Ongelmani

Olen samanikäinen mies, en kuitenkaan menossa naimisiin enkä myöskään yksinäinen, mutta ystävien suhteen minulla on ollut samanlainen tilanne. Ja on osittain edelleen.

Jos ajatellaan tilanteesi ratkaisuvaihtoehtoja, niitä lienevät nämä kolme: 1) pysyt yksin, 2) löydät samantyyppisen kaverin tai useampia, 3) yrität olla erilaisten ihmisten kanssa.

Olen itsekin huomannut, että tässä yhteiskunnassa on outoa, jos ei käytä alkoholia, ei polta eikä petä. Tälle emme voi tehdä mitään. Ryyppääviä, polttavia ja pettäviä ihmisiä on vain siedettävä. Kuinka paljon heitä haluaa sietää, on itse ratkaistava.

"Olen noiden asioiden suhteen aika tiukkapipo, joten on vaikea sanoa mitään ihmiselle joka tekee tuollaista."

Minäkin olin tiukkapipo, kunnes päätin hieman tinkiä omista asenteistani. Jos nykyään joku kehuskelee ryyppäämisellään, kuuntelen näennäisen iloisen näköisenä, nauran huonoillekin vitseille ja pyrin kertomaan jotakin aiheeseen sopivaa, vaikka sitten keksittyäkin. Seuraus: myönteinen suhtautuminen ja pääsy mukaan porukoihin.

Olen myös luopunut ehdottomuudestani valehtelun suhteen. Voin sujuvasti kertoa olleeni kaksi viikkoa sitten ryypiskelemässä, vaikken ole ollutkaan. Kun joku kysyy moraaliasioista, vastaan yleisen mielipiteen mukaan enkä kerro omaa mielipidettäni. Seuraus: myönteinen suhtautuminen eikä tarvitse olla yksin.

Myönnän, että minulla on hieman ikävä tunne siitä, että olen luopunut täydellisestä totuuden puhumisesta. Se kuitenkin on helpottanut elämääni monella tavalla eikä minun suinkaan tarvitse valehdella usein. Muutama kerta vuodessa riittää. Valehtelu on kuitenkin vaikeaa ja vaarallista, koska valheesta ei saa jäädä kiinni. Siksi erilaisia tarinoita kannattaa kehitellä koko ajan siltä varalta, jos joku sattuisi kysymään jotakin. Tarinoiden on oltava sellaisia, että ne voisivat olla tosia. Ja myös sellaisia, että niitä voidaan tarpeen mukaan muuttaa, jos ensimmäinen versio osoittautuu valh...huonosti muistetuksi.

Nykyään siis tulen toimeen melkein kaikkien kanssa, mutta tämä ei tarkoita mitään ystävyyssuhteita.

Minulla on vain yksi hyvä ystävä, joka on raitis ja muutenkin asioista kanssani samaa mieltä. Tapasimme lukiossa, ja täytyy sanoa, että jos emme siellä olisi tavanneet, emme olisi tavanneet koskaan eikä minulla nyt olisi yhtään ystävää.

Muistan kyllä, miltä tuntuu olla yksin. Hyvinkin masentavaa. Siinä tulee ajateltua kaikenlaisia ikäviä asioita, kuten esim. mikä minussa on vikana jne. Aika kuluu joskus hitaasti. Ihmisellä olisi hyvä olla ainakin yksi ystävä. Toisaalta yksikin mielestäni riittää. Siinä jo saa henkistä tukea toiselta ihmiseltä. Olen havainnut tämän henkisen tuen erittäin tärkeäksi siinä mielessä, että se tuo valtavasti itseluottamusta, hyvän olon ja iloisen mielen. En osaa selittää, miksi vastaavanlaista iloista mieltä ei saa ilman ystävää tai ainakaan minä en ole saanut.

Ystävän voi löytää netin kautta, opiskelupaikasta, töistä tai jostakin harrastuksesta. Sen sijaan toive siitä, että joku tulisi kaupungilla vastaan, on täysin turha. Ystävän etsimisessä on käytettävä aikaa ja vaivaa. Edellä mainituista keinoista paras on jonkin harrastuksen aloittaminen.

Suosittelenkin, että aloitat jonkin harrastuksen. Jos sopivan tuntuisia ihmisiä ei siellä kuitenkaan ole, lopeta kyseinen harrastus ja aloita joku muu.

Koska olet menossa naimisiin, saat seuraa aviomiehestäsi. Olen nähnyt, miten aviomieskin voi olla hyvää seuraa vuosikymmenten ajan, vaikka varsinaisia ystäviä ei olisikaan. Lapset ovat vielä asia erikseen. Sanoisinkin, että jos tulevaisuudessa olet lapsiperheen äiti, elämäsi ei mene ollenkaan huonosti. Asiasi ovat aika hyvin, vaikkei ystävää olisikaan.

Suosittelen kuitenkin, että järjestät itsellesi jotakin muuta kuin "vain" miehesi ja mahdolliset lapset. Edes yhden muun asian. Käy töissä, hanki säännöllinen harrastus tai etsi ystävä. Kodin ulkopuoliset asiat pitävät mielen virkeänä. Virkeänä voi pysyä kymmeniä vuosiakin, mutta ei ehkä loputtomiin.

Valitettavasti kirjoitukseni oli huonosti jäsennelty, toivottavasti kuitenkin sait siitä edes joitakin ajatuksia. Lyhyesti siis: rimaa laskemalla löytää enemmän ystäviä, ilman ystävääkin voi pärjätä, harrastuksista löytää ehkä helpoimmin ystävän, älä sulkeudu tulevaisuudessa kotiisi.

Hyvää jatkoa sinulle!

Olet oikeassa. Suurinosa pitää hauskana ryyppäämistä ja pettämistä ja suoraan toisen kasvoja päin valehtelemisesta.
ALÄ SORRU SAMAAN.
Syytän mediaa ja elokuvia tästä. Nuorten aivopesusta.
Ole mielummin yksin , sen aikaa kun löydät samoin ajattelevia. Niitä on.
Mutta mistä löydät kun kaikki pettää oman itsensä ja lähtee mukaan "voimakkaimpien" joukkoon. (vrt tuo edellinen kirjoitus).
Itsensä kuunteleminen ja toimiminen niinkuin tuntee hyväksi ja on oikein, on erittäin tärkeää.
Jos toimit itseäsi vastaan , se tulee ongelmaksi myöhemmin. Ja on aina kivuliaampaa.
Nämä "juhlijat" eivät ole onnellisia, vaan tekevät mitä mainosmiehet heitä opettavat.
Olet hyvin voimakas sisäisesti kun vastustat mainosmiehiä ja mediaa. Kuuntele itseäsi.

Masennus saattaa johtua siitä, että et arvosta omaa arvomaailmaasi. Toimi kuten näet oikeaksi ja arvosta sitä. Saat oikeitä ystäviä vain olemalla oma itsesi.
Ystävien edessä ei tarvitse esittää..

Olen ollut ja yhä olen hyvin vastaavanlaisessa tilanteessa kanssasi. Menin naimisiin 21-vuotiaana toistakymmentä vuotta sitten. Päivät opiskelin ja illat vietin mieheni kanssa. Kaipasin kaltaisiani ystäviä, ja tunsin elämänarvoni valtavirrasta poikkeaviksi. Minulle oli selvää, etten lähde myötäilemään muita ystäviä saadakseni. Ajattelin, että jossakin on oltava "sielunsisaria".

Nyt huomaan, että olen edelleenkin yhtä yksinäinen. Minulla on yksi ystävä, sama joka nuoruusiässänikin. Olen yrittänyt solmia ystävyyssuhteita, mutta olen vain tullut haavoitetuksi. Minulle on sanottu, että olen "väärän tyylinen" eli suomeksi sanottuna en ole kiinnostunut rellestämisestä, enkä halua valehdella ihmisille enkä pettää heitä. Tällaisia ihmisiä pidetään tylsimyksinä. On karu totuus, että pitäisi osata sopivasti juoruta ja pilkata muita ihmisiä niin saisi siten joidenkin toisten ihmisten hyväksynnän ja pääsisi "joukkoon". Näin homma menee ainakin keski-ikäisten naisten keskuudessa. Jos haluaa pitää omista periaatteistaan kiinni, leimautuu vakavamieliseksi tosikoksi ja tiukkapipoksi.

Monet mukautuvat enemmistöön ja pitävät omat mielipiteensä ja arvomaailmansa piilossa, koska haluavat säilyttää suosion toisten silmissä. Itse olen valinnut tietoisesti oman tieni. Olen yksinäinen ja suren sitä, mutta minulle tosi ystävyys on sitä, että tulee hyväksytyksi omana itsenään ilman teeskentelyä. Hyväksyn itse ystävikseni toisinkin ajattelevia ja eläviä, mutta he eivät ole hyväksyneet minua.

Olen juuri hiljattain menettänyt itselleni läheiseksi tulleen ystävän, ja haavat ovat vielä auki. Koin pahimman pelkoni todeksi: minua hyödynnettiin elämän vaikeissa tilanteissa ja tarjoamani ystävyys otettiin ilolla vastaan. Sitten paremman ajan koittaessa minut kirjaimellisesti hyllytettiin, koska seurani ei kiinnostanut. On raskas kokemus kuulla läheisen ystävän suusta, että sinun ystävyytesi ei minua kiinnosta. On kuin julmaa kohtalon ivaa, että ensin liikuttuneena kiitellään tuesta ja ystävyydestä ja sitten käännetään selkä kun tuen tarve loppuu. Yksinäisyyskin on parempi vaihtoehto kuin petolliset ystävät, heitä varo!

Neuvoisin sinua pitämään omista elämänarvoistasi kiinni ja suhtautumaan ihmisiin avoimin mielin. Sisintään kannattaa seurata, niin että tunnistaa hyödyntäjät tosi ystävistä. Voin omasta kokemuksesta sanoa, että tosi ystävät ovat harvassa. Ja niitä, jotka eivät juo, polta tai petä on hyvin vähän. Mutta jos löydät hyvän ystävän, pidä hänestä kiinni. Onnea elämääsi!

Ole onnellinen että sulla on se "oikea" sentään. :)

Olen erittäin nuorennäköinen 33-vuotias ystävällinen ja avoin sinkkumies, joka ei polta ja joka inhoaa rellestämistä, bilettämistä, ryyppäämistä, pettämistä, p*an puhumista jne. Lisäksi olen hoikka (noin 65 kg), pituus on 175 cm ja tulin kolmanneksi Kissin komeuskilpailussa pari vuotta sitten (osallistuin pikkuveljen ärsyttämänä), mutta silti vaimoa ei löydy, koska haluaisin todella kunnollisen sellaisen. Poikuuteni on tallella edelleen.

Luterilainen uskoni ei ole auttanut saamaan vaimoa edes uskovista, sillä en ole hihhuli ja muutenkin olen ilmeisesti liian järkevä heille. Voisin ehkä kelpuuttaa vaimokseni ei-uskovankin, vaikka parempi yhteisymmärrys olisi uskovan kanssa (jolle en kelpaa). Ei-uskovat eivät kuitenkaan kelpuuta minua uskoni takia. Olen siis kusessa. En kelpaa kenellekään.

Olen aina ollut muutenkin varsin yksinäinen varmaan osittain samoista syistä. Mukava kuulla, etten ole ainoa. Muita suunnilleen samanlaisiahan näyttää jo kirjoittaneen sinulle.

Olisiko täällä ketään minusta kiinnostunutta? Kaipaisin siis kaltaistani kunnollista, hoikkaa, lapsetonta ja sopuisaa tyttöä luotettavaksi ja rakkaaksi elämäntoveriksi ja lasteni äidiksi. Ikä voisi olla 18-33 vuotta. Vastaan takuuvarmasti yhteydenottoihin. Digitaalinen kuvakin löytyy.

Olen Keski-Pohjanmaalta Kokkolasta. En taida olla enää ujo, se on mennyttä aikaa. Viihdyn luonnossa ja pidän kissoista, mutta en voi ottaa eläimiä heinäallergian vuoksi. Kirjoittamalla selviää lisää.

Osoitteeni: [email protected]