Kuulitteko tänää semmosia outoja voimakkaita vähän torvimaisia ääniä oulussa? puolivälikankaalla kuului ja voin vannoa ettei ollut kyllä aura-auto sen verran kuullut niitä ääniä aamuisin ettei vaikka kuinka se aura osuisi asfaltiin niin tommosta ääntä tule. Kuulosti kuin olis tullut taivaalta päin o.o
Oudot äänet taivaalla??
48
7619
Vastaukset
- VoihanMyrkky
Siellä lenteli Peräsmies valvoen kaupunkilaisten rauhaa. Siitä kuuluu torvimaisia ääniä.
- Hannu_Patelasta
Selevä Uffomies sielä uluvo...vai liekkö tuo ollu iha seleväkkää. Pikkujoulu silläki.
- Vatulijussi
Meille on syntynyt uusi rehellinen vapahtaja, joka tuo maahan työtä, onnea, oikeudenmukaisuutta ja hyvinvointia 🤓
- Välivainio
Ei tänne betonikuutioon kuulu kuin naapureitten kolinat ja stereot ja kakaroitten töminä ja jytinä sekä Kemintien liikennemelu. Sen entisen Kiertotien melun ja rautatien melun lisäksi.
Joskus olen sellaisia torvimaisia ääniä kuullut. Tullut siihen tulokseen, että moottoritiemelu sopivissa olosuhteissa aiheuttaa tuollaista heijastuessaan ties mistä ja mitä reittejä.- Välivainio
Eilen illalla taas kuului Välivainiolla tuo ääni.
Kyllä se on jostakin kautta heijastuvaa kumipyörien melua. Ei sen kummempaa.
- Trumpettit
Kuunnelkaa youtubesta trumpet sounds in the sky, tommosia ääniä kuulunu oulussa eilen kans.. ja kesällä kuulu, ja moottoritiestä kaukana.
- torventaja
näin adventtina voi kuulua taivaallisia basuunan ääniä kun ihmisiä on muistutettava joulun sanomasta
- Luotsintieltä
Semmosta niinku metallia ois taivutettu. Kuului ihan selvästi Toppilan voimalaitoksesta.
- NeTulee420
Kui toppilan voimalaitos ääntelee ympäri suomea ja maailmaa? :D
- pröött
Mulla oli vain hernokeittopäivä.
- NeTulee420
Onneks oululaisten läppä vastaukset on hauskoja :"D mutta olis kiva silti tietää tietäskö joku tosissaan mikä se pelottava todella äänekäs torvimainen kaiku taivaal pysty olee? Kesällä kuulu jo, jote pakkasen pauketta tai aura-autojen kolaamista se ei oo. On kuulemma talvikankaalla, kempeleessä ja kaakkurissaki kuulunu ja kaikki kuullu taivaalt päi tulevan. maapalloko ääntellee, vai avaruus? :D
- Erästeoriavaan
Cern laitteen aiheuttamat molekyylien nopea katoaminen. Cern räjäyttää molekyylit erilleen ja puuttuvat palat otetaan taivaasta tai maasta. Selittää myös oudot kuopat.
- pelottavaa
Mua myös kiinnostais tietää et mistä johtuu... kuulunut myös Kiimingissä.
- 3tasonörkki
Oisko pakkanen ja tietyöt? feikkivideoita on monia YouTubessa. Mm. se missä metsässä muka kuuluu.
- Tuomiopäivätulee
3tasonörkki kirjoitti:
Oisko pakkanen ja tietyöt? feikkivideoita on monia YouTubessa. Mm. se missä metsässä muka kuuluu.
Youtubessa on myös aitoja videoita. Lähivuosien aikana uutisoitu ympäri maailmaa näistä strange soundseista. Tuomiopäivän pasuunat?
- Njaaaaaa
3tasonörkki kirjoitti:
Oisko pakkanen ja tietyöt? feikkivideoita on monia YouTubessa. Mm. se missä metsässä muka kuuluu.
Talvella lentokoneiden noususta ja laskeutumisesta lähtee outo kova ääni. Se kaikuu pitkälle.
- monenlaisiaääniä
Putinin joukot siellä vaan harjoittelee. Ei mitään syytä huoleen.
- Saunapaskantajapas
Se on ollut saunapaskantaja! Hän on palannut!
Nytten kannattaa tarkastaa kiukaan ympärystät, sisusta ja jopa kiukaan horni. Saunapaskantajan himona on tykittää pyyttonia takalouisteriaan heikauttelemalla kiukaaseen jotta kiuas palaisi saunan lämmityksessä karrelle vahvasta paskannuksesta. Syytä tähän toiminnallisuuteen jo vahvasti epäillään... - Voimatorvinääninokelassa
..kuului hetki sitten ja tiukka pythoniac-käärmen näköinen torttu - iso! - oli veetty jesarilla naapurissa johonkin varteen.. kiinni!
Näky oli niin karmea että naapuri ajoi humalassa itse kiukaaseensa autolla hetipäissään ja vaimo otti eron samantien.
Ja koko ajan se voimatorvi vain pauhasi! Lisää pythoniaceja johonkin mutta minne! - Defgh
Kuulin 5.7.17 OulujärvenSokajärvellä voimakasta puhallinsoittimen ääntä, joka vaikutti tulevan taivaalta. Odotan vain hetkeä, jolloin viimeinen pasuuna soi ja Jeesus, kunnian kuningas, palaa takaisin.
- IiislaamiiiOnAinoaOikea
palasiko ?
eilen ?
vai onko palannut tänään johonkin kellon aikaan?
ootko vielä vastaamassa täällä vai joko menit yläilmoihin hame lepattaen?
- Karmeanaapuri
Voin vannoa ettei ollut kyllä aura-auto kuullut niitä ääniä aamuisin.
Joku tuomittu "torvi" 😜siellä soittaa pasunaa.- JätäJumalalleTuomiot
Älä sinä, lesta, tuomitse, ettei sinua tuomittaisi.
- mannetjalestat
lestathan eivät ole mitään oikeita uskovaisia, kohan vaan muka ovat olevinaan, ettei tarvi yksin jäädä ja ettei yhteisöstä eroteta
- ViimeinenViesti
Älkää peljätkö, minä tuon teille suuren tiedon: kyseessä ei muuta kuin Maailmanlopun torvet. Enkelit siellä töräyttelevät tiedonantonsa ihmiskunnalle. "Katso! Minä lähetän teille tulta ja tulikiveä, sadetta ja rakeita. Mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä päivät tulevat jolloin ei ole teillä varaa mansikkakiisseliin, ei ruispuuroon, poronlihasta puhumattakaan. Pettuleipää teidän pitää syömän ja katumuksessa ja uskossa pyöriskellä. Kun kuulette torvien töräykset, sulkekaa ikkunat, piiloutukaa kellareihin. Tämä on loppu.
- KaukanaJeesuksesta
Äl-positiiviset kun panee lisää papanoita putkeen, niin siitä lähtee taivaallinen pasuunan ääni, onhan armahdetuilla ihmisillä paneminenkin pyhää toimitusta, niinkuin Juice-vainaakin jo tiesi laulaa.
Ja munatorvethan ovat vaskisoittimia, (naisen munatorven l. munanjohtimen sairaalaslanginimi on TUUBA) <--- älysikö staattisetkin? :O
Mikäli pyhät äidit ovat syntiä menneet salaa tekemään ja katkaisuttaneet munatorvensa tahi klipsit laitattaneet niihin, niin silloin se ääni vasta lähteekin pannessa, kun pyhät siittiöt eivät pääse perille kohteeseensa ja huutavat tuskaansa ja näin synti paljastuu kajahtaen ilmoille pasuunamaisena mölymusiikkina, nuhteluna. Ei ole noudatettu käskyä: "Lisääntykää ja täyttäkää maa."
Äl-positiiviset kun käy paskalla, niin siitäkin lähtee armahdetun pyhän persereiän viiltävä, ilmoja halkova, huima vaskisoittimen ääni.
Joten älkää olko huolissanne, taivaalta pasuunan ääniä kuulleet, sukurutsan tuotokset ne vain ääntelee, Jeesuksen kanssa näillä äänillä ei ole tuon taivaallista tekemistä. - PaunaSaskantaja
Eiku saunapaskantaja edelleenkin!!!!!
Saunapaskantajan sontimisen ääntä ei voita mikään lesta eikä Jeesus!!!!!!!! - hiljaisuudenretriitti
Käynti Peltolassa helpottaa.
- TrollaajatHEI
Kuka näitä aivopieruja tänne aina latelee?
- ainakinhaisee
TrollaajatHEI kirjoitti:
Kuka näitä aivopieruja tänne aina latelee?
Hyssh...Hiljaa! No nyt kuuletko?
- TökkiipiJalaka
En ole nähnyt ääniä taivaalla mutta valot välkkyy silmissä ja junan kellot kilkattaa korvissa välillä ja kävely on sellaista tö-tö-tö-tö-tökkivää!
- OtaToinenkin
ota olut!
kyllä se siitä luistavammaksi muuttuu nopsaan! - torventäyreltä
Jaa en ossaa sanoa mutta joku on nyt töräyttänyt oikein kunnolla kun nallikarillakin vedessä kelluu kakkaa
- ääniätaivaaltaveteen
torventäyreltä kirjoitti:
Jaa en ossaa sanoa mutta joku on nyt töräyttänyt oikein kunnolla kun nallikarillakin vedessä kelluu kakkaa
Tuliko se taivaalta?Liittyikö se käytävään keskusteluun?
- Saunapasskametronomi
Uutta, hän mentävääkin tietoa asiasta on saatu kiuaspaskan saunastaan löytäneiden henkilöiden kuulohavaintojen perusteella: Saunapasskantajan "työskentelyä" kiukaan äärellä säestääkin metronomin tikitys. Syytä tai muuta selitystä ei ole vielä saatavilla.
Herää kysymys tuottaako asian omaisen takalouister metronomin sykkeen? Vai - Joo....o
Itsekin kuullut trumpetti maiden kovan äänen Lahdessa mäenpäällä 2016
- Kfjdjdkkfkl
Kova pamaus kuulu Hiirosesta kuultuna Mäntylän suuntaan. Valoakin. Viime yönä 02:40. Soitin 112 että räjähdys. Siellä jo tiedettiin että jotain sattunut kun muutkin soittanut. Ei kerrottu mitä sattunut.
Tietääkö kukaan? - yksiaisteista
Minäkin kuulen ääniä ja hyvä niin,tiedän etten ole kuuro.
- Scifijeesus
Kotkassakin kuulunut (joskus keskellä yötä). Silloin ei tullut edes mieleen, että nyt kannattaa taltioida. Kuulosti, kuin MIELETÖNTÄ terästankoa oltaisiin väännetty taivaalla kahtia. Tuli mieleen sci-fi leffa tms. Godzilla. Silloin vaan unenpöppörössä ”yötupakilla” ajatteli, että tietyöt tai juna jarruttaa. Kuulispa joskus uusiks.
- PaalikPunatiili
eipä kuule ulukua mittää ku ilimanvaihtokoje siis talotuuletin pittää nii hirrrrrvijää jurinaa ja tohinaa joka kaikuu pittin asuntoa että. ssapi nukkuva tulupat korvisa. kaike lisäksi sisä ilima sangen huonolaatusta ompi.
#####
=DD - Anonyymi
Tampereella kesäkuun alussa 2019 heräsin yöllä siihen (ikkuna melkein kiinni) eli sentin ravollaan, että pasuunan ääni kaikui taivaalla.. olin ihan paikallaan, että kuuluuko uudelleen, vai näinkö unta. Kohta taas uudelleen voimakas pasuunan sointi, herätin silloin miesystäväni. Hän oli, että näet vain unta yms, kun sanoin että odotan hiljaa niin kuulet. Kohta hänen leukansa kirjaimellisesti loksahti auki, kun hän kuuli sen pasuunan .. menimme olohuoneeseen ja herätimme yövieraamme myös kuunteleman tätä sointia, mikä meni ylös alas todella voimallisesti ja mahtipontisesti.. tätä sointia kesti yhteensä n 10 min, harmi että emme tajunneet äänittää tätä..
- Anonyymi
Ehkäpä se olikin ihan oikea pasuuna. Todennäköisemmin se oli oikea pasuuna, tai vaikka pasuunan ääni suuresta kaiuttimesta, kuin "taivaallinen pasuuna" ilmestyskirjasta. Maailmassa on monta miljoonaa pasuunaa. Jollakin on sellainen varmasti Tampereellakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkäpä se olikin ihan oikea pasuuna. Todennäköisemmin se oli oikea pasuuna, tai vaikka pasuunan ääni suuresta kaiuttimesta, kuin "taivaallinen pasuuna" ilmestyskirjasta. Maailmassa on monta miljoonaa pasuunaa. Jollakin on sellainen varmasti Tampereellakin.
Miksihän taivaassa juuri vaskipuhaltimia harrastetaan? Missähän niitä säilytetään kun niitä ei käytetä? Kuka ne on valmistanut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkäpä se olikin ihan oikea pasuuna. Todennäköisemmin se oli oikea pasuuna, tai vaikka pasuunan ääni suuresta kaiuttimesta, kuin "taivaallinen pasuuna" ilmestyskirjasta. Maailmassa on monta miljoonaa pasuunaa. Jollakin on sellainen varmasti Tampereellakin.
Se ei ollut mitään ääntä mitä voi maanpäälisillä soittimilla soittaa! Se oli ”taivaallista”!!!
- Anonyymi
Kokkolassa tuon äänen aikoinaan kuulin ja äänitin myös.
- Anonyymi
Kyllä kun sen äänen kuulee ni tietää ettei ole normaalia.
- Anonyymi
Luonnon Ilmiö mihin ei varmaa vastausta ole saatu.
- Anonyymi00051
Nostan ketjua omalla kokemuksellani äänistä Länsi-Suomessa, vaikka tapauksesta on jo yli 14 vuotta aikaa. Olin ulkoiluttamassa koiraa talvella 2012. Oli iltapäivä, suojasää ja pilvistä. Ääni alkoi, kun pääsin kotipihaan. Kuulosti kuin jokin äärimmäisen suuri ja raskas metallinen laite olisi siirtynyt paikoiltaan ruosteista kiskoa tai kampea pitkin. Ääni tuli yläpuolelta tai ympäriltä, ei siis selkeästä suunnasta, taivaalta tai matalalta horisontin yläpuolelta. Koira, joka muuten oli melko haukkuherkkä, kuunteli ja kallisteli korviaan etsien äänen suuntaa. Rauhoittui hetken kuunneltuaan ja kävi maahan makaamaan. Ääni jäi kuulumaan vielä mentyäni sisälle.
Videoita tästä on paljon, osassa samalaista ääntä, osa selkeästi feikkejä. Kommenteissa lennokasta arvuuttelua äänten alkuperästä.
Olen etsinyt vakavasti otettavaa keskusteluryhmää näistä äänistä ja mahdollisesti henkilöitä, jotka ovat näitä tutkineet, mutta en ole löytänyt. Jotkin videot ovat samalta ajalta ja täysin identtiset kuulemani äänen kanssa, mutta ovat toiselta puolen maailmaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931382
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52771- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253647Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä321616Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7595Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589- 53584