En usko, että suhde voisi olla jokin ihmeellisen auvoinen tai vuosisadan rakkaustarina.
Ei sellaisia olekkaan.
Tai riippuu miten itse kokee asian.
Mutta noin periaatteessa.
Ei sellaisia olekkaan.
Tai riippuu miten itse kokee asian.
Mutta noin periaatteessa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä uskon auvoiseen suhteeseen, ihan täysin. Miksi sitä ei voisi olla? Tietenkin voi olla, jos kaksi saman henkistä toisiaan ymmärtävää yksilöä löytää toisensa, ja siihen vielä päälle hjuumoria, niin elämä hymyilee:) Se tietysti varmasti vaatii sitä, että ihmiset ovat jo itsessään "sen suurimman kriisinsä itsensä kanssa läpikäyneet". Toki riisejä tulee ja riisejä menee, mutta aina on toivoa:D
Sen elämän asenteesta kiinni. Ei pijä ressata liikaa tai yrittää hallita liikaa, koska ressi ei lopu ressaamalla, päinvastoin, ja jokainen meistä ei voi määränsä enempää hallita:) Näin on.
Ja on se se rakkaus vain ihmeellinen asia, ja nyt tarkoitan aitoa sydämestä lähtevää rakkautta, joka on täysin ehdoitta kasvava ja kukoistava, se on niin ihmeellinen juttu se, että silloin ihminen kestää ihan mitä vaan ja ymmärtää toisen ja vähän omaakin typeryyttä vähän enempi kuin laki sallisi:)
Silloin ihmisestä tulee ikään kuin huomaamatta ymmärtäjä ja kannustava ja innostuja:) sekä hänestä kasvaa ikään kuin tähtihyökkääjä, joka toimii myös erinomaisena puolustajana ja maailman parhaana maalivahtina. Silloin jokainen osa suurempaa joukkuetta (olkoot sitten 2 tai enemmän), oma etu hälvenee ja tulee yhteisiä tavoitteita ja päämääriä ja molemmat/kaikki osapuolet ymmärtävät, että vain yhdessä olemme enemmän kuin "vastustajamme", vain yhdessä voimme voittaa sen kirkkaimman kruunun.
Niinhän Jumalakin on meitä rakastanut, että on antanut ainoan poikansa meidän tähden, ei enempää eikä vähempää, mutta hän uskoi.
Oletko minkä ikäinen?