kirkko on alkanut majoittaa heitä tiloihinsa,suomalainen koditon ei saa kirkolta mitään apua . Kuinka on mahdollista että kirkko tukee rikollista toimintaa .
Kun muslimi saa kielteisen turvapaikkapäätöksen
Piispataraskola
34222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Miksi tuo muslimi tuli Suomeen? Siksi, että persut IMUROIVAT hänet tänne!
Ilman persuja niitä olis moninkertainen määrä..Persut on ainoa kunnon jarru ollut sille ,että ruotsin kautta niitä ei enää tule.
Poliittiselle vasustajallekkin on annettava tunnustus silloin kun siihen on syytä.
Minä en ole persu,mutta tunnustuksen saavat tuossa asiassa toiminnastaan.
Eli sitten kun persut hamppariaterialtaan kerkiävät jarruttamaan...
Taitaa tulla joukkopako kirkosta silla Suomalaiset vihaavat muslimeita,miksei näitä roikaleita pistetä he koneeseen ja saattajat mukaan ,
Enemmistö suomalaisista ei vihaa muita kuin rajakkeja jotka yrittävät esiintyä olevansa koko kansa.
Opettele nyt ensi kirjoittamaan tätä kaunista suomen kieltä ennen kuin liikut yhtään mihinkään suuntaan siniristilipun perässä. Sana "suomalaiset" eivät ole erisnimi. Siksi se kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella.
Lisäksi pilkun (,) jälkeen tulee aina välilyönti. Ynnä teksti ei pääty pilkkuun (,) vaan pisteeseen (.). Sana "heti" taas kirjoitetaan noin eikä "he". Plus vielä "sillä" sanaan kuuluu ä-kirjain loppuun eikä a-kirjain.
PS. Kerro vielä että miltä luokalta jätit peruskoulun kesken?
Pietarin toisesta koulupiiristähän tuo kirjoittaja on ...
antipersuxille , on hienoa ,että osaat kirjoittaa, olet ns. kirjanoppinut. suurempi huoli kohdallasi on, että järjen käyttö päässäsi on tehnyt stopin.
Mitä yrität esittää ?
Ilmeisesti viisasta,mutta epäonnistuit.
Ainakin persut eroavat kirkosta, kun eivät halua maksaa kirkollisveroa, eivätkä halua auttaa ketään köyhiä, etenkään suomalaisia. Soinistit palvovat ainoastaan Iivisniemen pääpersebuubia.
Se on luonnollista koska kirkko on alunperinkin ollut erottamaton osa RuotsinWaltaa siis MiehitysWaltaa
suomalaisilla ei ollut mitään arvoa silloin eikä nyt
.
Miten muslimi menee vääräuskoisten paikkaan,eikö tässä uskonnassa kehoteta tappamaan vääräuskoisia siis Kristittyjä ..
Ei kehoiteta. Tuokin väite on niitä rajakkien valheita.
"Mutta wääräuskoisen pitää tappaa"
Näinhän ne rajakit kirjoittavat.
Aivan varmasti kehoitetaan tappamaan vääräuskoiset ja viemään heidän omaisuutensa. Sithän muslimit ovat jo toteuttaneet kuuliaisesti maassamme.
Muodostavat musumafian kirkon suojissa. Ryöstöjä, suojelurahaa ja muuta. Elää ja rikastua ne haluaa!
Jos ei ole tuloja niin täytyy mennä mukaan rikolliseen toimintaan siitähän tässä on kysymys meillä on kohta tuhansia jos tämä meno vielä jatkuu.Muualla tämä jo on meillä kukkahattutädit vähättelevät tätä ongelmaa.
Kyllä näistä tuli melkoinen risa maahamme enne täällä oli niin rahallista.
EROTAAN KIRKOSTA KAIKKI !!!! Kirko on hyvä näille terroristeille jos siitä hyötyä on muuten ei ,tätä nämä pappit eivät ymmärrä.Miten uskovaisia musliimimaissa kohdellaan ??? Eikö papit vois tähän vastata???
Etttekös te ole eronneet kirkosta jo monta kertaa? Naispappeuden takia, tasa-arvoisen avioliiton takia, Aleppon kellojen soiton takia, turvapaikanhakijoiden avustamisen takia, ...
"Miten uskovaisia musliimimaissa kohdellaan ?"
En ole pappi mutta vastaan: se riippuu kovasti siitä minkä uskonnon uskovaisista on kyse. Ja tietysti mistä muslimimaasta on kyse.
Minäpä kysyn sinulta: miksi niin kovasti haluat tänne samanlaista kuin kuvittelet olevan muslimimaissa?
Piispa Askola on näitä hyysäreitä yrittihän hän estää Puotilan kappelin edessä tapahtuman mielenilmaisun .
Kateellista maahanmuuttokriitikkoa vituttaa sunnattomasti ja se tekee niille pelkkää hyvää. Kuolkaa luuserit! :)
Taitaa joukkopako kirkosta taas ajankohtainen,saarnataan uskoa ja itse rikkovat lakeja.Toivottavasti Räsänen pitää turpansa kiinni.
Piru haki turvapaikkaa kirkosta, kuinkas kävi?
>Onhan se kumma kun kirkko astuu lain ulkopuolle,sisäministi Paula Risikkö ärhti asiasta kirkko on muuttunut kymmenessä vuodessa huononpaan suuntaan ei ihme että ihmiset eroavat kirkosta.
Se on nyt sama mitä niihin tyhjänpuoleisiin kirkkoihin majoitetaan,tehdään niinkuin naapurissa ennenvanhaan,tehdään niistä vaikka hevostalleja.Jos tilaa jää, myöskin matuja voidaan ottaa niihin hevosten lisäksi.
Samalla tavalla kirkko tuuleen kylvää veronmaksajain euroja kuin poliitikotkin tehdessään "avustustyötä". Toiselta puolelta kelvottomat poliitikot ovat typeryydessään antaneet kielteisen päätöksen saaneiden jäädä maahan. Miksi? Eikö heidät olisi pitänyt heti passittaa kotimaahansa.
No ei kukaan pois lähde vapaehtoisesti täältä hölmölästä kun täällä on syötetty ja juotettu hölmölän asukkien kustannuksella nyt odetellaan kirkollisvetojen nostoa .
Kiva viesti Afrikkaan!Suomeen kannattaa tulla, vaikka loisiretkelle!
Kyllä kirkon johto vielä katuu ktkerasti, kun todelliset ISIS porukkojen valta saa voimaa POHJOLAAN ! Sitten on turhaa enää parkua. Ei poliisi, kuin armeija tee muut kuin käsiä levittelee..
Kirkot muutetaan ennen vuotta 2020 moskeijoiksi, tämä asia on varma., piispoista tulee imaaneja. Seurakuntien metsä - ym. omaisuus käytetään perheiden yhdistämiseen ja islamisti korttelien rakentamiseen. Seurakuntien päiväkerhoissa opetetaan pommivöiden rakentelua , ja maassa on rauha.
Islamistien maailmanvalloitus on alkanut nyt kirkko teki viimeisen palveluksen tälle maalle ,kun alkaa veljeilemään näitten muslimien kansssa .
Että tuho olisi täydellinen , ennustan tapahtumien menevän näin, kirkko tilaa ruotsista lähemmäs miljoona korania, puolet Suomen kielellä yks neljäsosaa ruotsiksi luput arabiaksi . Koska on olemassa oma laki kirkolla, ettei sen omaisuus saa missään oloissa pienentyä, kirkollisveron korotuksella kulut peitetään . Spr ja rkp ottaa osaa kuluihin parin prosentin verran.