Olen muutaman kuukauden seurustellut ihanan miehen kanssa, jota kohtaan olen kuitenkin ollut jo pari viikkoa todella idiootti. Olen epäillyt häntä kaikesta, en ole luottanut hänen sanaansa että hän välittää eikä ole mihinkään katoamassa elämästäni. Olen pettynyt monesti ja minusta on tullut todella kyyninen, vaikka rakkautta kaipaan ja tasapainoista parisuhdetta. Viime yön valvoin ja mietin ja kirjoitin kullalleni ajatuksia sähköpostilla ja pyysin anteeksi käytöstäni ja sain häneltä tällaisen runon, joka kyllä nostatti kyyneleet silmiini: "Älä sure, älä murehdi, elämme vain kerran, sitäkin kauniimmin, sitäkin paremmin. Joskus se on vaan niin vaikeaa ymmärtää. Mutta jos sittenkin jaksaisimme, hissun kissun, päivän kerrallaan." Mä melkein itken kun ajattelen tuota runoa, koska se on mielestäni todella kaunis ja sen myötä ymmärsin, että ystäväni antoi minulle vielä mahdollisuuden yrittää ja aion jatkossa tehdä kaikkeni, etten loukkaa häntä enää vaan rakastan ja hellin vaan, sillä hän on kultaakin kalliimpi minulle enkä todellakaan halua elää ilman häntä.
Jos sittenkin...
Surusilmä
0635
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.