Lapsenvahti ja pikkupoika

poikuudenmenetys

Elettiin 70 –luvun loppua pääkaupunkiseudulla, omakotialueella. Naapurin, minua viitisen vuotta vanhempi Liisa oli babysitannut minua, nyt 12 -vuotiastä poikaa usein lapsuusvuosieni varrella. Vanhempani olivat oppineet luottamaan häneen joka suhteessa.

Suhde minuun oli muotoutunut jonkinlaiseksi veli-sisar -suhteeksi. Tähän oli ehkä vaikuttanut se, että minulla oli ollut, minua myös viitisen vuotta vanhempi sisar, joka vanhempieni suureksi suruksi oli menehtynyt noin 8 vuotta sitten traagisissa olosuhteissa. Ehkä tämä oli vaikuttanut myös vanhempieni ja Liisan suhteeseen, olihan Liisa ollut sisareni luokkatoveri ja paras kaveri.

Suhtautumisenne toisiimme, kuin myös vanhempiimme oli avointa ja varsin suoraa ja mutkatonta. Nuorempana, ollessani iltasatuiässä oli Liisa joskus nukahtanut sänkyyni iltasadun jälkeen. Joskus Liisa tuli meille lenkin jälkeen, kävi saunassa tai vain suihkussa ja liikkui monesti varsin niukasti pukeutuneena. Kotonamme alastomuus ja estottomuus oli ihan normaalia. No tietenkin olin kovin tykästynyt tähän naapurintyttöön ikäerostamme huolimatta. Kaikenlaiset kevyet, luonnolliset kosketukset saivat minulla hormonit hyrräämään ja näin hänestä tuolloin usein märkiä unia.

Koskaan aikaisemmin ei Liisa ollut ollut kanssani kahden koko yötä, vanhempani olivat aina tulleet jossain vaiheessa kotiin, tosin Liisa oli tuolloin usein jäänyt sovitusti nukkumaan vierashuoneeseemme. No nyt oli sellainen tilanne, että vanhempani halusivat päästä yön yli kestävälle risteilylle, eikä muita tavanomaisia kokoyöhoito vaihtoehtoja ollut. Vanhempani kysyivät nyt moneen kertaa, että kävisikö tällainen järjestely ja saatuaan hyväksyntäni, olivat he sopineet asian myös Liisan ja Liisan vanhempien kanssa. Sitten tuli tuo perjantai-ilta. Liisa tuli meille sovitusti hyvissä ajoin. Äitini selvitti taas huolellisesti kaikki yöpymiseen ja ruokatarjontaan liittyvät asiat ja että Liisa nukkuisi vierashuoneessa ja saisi, totta kai, olla kuin kotonaan.

Vanhempiemme ollessa lähdössä Liisa kysäisi vielä saisiko hän lämmittää saunan, johon vanhempani vastasivat tietysti myöntävästi. Isäni kysyi varmuuden vuoksi, osasiko hän laittaa sen päälle, johon Lisaa vastasi, että saunamme on samanlainen kuin heillä kotona. No siinä sitten katsottiin jotain elokuva DVD- hyllystämme ja syötiin meille varattuja herkkuja. Liisa sanoi laittavansa saunan päälle ja haki samalla laukustaan siideripurkin.

Minulta hän yllättäen ryhtyi kyselemään kaikenlaista: Oliko minulla tyttöystävää tai olinko pussanut tyttöä? No en tietenkään, vaikka tosiasiassa joskus oli kyllä tehnyt mieli, olinhan myös ihastunut luokallamme olevaan Sariin. Huomautin kyllä että olihan Liisakin joskus, iltasadun jälkeen, hyvää yötä toivottaessaan pussanut hyvänyönsuukon mulle suoraan suulle. Aluksi se oli inhottanut, mutta sitten, jossain vaiheessa se vain oli ruvennut tuntumaan oikein kivalta. Elokuvassa alkoi pakollinen seksikohtaus, aika rohkea sellainen. Liisa jatkoi kyselyään, tiesinkö mitä ruudulla tapahtui, ymmärsinkö, olinko ajatellut sellaisia? Vastailin vältellen ja kasvavaa seisokkiani peitellen...

Lue koko tarina täältä:
http://seksifantasiat.runkkareille.com/nuoret-pojat/lapsenvahti-ja-pikkupoika/

11

11911

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • datedate

      EI yhtään huonompi tarina :)

      • kuumottelijaa

        Aihe on kyl vähä kuumottava


      • eikösenempää

        Ai vähä


    • johnnyirstas

      Aika irstasta

      • paskanovelliyäk

        Aika irstasta myös sen suhteen, että ensin on kyse 70-luvusta, sitten tallinnanristeilylle ja katsomaan DVD.. Muistaakseni tää on kopioitu jostain vieläpä.


    • eeeeeei

      Joo eipä ollut dvd 70 luvulla,ei tainnut olla edes vhs kasettejakaan.

      • Anonyymi

        Tallinan risteilyjä on ollut jo 60-luvulta alkaen.
        DVD-formaatti luotiin 1995 ja muutamaa vuotta jälkeen päin oli normikäytössä.
        VHS- ja Beta-formaatit kehitettiin 70-luvun puolivälissä, mutta silloin Suomessa niitä oli harvoilla. Beta jai paitsioon, mutta VHS yleistyi Suomessa 80-luvun alussa, samoin kuin videovuokraamot.


    • Anonyymi

      voitko ap laittaa koko tarinan tänne ku linkki ei toimi

    • Anonyymi

      Sama

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei ollut edes VHS tarjontaa 70 luvulla, beta nauhoilla joku surkea video saattoi löytyä

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1451
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1063
    3. 80
      925
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      796
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      764
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      693
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      12
      674
    10. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      650
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      649
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      110
      614
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    15. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      581
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      502
    19. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      38
      496
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      38
      491
    Aihe