Kyllä väkisinkin välittyy sellainen olo, että kaupungin ja seurakunnan luottamusmiehiä ovat palkkarengit vieneet kuin pässiä narussa toteuttaakseen omia, ei välttämättä kaupunkilaisten kannalta mielekkäitä visioitaan. Näin tuhotaan Ylivieskan ainoa oikean puiston näköinen alue. Onko edes varmaa, että kirkkoa päästäisiin rakentamaan aikataulussa, jos kaavamuutos poikii valitusrumban? No, pianhan on kuntavaalit!
Mitä olette mieltä?
Puistoman
572
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
aina löytyy kehityksen jarruttajia,aika on mennä eteenpäin,saadaan samalla puisto siivottua,kalia pulloista
Mahdatko nimimerkki "kirkkoja" tarkoittaa, että puistot olisivat jotenkin kehityksen jarruja? Minun mielestäni asia on aivan päinvastoin, vaikka sieltä joskus joku kaljapullo löytyisikin. Viekööt kirkon vaikka tynnyrinevalle kunhan puisto säilyisi. On aivan puhdasta valetta, ettei vanhalle paikalle voisi rakentaa kirkkoa. Jos rakentavat monitoimihallin, niin toivottavasti tekevät kunnon katsomon, jotta päästään sinne katsomaan lentopalloa ja fotsalia. Vitsi, vitsi.
Mikä vitun pilikunnussija tuo kirkkoja on? Kerää ne kaliapullosi puistosta...
Puisto kun lähtee lähden minäkin kirkosta en maksa höpötirahaa enää palkastani. ja kehoitan kaikkia jotka elää realismissa eikä missään satumaailmassa myös näin toimimaan.
eimuutako kirkko kirkkopuistoon,ainoa oikea vaihtoehto,sanoohansen sanakin KIRKKOPUISTO, tästähän lähteevain puistopois ja jäljellejää kirkko,eli ok