Tarkoitus olisi tehdä elo/syyskuussa vaellus UK-puistoon ja käydä Vongoivan huipulla. Mikä olisi hyvä lähtöpaikka?
Mistä Vongoivalle
KarriHa
104407
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen itse pari kertaa noussut ko. tunturialueelle Luiron kautta ts. tullut Lokalta päin. Toisen kerran otin venekyydin Lokalta ja pääsin sillä keinolla Karapuljuun asti. Toisen kerran räpiköin kanootilla Luiro-Repojokea pitkin niin pitkälle kuin pääsin ja pitkällehän sillä tapaa pääseekin ts. pääsee sen suuren suoalueen pohjoispuoliselle kovalle maalle. Ei tullut tuolloinkaan käytyä itse Vongoivalla, mutta Vuomapäät ja Reututunturi tulivat koetuiksi. Muita kokemuksia ei ole tuolle suunnalle päätymisestä. Jos päädyt kanoottiin ja jokivaihtoehtoon ja ei ole omaa menopeliä niin Lokasta saa vuokrattua. Itse joki on korkeallakin vedellä helppo tapaus; ei koskia eikä muitakaan luonnon vastuksia.
Lyhin reitti Vongoivalle on Marivaara - Tahvontupa - Vongoiva. Tahvontuvalla voi yöpyä ja käväistä huipulla ja Vongoivan räystäällä. Suositeltavampaa on toki yöpyä Vongoivan kammissa.
Kiilopäältä jos lähtee, niin reitti voisi olla Suomunruoktu - Luirojärvi - Hammsakuru - Vongoiva. Lauantaina kun lähtee niin ehtii hyvin seuraavaksi lauantaiksi takaisin.
Reitti Vongoivalta takaisin Kiilopäälle voisi olla Anterinmukka, Muorravaarakka, Sarvioja, Porttikoski, Lankojärvi, Rautulampi, Kiilopää.
Mainitaan myös Kemihaara yhtenä lähtöpaikkana ja paluu sinne autolle tai sitten puiston läpi Kiilopäälle, Aittajärvelle tai Rajajooseppiin.
Komppaan edellistä. Kemihaarasta Kiilopäälle Vongoivan kautta. Reissu hoituu viikossa.
Rajajooseppi on myös hyvä lähtöpaikka. Riippusiltaa pitkin Suomujoen yli, Kiertämäjärvi, Anterinmukkaan tietä pitkin tai tunturien yli. Ja sitten Vongoivaa huiputtamaaan.
Miten Talvella? MIstä suunnasta Vongoivaa kannattaisi lähestyä suksilla? Nyt on mielessä Hiihtoreissu Koilliskairaan
Kemihaarasta Härkävaaran kämpän kautta ja Auhtiselän yli Tahvolle.
Siitä käy päiväseltään Vongoivan katsomassa. Jos kiertelee enemmän vongoivan kulmilla kannattaa yöpyä Vongoivan kammissa. Paluu sitten omia jälkiä tai idän kautta koukaten. Kelit ja hiihtohalut ratkaisevat reitinvalinnan.
Jos Tahvontuvalta lähtee Vongoivan kammille, niin mikä olisi suositeltava reitti, mikäli ei halua kulkea Tyyrojan itäpuolelta Vongoivan huipulle ja sieltä edelleen kammille. Eli meneekö polkua kohti Povivaaraa ja Vongoivan räystästä?
Kyllähän Povivaarat pitää käydä kattelemassa. Sanma se on, mistä suunnasta!