Suru ja ikävä läheisistä

Onko tosiaan ketään, joka on menettänyt aikuisen lapsensa yllättäen? Haluaisin jutustaa jonkun saman kokeneen kanssa, surua kokeneen ja kokevan...Kun ei meinaa hellittää vaan...kaikki "viralliset" on käyty,pitääkö jo pSykiatrille mennä...Ja hullun kirjoille...?KYSE EI OLE AASIAN tapahtumasta.
Ihan pienestä "hyppää" suru olkkariin, toisinaan vain sanasta kuolema...jne...Työssä olen ja käyn,eli siis arki jatkuu...
KERTOKAA joku., jos ootte olleet samassa...miten se meni...menikö kauan..minulla on jo kohta vuosi ja aina vaan ikävä"hyökkää"...? Sama tuska läheisillä, ei edes voi heidän kanssaan itkeä ja HUUTAA, MÖLYTÄ, PAUHATA, RÄJÄHTÄÄ, RAIVOTA, vaikka hakata seinää, Pitää olla vahva ja voimakas...
MITEN TÄÄ KUVIO MENEE ? ? ?
Onko näin? minä nimittäin en enää jaksa...ainakaan kohta....minä olen surullinen ja tosiaan väsynyt...
Jos jollakulla olisi pieniä vinkkejä jaksamiseen, niin TERVETULOA !!! Pitäiskö ottaa vaikka koira,,,se kyllä veisi ulkoilmaan lenkille...
1230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En ole itse kokenut vastaavaa menetystä, mutta muunlaisten vaikeuksien vuoski olen olen käynyt lyhyessä terapiassa terveyskeskuspsykologilla. Se auttoi minua paljon asioiden käsittelyssä.

Suosittelen sinullekin jotain vastaavaa ammattiapua. Ei siinä ole kyse hullun kirjoihin joutumisesta. Olet kokenut suuren menetyksen ja olet reagoinut siihen aivan normaalisti. Ammatti-ihmisen luona voit purkaa tuntojasi vapaasti eikä sinun tarvitse huomioida hänen jaksamistaan, kuten omaisten kanssa puhuessa. On silti tärkeää puhua asiasta omaistenkin kanssa.

Olet jaksanut jo vuoden. Pahin aika on varmasti jo takana, mutta on tärkeää, että saat purettua tunteesi. Itseäni on ulkoilu auttanut. Asia pitää käsitellä, jotta sen kanssa jaksaa elää. Voimia sinulle ja läheisillesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ONKO TÄÄLLÄ KETÄÄN? kirjoitti:

Onko tosiaan ketään, joka on menettänyt aikuisen lapsensa yllättäen? Haluaisin jutustaa jonkun saman kokeneen kanssa, surua kokeneen ja kokevan...Kun ei meinaa hellittää vaan...kaikki "viralliset" on käyty,pitääkö jo pSykiatrille mennä...Ja hullun kirjoille...?KYSE EI OLE AASIAN tapahtumasta.
Ihan pienestä "hyppää" suru olkkariin, toisinaan vain sanasta kuolema...jne...Työssä olen ja käyn,eli siis arki jatkuu...
KERTOKAA joku., jos ootte olleet samassa...miten se meni...menikö kauan..minulla on jo kohta vuosi ja aina vaan ikävä"hyökkää"...? Sama tuska läheisillä, ei edes voi heidän kanssaan itkeä ja HUUTAA, MÖLYTÄ, PAUHATA, RÄJÄHTÄÄ, RAIVOTA, vaikka hakata seinää, Pitää olla vahva ja voimakas...
MITEN TÄÄ KUVIO MENEE ? ? ?
Onko näin? minä nimittäin en enää jaksa...ainakaan kohta....minä olen surullinen ja tosiaan väsynyt...
Jos jollakulla olisi pieniä vinkkejä jaksamiseen, niin TERVETULOA !!! Pitäiskö ottaa vaikka koira,,,se kyllä veisi ulkoilmaan lenkille...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu