Minkäikäinen on Anneli Tempakka? Wikipediasta ei selviä. Veikkaan n 70?
Tätä henkilöä ei pennut tiedä.
Tätä henkilöä ei pennut tiedä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Anneli oli ennen eläkkeellä jäämistään ylen paras naisradioääni.
Anneli on syntynyt 1952.
Vanhempi on. Mutuna väitän, että Tempakka syntyi v. 1943.
Helmikuussa 1952 Annelin syntymäaika.
Uskon että 40-luvulla on syntynyt, ei 52 s.
Hänellä oli 80-luvulla ja jopa 70-luvun lopulla tätimäinen ote, imago ja ääni, että veikkaan kyllä s. jo 40-luvulla. Esim 1985 hän olis ollut vasta 33-vuotias? Enpä usko kyllä.
Hmm, toimi jo 70-80-luvuilla nuorten ohjelman toimittajana ja teki vielä esim. -97 ohjelmia eli työura noin 35 v. yliopiston jälkeen... Vahvasti vaikuttaa siltä, että 40-luvun lapsia olisi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Anneli_Tempakka
Syntynyt 1942. Varma tieto. Naurattaa kun joku sanoi että Anneli kuulosti aina siltä kuin olisi itkuun purskahtamaisillaan.
Anneli syntyi 1.1. 1898
Laulaako tää sen miljoona ruusua?
Ei, se oli Veera Telenius
https://www.youtube.com/watch?v=IfXpOAsO978
Tämä naisen taasen pitäisi oleman Anneli Tempakka...
https://www.youtube.com/watch?v=f0VdXDsxCpM
Rentun ruusu on hänen piisi.
Anneli Tempakka on iätön eli kuollut jo vuosia sitten.
Ei ole kuollut. On juuri televisiossa 4.03.2026 klo 10.25.
TAITAA OLLA ELÄKKELLÄ
Eppu Normaali teki törkeän pilkkalaulun hänestä. Se oli törkeää herjaamista.
Tempakka ääneen Arkistosta valistamaan.
Olisikohan Anneli toiminut 60- luvun lopulla hetken opettajana Siikajoella...
Milloin kuoli?
1898
Ei ole kuollut. On juuri telkkarissa mtv3 aamutelevisio. 4.03.2026.
Anneli korttipakka