Nyt jo lomaillut siellä kohta puoli vuotta tekemättä mitään työtä. Kenen rahoilla. No nyt se kailottaa muuttavansa sinne ilman että sillä on mitään tietoa työstä tai muusta. Minusta tuo nainen on jotenkin lapsellisella tavalla epävakaa,
Lahjakas ehkä on musiikillisesti mutta jotenkin outo koko ajan
Lahjakas ehkä on musiikillisesti mutta jotenkin outo koko ajan
Vastaukset 30
Vanhimmat
Aivan taatusti löytyy hommia, Meri se raahautui tietenkin perässä.
Kävihän jaska Män
myös briteissä olemassa.
Ei tehnyt mitään.
Saara sentään on monikymmenmiljoonaisen kansan X factorissa jo viiden parhaan joukossa. Alkaa olla naama sen verran tuttu, että varmasti löytyy duunia ja harrastetta!
Juuri näin, Jaskapaska kävi nolaamassa itsensä papparakkaus kiimoissaan mutta meidän ihana Saara laululintunen on nyt jo kova nimi upean lahjakkuuden ansiosta. Saara on vertaansa vailla, upea, rohkea lahjakas nuori kaunis nainen.
P.s. Se on muuten hear, hear ;).
Jons ei diiliä synny ni maitojuna kutsuu.
Joo parempi tulla Suomeen. Täällä voi istua päivät koneella ja valtio vielä maksaa siitä.
Eiköhän Saara leivässä pysy kisan ajan, on isosta tuotannosta kuitenkin kyse. Ja töitähän Saara siellä nimenomaan tekee!!! Isojen esitysten valmistelu muu häslinki päälle on varmasti kovaa työtä.
Onhan hänellä jo kiertue tiedossa kisan jälkeenkin, tuskin tekee ilmaiseksi:
Thu 23rd February - Nottingham Motorpoint Arena
Fri 24th February - Birmingham Genting Arena
Sat 25th February - London The O2 (Matinee and Evening)
Sun 26th February - Liverpool Echo Arena
Tue 28th February - Aberdeen AECC
Wed 1st March - Glasgow Braehead
Fri 3rd March - Sheffield Arena
Sat 4th March - Manchester Arena (Matinee and Evening)
Mon 6th March - Bournemouth International Centre
Wed 8th March - Cardiff Motorpoint Arena
Fri 10th March - Newcastle Metro Radio Arena
Sat 11th March - Leeds First Direct Arena
Mon 13th March - Belfast The SSE Arena
Tues 14th March - Dublin 3 Arena
Thu 16th March - Brighton Centre
Tyhmähän Saara olisi jos tulisi Suomeen tällaisessa tilanteessa. Hyvä Saara, anna palaa! Toivottavasti teet kunnon tilin jotta nuo urputtajat hukkuvat omaan sappeensa:)
Ei kahta kysymystä,sopimuksia allekirjoittanut jo! Pärjää hyvin,suru ja huoli on turha!
Laulamalla.
Mahtaako jäädä Meri kelkasta jos jää Aaltonen Lontooseen etsimään onneaan. Eihän siellä Merille kielitaidottomalle mitään töitä ole tarjolla
Naurujoogaa Meri ihanuus pitää omassa studiossa sohon laidalla. Julkkikset asiakkaina. Miljoonatulot tiedossa. Nauraa myös matkalla pankkiin. T. Fanaattinen Meri-fani pohjois-suomesta.
Mikä sitä Meriä niin kovasti naurattaa? Silläkö nauramisella meinaa tienata. Taitaa Saara maksaa sen olemisen siellä.
Anteeksi vaan Saara, mutta miksi tuon Merin naama on jatkuvasti kuvissa. Ihme linssilude. Tunkee itsensä lähimmäksi kameraa. On niin rumakin ja vaatteet on sen näköiset, kun ois kaikki roskiksesta kaivettu.
Pukeutuisi kunnolla nyt kun kerran pitää tunkea joka kuvaan Saaran kanssa.
Siis toi kiertue om kaikille X faxtorilaisille jotka mukana ei mikään Single kiertue todellakaan ja kuuluu tohon Formaattiin, Ja isostti hehkutettu muutto Lontooseen on sama kuin joku olisi Big brother talossa , sekin sattuu kuulua kaikille Mukanaoleville ei yksin Aallolle .
Tulot 60 tonnia. Ei ole siis köyhä eikä työtön. Repikää siitä :-D
Merin sen sijaan kannattaisi olla huolissaan raha-asioistaan.
Todennäköisesti Saara ei viitsi kauaa elättää junttirekkaansa.
aika hintsusti, kun pitää maksaa verot britaniaan ja somalian ry:lle.
Aina noilla tuloilla elää paremmin, kuin korvauksilla.
Ensin somalirouva sumutti KELA:aa ja nyt somalirouvaa sumutettiin! LOL!
Somaliäiti jätti lapsensa päiväkotiin ja huikkasi lähtiessään:
"Isis tulee hakemaan sut iltapäivällä!"
Eiköhän noista kiertueista rahallisesti kostu joku muu kuin artisti. Mikäs siinä jos mamma och pappa maksaa että lapsi kulta voi toteuttaa unelmiaan. Toivottavasti pysyykin siellä ulkomailla eikä tule tänne itkeä uikuttamaan.
No aallon nyyhkystoorissa häl on kauheen köyhät vanhemmat Suomessa :D
Miks noita saatanan värivammasia piti sotkee tähän juttuun?
Nytkö Saara Aalto onkin naakero?
Millä elää joka tietääkseni on siellä tän lepson mukana se toinen eukko.
Ja miksi sen pärstä loistaa useissa lehdissä.
Mitä se on tehnyt, perässä roikkuja, siipiveikko.
Saara tekee koko ajan X-Faktorin kisassa täyspainoisesti töitä ja treenaa tulevia esiintymisiä tosissaan ja se näkyy sijoituksessa, ja voittoon ei ole enää pitkä matka koska hän on ylivoimaisesti paras ! Suomesta olisi tosi vaikeata löytää yhtä tasokasta esiintyjää tähän kisaan. Meillä on nämä surkeat kansanviihdyttäjät joilla on lauluääni korkeintaan tyydyttävä kuten: Kisu-Erin-Janna-Laura-Sanna-Jippu-Anna Puu ja moni muu ja heistä ei ketään kehtaisi lähettää X-Faktoriin ! Junteille kelpaavat ja voivat hoilata omia laulujansa ohjelmassa VAIN ELÄMÄÄ . Nyt ovat varmasti kateudesta vihreitä kuin Saara menestyy.
Höpö höpö.
Aalto on anteex vain teinien populaari-kisassa jossa ei ole tarkoituskaan etsiä mitään kovin laadukasta. Sitäpaitsi koko saippuaooppera on pitkältikkin käsikirjoitettu ja Aaltokin vain sätkynukke joka palvelee tuotannon tarkoitusperiä. Käteen jää Aallolle tuskin pahemmin mitään tästä reissusta vaikka voittas koko roskan.
Kunnia ihan Saaralle mutta olet kyllä hakoteillä haukkumalla Anna Puuta ,Kisua yms. He ovat loistavia laulajia. Soittavat, säveltävät ja tekevät sanoituksia
Toivon todellakin ,että Saara voittaa,mutta löytyy täältä loistavia laulajia muitakin , se on varma se.
Laura osaa esiintyä myös. Tanssitaitoinen, hallitsee sirkustemppuja ja hyvä laulaja.
Eipä tommonen cover uikuttaja tuu koskaan isoksi staraksi.
Hassua kun täällä ei vieläkään tajuta että Saara on nyt stara jonka ei tarvitse tulla Suomeen koska Lontoossa riittää töitä ja kysyntää.
Onse ihana ja kaunis nainen ja niin iloinen ja oikein että vähän kuittailee suomelle! tuollaista kauneutta en ole nähnyt Grace Kellyn jälkeen ja tytöllä on hyvä lauluääni ja upeat pontevat reidet ja kiinteä peffa
No no. Eihän nyt sentään niin kaunis.
Kyllä alkaa olla jo vatsamakkaralla.
Pidetään peukut pystyssä Saaralle. Hän voittaa kisan.