Voihan p**se! Mokasin.

HöntyilenköTurhaan

Yllätys. Olen ihan pienesti ihastunut työkaveriini. Tai aika paljonkin. Ja yllätys, molemmilla perheet ja heterotausta.

Jotain suhinaa meidän välillä on, mitään ei ole tapahtunut kuitenkaan, lukuunottamatta flirttiä.

Tänään paljastin tahallaan, että en enää koskaan tyydy toiseksi parhaaseen vaan kaivan jostain rohkeuden saadakseni sen parhaan. Hän kysyi, onko minulla jo sellainen katsottuna ja vastasin, että saattaa olla mutta asiassa pitää edetä kiireettä.

Loppuillasta (töissä siis) hän oli lähdössä minua aikaisemmin ja jotain lallattelin siinä että "jos menet pois". Hän kysyi "mitä sinulle jää?" ja vastasin spontaanisti "ikävä". Hän ei enää siihen vastannut mitään eikä myöskään sanonut heippoja, mitä hän yleensä tekee.

Ja nyt harmittaa, kun hötkyilin. Niin monta kertaa, kun olen vannottanut itseäni, että etenen nyt rauhallisesti... Taisin karkoittaa hänet lopullisesti... :(

4

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eihätää

      Minusta tuo heittosi kuulostaa aika viattomalta. Ja sen voi tulkita ihan leikiksi. Mutta en tietenkään ollut paikalla rekisteröimässä katseita, äänensävyjä, eleitä. Ehkä jollain tasolla sitten paljastit jotain tunteistasi enemmän?

    • HöntyilenköTurhaan

      Kun se vaan tuntuu siltä, kun itse tietää mitä sanojen takana on... Voihan se olla, että ihan turhaan tässä pähkäilen. Ja voihan se olla, että hän ei voinut hyvästä syystä siihen vastata.

    • uteliassss

      Miten tässä kävi?

    • HöntyilenköTurhaan

      Ei tapahtunut vahinkoa, ainakaan :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      184
      1981
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      143
      1458
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1118
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    Aihe