perustanko akvaarion:)

Kertokaahan kokeneemmat harrastajat akvaarionne perustuksesta käytännön neuvoja? Kauanko olette seisottaneet vettä ennen kajola?Sitten kalavinkkejä parisataa litraiseen?Ei miljoonakaloja:) Ajattelin pari parvea joitain pieniä kaloja jotta niillä olsisi hyvin uimatilaa.
5355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Akvaario on todella viisas hankinta. On ihanaa esim. illalla katsella koulupäivän yms. jälkeen kaloja ja unohtaa päivän murheet. Akvaarion perustaminen on melko helppoa. Itse seisotin vettä n. kaksi päivää ennen kuin perustin akvaarion. Kun vesi oli hapettunutta, laitoin akvaarion pohjalle n. 4-5cm. hiekkaa/pikkukiviä, jotka huuhdoin ensin, jotta niistä lähtisi pöly pois. Sen jälkeen laitoin akvaarioon vedet, pohjakoristeen, kasvit ja lopuksi lämmittimen ja suodattimen. (Suodatin laitetaan päälle vasta kun kalat tulevat akvaarioon). (Tietysti olin aivan ensimmäisenä hankkinut taustakuvan ja lämpömittarin). Lopuksi laitoin akvaariooni vielä vedenparannusainetta. Sitten seuraavana päivänä mittasin akvaariostani pH ja nitriittiarvot, ja kun kaikki oli kunnossa lähdin hakemaan kaloja. Kasvien valinnassa aloittelijan kannattaa ottaa aluksi nopeakasvuisia lajeja, sekä muutama hidaskasvuisempi. Myöhemmin hidaskasvuiset ovat omasta mielestäni parempia. Ja kun ekaa kertaa istuttaa kasveja uuteen akvaarioon, voi pohjalle laittaa lannoitustabletteja (ei välttämättömiä). Kaloista en oikein voi mennä sanomaan mitään, kannattaa itse mennä liikkeeseen, tai etsiä netistä tietoa eri lajeista ja niiden vaatimuksista. Myös kirjasto on hyvä apu tässä. Tietysti pohjalle kannattaa hankkia jotakin monnisia. Ja jos pieniä parvikaloja haluat, niin miten olisi vaikka kiilakyljet tai neontetrat. Myöskin eriväriset platyt ovat mukavia ja kestäviä lajeja. Onnea uuden harrastuksen pariin, jos sen meinaat aloittaa!!!

Äänestä
  • Kokemuksesta voin sanoa,että akvaarion pitäisi/kannattaisi ennen kalojen hankkimista seistä valmiina laitteet säädettynä (ehdottomasti myös suodatin toiminnassa!!),ja kasvit istutettuna vähintään viikon verran...

    Äänestä

  • tiggeri kirjoitti:

    Kokemuksesta voin sanoa,että akvaarion pitäisi/kannattaisi ennen kalojen hankkimista seistä valmiina laitteet säädettynä (ehdottomasti myös suodatin toiminnassa!!),ja kasvit istutettuna vähintään viikon verran...

    Kaloja ei saa hankkia ennen kuin akvaariossa on ollut kasvit istutettuna ja lämmitin ja suodatin päällä ainakin viikon päivät. Nopeampaa kalojen kotiutusta voi harkita, jos käytetään akvaarion kypsyttämiseksi akvaariokaupasta saatavaa bakteerivalmistetta.

    Jos hankit kaloja ennen kuin akvaarioon on syntynyt normaali bakteerikanta, joka hajottaa nitriittiä nitraatiksi, uudet kalasi ovat pian vainaita...
    :(

    Edellinen esimerkki oli juuri sellainen, miten akvaariota ei kannata perustaa...

    Äänestä

  • Jessi kirjoitti:

    Kaloja ei saa hankkia ennen kuin akvaariossa on ollut kasvit istutettuna ja lämmitin ja suodatin päällä ainakin viikon päivät. Nopeampaa kalojen kotiutusta voi harkita, jos käytetään akvaarion kypsyttämiseksi akvaariokaupasta saatavaa bakteerivalmistetta.

    Jos hankit kaloja ennen kuin akvaarioon on syntynyt normaali bakteerikanta, joka hajottaa nitriittiä nitraatiksi, uudet kalasi ovat pian vainaita...
    :(

    Edellinen esimerkki oli juuri sellainen, miten akvaariota ei kannata perustaa...

    Hei!
    Akvaario perustetaan kuten edellä on pääpiirtein neuvottu. Kasvien istutuksen jälkeen akvaarioon hankitaan typpibakteeriymppi. Helpoiten sen saa ellei vanhaa akvaariota ole, jonka suodatinta voisi käyttää, ottamalla jostain pari kourallista multaa, joka pannaan johonkin ämpäriin. Ämpäriin lisätään vettä, hämmennetään ja annetaan seistä. Kun vesi on kirkasta, poistetaan roskat pinnalta ja kaadetaan kirkasta vettä akvaarion suodattimen täytteeseen eli suodatusmassaan.
    Parempi keino olisi saada jostain vanhastä, käynnissä olevasta akvaariosta suodatin (tai sen pesuvesi, jossa hajotus- ja typpibakteereita on).

    Näin siksi että aivan uudessa akvaariossahan ei typpibakteereita vielä ole. Sitten aletaan ruokkia typpibakteereja eli akvaariota ruokitaan varovasti (vaikka siellä ei ole kaloja). Näin siksi että bakteeritkaan eivät kasva ellei niillä ole ruokaa eli hajotettavaa.

    Bakteerit hajottavat ruoassa olevia valkuaisaineita ensin ammoniumiksi noin viikon ajan. Tässä ajassa typpibakteerit lisääntyvät ja alkavat hajottaa ammoniumia nitriiteiksi.

    Akvaarioon muodostuu noin kahdessa viikossa nitriittipiikki.

    Kahden viikon kuluttua typpibakteerit ovat edelleen kasvaneet ja nyt nitraattibakteerit alkavat muuttaa nitriittiä nitraateiksi. Noin kolmen viikon kuluttua pitäisi kaiken nitriitin olla hävinnyt, ja akvaarioon voidaan tuoda ensimmäiset kalat. Muut kalat sitten jatkossa karanteenin kautta.

    Karanteeni on tärkeä, koska varsin moni on viime aikoina onnistunut ostamaan valmiiksi sairaita kaloja.

    Panen tähän vielä linkin ohjeisiin, joita tulee pikkuhiljaa lisää:
    http://www.akvaariotieto.info/suomi/ohjeita/index.html
    Akvaarion Oscari no. 29

    Äänestä

Kiitos kaikille hyvistä neuvoista:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


R kirjoitti:

Kertokaahan kokeneemmat harrastajat akvaarionne perustuksesta käytännön neuvoja? Kauanko olette seisottaneet vettä ennen kajola?Sitten kalavinkkejä parisataa litraiseen?Ei miljoonakaloja:) Ajattelin pari parvea joitain pieniä kaloja jotta niillä olsisi hyvin uimatilaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu