Voiko toisen omaisuutta myydä?

X:llä ja Y:llä oli kolme poikaa A, B ja C ja yksi tyttö D. Y:n kuoltua 50-luvun lopulla, ei pidetty "laillista" perunkirjoitusta, vaan he luottivat sisarushenkeen ja sukuperintöön ja X:n johdolla sovittiin, että se, jolle jää kotitalo, saa vähiten maata ja metsää. Koska X tiesi sodan jättäneen jäljet pahiten C:n mielenterveyteen, äitinä hän halusi turvata C:lle jotain pysyvää eli luovutti kotitalon alla olevan tontin hänelle ynnä vähän metsää ja maata. Siitä, kenelle jäisi kotitalo, arvottiin ja A sanojensa mukaan hävisi. C oli huolissaan siitä, miten hänen käy, jos A myykin talon. A sanoi jo silloin, ettei hän koskaan myy itse isänsä ja veljiensä kanssa rakentamaa kotitaloa je että C voi asua siellä kuolemaansa asti.

C alkoi juoda rankasti, menetti metsän ja peltomaat. Enää oli jäljellä vain se tontti kotitalon alla. B.n poika K kysyi A:lta lupaa ostaa sen 1.600 FIM:lla. A suostui sillä ehdolla, että K pitää huolta talosta ja siellä asuvasta juoposta C:stä ja että tonttia ei myydä ulkopuolisille eli että se pysyy suvussa. Lisäsyynä oli se, että siten C saisi rahaa laskujensa maksuun tietämättään A:n avustuksella, joka ei enää voinut salaa maksaa hänen laskujaan, koska kauppiaan poika oli paljastanut hänen niin tekevän.
En ole varma, onko tästä kaupasta paperia, todennäköisesti on, mutta sehän koskee vain tonttia, sillä C ei omistanut tontilla olevaa taloa.

K pyysi A:ta purkamaan talon, joka jäi autioksi C:n kuoltua. A ilmoitti, ettei hän koskaan tule purkamaan hyvärunkoista ja hyvin tehtyä taloaan. K ei pitänyt mitenkään huolta talosta, antoi naapurin pojan tuhota suurimman osan ikkunoista ilmakiväärillä ja vesi alkoi tehdä tuhojaan. Talo oli onneksi hyvärunkoinen, eikä kärsinyt piittaamattomuudesta.

Pari vuotta sitten K kuoli tietäen, ettei hän ole B:n poikakaan, vaan syntynyt äitinsä syrjähypystä, eikä siten kuulunut edes sukuun, eikä koskaan voisi saada taloa itselleen.

Nyt K:n kuolinpesän osakkaat ovat myyneet tontin ja sillä olevan talon A:n tyttären entiselle sulhaselle, joka havitteli taloa jo 90-luvulla kys. tyttären kautta.
Meitä sukulaisia ihmetyttää, miten he ovat saaneet myytyä toisen omistaman talon, josta ei ole tehty perunkirjoitustakaan?! A odotti koko ajan, että hänen mielipidettään tullaan kysymään ennen tontin myyntiä, mutta yllätyksekseen hän sai kuulla, että se on jo myyty. Uusi "omistaja" on purkanut sisätiloja, muureja, vaihtanut ikkunat, tuhonnut koko miljöön omanlaisekseen.

Miten voimme puuttua asiaan? Vanhat käsintehdyt ikkunat, ne jotka olivat vielä ehjiä, on hävitetty, talosta löytynyttä historiallista omaisuutta on esitelty facebookissa, muttei anneta oikeille omistajille. He pilaavat koko talon ja sen historian. Talon ulkonäköä on muutettu radikaalisti.

Mistä voimme lähteä purkamaan tilannetta ja kuka korvaa mitä? Meidän mielestämme K:n kuolipesän osakkaat tiesivät, ettei heille kuulu kuin tontti, koska C ei voinut myydä taloa, vain tontin, jonka omisti. Itsekin siitä heitä muistutin jo vuosi sitten. Miten sillä tontilla ollut talo on voitu myydä ilman omistajan suostumusta ja tietoa?? A on jo vanha, muttei jaksa ymmärtää, miten hänen omaisuuttaan on siten käsitelty. Olen noin kk sitten pyytänyt uutta "omistajaa" olemaan yhteydessä A:han ja selvittämään asiat, muttei hän ole ollut minkäänlaisessa yhteydessä. Kiireellä vain muuttaa taloa majoitustilaksi. Ja K:n perikunta ei välitä omistamisesta, vain rahasta. Omien sanojensa mukaan. Siltikään emme ymmärrä toisen omaisuuden myyntiä.

Alkuperäisestä perheestä on jäljellä vain A jälkikasvuineen, D:n tytär jälkikasvuineen ja B:n omat lapset jälkikasvuineen K:n kuoltua.
5215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

K kuuluu kyllä sukuun lain silmissä, jos hänet on kerran suvussanne kasvatettu... Jos A on kerran myynyt talon K:lle on K:n perikunnalla täysi oikeus tehdä talolle mitä lystäävät, ellei sopimusta talon säilymisestä suvussa ole tehty kirjallisena kaupanteon yhteydessä. Muutoin väitettä ko. sopimuksen olemassa olosta on mahdoton todistaa, sana sanaa vastaan...

Äänestä

Ei A ole myynyt taloa K:lle! Sehän siinä kiikastaakin. Hän osti vain ja ainoastaan tontin talon alta, C:n omistaman ja myymän. Kyllä sen piti käydä yllä olevasta tekstistä ilmi. :) K:lle ei olisi sitä taloa koskaan myyty!

Äänestä
  • Näillä tiedoilla on aika mahdotonta vastata oikeasti mitään.

    "ei pidetty "laillista" perunkirjoitusta,"
    Perukirjoitus kyllä varmaan tehtiin, ennen kihlakunnan- ja raastuvanoikeudet valvoivat, että saivat paperit ja vielä tarkistivat ne, joten taidat tarkoittaa perinnönjakoa?

    "äitinä hän halusi turvata C:lle jotain pysyvää eli luovutti kotitalon alla olevan tontin hänelle ynnä vähän metsää ja maata"

    Kyllä periaate on ollut jo pitkään, että maan ainesosat ja tarpeistot siirtyvät maapohjan mukana, ellei erikseen selvästi kauppakirjassa toisin mainita, eli talo, puut, pensaat yms. Jos väitätte ettei talon omistus siirtynyt tuossa, teidän homma on kaivaa se paperi esiin ja osoittaa, ettei talo siirtynyt. Jos omistus siirtyi C:lle, se siirtyi K:lle heidän välisessä kaupassa jne.

    Puuttuvia tietoja on liikaa, kumpi omisti maan alunperin X vai Y? Minkälaisesta maasta oli kyse? Joten millä perusteella X luovutti maan ja kuka suostui luovutukseen? Missä päin Suomea tuo maa oli, iso syy nykyiseen maakaareen oli juuri, että eri alueilla oli omat erikoisuutensa. Et myöskään kerro huudatettiinko C:n tai K:n omistus määräalaan? Ja koska nuo saannot tapahtuivat, siis vuosiluvut?

    Koska teillä on noin pitkä ajanjakso kyseessä, tuossa alkaa olla K:n perikunnalla tai siltä ostaneella on jo aika hyvät perusteet vedota maakaaren 13:10§ nautintasuojaan, jos lainhuutoja on ollut, eli kun olette antaneet asian olla noin kauan...

    Äänestä

"että tonttia ei myydä ulkopuolisille eli että se pysyy suvussa. "

Mitenhän on, ei kai tämmöisiä ehtoja voida laittaa?

Miten tän kiinteistön osalta lainhuudot ovat olleet? Silloin aikanaan 50 -luvulla ja nyt? Millä asiakirjalla (?) talon omistus on mennyt A:lle?

Äänestä
  • Isossajaossa tonttimaa, jolle talo rakennettiin, tuli Y:lle. Yritämme etsiä ensi viikolla ne ainoat viralliset paperit, jotka silloin 50-luvulla tehtiin. Silloin nuo neljä sisarusta sopivat ainakin suullisesti, kuka saa mitäkin ja miten perintö pidetään suvussa. Sisarukset valitsivat A:n kotitalon perijäksi, koska hän vanhimpana elätti perhettä. Miten se kaikki merkittiin papereihin tai ei merkitty, selvinnee, kun paperit vanhasta kirstusta löytyvät. Muutoinhan käsittääkseni A ja kolmen jo kuolleen sisaruksen jälkeläiset omistavat yhä talon yhdessä....
    Palaan asiaan, kun paperit on löydetty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VoikoNäinTehdä kirjoitti:

X:llä ja Y:llä oli kolme poikaa A, B ja C ja yksi tyttö D. Y:n kuoltua 50-luvun lopulla, ei pidetty "laillista" perunkirjoitusta, vaan he luottivat sisarushenkeen ja sukuperintöön ja X:n johdolla sovittiin, että se, jolle jää kotitalo, saa vähiten maata ja metsää. Koska X tiesi sodan jättäneen jäljet pahiten C:n mielenterveyteen, äitinä hän halusi turvata C:lle jotain pysyvää eli luovutti kotitalon alla olevan tontin hänelle ynnä vähän metsää ja maata. Siitä, kenelle jäisi kotitalo, arvottiin ja A sanojensa mukaan hävisi. C oli huolissaan siitä, miten hänen käy, jos A myykin talon. A sanoi jo silloin, ettei hän koskaan myy itse isänsä ja veljiensä kanssa rakentamaa kotitaloa je että C voi asua siellä kuolemaansa asti.

C alkoi juoda rankasti, menetti metsän ja peltomaat. Enää oli jäljellä vain se tontti kotitalon alla. B.n poika K kysyi A:lta lupaa ostaa sen 1.600 FIM:lla. A suostui sillä ehdolla, että K pitää huolta talosta ja siellä asuvasta juoposta C:stä ja että tonttia ei myydä ulkopuolisille eli että se pysyy suvussa. Lisäsyynä oli se, että siten C saisi rahaa laskujensa maksuun tietämättään A:n avustuksella, joka ei enää voinut salaa maksaa hänen laskujaan, koska kauppiaan poika oli paljastanut hänen niin tekevän.
En ole varma, onko tästä kaupasta paperia, todennäköisesti on, mutta sehän koskee vain tonttia, sillä C ei omistanut tontilla olevaa taloa.

K pyysi A:ta purkamaan talon, joka jäi autioksi C:n kuoltua. A ilmoitti, ettei hän koskaan tule purkamaan hyvärunkoista ja hyvin tehtyä taloaan. K ei pitänyt mitenkään huolta talosta, antoi naapurin pojan tuhota suurimman osan ikkunoista ilmakiväärillä ja vesi alkoi tehdä tuhojaan. Talo oli onneksi hyvärunkoinen, eikä kärsinyt piittaamattomuudesta.

Pari vuotta sitten K kuoli tietäen, ettei hän ole B:n poikakaan, vaan syntynyt äitinsä syrjähypystä, eikä siten kuulunut edes sukuun, eikä koskaan voisi saada taloa itselleen.

Nyt K:n kuolinpesän osakkaat ovat myyneet tontin ja sillä olevan talon A:n tyttären entiselle sulhaselle, joka havitteli taloa jo 90-luvulla kys. tyttären kautta.
Meitä sukulaisia ihmetyttää, miten he ovat saaneet myytyä toisen omistaman talon, josta ei ole tehty perunkirjoitustakaan?! A odotti koko ajan, että hänen mielipidettään tullaan kysymään ennen tontin myyntiä, mutta yllätyksekseen hän sai kuulla, että se on jo myyty. Uusi "omistaja" on purkanut sisätiloja, muureja, vaihtanut ikkunat, tuhonnut koko miljöön omanlaisekseen.

Miten voimme puuttua asiaan? Vanhat käsintehdyt ikkunat, ne jotka olivat vielä ehjiä, on hävitetty, talosta löytynyttä historiallista omaisuutta on esitelty facebookissa, muttei anneta oikeille omistajille. He pilaavat koko talon ja sen historian. Talon ulkonäköä on muutettu radikaalisti.

Mistä voimme lähteä purkamaan tilannetta ja kuka korvaa mitä? Meidän mielestämme K:n kuolipesän osakkaat tiesivät, ettei heille kuulu kuin tontti, koska C ei voinut myydä taloa, vain tontin, jonka omisti. Itsekin siitä heitä muistutin jo vuosi sitten. Miten sillä tontilla ollut talo on voitu myydä ilman omistajan suostumusta ja tietoa?? A on jo vanha, muttei jaksa ymmärtää, miten hänen omaisuuttaan on siten käsitelty. Olen noin kk sitten pyytänyt uutta "omistajaa" olemaan yhteydessä A:han ja selvittämään asiat, muttei hän ole ollut minkäänlaisessa yhteydessä. Kiireellä vain muuttaa taloa majoitustilaksi. Ja K:n perikunta ei välitä omistamisesta, vain rahasta. Omien sanojensa mukaan. Siltikään emme ymmärrä toisen omaisuuden myyntiä.

Alkuperäisestä perheestä on jäljellä vain A jälkikasvuineen, D:n tytär jälkikasvuineen ja B:n omat lapset jälkikasvuineen K:n kuoltua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu