee jotain selittämätöntä väliin.

Lue lisää

Haiskahtaa vahvasti siltä että, tämä ihminen joka ei vastakutsua esitä saattaa olla hamsteri. Olen kohdannut saman tilanteen ja siinä syynä oli hamstraaminen ja kodin häpeily sitten. Se on yksi mahdollisuus. Kysy häneltä suoraan! Ihan pokkana mutta nätisti silti. Sittenpä se selviää...

HAha, kutsuun vastataan,myöntävästi tai kieltävästi.
Ei se kukko käskien laula.

Kiitos tästäkin kannanotosta. Ja muillekin tai ainakin asiallisesti kantaa ottaneille. Mietin, ottaisinko minäkin asian puheeksi eräiden ystävieni kanssa, kuten nyt tämän, jonka luokse en näemmä onnistu milloinkaan pääsemään, vaikka hän kyllä mielellään kyläilee minun luonani. Niin, se joka ylempänä epäili hänen olevan "hamsteri", kehottikin minua ottamaan asian puheeksi.

Mutta en haluaisi myöskään "pakottaa" ketään kutsumaan minua, koska sellainen vierailu ei varmaankaan olisi mukavaa kummallekaan. Minusta vastavuoroisuuden pitäisi syntyä luonnostaan, jos kerran ystäviä ja aikuisia ollaan.

Toinen vaihtoehto on panna välit poikki. Niin olen jo joidenkin kanssa aiemmin menetellyt. En mitenkään dramaattisesti, vaan olen vain antanut ystävyyden - sikäli kuin se edes sellaista on ollut - hiipua enkä ole enää kutsunut luokseni enkä muutenkaan pitänyt yhteyttä.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille tämän tänään lukeville.

Aika omituista purnausta kyläilystä….. Käyn mielelläni kylässä, jos satun ohi ajamaan, tai olen paikkakunnalla muuten. Voinhan esittää vastakutsun, jonka tiedän jo heti, ettei se koskaan tapahtuu, liika kilometrejä välissä. Eihän sellaisetkaan kivoja oo, kun kovin luvataan että tuun ensiviikolla käymään, eikä vuosienkaan aikana sitä ensiviikkoa oo tullut. Toisille vaan sopii paremmin järjestely jotta tavataan mieluummin meillä kuin teillä.

"Toisille vaan sopii paremmin järjestely jotta tavataan mieluummin meillä kuin teillä."

Onhan kyllä liikuntarajoitteisia tai niitä, joiden on joistain muusta syystä hankala lähteä kyläilemään ainakaan kauemmaksi.

Mutta muuten pidän minäkin kummallisena sellaista kyläilyä, jossa käydään vain toisen luona eikä koskaan esitetä vastakutsua tai lunasteta sitä niin kuin aloittaja kertoo tapahtuneen. Minun mielestä yhdensuuntaiset vierailut kertovat laiskuudesta tai itsekkyydestä: käydään kylässä mutta ei haluta nähdä yhtään vaivaa sen vertaa, että tarjottaisiin joskus vastavuoroisesti jotain omassa kodissa. En itsekään kaipaisi sellaisia kyläilijöitä kotiini vaan pitäisin heidät jatkossa visusti oveni ulkopuolella. Mutta kukin päättää itse, millaisessa seurassa viihtyy.

Meillevaiteilletänään kirjoitti:

Aika omituista purnausta kyläilystä….. Käyn mielelläni kylässä, jos satun ohi ajamaan, tai olen paikkakunnalla muuten. Voinhan esittää vastakutsun, jonka tiedän jo heti, ettei se koskaan tapahtuu, liika kilometrejä välissä. Eihän sellaisetkaan kivoja oo, kun kovin luvataan että tuun ensiviikolla käymään, eikä vuosienkaan aikana sitä ensiviikkoa oo tullut. Toisille vaan sopii paremmin järjestely jotta tavataan mieluummin meillä kuin teillä.

Lue lisää

Ei tuo ole minusta omituista purnausta. Tässähän puhutaan siitä, että jotkut ramppaavat toisten luona mutta itse eivät kutsu muita kotiinsa tai sitten kutsuvat, mutta käytännössä peruvat kutsun myöhemmin. Sellainen yksipuolisuus ei kuulu aikuiseen käytökseen. Eivät sellaiset ole mitään ystäviä vaan hyväksikäyttäjiä.

Hyväksikäyttöä on monenlaista. Siinä saattaa emäntä puhella pitkät pätkät omista asioistaan ja luulla, että vieras viihtyy. Ehkä jossain vaiheessa jatkuvasti vieraileva "ystävä" on saanut huomata, että se vastavuoroisuus todellakin on hieman hakusessa, ja tullut siihen tulokseen, että toisen jatkuvien ongelmien yksipuolinen kuuntelu on jotain, mitä hän ei omaan kotiinsa halua, ja siksi jättänyt vastakutsun esittämättä. Tällaistakin sietää pohtia ennen haukkumista.

Itse en pidä sellaista ihmistä arvossa, joka muistiin kirjaa kaiken ja sitten alkaa luettelemaan, mitä toinen on hänelle velkaa kaikesta hänen vaivautumisestaan.

Toki olen ymmärtänyt jo tähän ikään mennessä, että se kuunteleminen - no, se on vaan joidenkin osa. Heillä on kuitenkin oikeus asettaa sille edes jotkin rajat.

Turha se on ensimmäiseksi alkaa syyttämään sitä, joka ei vastavuoroisesti omaan kotiinsa kutsu - kannattaa mielummin olla hetki hiljaa ja pohdiskella sitä, että miksi näin on. Monet, jotka eivät omasta mielestään ketään koskaan loukkaa, niin eivät oikeasti muuta teekään.

Asiallisia pointteja: tuollaistakin voi tapahtua. Mutta esittämäsi pointit eivät silti päde tilanteeseen tai asetelmaan, jossa jotkut tulevat kerta kerran perästä toisen luo kylään, joskus jopa itse itsensä kutsuen, ja jättävät kuitenkin vastakutsun esittämättä. Kyllä silloin voi ihan oikeasti pohtia sitä , miksi jotkut eivät viitsi kutsua omaan kotiinsa sitä, jonka vieraanvaraisuudesta käyvät useasti nauttimassa.

Oletko ihan varma, että kaverisi eivät mahtuisi asuntoosi? Tai että kauhistelisivat sitä? Kuulostaa jotenkin kuvitellulta ongelmalta tuo, mitä kerrot.

Minusta on ihan normaalia odottaa edes jonkinasteista vastavuoroisuutta. Se pätee ihan kaikkiin ihmissuhteisiin: ystävyyteen, perhesuhteisiin, rakkaussuhteisiin jne.

Mutta onnittelut "kotona viihtyvälle", jos olet todella sellainen, että et piittaa, vaikka olisit ihmissuhteissasi pelkkänä antavana osapuolena. Luulen kyllä, että et ole ihan sisäistänyt ap:n ja eräiden muiden tähän keskusteluun osallistuneiden ongelmaa. Sinä olet sentään kirjoituksestasi päätellen saanut kutsuja ja vastakutsuja (kirjoitat, että "moni kutsuu kylään") ja saat siis päättää itse, haluatko mennä vai et. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita, koska kutsuja ja vastakutsuja ei tule - se on siis se ongelma. Lue tämä keskusteluketju vielä kerran lävitse, niin ehkä ymmärrät asian paremmin.

Joo: varmaan "kotonaanviihtyvälläkin" hymy hyytyisi, jos väki vain kävisi hänen luona vierailulla mutta kukaan ei koskaan pyytäisi häntä käymään kylässä. Jaksaisko miten pitkään leipoa sinne pakkaseen vierasvaraa?

lue-ja-ymmärrä kirjoitti:

Minusta on ihan normaalia odottaa edes jonkinasteista vastavuoroisuutta. Se pätee ihan kaikkiin ihmissuhteisiin: ystävyyteen, perhesuhteisiin, rakkaussuhteisiin jne.

Mutta onnittelut "kotona viihtyvälle", jos olet todella sellainen, että et piittaa, vaikka olisit ihmissuhteissasi pelkkänä antavana osapuolena. Luulen kyllä, että et ole ihan sisäistänyt ap:n ja eräiden muiden tähän keskusteluun osallistuneiden ongelmaa. Sinä olet sentään kirjoituksestasi päätellen saanut kutsuja ja vastakutsuja (kirjoitat, että "moni kutsuu kylään") ja saat siis päättää itse, haluatko mennä vai et. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita, koska kutsuja ja vastakutsuja ei tule - se on siis se ongelma. Lue tämä keskusteluketju vielä kerran lävitse, niin ehkä ymmärrät asian paremmin.

Lue lisää

Itse olen ollut sellaisessa asemassa, että en ole oikeastaan kehdannut yhden kohdalla kieltäytyä kutsuistansa. Jossain vaiheessa hyppi sitten silmille, eikä esittänyt asiaa mitenkään aikuismaisen rakentavasti, vaan melkeinpä haukkui suoraan hyväksikäyttäjäksi ja sanoi suoraan, että ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus ja häntä et koskaan kutsu kahville. No, yhden kerran oli meillä käynyt, enkä koskaan ole jättänyt ovea kenellekään avaamatta jos olen ollut kotona ja hereillä. Ja sanoinkin, että meille tullaan ihan normaalisti, ovikelloa soittamalla. Eipä tullut.

Nyt, parin vuoden jälkeen, voin vaan ihmetellä sitä systeemiänsä. Ilmeisesti hän luuli meidän todellakin olevan todella hyviä ystäviä. Itse koin olevani lähinnä hänen ongelmiensa kuuntelija. Ottaen huomioon, kuinka hyvin hänellä oli asiat ja sen, että en saanut häneltä minkäänlaista vastakaikua yrittäessäni puhua omista ongelmistani, tuli sellainen tunne, että samapa tuo. Minua voi käyttää likasankona ja haukkua päälle ihan rauhassa. Minä määrittelen kuitenkin sen, että kuinka kauan minä minkäkinlaista henkisen puolen käytöstä omalle kohdalleni siedän.

Sitäpaitsi ystävyydet kehittyvät omaan tahtiinsa. Omaksi kieroksi tyydytyksekseni voin vain todeta, että hän ei tiedä, mitä ihan omalla toiminnallaan pilasi. Tähän asti olen ollut valmis antamaan ystävilleni kaiken ja he saavat olla omia itsejään. En yritä heitä väkisin saada käyttäytymään jollakin tavalla mielikseni. He saavat uskoa mihin haluavat, kannustan heitä tavoittelemaan unelmiaan ja kuuntelen kun he tarvitsevat kuuntelijaa. Kysyessään neuvoa kerron mielipiteeni. Tämän kaiken saadakseen tarvitsee vain osoittaa, että sen haluaa, ja sekin käy hyvin yksinkertaisesti: antamalla minun olla oma itseni, hyväksymällä minun maailmankatsomukseni minun maailmankatsomuksekseni ja jättämällä minut rauhaan pahimmilta "minä tiedän sinut paremmin kuin sinä itse" -operoinneilta. Kontrollifriikit ja muistiinkirjoittelijat saavat puolestani olla ihan omassa rauhassaan ja mielummin vähän kauempana kuin minun keittiönpöytäni ääressä.

Elämässä kaikki tasoittuu lopulta kuitenkin, niin yksikaksi tai kolkytäviis kahvikuppia sinne tai tänne. Mutta jos et omalla käytökselläsi kutsua onnistu minulta onkimaan, niin vastaus löytyy ainoastaan siitä kuuluisasta peilistä.

Ja luulen, että saattaa olla monen muunkin kohdalla asia juuri näin. Jo se, että ei pysty hyväksymään esimerkiksi sellaista, että osa mielummin kestitsee omassa kotonaan kaikkia kuin itse käy muualla kyläilemässä, niin jo sellainen ymmärtämättömyys on osoitus siitä, minkälainen ihminen on. Kasvatuksella ei ole mitään tekoa minkään kanssa, sen pitäisi kohdistua lapsiin niin, että nämä osaavat aikuisina asettaa omat rajansa terveesti, eikä niin, että rikkovat muiden rajoja pakottamalla muita toimimaan heidän tavoillaan!

Hyviä pointteja täälläkin, mutta et silti voi yhden psykopaattituttusi toiminnasta vetää niitä johtopäätöksiä, että vastavuoroisuuden puuttuminen olisi aina oikeutettua tai asiallista. Vai väitätkö todella ihmisiä tuntematta, että jokainen, joka jää vaille vastakutsua, on sen omalla toiminnallaan ja omalla luonteenlaadullaan ansainnut? Että niissä tilanteissa on taustalla aina samanlainen asetelma kuin missä itse olet ollut? Minun mielestä turhaa yleistämistä kannattaisi välttää.

lue-ja-ymmärrä kirjoitti:

Minusta on ihan normaalia odottaa edes jonkinasteista vastavuoroisuutta. Se pätee ihan kaikkiin ihmissuhteisiin: ystävyyteen, perhesuhteisiin, rakkaussuhteisiin jne.

Mutta onnittelut "kotona viihtyvälle", jos olet todella sellainen, että et piittaa, vaikka olisit ihmissuhteissasi pelkkänä antavana osapuolena. Luulen kyllä, että et ole ihan sisäistänyt ap:n ja eräiden muiden tähän keskusteluun osallistuneiden ongelmaa. Sinä olet sentään kirjoituksestasi päätellen saanut kutsuja ja vastakutsuja (kirjoitat, että "moni kutsuu kylään") ja saat siis päättää itse, haluatko mennä vai et. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita, koska kutsuja ja vastakutsuja ei tule - se on siis se ongelma. Lue tämä keskusteluketju vielä kerran lävitse, niin ehkä ymmärrät asian paremmin.

Lue lisää

Vastaan minulle esitettyihin kommentteihin.
En ole pelkkänä antavana osapuolena ollut koskaan, saan jokaisesta vieraasta itselleni iloa ja hyvää mieltä. Minusta on ensinnäkin tosi mukavaa, kun joku tulee käymään omasta halustaan, eikä velvollisuuden tunnosta siksi kun on pakko käydä.

Ilmeisesti me olemme mieheni kanssa ihmisenä täysin erilaisia kuin sinä ap ja moni muu teistä tänne kirjoittavista. Eipä meille kukaan pelkästään omia ongelmiaan tilitä, me keskustellaan monista asioista, vietetään yhdessä aikaa sisällä ja ulkona, ei me pönötetä koskaan sohvalla kahvikuppi kädessä pikkusormi pystyssä sivistyneesti keskustellen. Keskustellaan vaikeista asioista yleensä jossain muualla kuin sohvalla, itketäänkin yhdessä jos on tarvetta, mutta pääasiassa meillä jutut kulkee positiivisemmissa merkeissä, nauretaan vatsa kippurassa.

Kesäisin otetaan vieraiden kanssa kahvit mukiin ja kävellään pitkin tonttia katselemassa miten luonto rehottaa. Ei ole minnekään kiirettä, jutellaan rauhassa. Lasten kanssa leikkiminen on lempipuuhaani, joten hyvin usein saattaapi olla että kersojen vanhemmat ottavat vaikkapa nokoset meidän sohvalla sillä aikaa minä leikin muksujen kanssa :) ulkona. Olen kuin uusi ihminen kun on tunti kimpassa tehty hiekkakakkuja, tutkittu öttiäisiä ja keskusteltu muksuille tärkeistä asioista.

Eikä meillä olla vieraskoreita ystävienkään kesken. Jo vuosia vuosia sitten yksi ystäväni muutti eronsa jälkeen kerrostalokaksioon. Hän rakastaa kukkia joten hänen kanssaan tehdään pihakierroksia lähes viikottain. Minä olen käynyt hänen kerrostaloasunnossa kai 3 krt, mutta eipä minulla ole mitään tarvetta mennä hänen luokseen, eikä hänellä ole mitään tarvetta vetää hernettä nenään sen takia, etten minä käy hänen luonaan.

Näitä vastaavia juttuja olisi vaikka ja kuinka.
Elämä ja ystävyyssuhteet muotoutuvat vuosien saatossa omiin uomiinsa. Ei meitä ole kukaan vuosiin kutsunut kylään muuta kuin sellaisilla heitoilla että olisihan se kiva jos joskus tulisitte, johon me vastataan miehen kanssa, että joo kiitosta vaan, mutta me ollaan huonoja liikkumaan missään. Meillä käy säännöllisesti kylässä ihmisiä joiden kotiosoitteita me emme edes tiedä :), eikä se haittaa kumpaakaan osapuolta, mukavaa ja iloista juttuseuraa ovat siitä huolimatta.

Ystävyys on yhdessä viihtymistä, kenenkään ei tarvitse pingottaa eikä esittää mitään muuta kuin mitä oikeasti on. Nauttikaa ystävienne seurasta, ystävyys ei ole paikasta kiinni eikä siitäkään kutsutaanko kylään vai ei.

laskutoimitus kirjoitti:

Hyviä pointteja täälläkin, mutta et silti voi yhden psykopaattituttusi toiminnasta vetää niitä johtopäätöksiä, että vastavuoroisuuden puuttuminen olisi aina oikeutettua tai asiallista. Vai väitätkö todella ihmisiä tuntematta, että jokainen, joka jää vaille vastakutsua, on sen omalla toiminnallaan ja omalla luonteenlaadullaan ansainnut? Että niissä tilanteissa on taustalla aina samanlainen asetelma kuin missä itse olet ollut? Minun mielestä turhaa yleistämistä kannattaisi välttää.

Lue lisää

Mielestäni en yleistä. Kirjoitan vain yhden näkökulman aiheeseen lisää siitä kokemuksesta, joka minulla on. Mutta kun kovin moni tuntuu ykskantaan olevan sitä mieltä, että vastavuoroisuus ja kasvatus, niin kävi mielessä, että ehkä on muitakin olemassa, jotka kokevat sen vastavuoroisuuden just noin. Ikään kuin vierailuissa olisi vain kysymys laskutoimituksista ja tarkemmin kun laskee, voikin sitten miettiä, että kumpi laskee painoarvon sille kahvikupille ja kumpi sille, että minkälaista se ystävyys on laadultaan.

Itse en ymmärrä ihmisiä, jotka vaivautuvat tarjoamaan ja kutsumaan kylään ihmisiä, joita eivät sitten kuitenkaan arvosta. Ja tämäkin kokemus varmaan rakentuu eri ihmisillä eri asioiden varaan. Itse välttelen myös sellaisten ihmisten seuraa aktiivisesti, jotka kutsuvat kyllä kahville, mutta sitten ovat puhelimiinsa liimautuneina. Toisille puhelimiin liimautuminen on normaalia, minulle se on kannanotto siitä, että ihminen ei arvosta minun seuraani, eikä minua. Kohteliaisuuskäynnillekö pyysivät? Olivat normaalisti käyttäytyviä ja hyvän kotikasvatuksen saaneita ihmisiä ja osoittivat sen minulle kutsumalla kahville?

On tapoja ja tapoja, on arvostuksia ja arvostuksia. Oikeastaan kaikille on tilaa ilman, että asiasta tekee sen suurempaa numeroa. Jos hirveästi pahoittaa mielensä sellaisesta, että kutsuu luokseen kahville vain siinä tarkoituksessa, että saisi vastakutsun, niin onko asiat hyvin vai huonosti sellaisella? Miksi?

"Ikään kuin vierailuissa olisi vain kysymys laskutoimituksista..."

"Jos hirveästi pahoittaa mielensä sellaisesta, että kutsuu luokseen kahville vain siinä tarkoituksessa, että saisi vastakutsun..."

Kuka täällä on tuollaista esittänyt, että kutsuu ystäviään kylään vain vastakutsun toivossa tai että pitäisi kirjaa toisten kyläilystä tai nauttimista suupaloista ja kahvikupposista? En minä ainakaan enkä tosiaankaan pidä sellaisesta kirjaa. Nimimerkkini on siis äkkiseltään keksitty - sen laskutoimituksen takia, joka pitää tehdä ennen kuin voi nämä kannanotot julkaista. Ei todellakaan viittaa muuhun.

Mutta kyllä minua ainakin ja ilmeisesti joitain muitakin alkavat jossain vaiheessa ottaa päähän sellaiset vieraat, jotka eivät edes usean peräkkäisen käynnin jälkeen älyä tai viitsi esittää vastakutsua. Sitä alkaa miettiä, että minkälaisten ihmisten kanssa oikein on tekemisissä ja millaista se ystävyys heidän kanssa oikein on ja että miten paljon tai vähän he minua ja vaivanäköäni arvostavat. - Jos sinua tai joitain muita sellainen käytös ei haittaa, niin ihan vapaasti. Mutta tällä palstalla näköjään jotkut yrittävät syyllistää ne, jotka pitävät kiinni ihan normaaleista aikuisten välisistä kanssakäymisen säännöistä - että nimenomaan he ovat jollain tapaa outoja ja väärin ajattelevia.

Vastavuoroisuuden automaattinen olettaminen, pilkku pilkusta -mentaliteetilla, luo sellaista kuvaa aika vahvasti.

Kyllä kiitos, olen hyvin vapaa.

Defensiivisyytesi ei myöskään minua häiritse. Normaali on normaalia jollekin ja jollekin toiselle on jokin toinen muoto samasta asiasta normaalia. Kumman normaali on parempi?

En ole ikinä ymmärtänyt näitä aikuisten hiekkalaatikkokiistoja. Kun ne purkaa osasiinsa, häviää se viimeinenkin järjenhiven.

Aikuisuudessa on kuitenkin se loistava ja erinomainen puoli, että voi vapaasti valita, kenen kanssa haluaa olla tekemisissä ihan ystävyystasolla asti ja miksi. Mutta lapsellista on mennä vaatimaan toiselta samanlaisia painotuksia siihen toisen arvomaailmaan.

Syitä ja merkityksiä voi pohtia, mutta mitä sekään auttaa jos ei ole kykyä tai halua keskustella asiasta sen kanssa, jonka käytös häiritsee? Nimenomaan ystävyydessä pitäisi voida keskustella aivan kaikesta turvallisin mielin. Mikäli tulee köniin, kyseessä ei liene sellainen ystävä, joka haluaa ymmärtää esittämiäsi näkökantoja.

Olenko väärässä vai olenko väärässä?

gryptistäpaskaa kirjoitti:

Vastavuoroisuuden automaattinen olettaminen, pilkku pilkusta -mentaliteetilla, luo sellaista kuvaa aika vahvasti.

Kyllä kiitos, olen hyvin vapaa.

Pilkku pilkusta -mentaliteetin olet kyllä itse luonut omassa mielessäsi tai omien ystävyyskokemustesi pohjalta.

Kiinnitä kuitenkin itse huomiota siihen, miten nostat itse itsesi muun keskustelun yläpuolelle ja katselet asioita ikään kuin absoluuttisen objektiivisesti, Jumalan perspektiivistä, mikä on kuitenkin harhaa. Ihmissuhteiden ongelmia ei ikävä kyllä ole todellisessa kanssakäymisessä niin helppoa ratkoa kuin esität, kliinisen analyyttisesti, ja siihen on juuri syynä se, minkä itsekin nostat esiin eli se, että me ihmiset olemme kovin erilaisia. Vastavuoroisuuden odottaminen ihmissuhteissa ei todellakaan tarkoita mitään pilkkujen laskemista, mutta jostain syystä sinä haluat - niin kuin eräät muutkin - syyllistää juuri ne, jotka odottavat vastavuoroisuutta, ikään kuin vastavuoroisuuden ja normaalien käyttäytymissääntöjen odottaminen olisi jotenkin outoa ja kyseenalaista.

Joten mene toki, vapaa ihminen, kohta joulukirkkoon ja kaiva nenää ja yski ja räi vierustoveriin päin ja piereksi kuuluvasti ja haisevasti ja vaikka masturboi muiden nähden - kohteliaisuus- ja käyttäymissääntöjähän noudattavat mielestäsi vain lapselliset pilkunnussijat. Ja jos joku puuttuu tekemisiisi, voit jatkaa hänen kanssaan keskustelua aiheesta, kumman normaali on parempi.

:D Höpöhöpö.

Onneksi joillakin riittää tuota mielikuvitusta myös muiden riemuksi.

Hyvää joulua paremmalle jumalalle, sille, joka TIETÄÄ kaiken. Ihminenhän on vain tietävinään ja viisas ihminen vielä tiedostaa tämän.

Olen poikkeuksellisen kohtelias ihmisten keskuudessa. Ja kyllä, olen kokemut ihmissuhteen, itse asiassa kaksi, jossa laskettiin ihan pilkun päälle. Onnekseni kaikki ihmissuhteeni eivät ole samanlaisia, joten olen läksyni oppinut.

Ystävyyssuhteissani annan usein toiselle osapuolelle aika paljonkin. Poikkeuksellista, omien havaintojeno perusteella, on se, että en ole vailla takaisinmaksua. Joten olen miettinyt paljonkin itse aihetta, ihan näiden kahden tuttavuuden perusteella.

Oma lopputulokseni on se, että asiat menevät pitkässä juoksussa (kuten elämässä) usein tasan. Minun puolestani kärsimättömät voivat kärvistellä ihan rauhassa omissa katkeruuden mehuissansa, ei minulla käy kateeksi.

Erityisesti tällaisen, jonka ensisijainen ajatus on siinä, miten toinen mahdollisesti kokee asiat, on hyvin vaikea ymmärtää ymmärtämättömyyttä, jota sinäkin osoitat. Pohdin liikaakin. Todellinen helpotus on tullut vasta sen tietoisuuden myötä, että vain minä, ja vain minä, asetan rajat omaan elämääni, että keitä siihen mahtuu, keille annan sijan, ketkä saavat mennä ja tulla kuten haluavat, keille annan ajastani.

Se ei todellakaan tarkoita sitä, että röhnöttäisin kuin sika muiden lähellä - kuten valitettavasti tunnut olettavan. Mutta mistä moinen ajatus - että sellainen, joka asettaa omalle elämälleen rajat muiden kunnioittaa, ei kunnioittaisi toisia? Aika käsittämätöntä, mielestäni.

Hyvää joulua. Toivottavasti tervehdyt ensi vuoteen mennessä.

Kiitos diagnoosista ja toivotuksista. Ihmettelen silti yhä, miksi leimaat mm. minut noiden epäonnistuneiden ystävyyssuhteidesi pohjalta. Ikään kuin minä ja muut vastavuoroisuutta peräänkuuluttavat olisimme juuri samanlaisia ja harhaisesti ajattelevia. Kyllä aikuiseen elämään kuuluvat käyttäytymisnormit, joista yksi on vastavuoroisuus - ilman, että sitä tarvitsee ruutuvihkon avulla erikseen laskea. Ja tässähän on yritetty keskustella kyläilystä. Mutta hyvää joulua sinullea muillekin,

Jahas, olet kuin oletkin lukenut kommentointini ja ottanut itseesi? En mielestäni leimaa. En myöskään oleta juuri sinusta yhtään mitään. Ja käsittääkseni en myöskään kärsi jumalharhasta, kiitosta vain itsellesi omista diagnosoinneistasi.
Kasvatuksesta sen verran, että vaikka minua ei ole kasvatettukaan kovin kummoisesti, en lähtisi ketään kutsumaan puolihuolimattomasti psykopaatiksi.

En myöskään viitannut nimimerkkiisi mainitessani laskutoimitukset, vaan tarkoitin ihan sitä, että on olemassa ihmisiä, jotka muistiin merkkaavat kaiken, jotta sitten voivat sieltä kaivella kun turhautuvat jonkun itsensä ulkopuoliseen toimintaan - kun nämä eivät ilmeisesti riittävästi pompi heidän pillinsä tahtiin... Pelkkä oletus, että turhautuneisuuden syy olisi tuo, en väitä, että niin on kaikissa tapauksissa.

Etäisyyden otto auttaa ongelmien todellisen koon hahmottamisessa. Joskus on hyvä ottaa etäisyyttä, jotta saisi selkoa edes hitusen siitä, että mistä oikeasti kenkä puristaa. Jostainhan se puristaa kun painotetaan vuorovaikutuksen vastavuoroisuuden tärkeyttä jopa niin paljon, että ei olla valmiita muuhun kuin uhoamaan käytösnormeista.

Jos vastavuoroisuutta kaipaa joltakin itselleen todella tärkeältä ihmiseltä, ei se ilmeisesti muu auta kuin ottaa asia puheeksi kyseisen ihmisen kanssa. Käytösnormeihin kuuluu myös edes välttävä kommunikointitaito. Kommunikointia ei ole sellainen, että kärsii toisen käytöksestä; se on alistumista. Jos toista vaatii muuttumaan omien käytösnormiensa mukaisiksi, se taas on alistamista. Kommunikointi usein auttaa hyvän keskikohdan löytämisessä, tämä erityisesti, jos kummallakin on haluja sellaisen löytymiseen. Ja taas, jos toisella ei ole, toista ei oikein voi pakottaakaan. Silloin voi vain valita omalle kohdalleen sen, että mihin on itse valmis; ja sillä taas ei ole tekemistä minkäänlaisen yli-itsekkyyden kanssa, se on ihan tervettä ja ihan normaalia ja aikuiselle jopa sallittua ja suositeltavaa.

Oma hyvin yksinkertainen neuvoni on sellainen, että jos niin pahasti närppii jatkuvasti ne ihmiset, jotka eivät vastavuoroisesti esitä kutsua, niin jättää ensisijaisesti heidät sitten itse kutsumatta. Jos jää ikävöimään jotakin, jota heidän läsnäolonsa on tuonut, voikin sitten uudelleen pohdiskella, että minkälainen vastavuoroisuus on riittävää omalle kohdalleen.

Ehkä asia on juuri niin yksinkertainen. Voi myös olla, että se on hyvin monimutkainen.

Tapauskohtaisestihan asia voi kiikastaa mistä vain ja sen juuri luulisi selviävän vaivautumalla asialle.

Jäljelle jää vain perinteinen ovikellon soittaminen. Itse kuulun niihin, jotka arvostavat paikalle vaivautujaa, odottamatta vastakutsua. Sitä olen miettinyt, että kuinka useasti minun pitäisi vastaavasti vaivautua heille, mutta uskoakseni puhevälit ovat kunnossa. Tosin siitähän ei koskaan ole täyttä varmuutta.

Huomioiden pitkän tuttavuutenne/ystävyytenne, voi vain ihmetellä jos et kertaakaan ole heillä, jotka ovat luonasi tuona aikana useasti käyneet, käynyt.

Häpeästä lienee turha näinä aikoina puhua, vaikka sekin on asia, joka saa ihmiset taipumaan kummallisuuksiin, ja lienee jonkinlainen perisynti näillä leveysasteilla.

Onko sinulle opetettu muitakaan käytöstapoja? Tietty jotakin voi oppia myös ilman, että ihan kädestä pitäen opetetaan. Hyvistä käytöstavoista on hyötyä jatkossakin, huonoista tavoista ei niinkään...

Teerolampi, jaksoitko lukea vastavuoroisuutta kaipaavien kannanotot ja perustelut miten tarkkaan? Ihan kiva, jos itse kuulut niihin, jotka eivät pane pahakseen, vaikka kukaan ei koskaan kutsuisi vastavierailulle, mutta maailmassa on niitäkin, jotka toivovat vastavuoroisuutta - ja ihan hyvästä syystä. Äläkä suhtaudu noin yksioikoisesti ystävyyteen: ei se tarkoita, että ystävän kanssa olisi helppoa puhua ihan mistä vain. Moniko aikuinen todella kehtaisi ottaa puheeksi esim. sen, että ystävä ei koskaan kutsu kylään?

elämäonmoniulotteista kirjoitti:

Teerolampi, jaksoitko lukea vastavuoroisuutta kaipaavien kannanotot ja perustelut miten tarkkaan? Ihan kiva, jos itse kuulut niihin, jotka eivät pane pahakseen, vaikka kukaan ei koskaan kutsuisi vastavierailulle, mutta maailmassa on niitäkin, jotka toivovat vastavuoroisuutta - ja ihan hyvästä syystä. Äläkä suhtaudu noin yksioikoisesti ystävyyteen: ei se tarkoita, että ystävän kanssa olisi helppoa puhua ihan mistä vain. Moniko aikuinen todella kehtaisi ottaa puheeksi esim. sen, että ystävä ei koskaan kutsu kylään?

Lue lisää

Sitä voikin miettiä, että onko tuollainen ystävyyttä? Ei ystävän kanssa tarvitse puhua siitä että miksi ystävyytemme perustuu siihen että sinä tulet kylään meille etkä itse koskaan kutsu minua. Enemmän se on tuttavuutta, tosin silloinkin tuttava jotenkin pahoittelisi ettei ikinä esitä vastakutsua ja sanoisi jonkun syyn asialle. Aloittaja ei paljoakaan tästä "ystävästä" kertonut mutta en itse tuollaista pitäisi ystävänä vaan kyse on muusta. Ystävyys on nimittäin aina vastavuoroista.

Siis käytännön esimerkki itsekkäästä ihmisestä, joka päätti, että häntä eivät normaalit vastavuoroisuusperiaatteet koske mutta joka ei sitten kestänytkään sitä, että sama kohdistettiin häneen itseensä ja katkaisi yhteydenpidon ihmiseen, joka ei jatkanut hänen yksipuolista passaamistaan.

Mikä siinä muuten on, että yksi ja toinen vinkuu, että koti on hänen pyhättönsä? Ikään kuin koti ei olisi myös paikka, jossa ollaan aika ajoin myös ystävien kanssa?

Tuo on varmaan aika tyypillistä huonokäytöksisille ihmisille, että itse ollaan kovin herkkähipiäisiä. Muut ovat heitä varten.